Ero sivun ”Lepät” versioiden välillä

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Selaa historiaa interaktiivisesti
[arvioimaton versio][arvioimaton versio]
← Vanhempi muutosUudempi muutos →
Poistettu sisältö Lisätty sisältö
VisuaalinenWikiteksti
EmausBot (keskustelu | muokkaukset)
botit
286 035 muokkausta
p r2.6.4) (Botti muokkasi: ar:نغت
EmausBot (keskustelu | muokkaukset)
botit
286 035 muokkausta
p r2.6.4) (Botti lisäsi: kk:Жабысқақ қандыағаш
Rivi 131: Rivi 131:
[[he:אלמון]]
[[he:אלמון]]
[[ka:მურყანი]]
[[ka:მურყანი]]
[[kk:Жабысқақ қандыағаш]]
[[mrj:Лӱлпӹ]]
[[mrj:Лӱлпӹ]]
[[kv:Ловпу]]
[[kv:Ловпу]]

Versio 19. elokuuta 2011 kello 14.52

Lepät
Harmaaleppä (Alnus incana)
Harmaaleppä (Alnus incana)
Tieteellinen luokittelu
Domeeni: Aitotumaiset Eucarya
Kunta: Kasvit Plantae
Alakunta: Putkilokasvit Tracheobionta
Kaari: Siemenkasvit Magnoliophyta
Alakaari: Koppisiemeniset Magnoliophytina
Luokka: Kaksisirkkaiset Magnoliopsida
Lahko: Pyökkimäiset Fagales
Heimo: Koivukasvit Betulaceae
Suku: Lepät Alnus
P.Mill.
Katso myös

  Lepät Wikispeciesissä
  Lepät Commonsissa

Lepät (Alnus) on koivukasvien (Betulaceae) heimoon kuuluva kasvisuku, joka sisältää noin 30 puu- ja pensaslajia. Lepät ovat levinneet koko pohjoisen pallonpuoliskon lauhkealle vyöhykkeelle, joitain lajeja tavataan myös Andeilla. Tavallisinlähde? leppälaji on tervaleppä (Alnus glutinosa), joka on yleinen Euroopassa ja tunnetaan myös muualla. Tervalepän ohella Suomessa kasvaa harmaaleppä (Alnus incana).

Kuvaus

Leppä kukkii keväällä ennen lehtien puhkeamista.

Lepät ovat kesävihantia yksikotisia puita tai pensaita. Kuori on tummanharmaa tai harmaa. Talvisilmut ovat yleensä perällisiä ja 4–6 mm pituisia. Lehdet kasvavat kierteisesti ja lehtilapa on yleensä ehyt.[1]

Lepät kukkivat tavallisesti ennen lehtien puhkeamista. Hedekukinto on pitkä norkko. Emikukinto on lyhyt ja puutuu koivuista poiketen vanhetessaan tummanruskeaksi, kovaksi, käpymäiseksi ja runsaan sentin mittaiseksi siemennorkoksi, joka jää kiinni oksaan seuraavaksi talveksi. Hedelmä on pieni ja ruskea, siivetön tai kapealti siipipalteinen pähkylä.[2]

Molemmat Suomen leppälajit kukkivat hyvin varhain keväällä ennen lehtien puhkeamista. Hedenorkoista leviävä siitepöly aiheuttaa monille ihmisille keväisin allergiaoireita.

Leppä voi hyvällä kasvupaikoilla elää yli satavuotiaaksi. Suurin leppälaji on pohjoisamerikkalainen punaleppä (Alnus rubra), joka voi kasvaa jopa 40 metrin korkuiseksi. Suomessa harmaaleppä voi parhaimmillaan kasvaa 25 metriseksi,[3] tervaleppä hieman korkeammaksi. Monet lepät jäävät pieniksi pensaiksi.

Leppälajeille tyypillistä on taipumus kasvattaa juurivesoja. Myös kaadettu leppä lähtee yleensä kasvamaan uudestaan kannosta. Lepät kasvavat nopeasti ja monia lajeja voidaan pitää pioneeripuulajeina. Lepät kestävät kovaa tuulta ja sietävät hyvin saasteita.

Leppien juurinystyröissä elää Frankia-sädesieniä, jotka kykenevät sitomaan typpeä ilmasta. Leppä elää symbioosissa näiden nystyräbakteerien kanssa tarjoten niille ravintoa ja saaden niiltä typpiyhdisteitä. Runsaan typensaantinsa takia lepän ei tarvitse syksyllä varastoida lehtiensä typpiyhdisteitä, minkä vuoksi puu pudottaa lehtensä vihreinä. Runsasravinteisen lehtikarikkeen ansiosta lepät muuttavat kasvupaikkansa maaperää aikaisempaa hedelmällisemmäksi.[4]

Esiintyminen Suomessa

Suomessa kasvaa kahta leppälajia, harmaaleppää (Alnus incana) ja tervaleppää (Alnus glutinosa). Leppiä tavataan yleisesti läpi koko Suomen. Tervaleppä viihtyy rannikoilta Pohjois-Pohjanmaalle saakka. Harmaaleppä kasvaa kaikkialla lukuun ottamatta eteläisiä rannikkoseutuja ja pohjoisinta Lappia. Leppämetsät ovat kuitenkin harvinaisia. Vuonna 1992 leppävaltaisten metsien osuus koko Suomen metsäalasta oli 0,4 %.[4]

Nimen alkuperä

Vahingoittunut lepän pinta muuttuu punaiseksi. Kuvassa tuoreita tervalepän kantoja.

Puun nimi ”leppä” tulee vanhasta, itämerensuomalaisissa kielissä esiintyneestä, verta tarkoittavasta sanasta. Nimellä viitataan lepän punertavaan puuainekseen: vahingoittunut lepän pinta muuttuu punaiseksi ja haava näyttää verestävältä.[5]

Käyttö

Leppien lehtiä, kuorta ja urpuja on käytetty kankaiden ja nahan värjäämiseen. Urpuja käytettiin lääkkeenä ja lepänkävyistä keitettiin teetä. Keväisin urpujen määrästä tehtiin myös ennustuksia. Nuorten hedenorkkojen ollessa enemmistönä tulevan vuoden viljasadon arveltiin olevan hyvä, ylivuotisten eminorkkojen ylivoima ennusti huonoa satoa.[5]

Leppien nuoret oksat soveltuivat niukkoina aikoina lehdeksiksi, joita käytettiin lisärehuna kotieläimille. Leppien puuainesta, erityisesti tervaleppää, käytetään muun muassa puukenkien ja muiden käsitöiden valmistukseen sekä saunojen laudelautoina. Puu on punertavaa ja suhteellisen pehmeää. Leppää käytetään myös soitinpuuna, erityisesti sähkökitaroissa.

Luokitus

Leppien suku jakaantuu kolmeen alasukuun:

  • Clethropsis. 3 lajia
    • Alnus maritima
    • Alnus nepalensis
    • Alnus nitida
  • Alnobetula. 1–4 lajia
    • Alnus viridis – pensasleppä
      • Alnus viridis subsp. viridis
      • Alnus viridis subsp. maximowiczii (Alnus maximowiczii)
      • Alnus viridis subsp. crispa (Alnus crispa)
      • Alnus viridis subsp. sinuata (Alnus sinuata)

Lähteet

  1. ↑ L. Hämet-Ahti, A. Palmén, P. Alanko, P.M.A. Tigerstedt, M. Koistinen: Suomen puu- ja pensaskasvio. Helsinki: Dendrologian Seura, 1992. ISBN 951-96557-0-0.
  2. ↑ Leena Hämet-Ahti et al.: Retkeilykasvio. Helsinki: Luonnontieteellinen keskusmuseo, Kasvimuseo, 1998. ISBN 951-45-8167-9.
  3. ↑ Piia Hacklin: HARMAALEPPÄ (Alnus incana) 1994. Helsingin yliopisto, Metsäekologian laitos. Viitattu 4. tammikuuta 2007. (suomeksi)
  4. ↑ a b Kurt Fagerstedt, Kerttu Pellinen, Pekka Saranpää, Tuuli Timonen: Mikä puu - mistä puusta, s. 120. Yliopistopaino, 1996. ISBN 951-570-293-3.
  5. ↑ a b Hendrik Relve: Puiden juurilla, s. 38. Gummerus Kirjapaino Oy, 1997. ISBN 951-796-070-0.

Aiheesta muualla

Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Lepät&oldid=10568642”