Ero sivun ”Seminolesodat” versioiden välillä
| [arvioimaton versio] | [arvioimaton versio] |
Ei muokkausyhteenvetoa |
p poistettu Luokka:Florida; lisätty Luokka:Floridan historia HotCat-työkalulla |
||
| Rivi 61: | Rivi 61: | ||
[[Luokka:Intiaanisodat]] |
[[Luokka:Intiaanisodat]] |
||
[[Luokka: |
[[Luokka:Floridan historia]] |
||
[[Luokka:1800-luvun sodat]] |
[[Luokka:1800-luvun sodat]] |
||
Versio 18. lokakuuta 2011 kello 01.39
| Seminolisodat | |||||||||
|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|
 Seminolien kylä
| |||||||||
| |||||||||
| Osapuolet | |||||||||
| Komentajat | |||||||||
Seminolisodat olivat kolme sotaa, jotka käytiin Floridassa Yhdysvaltojen ja seminolien intiaaniheimon välillä. Ensimmäinen seminolisota käytiin vuosina 1817–1818, toinen 1835–1842 ja kolmas 1855–1858. Näistä pisin ja tunnetuin oli toinen seminolisota.
Taustat
Floridan alkuperäisväestö oli hävinnyt espanjalaisten tuomiin sairauksiin ja brittien tekemiin hyökkäyksiin 1700-lukuun mennessä. Tyhjäksi jääneelle alueelle muutti monien eri intiaaniheimojen edustajia, kuten creek-intiaaneja ja Englannin hallitsemilta alueilta vapaaksi päässeitä orjia. Osa orjista joutui alueen intiaanien orjiksi, mutta osa sai myös heimojen jäsenyyden. Heimoihin liittyneistä orjista muodostui niin sanotut mustat seminolit. Espanjalaiset alkoivat kutsua alueelle tulleita intiaaneja cimarroneseiksi, josta tulee nimitys seminolit.
Amerikan vallankumouksen aikana britit käyttivät seminoleja hyökkäyksissä amerikkalaisten kapinallisten kimppuun. Yhdysvaltain vapaussodan jälkeen Florida annettiin takaisin Espanjalle 1783, mutta se joutui luopumaan siitä 1819 ja alue annettiin Yhdysvalloille.
Ensimmäinen seminolisota
Ensimmäinen seminolisota on määrittelemätön ja näin ollen sen alkamis- ja loppumisajankohdasta on epäselvyyksiä. Yhdysvaltojen armeijan mukaan sota käytiin aikavälillä 1814–1819 ja laivaston mukaan 1816–1819. Creek-sota aiheutti yhä useampien creek-intiaanien muuton Floridaan, kun he joutuivat luopumaan alueistaan Alabamassa ja Georgiassa. Vuoden 1812 sota alkoi 1814 ja britit laskivat joukkojaan Floridaan ja alkoivat jälleen hankkia liittolaisia intiaaneista. Yhdysvallat ajoivat kuitenkin britit pois. Nämä jättivät suuria määriä kivääreitä, ammuksia ja jopa tykkejä intiaaneille. Britit jättivät jälkeensä myös Negro Fortin linnoituksen, jota yhdysvaltalaiset pitivät uhkana. Jos orjat pääsisivät pakenemaan sinne, he saisivat linnoituksesta erinomaisen tukikohdan. 1816 amerikkalaiset tuhosivat linnoituksen, vaikka se oli Espanjan aluetta.
Seminolit kaappasivat amerikkalaisen laivan Floridassa 1817 ja tappoivat laivan miehistön. Tämä johti siihen, että Yhdysvallat hyökkäsi Floridaan. Amerikkalaiset polttivat intiaanien kyliä ja valtasivat Espanjan linnoitukset alueella. Espanja ei kuitenkaan julistanut sotaa, vaan tyytyi pelkkiin vastalauseisiin. Samaan aikaan Yhdysvaltojen ulkoministeri John Quincy Adams neuvotteli alueen ostamisesta espanjalaisilta. Espanjalaiset luovuttivat alueen 1819, kun Yhdysvallat lupasi luopua vaatimuksistaan Texasiin ja muihin Espanjan Amerikan alueisiin.
Yhdysvallat päätti 1823 siirtää seminolit Floridan sisäosiin 16 000 km² kokoiseen reservaattiin. Seminolit puolestaan suostuivat käännyttämään alueilleen pakenevat orjat ja sallivat teiden rakennuksen alueidensa läpi. Seminoleille tuli kuitenkin suuria vaikeuksia reservaatin sisällä, sillä heidän piti rakentaa kaikki uudestaan. Seminolit alkoivat muuttaa takaisin vanhoille alueilleen. Yhdysvallat piti tätä uhkana ja seminolit päätettiin siirtää Mississippin alueelle. Seminolit eivät kuitenkaan halunneet muuttaa alueiltaan ja välikohtauksia amerikkalaisten kanssa alkoi syntyä.
Toinen seminolisota
Yhdysvallat alkoivat valmistella sotaa, kun he tajusivat, etteivät seminolit muuttaisi vapaaehtoisesti pois alueiltaan. Myös seminolit valmistautuivat ja hyökkäsivät uudisasukkaita vastaan 1835. Taudit ja seminolien hyökkäykset pakottivat Yhdysvaltojen armeijan hylkäämään monia linnoituksiaan. Seminolit saivat monia voittoja amerikkalaisista väijytystaktiikalla, sillä Yhdysvallat siirteli joukkojaan isoissa kolonissa pitkin Floridan huonoja teitä. 1836 Thomas Jesup nimitettiin amerikkalaisten komentajaksi ja hän otti taktiikakseen seminolien aseistariisumisen, eikä enää yrittänyt saada seminoleja perinteiseen taisteluun joukkojaan vastaan. Sodan käännekohta saavutettiin 1837 ja osa seminolipäälliköistä teki rauhan. Kaksi seminoli johtajaa, Osceola ja Sam Jones, jatkoivat kuitenkin vastarintaa.
Jesup hyökkäsi heitä vastaan ajaen heitä yhä etelämmäksi. Okeechobeejävellä 800 amerikkalaista Zachary Taylorin johdolla otti yhteen 400 seminolin kanssa. Alue oli suota ja seminolit olivat väijytysasemissa. Seminolit joutuivat kuitenkin perääntymään ja he menettivät 11 soturia. Yhdysvallat menetti 26 sotilasta, mutta piti taistelua silti voittona. Vaikka seminolit tappoivat enemmän kuin menettivät, heidän joukkonsa olivat hupenemessa olemattomiin. He jatkoivat kuitenkin taistelua ja mielialat Yhdysvalloissa alkoivat kääntyä sodan vastaiseksi. Vuonna 1839 Yhdysvallat ja jäljellä olevat seminolit tekivät sopimuksen, jolla seminoleille annettiin pieni reservaatti Floridan eteläosasta.
Saman vuoden loppukesällä seminolit tekivät kuitenkin hyökkäyksen kauppatukikohtaa vastaan. Sotatila syttyi taas uudelleen. Amerikkalaiset eivät pystyneet puhdistamaan aluetta seminoleista. Vainukoirienkaan käyttö ei auttanut intiaanien löytämisessä ja uudeksi taktiikaksi otettiin seminolien karjan haltuunotto ja peltojen polttaminen. Yhdysvaltojen laivasto sai isomman roolin sodassa ja se alkoi partioida pitkin Floridan jokia. Tämäkään ei ratkaissut sotaa ja Yhdysvallat alkoi lahjoa päälliköitä tuomaan johtamansa seminolit antautumaan. 55 000$ käytettiin päällikköiden lahjomiseen ja 130 soturia antautui. Floridaan jäi arviolta vain 300 soturia. Heistäkin suurin osa ajettiin pois tai he antautuivat nälkäkuoleman uhkaamana. 1842 jäljellä olevat 95 soturia ja 200 naista ja lasta. Heidät päätettiin jättää rauhaan ja heille annettiin reservaatti, sillä heitä ei pidetty enää uhkana.
Toinen seminolisota aiheutti arviolta 40 miljoonan dollarin tappiot Yhdysvalloille ja kaatuneita oli 1466. 3824 seminolia oli siiretty Oklahomaan 1843 ja heidän määränsä alkoi nopeasti vähetä. 1962 Oklahomassa oli enää 2343 seminolia. Seminolien tappioista sodan aikana ei ole tietoa. Sodan aikana saavutettu rauha kesti muutaman vuoden ja 1848 intiaanit ryhtyivät jälleen hyökkäilemään amerikkalaisia vastaan ja tämä johti päätökseen viedä loputkin seminolit pois Floridasta.
Kolmas seminolisota
1855 seminolit päättivät ryhtyä toimiin Yhdysvaltojen armeijaa vastaan. Floridalaiset alkoivat järjestää vapaajoukkoja ja miehittivät alueen linnoituksia. 1856 seminolit hyökkäsivät siviilejä vastaan tappaen yhdeksän. Armeija ja vapaajoukot partioivat alueella mutteivät löytäneet intiaaneja. Heidän onnistui kuitenkin tappaa Ocsen Tustenuggee, joka oli vastuussa uudisasukkaita vastaan tehdyistä hyökkäyksistä.
1856 otettiin käyttöön uusi taktiikka ja intiaanit yritettiin sulkea suoalueille, jossa he eivät pystyisi kasvattamaan viljaa tai pitämään karjaa. Yhdysvaltalaiset yrittivät neuvotella rauhasta, mutta he eivät saaneet yhteyttä seminolien johtajiin. Amerikkalaiset rakensivat niin sanottuja alligaattoriveneitä, jotka oli suunniteltu liikkumaan nimenomaan Floridan kosteikkoja pitkin. Näiden veneiden avulla saatiin kiinni useita seminoleja, kun taas maajoukot eivät siinä onnistuneet.
1858 saatiin viimeinkin yhteys seminolien johtajaan ja rauhanneuvottelut alkoivat. Seminolit olivat saaneet erillisen reservaatin creekien reservaatista Oklahomassa ja lisäksi seminoleille tarjottiin 100$ korvausta per henkilö muuttamisesta reservaattiin. 163 seminolia antautui ja heidät vietiin pois ja sota julistettiin loppuneeksi 4.5.1858.
Noin sata seminolia jäi jäljelle Floridaan mutta heistäkin 75 vietiin pois joulukuussa 1858. Kahta yhteisöä ei löydetty ja vapaajoukot palasivat koteihinsa. Seminolisotien aikana rakennetut linnoitukset purettiin. 1862 seminoleihin otettiin yhteyttä, jotta saataisiin varmistettua näiden puoleettomuus sisällissodan aikana. Seminolit eivät olleet kiinnostuneet sotimisesta ja he elivät lähestulkoon eristyksissä muusta maailmasta 1930-luvulle asti.
