Hattu

Vincent van Gogh, Olkihattu- ja piippuasetelma, 1885.

Hattu on tavallisesti jäykästä materiaalista valmistettu päähine. Hattua käytetään paitsi pään suojaamiseen ja lämpöenergian säilyttämiseen, myös sen koristearvon takia. Erilaisia hattuja ovat muuan muassa knalli, silinterihattu ja lierihattu, joka suojaa auringolta. Villalangasta virkattua päähinettä sanotaan pipoksi tai myssyksi.

Hatun kuvaannollisia merkityksiä

Fedorahattu on yleisin miesten lierihatuista. Se on puolipehmeä huopahattu, jonka nimi on peräisin Giordanon Fedora-oopperan päähenkilöltä, ruhtinatar Fedora Romazovalta.

Kuvaannollisesti hattu voi viitata henkilön asemaan tai rooliin. Tällä tavoin termiä käyttää esimerkiksi Edward De Bono (1990) viitatessaan keskustelijoiden erilaisiin rooleihin ilmauksella ajatteluhattu. Kaunokirjallisuudessa Mario Puzon romaanissa Kummisetä hattu osoittaa tietyn ajatusmaailman omaksumista seuraavassa Tom Hagenin repliikissä: "[P]anin sisilialaisen hatun päähäni ja lopulta tajusin senkin."

Hattuun liittyy monia sanontoja, kuten hattu kourassa, hattutemppu tai nostaa hattua.

Toisinaan halutaan korostaa omaa persoonallisuutta pitämällä tavalliseksi mielletystä poikkeavaa hattua.

Hattu uskonnoissa

Hattu voi osoittaa kantajansa uskontoa tai arvoasemaa, esimerkiksi katolisen kirkon kardinaalit käyttävät punaista kalottia eli zucchettoa, paavi puolestaan valkoista. Myös juutalaisilla on oma rukouspäähine, kipa eli jarmulke. Sikhit käyttävät uskontonsa tunnuksena turbaania. Muun muassa suomalaisissa herätysliikkeissä suhtauduttiin 1800-luvulla hatun käyttöön turhana koreiluna.

Hattu päässä vai päästä?

Toisinaan hatun päässä pitäminen merkitsee kunnioitusta, toisinaan sen pois ottaminen. Esimerkiksi juutalaiset pitävät hattua päässä synagogassa ja sisätiloissa, kun taas kristityt miehet "paljastavat" päänsä tullessaan sisätilaan tai kirkkoon. Hyvän tavan mukaan mies ottaa hatun päästään, jos samassa hississä on nainen.

Väinö Linna käyttää Tuntemattomassa sotilaassa näitä tapoja kuvatessaan ironisesti suomalaista kansanluonnetta. Määtän kysyessä mitä on urheus, Vanhala vastaa urheuden ilmenevän siinä, ettei "korpisoturi --- ota lakkia päästänsä muualla kuin kun kirkossa ja lakituvassa".

Hattu oppiarvon tunnuksena

Amerikkalaiset kadetit perinteisessä hatunheitossa keväällä 2005.

Suomessa tärkeä symboliarvo on myös tohtorinhatulla ja ylioppilaslakilla sekä teekkarilakilla. Myös merkonomilakki toimii tällä tavoin. Jotkin ammattioppilaitoksetkin ovat suunnitelleet valmistuville ammattilaisille omat ammattilakkinsa päättäjäisjuhlissa jaettaviksi.

Aikaisemmin erityisesti ylioppilaslakkia pidettiin arkikäytössäkin osoittamassa kantajansa oppiarvoa. Nykyään oppiarvoja osoittavien hattujen ja lakkien käyttö on rajoitettu erityisiin tilaisuuksiin. Esimerkiksi tohtorinhattua käytetään promootion lisäksi vain kustoksen ja vastaväittäjän asemassa väitöstilaisuudessa sekä yliopiston erityisissä juhlatilaisuuksissa.

Hattu palkintona

Suomen sarjakuvaseura jakaa Puupäähattua ansioituneille sarjakuvapiirtäjille. Ola Fogelbergin sarjakuvasankarin Pekka Puupään hattu on tyypillinen pitkänmallinen.

Hattu metsästyksessä

Hattua on käytetty myös merkinantoon. Metsästäjä viestittää punaisella hatulla matkan päähän olevansa ihminen, jotta muut metsästäjät eivät ampuisi häntä. Hatun katsotaan olevan tärkeä osa asukokonaisuutta esimerkiksi häissä tai muissa tilaisuuksissa, jossa edellytetään muodollista pukeutumista.

Hatun valmistus

Hattuja on tehty esimerkiksi huovasta, nahasta, muovista ja erilaisista kankaista. Tuohi, taula, olki ja pahvi ovat erikoisempia hattumateriaaleja.

Usein hatussa on koristeita, kuten nauhoja ja sulkia. Suruaikaan mustaan hattuun on voitu liittää myös huntu. Hattu voi sisältää lisäosia kuten lipan tai korvaläpät. Korvaläpät voidaan kääntää kylmällä ilmalla korvien suojaksi.

Hattuja on valmistettu jo pitkään teollisesti. Hatunvalmistusta taiteena toteuttaa modisti. Tämä ammatti on keskittynyt etenkin naisten kalliiden, yksilöllisten hattujen suunnitteluun.

Kirjallisuutta

• Juntikka, Ilse: Oi niitä hattuja. Oulu: Oulun kaupunki, 1991. ISBN 951-9234-25-X.

Katso myös

• Foliohattu
• Kypärä
• Lakki
• Pipo

Aiheesta muualla

• Hatunkäyttäjän etiketti. Fredrikson.