Ero sivun ”Luettelo välirauhansopimuksen perusteella lakkautetuista järjestöistä” versioiden välillä
[arvioimaton versio] | [arvioimaton versio] |
p →Välirauhansopimuksen 21. artikla ja järjestöjen lakkauttamiset: - Castrénin hallituksiahan on tosiaan kaksi. |
p fix, tark. |
||
Rivi 14: | Rivi 14: | ||
[[Suomen Aseveljien Liitto]] lakkautettiin tammikuussa 1945 pitkän debatin jälkeen, kommunistien vaatimuksesta ja valvontakomission painostamana, mikä venytti [[fasismi]]-käsitteen määrittelyä 21. artiklan tulkinnassa.<ref>Uola 1999, s. 96–113.</ref> Myöhemmin lakkautettiin useita urheiluseuroja ja harrastuskerhoja, joita valvontakomissio niiden jäsenkunnan perusteella epäili suojeluskuntien tai aseveliliiton toimintaa jatkaviksi peitejärjestöiksi. [[Asekätkentä|Asekätkennän]] paljastuminen keväällä 1945 tarjosi lisäperusteita tällaisille väitteille.<ref>Uola 1999, s. 117–119, 126–129, 136–138.</ref> Kaikissa tapauksissa valvontakomission vaatimuksia ei kuitenkaan täytetty, esimerkiksi [[Suomen saksalainen seurakunta]] jätettiin lakkauttamatta.<ref>Uola 1999, s. 114–115.</ref> [[Ilmapuolustusliitto]] taas purki oma-aloitteisesti oman toimintansa kevään 1945 aikana ja siirsi tehtävänsä [[Suomen Ilmailuliitto|Suomen Ilmailuliitolle]].<ref>Uola 1999, s. 131–135.</ref> |
[[Suomen Aseveljien Liitto]] lakkautettiin tammikuussa 1945 pitkän debatin jälkeen, kommunistien vaatimuksesta ja valvontakomission painostamana, mikä venytti [[fasismi]]-käsitteen määrittelyä 21. artiklan tulkinnassa.<ref>Uola 1999, s. 96–113.</ref> Myöhemmin lakkautettiin useita urheiluseuroja ja harrastuskerhoja, joita valvontakomissio niiden jäsenkunnan perusteella epäili suojeluskuntien tai aseveliliiton toimintaa jatkaviksi peitejärjestöiksi. [[Asekätkentä|Asekätkennän]] paljastuminen keväällä 1945 tarjosi lisäperusteita tällaisille väitteille.<ref>Uola 1999, s. 117–119, 126–129, 136–138.</ref> Kaikissa tapauksissa valvontakomission vaatimuksia ei kuitenkaan täytetty, esimerkiksi [[Suomen saksalainen seurakunta]] jätettiin lakkauttamatta.<ref>Uola 1999, s. 114–115.</ref> [[Ilmapuolustusliitto]] taas purki oma-aloitteisesti oman toimintansa kevään 1945 aikana ja siirsi tehtävänsä [[Suomen Ilmailuliitto|Suomen Ilmailuliitolle]].<ref>Uola 1999, s. 131–135.</ref> |
||
Kommunistien päästyä valtaan valtiollisessa poliisissa keväällä 1945 (niin sanottu [[Punainen Valpo]]) yhdistysten lakkauttamisvaatimuksista alkoi tulla enemmänkin [[Suomen Kommunistinen Puolue|SKP:n]] sisäpoliittinen väline.<ref>Uola 1999, s. 130, 138.</ref> Viimeisinä menivät läpi toukokuussa 1946 lakkautusvaatimukset [[Itsenäisyyden Liitto|Itsenäisyyden Liitosta]] ja [[Ylioppilasoikeisto]]sta; sen sijaan [[Pekkalan hallitus|Pekkalan hallituksen]] enemmistö hylkäsi samassa yhteydessä Valpon esityksen Ilmailuliiton, [[Suomen Reserviupseeriliitto|Reserviupseeriliiton]], [[Suomalaisuuden Liitto|Suomalaisuuden Liiton]] ja [[Kokoomuksen Nuorten Liitto|Kokoomuksen Nuorten Liiton]] (KNL) lakkauttamisesta.<ref>Uola 1999, s. 161–166.</ref> Tämän jälkeen valvontakomissio ei enää aktiivisesti tukenut lakkauttamisvaatimuksia, joten niitä ei pantu toimeen.<ref>Uola 1999, s. 168–169.</ref> Vielä elo–syyskuussa 1947 [[SKDL]] valvontakomission tukemana yritti saada KNL:n ja [[Radikaalinen Kansanpuolue|Radikaalisen Kansanpuolueen]] lakkautetuiksi, mutta [[Pariisin rauhansopimus|Pariisin rauhansopimuksen]] voimaan astumisen jälkeen Suomen hallitus ei katsonut enää välttämättömäksi taipua vaatimuksiin.<ref>Uola 1999, s. 197–201.</ref> |
Kommunistien päästyä valtaan valtiollisessa poliisissa keväällä 1945 (niin sanottu [[Punainen Valpo]]) yhdistysten lakkauttamisvaatimuksista alkoi tulla enemmänkin [[Suomen Kommunistinen Puolue|SKP:n]] sisäpoliittinen väline.<ref>Uola 1999, s. 130, 138.</ref> Viimeisinä menivät läpi toukokuussa 1946 lakkautusvaatimukset [[Itsenäisyyden Liitto|Itsenäisyyden Liitosta]] ja [[Ylioppilasoikeisto]]sta; sen sijaan [[Pekkalan hallitus|Pekkalan hallituksen]] enemmistö hylkäsi samassa yhteydessä Valpon esityksen Ilmailuliiton, [[Suomen Reserviupseeriliitto|Reserviupseeriliiton]], [[Suomalaisuuden Liitto|Suomalaisuuden Liiton]] ja [[Kokoomuksen Nuorten Liitto|Kokoomuksen Nuorten Liiton]] (KNL) lakkauttamisesta.<ref>Uola 1999, s. 161–166.</ref> Tämän jälkeen valvontakomissio ei enää aktiivisesti tukenut lakkauttamisvaatimuksia, joten niitä ei pantu toimeen.<ref>Uola 1999, s. 168–169.</ref> Vielä elo–syyskuussa 1947 [[SKDL]] valvontakomission tukemana yritti saada KNL:n ja [[Radikaalinen Kansanpuolue|Radikaalisen Kansanpuolueen]] lakkautetuiksi, mutta [[Pariisin rauhansopimus (1947)|Pariisin rauhansopimuksen]] voimaan astumisen jälkeen Suomen hallitus ei katsonut enää välttämättömäksi taipua vaatimuksiin.<ref>Uola 1999, s. 197–201.</ref> |
||
==Luettelo lakkautetuista järjestöistä== |
==Luettelo lakkautetuista järjestöistä== |
||
Rivi 201: | Rivi 201: | ||
==Pariisin rauhansopimus== |
==Pariisin rauhansopimus== |
||
Välirauhansopimuksen korvanneeseen Pariisin rauhansopimukseen sisällytettiin vastaava 8. artikla, jonka mukaan Suomi sitoutui vastaisuudessakin olemaan sallimatta välirauhansopimuksessa kiellettyjen järjestöjen toimintaa.<ref>Uola 1999, s. 209–212.</ref> Sen perusteella lakkautettiin vielä 1970-luvun lopulla neljä [[Pekka Siitoin|Pekka Siitoimen]] perustamaa kansallissosialistista järjestöä. |
Välirauhansopimuksen korvanneeseen Pariisin rauhansopimukseen sisällytettiin vastaava 8. artikla, jonka mukaan Suomi sitoutui vastaisuudessakin olemaan sallimatta välirauhansopimuksessa kiellettyjen tai vastaavantyyppisten järjestöjen toimintaa.<ref>Uola 1999, s. 209–212.</ref> Sen perusteella lakkautettiin vielä 1970-luvun lopulla neljä [[Pekka Siitoin|Pekka Siitoimen]] perustamaa kansallissosialistista järjestöä. |
||
==Lähteet== |
==Lähteet== |
Versio 28. marraskuuta 2011 kello 20.14
Tämä on luettelo vuoden 1944 välirauhansopimuksen perusteella lakkautetuista suomalaisista järjestöistä.
Välirauhansopimuksen 21. artikla ja järjestöjen lakkauttamiset
Jatkosodan päättäneen Suomen ja Neuvostoliiton välisen Moskovan välirauhansopimusken 21. artiklan mukaan:[1]
»Suomi sitoutuu heti hajoittamaan kaikki sen alueella toimivat hitleriläismieliset (fascisminluontoiset) poliittiset, sotilaalliset ja sotilaallisluontoiset samoin kuin muutkin järjestöt, jotka harjoittavat Yhdistyneille Kansakunnille ja erityisesti Neuvostoliitolle vhamielistä propagandaa, sekä vastaisuudessa olemaan sallimatta tämäntapaisten järjestöjen olemassaoloa.»
Laki välirauhansopimuksen toimeenpanosta vahvistettiin ja tuli voimaan Suomessa 23. syyskuuta 1944 ja välittömästi hyväksyttiin presidentin esittelyssä asetus, joka antoi valtioneuvostolle valtuudet lakkauttamisten toteuttamiseen. Ensimmäiset lakkauttamiset suoritettiin vielä samana iltana. Sen enempää rauhansopimuksen kuin asetuksen teksti ei määritellyt tarkemmin lakkautettavien järjestöjen kriteerejä, joten Castrénin hallitus tyytyi aluksi lakkauttamaan vain ilmeisimmät tapaukset eli lähinnä joukon pieniä avoimen kansallissosialistisia ryhmiä sekä AKS:n ja IKL:n.[2]
Muutamia tunnettuja saksalaissuuntausta tukeneita järjestöjä ei tarvinnut lakkauttaa välirauhansopimuksen nojalla. Suomen Valtakunnan Liitto jätettiin lakkauttamatta, sillä se oli rekisteröimätön yhdistys ja sen toiminta päättyi itsestään sodan loputtua. Suomalais-Saksalainen Seura taas oli lakkauttanut itse itsensä jo syyskuun alkupuolella.[3]
Lokakuun alusta eteenpäin Liittoutuneiden valvontakomissio alkoi painostaa Suomen hallitusta uusien lakkautusten tekemiseksi.[4] Komission puheenjohtaja Andrei Ždanov muun muassa painosti hallituksen lakkauttamaan Suojeluskuntajärjestön, missä käytettiin perusteena myös välirauhansopimuksen 4. artiklaa. Koska järjestön toiminta perustui lakiin, sitä ei voitu lakkauttaa pelkän asetuksen nojalla vaan oli säädettävä erityinen laki asiasta. Eduskunta hyväksyi lain 3. marraskuuta ja lakkautus astui voimaan kolme päivää myöhemmin.[5] Pian lakkautettiin myös suojeluskuntien naisille tarkoitettu tukijärjestö, Lotta Svärd.[6]
Suomen Aseveljien Liitto lakkautettiin tammikuussa 1945 pitkän debatin jälkeen, kommunistien vaatimuksesta ja valvontakomission painostamana, mikä venytti fasismi-käsitteen määrittelyä 21. artiklan tulkinnassa.[7] Myöhemmin lakkautettiin useita urheiluseuroja ja harrastuskerhoja, joita valvontakomissio niiden jäsenkunnan perusteella epäili suojeluskuntien tai aseveliliiton toimintaa jatkaviksi peitejärjestöiksi. Asekätkennän paljastuminen keväällä 1945 tarjosi lisäperusteita tällaisille väitteille.[8] Kaikissa tapauksissa valvontakomission vaatimuksia ei kuitenkaan täytetty, esimerkiksi Suomen saksalainen seurakunta jätettiin lakkauttamatta.[9] Ilmapuolustusliitto taas purki oma-aloitteisesti oman toimintansa kevään 1945 aikana ja siirsi tehtävänsä Suomen Ilmailuliitolle.[10]
Kommunistien päästyä valtaan valtiollisessa poliisissa keväällä 1945 (niin sanottu Punainen Valpo) yhdistysten lakkauttamisvaatimuksista alkoi tulla enemmänkin SKP:n sisäpoliittinen väline.[11] Viimeisinä menivät läpi toukokuussa 1946 lakkautusvaatimukset Itsenäisyyden Liitosta ja Ylioppilasoikeistosta; sen sijaan Pekkalan hallituksen enemmistö hylkäsi samassa yhteydessä Valpon esityksen Ilmailuliiton, Reserviupseeriliiton, Suomalaisuuden Liiton ja Kokoomuksen Nuorten Liiton (KNL) lakkauttamisesta.[12] Tämän jälkeen valvontakomissio ei enää aktiivisesti tukenut lakkauttamisvaatimuksia, joten niitä ei pantu toimeen.[13] Vielä elo–syyskuussa 1947 SKDL valvontakomission tukemana yritti saada KNL:n ja Radikaalisen Kansanpuolueen lakkautetuiksi, mutta Pariisin rauhansopimuksen voimaan astumisen jälkeen Suomen hallitus ei katsonut enää välttämättömäksi taipua vaatimuksiin.[14]
Luettelo lakkautetuista järjestöistä
Pariisin rauhansopimus
Välirauhansopimuksen korvanneeseen Pariisin rauhansopimukseen sisällytettiin vastaava 8. artikla, jonka mukaan Suomi sitoutui vastaisuudessakin olemaan sallimatta välirauhansopimuksessa kiellettyjen tai vastaavantyyppisten järjestöjen toimintaa.[16] Sen perusteella lakkautettiin vielä 1970-luvun lopulla neljä Pekka Siitoimen perustamaa kansallissosialistista järjestöä.
Lähteet
- Mikko Uola: "Suomi sitoutuu hajottamaan...": Järjestöjen lakkauttaminen vuoden 1944 välirauhansopimuksen 21. artiklan perusteella. Helsinki: Suomen Historiallinen Seura, 1999. ISBN 951-710-119-8.
Viitteet
- ↑ Uola 1999, s. 29.
- ↑ Uola 1999, s. 29, 32–36.
- ↑ Uola 1999, s. 41–43.
- ↑ Uola 1999, s. 44–49.
- ↑ Uola 1999, s. 64–66, 68–74.
- ↑ Uola 1999, s. 76–81.
- ↑ Uola 1999, s. 96–113.
- ↑ Uola 1999, s. 117–119, 126–129, 136–138.
- ↑ Uola 1999, s. 114–115.
- ↑ Uola 1999, s. 131–135.
- ↑ Uola 1999, s. 130, 138.
- ↑ Uola 1999, s. 161–166.
- ↑ Uola 1999, s. 168–169.
- ↑ Uola 1999, s. 197–201.
- ↑ Uola 1999, s. 262–271.
- ↑ Uola 1999, s. 209–212.