Ero sivun ”Streptomysiini” versioiden välillä
| [arvioimaton versio] | [arvioimaton versio] |
p sinistys, viitekehystä laajennettu (vrt. muita vastaavia antibiootteja, joista ei vieläkään omaa erillisartikkelia liene) |
Monessa artikkelissa ollut lähde (viitteenä) sekä hoidon terapeuttisia näkökulmia, ei aivan ajantasaisia: Tubin hoitoa täsmennetty. |
||
| Rivi 6: | Rivi 6: | ||
Läheistä sukua streptomysiinille ovat esimerkiksi, sekä viomysiini (VM) että kanamysiini (KM). |
Läheistä sukua streptomysiinille ovat esimerkiksi, sekä viomysiini (VM) että kanamysiini (KM). |
||
Vartiaisen Lääkeaineopissa kehoitetaan niin sanottuun yhdistelmähoitoon, silloin kun hoidetaan tuberkuloosia kemoterapeuttisesti. Vartiaisen mukaan on SM ollut aktiivikäytössä tubia (tbc) hoidettaessa vuodesta [[1944]]. Toinen on tämän multiterapian osanen, INH eli [[isoniatsidi]]. Kolmas niin sanottu kemoterapeuttinen hoitoaine, on tässä yhteydessä niin ikään vuonna 1944 läpimurtonsa hoitoalalla saanut PAS, eli para-aminosalyyli taikka para-aminosalisyylihappo. |
|||
==Lähteet== |
==Lähteet== |
||
* J. Wickström: Tarttuvat taudit, SHKS-WSOY, 1970 (laitoksen 5. uudistettu painos - ei ISBN-numeroa, alkuteos ruotsinkielinen: Infektionssjukdomarna, s. 58) Suom. Leena Tuuteri |
* J. Wickström: Tarttuvat taudit, SHKS-WSOY, 1970 (laitoksen 5. uudistettu painos - ei ISBN-numeroa, alkuteos ruotsinkielinen: Infektionssjukdomarna, s. 58) Suom. Leena Tuuteri |
||
* Ilmari Vartiainen, Lääkeaineoppi (Farmakologia), SHKS-WSOY, 1960, (ei ISBN-tunnusta, s.233-234) |
|||
Versio 3. lokakuuta 2011 kello 01.53
Streptomysiini (SM) keksittiin vuonna 1943 Waksmanin toimesta. Hän sai tästä innovaatiosta Nobelin palkinnon v. 1952.
Tutkimustuloksiin oli johtanut systemaattinen etsintä, joka kohdistui niin sanottuihin gram-negatiivisiin bakteereihin. Niihin ei penisilliini ollut vaikuttanut.
Streptomysiinillä todettiin kuitenkin toksisia vaikutuksia, joten sitä on voitu käyttää vain rajoitetusti. Lääkettä käytettiin tuberkuloosiin. Nykyisellään lienee myöskin SM:lle resistenttejä eli vastustuskykyisiä tbc-kantoja olemassa.
Läheistä sukua streptomysiinille ovat esimerkiksi, sekä viomysiini (VM) että kanamysiini (KM).
Vartiaisen Lääkeaineopissa kehoitetaan niin sanottuun yhdistelmähoitoon, silloin kun hoidetaan tuberkuloosia kemoterapeuttisesti. Vartiaisen mukaan on SM ollut aktiivikäytössä tubia (tbc) hoidettaessa vuodesta 1944. Toinen on tämän multiterapian osanen, INH eli isoniatsidi. Kolmas niin sanottu kemoterapeuttinen hoitoaine, on tässä yhteydessä niin ikään vuonna 1944 läpimurtonsa hoitoalalla saanut PAS, eli para-aminosalyyli taikka para-aminosalisyylihappo.
Lähteet
- J. Wickström: Tarttuvat taudit, SHKS-WSOY, 1970 (laitoksen 5. uudistettu painos - ei ISBN-numeroa, alkuteos ruotsinkielinen: Infektionssjukdomarna, s. 58) Suom. Leena Tuuteri
- Ilmari Vartiainen, Lääkeaineoppi (Farmakologia), SHKS-WSOY, 1960, (ei ISBN-tunnusta, s.233-234)