Aakkoslaji

Suuraakkonen A ja pienaakkonen a ovat saman kirjaimen ilmentymiä eri aakkoslajeissa.

Aakkoslaji on yläkäsite, joka kuvaa eräiden äännekirjoitusjärjestelmien tapaa jakaa kirjaimet suuraakkosiin (versaalit eli majuskelit, arkikielessä usein isot kirjaimet) ja pienaakkosiin (gemenat eli minuskelit, arkikielessä usein pienet kirjaimet). Näistä kahdesta aakkoslajista voidaan erottaa toisiinsa rinnastuvia kirjaimia, jotka edustavat samaa äännettä mutta erilaisissa tilanteissa. Niinpä esimerkiksi suuraakkonen A ja pienaakkonen a ymmärretään yleensä saman kirjaimen vaihtoehtoisiksi muodoiksi.

Suuraakkoset:

A

B

C

D

E

F

G

H

I

J

K

L

M

N

O

P

Q

R

S

T

U

V

W

X

Y

Z

Å

Ä

Ö

Pienaakkoset:

a

b

c

d

e

f

g

h

i

j

k

l

m

n

o

p

q

r

s

t

u

v

w

x

y

z

å

ä

ö

Jako suur- ja pienaakkosiin on tapana tehdä useimmissa latinalaista, kreikkalaista, kyrillistä tai armenialaista kirjaimistoa käyttävissä kielissä. Sen sijaan esimerkiksi arabialaisessa, heprealaisessa ja georgialaisessa kirjaimistossa ei ole erikseen suur- ja pienaakkosia.

Kirjainten koko ja muoto

Aakkoslajien suomenkieliset nimet viittaavat kirjainten kokoeroon, joka esimerkiksi latinalaisten kirjainten O/o ja S/s kohdalla onkin aivan olennainen piirre. Usein kokoeroa merkittävämpi on kuitenkin muotoero, kuten kirjaimissa A/a ja G/g, joissa pienaakkonen näyttää aivan erilaiselta kuin vastaava suuraakkonen. Toisinaan pienaakkonen voi (osin ehkä fontista riippuen) näyttää kookkaammaltakin kuin vastaava suuraakkonen, kuten islantilaisessa kirjaimessa Þ/þ.

Termit suuraakkonen ja pienaakkonen ovat peräisin kielenhuollosta. Arkikielinen puhe isoista ja pienistä kirjaimista on monitulkintaista, koska kirjainten ”isous” tai ”pienuus” voi viitata myös fontin kokoon. Siksi erityisesti kirjapainoalan ammattikielessä suositaan termejä versaali ja gemena.

Eräänlainen suur- ja pienaakkosten risteymä ovat kapiteelikirjaimet, jotka näyttävät pienikokoisilta suuraakkosilta. Aakkoslajiltaan kapiteelit ovat kuitenkin pienaakkosia, joiden muoto vain poikkeaa totutusta, ja varsinaiset suuraakkoset ovat kapiteelityylissäkin tavallisten suuraakkosten kokoisia. Kapiteelia voidaan käyttää tavanomaisen tekstin seassa tyyli- tai korostuskeinona hieman samaan tapaan kuin kursivointia tai lihavointia.

Aakkoslajien kehitys ja käyttö

Antiikin Rooman piirtokirjoitusta (capitalis monumentalis) Tituksen riemukaaressa.

Karolingista minuskelia 900-luvun Raamatussa (Vulgata, Luuk. 1:5–8).

Alun perin kirjaimet olivat muodoltaan lähinnä suuraakkosia, kuten antiikin piirtokirjoituksissa. Käsin kirjoitettaessa kirjaimet muokkautuivat vähitellen sellaisiksi, että ne sopivat juoksevaan kirjoitukseen. Jako aakkoslajeihin tapahtui ensimmäisen kerran 800-luvulla, jolloin kehitettiin karolingiset minuskelit. Pienaakkosista tuli yleinen ja tavallinen aakkoslaji, mihin viittaa nimi gemena (vrt. ruots. gemensam ’yhteinen, yleinen’). Suuraakkoset jäivät kuitenkin pienaakkosten rinnalle käytettäviksi samoissa teksteissä erikoistarkoituksiin, kuten sellaisten sanojen alkukirjaimina, joiden haluttiin erottuvan muusta tekstistä.

Suuraakkosia käytetään muun muassa

• virkkeiden, otsikoiden ja erisnimien alkukirjaimina (Matti Möttönen)
• kunnioituksen osoittamiseen (Pyydän Teitä lähettämään...)
• kirjainlyhenteissä (HTML)
• opasteissa ja mainoskylteissä huomioarvon vahvistamiseksi (TAMPERE)
• korostuskeinona (esimerkiksi lihavoinnin sijasta) tavallisen tekstin keskellä
  • netiketissä kokonaan versaalilla kirjoitettu teksti vastaa huutamista.

Yksinomaan suuraakkosin kirjoitetun tekstin lukeminen on noin 13–20 % hitaampaa kuin pienaakkosin kirjoitetun tekstin.

Gemenanumerot

Gemenanumerot mukailevat pienaakkosten mittasuhteita eivätkä siksi pistä erityisesti silmään juoksevan tekstin keskeltä.

Kirjainten ohella myös numerot voivat joskus esiintyä gemenamuotoisina, vaikka tavallisesti numerot kooltaan ja mittasuhteiltaan rinnastuvat pikemmin suuraakkosiin. Toisin kuin pienaakkosille, gemenanumeroille ei yleensä ole merkistöstandardeissa määritetty erillisiä merkkipaikkoja, vaan numeroiden mahdollinen gemenamaisuus on fontin ominaisuus.

Viitteet

Typografia

Typografit ja kirjainmuotoilijat	Jonathan Barnbrook Saul Bass Ed Benguiat Morris Fuller Benton Neville Brody Frederic Goudy Claude Garamond Eric Gill Tomi Haaparanta Nicolas Jenson Edward Johnston Donald Knuth Rudolf Koch Sami Kortemäki Zuzana Ličko William Morris Stanley Morison Jan Tschichold Carol Twombly Wolfgang Weingart Hermann Zapf Gudrun Zapf-von Hesse
Kirjaintyylit ja -lajit	Anfangi Antiikva Arial Baskerville ITC New Baskerville Calibri Comic Sans Egyptienne Fraktuura Garamond Gill Sans Helvetica Palatino Times Roman Unsiaali Verdana
Merkit	Alduksen lehti ❦ Asteriski * Ät-merkki @ Englannin punta £ Ampersandi & Jokerimerkki Kappaleen merkki ¶ Luetelmamerkki Luettelo matemaattisista merkeistä Plus-miinusmerkki ± Promille ‰ Prosentti % Pykälämerkki § Risti † Ristikkomerkki # Rub el Hizb ۞ Tekijänoikeusmerkki © Tilde ~ Valuuttamerkki ¤ Yläpuolinen indeksointipilkku
Suuntaukset	Amerikan uusi aalto Dekonstruktivismi Postmodernismi Sveitsiläinen tyyli
Muut aiheet	Aakkoslaji CamelCase Glyyfi Goottilaiset kirjaintyypit Kapiteeli Kirjain Kirjaintyyppi Kursiivi Ligatuuri Logo Lorem ipsum Orpo- ja leskirivit Painokirjaimet Sans-serif Serif TrueType Web Open Font Format X-korkeus Yliviivaus Ylleviivaus Ylä- ja alaindeksi