Lavoslav Ružička

Leopold Ružička

Lavoslav (Leopold) Stjepan Ružička (13. syyskuuta 1887, Vukovar – 26. syyskuuta 1976, Mammern) oli kroatialainen kemisti ja biokemisti. hän sai Nobelin kemianpalkinnon vuonna 1939 useita atomeja sisältävien rengasrakenteisten yhdisteiden, terpeenien sekä miesten sukupuolihormonien tutkimisesta. Palkinto jaettiin Ružičkan ja Adolf Butenandtin kesken. Hän sai kahdeksan kunniatohtorin arvoa (4 tieteestä, 2 lääketieteestä, 1 luonnontieteestä, 1 lakitieteestä). Lisäksi Ružička sai 24 muuta tieteellistä kunnianosoitusta.

Ružička aloitti koulunkäyntinsä Osijekissa. Hän vaihtoi ajatuksensa papin opinnoista ja lähti opiskelemaan kemiaa tavoitteenaan saada työ Osijekiin vasta avatussa sokerinjalostustehtaassa.

Myöhemmin Ružička opiskeli Saksassa Karlsruhessa. Hän oli hyvä oppilas niissä aineissa, joista ja piti ja joiden hän ajatteli olevan välttämättömiä ja hyödyllisiä tulevaisuutta varten. Tällainen aine oli orgaaninen kemia. Siksi hänen fysikaalisen kemian professorinsa Fritz Haber vastusti Ružičkan summa cum lauden hyväksymistä. Ružička työskenteli yhdessä Hermann Staudingerin kanssa ja saavutti tohtorin arvon vuonna 1910. Yhdessä Staudingerin kanssa hän siirtyi Zürichiin ja toimi siellä Staudingerin assistenttina.

Ružičkan ensimmäiset tutkimukset kohdistuivat luonnossa tavattavien yhdisteiden tutkimiseen. Hän selvitti Pyrethrum cinereriifolium - kasvista saatavan insektisidin koostumuksen. Tällä tavoin hän tutustui terpeenien ja tuoksuöljyjen kemiaan.

Vuosina 1916–1917 maailman vanhin parfyymien tuottaja Haarman & Reimer tuki hänen tutkimuksiaan. Terpeenien asiantuntijana hänestä tuli vanhempi lehtori vuonna 1918 ja kunniatohtori ETH Zürichiin. Sieelä hän selvitti yhdessä oppilaidensa kanssa muskonin ja sivetonin rakenteen. Ružička kehitti nimeään kantavan toimintatavan näiden kaltaisten yhdisteiden syntetisoimiseen.

Vuonna 1921 genovalainen parfyymivalmistaja Chuit & Naef ehdotti yhteistyössä. Myöhemmin Ružička työskenteli Ciba Specialty Chemicalsin palveluksessa Baselissa. Vuodesta 1927 hän toimi kolme vuotta Utrechin yliopistossa Alankomaissa. Sittemmin hän palasi takaisin Sveitsiin, joka oli ylivoimainen kemianteollisuudessa.

ETH:ssa hänestä tuli orgaanisen kemian professori ja aloitti uransa loistavimmat vuodet. Hän laajensi tutkimuksiaan steroideihin. Androsteronin ja testosteronin onnistuneen synteesin jälkeen hänen laboratoriostaan tuli maailman orgaanisen kemian keskus.

Vuonna 1940 Ružička kutsuttiin Kroatiaan. Toisen maailmansodan aikana muutamat hänen erinomaisista yhteistyökumppaneistaan tuhoutuivat, mutta Ružička perusti yhdessä nuorten lupaavien ihmisten kanssa laboratorionsa uudelleen. Hänen oppilaittensa joukossa oli muun muassa myöhemmin Nobelin kemianpalkinnon saanut Vladimir Prelog.

Vuodesta 1950 Ružička aloitti biokemian tutkimukset. Näistä tutkimuksista tuli hänen uransa huippu. Vuonna 1957 Ružička jäi eläkkeelle ja jätti laboratorionsa Prelogin johtoon.

Aiheesta muualla

• Ružička nelämäkerta Nobel-säätiön sivuilla