Ero sivun ”Streptomysiini” versioiden välillä
| [arvioimaton versio] | [arvioimaton versio] |
Lisäyksiä |
p annostelutapa, muut hoitoaiheet (indikaatiot), myrkyllisuuden aihepiiriä laajennettu hieman |
||
| Rivi 5: | Rivi 5: | ||
sauvoihin, eräisiin [[stafylokokit|stafylokokkeihin]] ja [[mykobakteerit|mykobakteereihin]]. |
sauvoihin, eräisiin [[stafylokokit|stafylokokkeihin]] ja [[mykobakteerit|mykobakteereihin]]. |
||
Streptomysiinillä todettiin kuitenkin toksisia vaikutuksia, joten sitä on voitu käyttää vain rajoitetusti. Streptomysiinin tärkein sivuvaikutus kohdistuu [[kuulo-tasapainohermo|VIII aivohermoon]]. Lääkettä käytettiin [[tuberkuloosi]]in. Nykyisellään lienee myöskin SM:lle resistenttejä eli vastustuskykyisiä tbc-kantoja olemassa. |
Streptomysiinillä todettiin kuitenkin toksisia vaikutuksia, joten sitä on voitu käyttää vain rajoitetusti. Streptomysiinin tärkein sivuvaikutus kohdistuu [[kuulo-tasapainohermo|VIII aivohermoon]]. Lääkettä käytettiin [[tuberkuloosi]]in (kaikki muodot) sekä muun muassa [[keuhkokuume]]en hoitoon ja virtsateitten infektioissa. Nykyisellään lienee myöskin SM:lle resistenttejä eli vastustuskykyisiä tbc-kantoja olemassa. |
||
Streptomysiinin myrkyllisuus on ollut lähinnä ototoksista, erityisesti [[munuaiset|munuais]]vikaisille henkilöille. |
|||
Lääkettä annosteltiin ruiskeina lihaksensisäisesti (im.) ja sitä käytettiin joko hydrokloridina taikka sulfaattina. |
|||
Läheistä sukua streptomysiinille ovat esimerkiksi, sekä [[viomysiini]] (VM) että [[kanamysiini]] (KM). |
Läheistä sukua streptomysiinille ovat esimerkiksi, sekä [[viomysiini]] (VM) että [[kanamysiini]] (KM). |
||
Versio 4. lokakuuta 2011 kello 14.24
Streptomysiini (SM) keksittiin vuonna 1943 Selman Waksmanin toimesta. Hän sai tästä innovaatiosta Nobelin palkinnon v. 1952. Streptomysiinia saadaan Streptomyces griseus bakteerista.
Tutkimustuloksiin oli johtanut systemaattinen etsintä, joka kohdistui niin sanottuihin gram-negatiivisiin bakteereihin. Niihin ei penisilliini ollut vaikuttanut. Streptomysiini on bakterisidinen ja tehoaa parhaiten gramnegatiivisiin sauvoihin, eräisiin stafylokokkeihin ja mykobakteereihin.
Streptomysiinillä todettiin kuitenkin toksisia vaikutuksia, joten sitä on voitu käyttää vain rajoitetusti. Streptomysiinin tärkein sivuvaikutus kohdistuu VIII aivohermoon. Lääkettä käytettiin tuberkuloosiin (kaikki muodot) sekä muun muassa keuhkokuumeen hoitoon ja virtsateitten infektioissa. Nykyisellään lienee myöskin SM:lle resistenttejä eli vastustuskykyisiä tbc-kantoja olemassa.
Streptomysiinin myrkyllisuus on ollut lähinnä ototoksista, erityisesti munuaisvikaisille henkilöille.
Lääkettä annosteltiin ruiskeina lihaksensisäisesti (im.) ja sitä käytettiin joko hydrokloridina taikka sulfaattina.
Läheistä sukua streptomysiinille ovat esimerkiksi, sekä viomysiini (VM) että kanamysiini (KM).
Vartiaisen Lääkeaineopissa kehoitetaan niin sanottuun yhdistelmähoitoon, silloin kun hoidetaan tuberkuloosia kemoterapeuttisesti. Vartiaisen mukaan on SM ollut aktiivikäytössä tubia (tbc) hoidettaessa vuodesta 1944. Toinen tämän multiterapian osanen, on INH eli isoniatsidi. Kolmas niin sanottu kemoterapeuttinen hoitoaine, on tässä yhteydessä niin ikään vuonna 1944 läpimurtonsa hoitoalalla saanut PAS, eli aminosalyyli- taikka para-aminosalisyylihappo.
Streptomysiinin kemiallinen kaava on C21H39N7O12, moolimassa 581,574 g/mol ja CAS-numero 57-92-1.
Lähteet
- J. Wickström: Tarttuvat taudit, SHKS-WSOY, 1970 (laitoksen 5. uudistettu painos - ei ISBN-numeroa, alkuteos ruotsinkielinen: Infektionssjukdomarna, s. 58) Suom. Leena Tuuteri
- Ilmari Vartiainen, Lääkeaineoppi (Farmakologia), SHKS-WSOY, 1960, (ei ISBN-tunnusta, s.233-234)
Aiheesta muualla
- Medicina.fi: Streptomysiini (pdf)
- PubChem: Streptomycin (englanniksi)
- DrugBank: Streptomycin (englanniksi)
- Kyoto Encyclopedia of Genes and Genomes (KEGG): Streptomycin (englanniksi)
- ChemBlink: Streptomycin (englanniksi)