Ero sivun ”Verokiila” versioiden välillä
| [arvioimaton versio] | [arvioimaton versio] |
kirjoitusvirhe "polttoaineesssa" |
|||
| Rivi 40: | Rivi 40: | ||
Efektiivinen verokiila on yleensä vieläkin korkeampi (joskus jopa noin 100 %<ref name=SATA/> tai perheettömältäkin peräti 118 %<ref>[http://www.ek.fi/ek_suomeksi/ajankohtaista/tutkimukset_ja_julkaisut/ek_julkaisuarkisto/2007/Kannustavaan_sosturvaan.pdf Kannustavaan sosiaaliturvaan], EK 16.1.2007</ref>), koska tulot yleensä lisäävät päivähoitomaksuja ja vähentävät sosiaaliturvaa sekä muita etuja. |
Efektiivinen verokiila on yleensä vieläkin korkeampi (joskus jopa noin 100 %<ref name=SATA/> tai perheettömältäkin peräti 118 %<ref>[http://www.ek.fi/ek_suomeksi/ajankohtaista/tutkimukset_ja_julkaisut/ek_julkaisuarkisto/2007/Kannustavaan_sosturvaan.pdf Kannustavaan sosiaaliturvaan], EK 16.1.2007</ref>), koska tulot yleensä lisäävät päivähoitomaksuja ja vähentävät sosiaaliturvaa sekä muita etuja. |
||
* Verokiila voidaan tarkastella myös hyödykekohtaisesti, esimerkiksi veron osuus on |
* Verokiila voidaan tarkastella myös hyödykekohtaisesti, esimerkiksi veron osuus on polttoaineessa useimmiten, 75 - 80 %, kun tätä tarkastellaan työntekijän ja työantajan näkökulmasta progressiivisen huomioituna työnantajan, valtiolle perimat arvolisäverot, kuin myös muut maksut, kohdistuu Suomessa tietyissä hyödykkeisessä tosiassa veroa jopa yli 90 % tuotteen hankintaan. |
||
==Aiheesta muualla== |
==Aiheesta muualla== |
||
Versio 5. marraskuuta 2011 kello 20.21
Verokiila tarkoittaa työhön kohdistuvien verojen ja veronluontoisten maksujen kokonaismäärää (tai sen osuutta työvoimakustannuksista).
Verokiila on työnantajan työvoimakustannusten ja työntekijän nettotulon välinen erotus tai tämän erotuksen osuus työvoimakustannuksista. Työnantajan työvoimakustannuksiin kuuluvat palkka ja työnantajamaksut kuten työeläke- sekä sosiaaliturvamaksu. Työntekijän nettotulo on bruttopalkka vähennettynä tuloverolla, sosiaaliturva-, työeläke- ja sairausvakuutusmaksuilla.
Verokiilaa tarkastelemalla halutaan yleensä havainnollistaa verotuksen työlle aiheuttamaa kokonaisrasitusta. Yhtä lailla voidaan puhua verotuksen työnteon ja työnantamisen kannusteita vähentävästä vaikutuksesta. Verojen osuutta voidaan tarkastella esimerkiksi tyypillisen kotitalouden kohdalta eri maiden välillä tai tuloluokittain maan sisällä. Progressiivisen verotuksen tapauksessa verojen osuus työvoimakustannuksista kasvaa tulojen noustessa.
Verokiilan vaikutus on suuri erityisesti työvoimavaltaisessa palvelujen tuotannossa[1][2] . Termillä kaksinkertainen verokiila viitataan siihen, että verokiila on sekä työntekijän omassa palkassa että ostetun palvelun hinnassa.
Verokiilan vaikutusta palvelutuotannossa on pyritty vähentämään. Esimerkiksi Suomessa ja Tanskassa on otettu käyttöön kotitalousvähennys.
Rajaverokiila ja kokonaisverokiila
Kokonaisverokiila kertoo, paljonko henkilön (kokonais)palkasta menee erilaisia veroja. Palkannousun verokiila eli rajaverokiila ("marginaaliverokiila") kertoo, kuinka paljon palkankorotus lisää veroja (työvoimaverojen määrän muutoksen osuus työvoimakustannusten muutoksesta).
Kokonaisverokiila lannistaa hankkimasta lainkaan työpaikkaa ("työttömyysloukku"), rajaverokiila lannistaa hankkimasta nykyistä parempia tuloja ("tuloloukku") [3].
Efektiivinen verokiila
Efektiivinen rajaverokiila eli efektiivinen rajaveroaste kertoo, mikä prosentti työnantajan työntekijän palkkamenoista päätyy työntekijän tulojen lisäykseksi, kun verotuksen lisäksi huomioidaan muut lakisääteiset tekijät kuten päivähoitomaksujen nousu, asumistuen ja muun sosiaaliturvan väheneminen jne. [3]
Suomessa monilla efektiivinen rajaverokiila on lähellä sataa prosenttia, eli töihinmeno ei juurikaan lisää nettotuloja. Koska ensimmäinen työpaikka on erittäin tärkeää työuralle, tämä estää monelta ensimmäisen askeleen tultaessa työmarkkinoille tai pyrittäessä pois pitkäaikaisesta työttömyydestä. [4]
Verokiila Suomessa
Keskituloisen verokiila oli vuonna 2007 arviolta 53,9 % (52,9 % vuonna 1991[5]): työnantajan työnteosta maksamasta summasta
- työntekijä sai 46,1 %,
- tuloveroihin meni 24,3 %,
- työnantajan sosiaalivakuutusmaksuihin (eläkemaksu ym.) meni 19,4 %,
- kulutusveroihin (alv ym.) meni 10,2 %. [6].
Siis keskivertotyöntekijä kannattaa palkata vain, jos hänen nettopalkkavaatimuksensa on alle 46,1 % siitä, mitä asiakas on hänen suorituksestaan maksamaan, koska erotus menee veroihin ja veroluonteisiin maksuihin.
Vuonna 2007 rajaverokiila oli keskituloisella arviolta 63,4 %: työntekijälle tarkoitetusta lisäpalkasta (ylityöt, palkankorotus, sivutyö tms.)
- työntekijä sai 36,6 %,
- tuloveroon meni 35,9 %,
- työnantajan sosiaalivakuutusmaksuihin (eläkemaksu ym.) meni 19,4 %,
- kulutusveroihin (alv ym.) meni 8,1 %.[7].
Siis 100 euron arvoisesta lisäponnistelusta ei kannata maksaa keskituloiselle työntekijälle yli 36,6 euron nettopalkkiota.
Efektiivinen verokiila on yleensä vieläkin korkeampi (joskus jopa noin 100 %[4] tai perheettömältäkin peräti 118 %[8]), koska tulot yleensä lisäävät päivähoitomaksuja ja vähentävät sosiaaliturvaa sekä muita etuja.
- Verokiila voidaan tarkastella myös hyödykekohtaisesti, esimerkiksi veron osuus on polttoaineessa useimmiten, 75 - 80 %, kun tätä tarkastellaan työntekijän ja työantajan näkökulmasta progressiivisen huomioituna työnantajan, valtiolle perimat arvolisäverot, kuin myös muut maksut, kohdistuu Suomessa tietyissä hyödykkeisessä tosiassa veroa jopa yli 90 % tuotteen hankintaan.
Aiheesta muualla
Viitteet
- ↑ Työttömyys ei vähene, Talouselämä 26.3.2002, Mirva Heiskanen, mm. kappale "Verotus tappaa palvelutyön"
- ↑ Nokia edelleen suuri kysymysmerkki, Turun Sanomat 12.3.2002, mm. kappale "Verokiila ruokkii suurtyöttömyyttä"
- ↑ a b Verotuksen työllisyysvaikutukset, Valtiovarainministeriö, 16.2.2007, mm. s. 8-9
- ↑ a b Sosiaaliturvan uudistamiskomitean (SATA) esitys sosiaaliturvan kokonaisuudistuksen keskeisistä linjauksista, Sosiaali- ja terveysministeriön selvityksiä 2009:10, mm. s. 70
- ↑ Helsingin Sanomat 28.1.2000
- ↑ Työvoimakustannuksen verokiila 2005, s. 18
- ↑ Työvoimakustannuksen verokiila 2005, s. 20
- ↑ Kannustavaan sosiaaliturvaan, EK 16.1.2007