Kanoninen oikeus

Kanoninen oikeus tarkoittaa muun muassa katolisessa, ortodoksisessa ja anglikaanisessa kirkossa syntyneitä oikeusjärjestelmiä, jotka määrittelevät kirkon perusteet, sen ja muiden instituutioiden väliset suhteet ja sisäisen järjestyksen. Kanonisen oikeuden määräyksiä kutsutaan kanoneiksi (kreik. κανών, sääntö, mitta) ja ne ovat yleensä kirkolliskokousten säätämiä. Kanoninen oikeus on vanhin edelleen käytössä oleva lakijärjestelmä läntisessä maailmassa.

Nikean ensimmäinen kirkolliskokous vuonna 325 määritteli kanonit kirkon kurinpitotoimenpiteiksi ja erotteli kirkon lain (kanones) maallisista määräyksistä (nomoi). Vuoden 1054 Suuren skisman jälkeen katolinen ja ortodoksinen kirkko ovat kehittäneet omat kanoniset oikeutensa kuten myös jotkut uskonpuhdistuksen myötä syntyneet protestanttiset kirkot.

Katolinen kanoninen oikeus

Gratianus kokosi ensimmäisen täydellisen kokoelman katolisen kirkon kanoneja Decretum Gratianin noin vuonna 1140. Kokoelma perustui aikaisempiin kokoelmiin, kirkolliskokousten päätöksiin, roomalaiseen lakiin ja kirkkoisien teksteihin. Teos hyväksyttiin pian eurooppalaisissa oppilaitoksissa kanonisen oikeuden perusteokseksi, ja se oli roomalaiskatolisen kirkon kanoninen lakikirja vuoteen 1917. Laajennettu Corpus juris canonici julkaistiin vuonna 1500. Vuonna 1917 julkaistiin uusi Codex juris canonici -kokoelma ja Vatikaanin toisen konsiilin perustaman komission työn päätteeksi uusin kanonisen oikeuden kokoelma valmistui 1983.

Idän katolisilla kirkoilla on oma kanonisen lain kokoelmansa Codex canonum ecclesiarum orientalium, jonka paavi Johannes Paavali II otti käyttöön vuonna 1991. Tämä kanonikokoelma poikkeaa katolisen kirkon yleisestä kanonisesta oikeudesta niiltä osin, kuin kirkkojen perinteet eroavat. Eroja on muun muassa terminologian, kirkon hierarkian ja sakramenttien toimittamisen alueilla.

Ortodoksinen kanoninen oikeus

Pääartikkeli: Ortodoksisen kirkon kanonit

Ortodoksisen kirkon kanonisen oikeuden määräykset määräytyvät ekumeenisten kirkolliskokousten (Nikean toiseen kokoukseen asti) ja paikallisten piispainkokousten päätöksistä sekä kirkkoisien kirjoituksista. Näitä kanonien lähteitä on yhteensä noin tuhat ja ne on koottu useiksi kokoelmiksi. Näistä yleisimmin käytössä olevaa kokoelmaa kreikankielisissä paikalliskirkoissa kutsutaan Pedalioniksi (kreik. Πηδάλιον, "peräsin").

Toisin kuin katolisessa kirkossa ortodoksisessa kirkossa kanonista oikeutta ei ole kodifioitu ja eri autokefalisilla ja autonomisilla paikalliskirkoilla on Trullon synodin 39:n kanonin mukaan oikeus luoda omia sääntöjään. Näiden sääntöjen tulee kuitenkin ilmentää pyhissä kanoneissa esitettyä kirkon universaalin lain henkeä.

Kanonista oikeutta pyritään tulkitsemaan enemmän lain hengen kuin kirjaimen mukaisesti. Tämän vuoksi kirkossa on vähemman tärkeissä asioissa noudatettu "ekonomia"-periaatetta, jonka mukaan rikkeen rangaistusta ei välttämättä panna täytäntöön. Oikeus soveltaa ekonomia-periaatetta kuuluu piispainkokoukselle tai synodille, joka voi puolestaan delegoida oikeuden yksittäisille piispoille kanonisen oikeuden rajoissa.

Protestanttiset kirkot

Uskonpuhdistuksen möytä syntyneissä protestanttisissa hylättiin pääsääntöisesti katolinen kanoninen oikeus ja Martti Luther muun muassa poltti julkisesti kanonisen oikeuden kokoelmia, jotka hänen mielestään korruptoivat kristillisen uskon. Niissäkin protestanttisissa maissa, jossa joitain kanonisen oikeuden elementtejä säilytettiin paavin asema sen toimeenpanemisessa hylättiin. Uskonpuhdistuksen myötä maalliset hallitukset ottivat asteittain haltuunsa perhe- ja avioliitto-oikeuden, joka aikaisemmin oli kuulunut kanonisen, kirkollisen oikeuden piiriin.

Protestanttiset kirkot säilyttivät käytössä kuitenkin joitain kanonisen oikeuden perinteen piirteitä. Eritityisesti anglikaanisessa kirkossa kanoninen oikeus ja kirkolliset tuomioistuimet ovat käytössä useissa asioissa, mutta myös luterilaisuudessa hyödynnettiin kanonisen oikeuden osa-alueita. Myös esimerkiksi Jean Calvinin tietyt kirjoitukset pohjautuvat 1300-luvun kanonisen oikeuden periaatteisiin.

Myös Ruotsin valtakunnassa uskonpuhdistuksessa 1520-luvulla yhteys paavinistuimeen katkesi ja kanoninen oikeus korvattiin osittain uusilla kirkollisilla säädöksillä ja toisaalta yhteiskunnallisella lainsäädännöllä. Samalla kirkon ylin johto siirtyi paavilta kuninkaalle. Västeråsin valtiopäivien jälkeen kuninkaalle siirrettiin muun muassa oikeus valita piispat. Vuoden 1571 kirkkojärjestyksessä tehtiin ero maallisen ja hengellisen vallan välille, mutta ei määritelty miten kirkon keskushallinto pitäisi järjestää. Vuoden 1686 kirkkolain myötä kaikki valtakunnan asukkaat sidottiin luterilaiseen tunnustukseen, kirkon itsenäisyys lakkautettiin kokonaan ja kirkosta muodostettiin valtion laitos.

Aiheesta muualla

Kanonisen oikeuden kokoelmia

• Katolisen kirkon kanonit: Code of Canon Law Libreria Editrice Vaticana. (englanniksi)
• Idän katolisten kirkkojen kanonit: Code of canons of Oriental Churchs 1992. IntraText. Viitattu 24.6.2009. (englanniksi)
• Ortodoksisen kirkon kanonit: Canons of the Orthodox Church Russian Orthodox Church of Three Saints. (englanniksi)
• Anglikaanisen kirkon kanonit: Canons of the Church of England the Church of England. (englanniksi)

Tutkimuksia

• Erickson, John H.: The challenge of our past: studies in Orthodox Canon law and Church history. St Vladimir's Seminary Press, 1991. ISBN 0881410861. Teoksen verkkoversio (viitattu 24.6.2009). (englanniksi)
• John P. Beal, James A. Coriden, Thomas J. Green: New Commentary on the Code of Canon Law: Study Edition. Paulist Press, 1991. ISBN 0809140667. Teoksen verkkoversio (viitattu 24.6.2009). (englanniksi)