Väinö Salovaara

Väinö Veikko (Väinö V.) Salovaara (sukunimi vuoteen 1906 Sillfors) (26. helmikuuta 1888 Iitti – 29. lokakuuta 1964 Helsinki) oli sosiaalidemokraattinen kansanedustaja ja ministeri ja myöhemmin Helsingin apulaiskaupunginjohtaja. SDP:n puheenjohtajana hän toimi 1942–1944.

Salovaaran vanhemmat olivat värjäri Aleksander Sillfors ja Amanda Vilander. Hän kävi kansakoulun ja suoritti teknillisen koulun mekaanisen osaston 1907, sähköteknillisen osaston 1915, elektroteknillisen oppijakson 1911 ja metallien valmistus- ja käsittelykurssin 1924.

Salovaara työskenteli konepajoissa Suomessa ja Venäjällä 1903–1908. Hän oli Helsingin kaupungin sähkölaitoksen konemestarina 1909–1918. Vuonna 1918 Salovaara oli Töölön työläisten kauppa oy:n toimitusjohtajana ja sen jälkeen hän toimi Suomen metalliteollisuustyöntekijäin liiton sihteerinä ja taloudenhoitajana sekä Metallityöläinen-lehden päätoimittajana 1919–1924. Salovaara oli Helsingin kaupungin työlupien toimitusjohtaja 1923–1924, osuusliike Elannon ylikonemestari 1924–1937 ja Helsingin kaupungin kiinteistötoimen apulaiskaupunginjohtaja 1942–1951.

Salovaara oli SDP:n kansanedustajana Uudenmaan vaalipiiristä 1939–1944. Hän toimi Cajanderin III hallituksessa kulkulaitosten ja yleisten töiden apulaisministerinä 1937–1938 ja kulkulaitosten ja yleisten töiden ministerinä 1938–1939. Salovaara oli kulkulaitosten ja yleisten töiden ministeri myös Rytin I hallituksessa 1939–1940, Rytin II hallituksessa 1940–1941, Rangellin hallituksessa 1941–1943, Linkomiehen hallituksessa 1943–1944 sekä Hackzellin ja Urho Castrenin hallituksissa syksyllä 1944.

Kunnallispolitiikassa Salovaara oli mukana Helsingin kaupunginvaltuuston, rahatoimikamarin ja kaupunginhallituksen jäsenenä.

Lähteet

• Väinö Salovaara Suomen kansanedustajat. Eduskunta.
• Valtioneuvoston ministerikortisto

Edeltäjä: Kaarlo Harvala

SDP:n puheenjohtaja 1942–1944

Seuraaja: Onni Hiltunen

Edeltäjä: Hannes Ryömä

Suomen kulkulaitosten ja yleisten töiden ministeri 1938−1944

Seuraaja: Eero Wuori