H. P. Blavatsky

Wikipediasta
Tämä on arkistoitu versio sivusta sellaisena, kuin se oli 17. syyskuuta 2010 kello 19.53 käyttäjän Alphaios (keskustelu | muokkaukset) muokkauksen jälkeen. Sivu saattaa erota merkittävästi tuoreimmasta versiosta.
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Helena Petrovna Blavatsky
H. P. Blavatsky vuonna 1877 New Yorkissa.
H. P. Blavatsky vuonna 1877 New Yorkissa.
Henkilötiedot
Syntynyt12. elokuuta 1831
Jekaterinoslav, Venäjä (nykyinen Ukraina)
Kuollut8. toukokuuta 1891 (59 vuotta)
Lontoo, Iso-Britannia
Kansalaisuus Venäjä, Yhdysvallat
Ammatti spiritualisti, okkultisti, kirjailija
Puoliso Nikifor Blavatski, Michael Betanelly

Helena Petrovna Blavatsky o.s. (von) Hahn, (ven. Елена Петровна Ган) tunnetaan myös nimillä Madame Blavatsky ja H. P. B. (12. elokuuta 1831 Jekaterinoslav, Venäjä (nykyisin Dnipropetrovsk, Ukraina) – 8. toukokuuta 1891 Lontoo, Iso-Britannia), oli spiritualisti, kirjailija ja Teosofisen Seuran perustajajäsen.[1][2]

Blavatskysta on olemassa kaksi erilaista myyttiä.[3] Toisen mukaan hän oli vuosisadan kekseliäin huijari jolla oli lukuisia rakastajia ja hämäriä liiketoimia. Vastakkainen myytti Blavatskysta pyhimyksenä syntyi hänen viimeisinä vuosinaan hänen seuraajiensa parissa, ja vahvistui hänen kuolemansa jälkeen. Kolmannen, lähinnä tutkimuksessa esitetyn kärjistetyn näkemyksen mukaan hän oli illuusioissa ja hallusinaatioissa elänyt mediumistinen persoonallisuus, joka ilmeisesti uskoi kaiken mitä väitti.[4] Hänellä oli elämänsä aikana useita erilaisia statuksia ja rooleja; aluksi meedio, myöhemmin boheemi seikkailija, buddhalainen maallikkosisar, okkulttinen tietäjätär, filosofinen kirjailija, sorrettujen kansojen puolustaja ja uuden kultin profeetta. [5]

Blavatsky oli karismaattinen johtaja ja omana aikanaan hyvin kiistelty hahmo, ja hänen seuraajansa antoivat hänelle kunnianimen ”1800-luvun sfinksi”. Hänellä oli suuri vaikutus itämaisen esoteerisuuden leviämisessä länteen, ja useista hänen opetuksistaan tuli myöhemmin new age -liikkeen perusta.[6]

Elämäkerta

Lapsuus ja nuoruusvuodet

Jekaterinoslav 1800-luvun puolivälissä

Helenan äiti Helena Andrejevna von Hahn, omaa sukua Dolgorukov, oli lapsen syntyessä vain 17-vuotias. Helenan isä oli kapteeni Peter Aleksejevitš von Hahn. H. P. B.:n molemmat vanhemmat olivat aatelista sukua.[7]

Vuonna 1842 Helena Andrejevna von Hahn kuoli, ja 11-vuotias Helena sekä tämän kaksi nuorempaa sisarusta päätyivät isovanhempien kasvatettavaksi Saratoviin, isän ollessa pitkiä aikoja sotakomennuksilla. Helenan äidin äiti oli Helena Pavlovna Fadejeva (omaa sukua Dolgorukov), ja äidin isä Andrei Mihalovitš Fadejev. Saratovin maalaiskartanosta tuli Helenan koti seuraavien neljän vuoden ajaksi. Helenan isoäiti oli hankkinut kotiopettajattaria, ja hänen kerrotaan olleen lahjakas musiikissa ja kielissä. Okkultismi kiinnosti Helenaa jo tuolloin, ja sitä hän opiskeli omin päin kirjoista, joita löysi isoisänsä kirjastosta.[8]

Vuonna 1846 Helenan isoisä nimitettiin Transkaukasiassa olevien valtionmaiden piirin johtajaksi, ja hän muutti vaimoineen Tbilisiin. Hahnin lapset seurasivat hieman myöhemmin perässä. Uudessa paikassa Helena ei kuitenkaan tuntenut itseään onnelliseksi, vaan kärsi kotiopettajattarien tyranniasta ja isoäitinsä tiukasta kurista. Vuonna 1846 hän teki isänsä kanssa matkan Ranskaan ja Lontooseen, jossa opiskeli pianonsoittoa. Tbilisissä Fadejevien lukuisten vierailijoiden joukossa oli varakuvernööri Nikifor Vasilivits Blavatski, johon myös Helena tutustui. Blavatskissa Helenaa ei ilmeisesti viehättänyt niinkään ulkonäkö vaan se, että hän tunsi vieraita maita ja suhtautui vakavasti Helenan okkulttisiin viehtymyksiin.[9] Tänä aikana Helena tutustui myös ruhtinas Galitziniin, jota pidettiin yleisesti vapaamuurarina tai maagikkona.[5][10]

Helenan ja Nikiforin häitä vietettiin 7. heinäkuuta 1849 (joidenkin tietojen mukaan jo 1848). Ei tiedetä varmasti mikä sai Helenan lopulta menemään vain 17-vuotiaana naimisiin itseään huomattavasti vanhemman Nikifor Blavatskin kanssa. Syynä ei ollut ainakaan ihastus, sillä tuore rouva Blavatsky ilmeisesti kieltäytyi täyttämästä aviollisia velvollisuuksiaan, ja karkasi muutaman kuukauden päästä ratsastaen takaisin Tbilisiin.[11] Isovanhemmat ottivat yhteyttä Helenan isään, joka lupasi tulla keskustelemaan tilanteesta Odessaan. Helena suostuikin tähän, mutta livahti matkalla kahdelta saattajaltaan ja päätyi lopulta Konstantinopoliin.[12]

Salaperäiset yhdeksän vuotta

Seuraavien vuosien tapahtumista ei ole kovin tarkkaa tietoa, mutta Blavatskyn tiedetään matkustelleen ympäri Eurooppaa muun muassa kreivitär Kisselevin kanssa.[5] 18-vuotiaan naisen karkaaminen aviomieheltään yksin Eurooppaan oli 1800-luvun puolivälissä hyvin erikoislaatuinen tapaus, ja se aiheutti skandaalin Venäjän seurapiireissä. Myös huhut alkoivat kiertää. Erään huhun mukaan hän olisi ollut aikansa kuuluisan oopperalaulajan ja carbonareihin kuuluneen Agardi Mitrovichin rakastajatar (muiden rakastajien ohella) tai kaksiavioinen vaimo, ja hänellä olisi ollut ainakin yksi avioton lapsi.[3] Lapsen isäksi mainittiin muiden muassa ruhtinas Emile von Sayn Wittgenstein, Venäjän keisarinnan serkku.[5] Blavatskyn kerrottiin ansaitsevan elantonsa toisinaan Pariisin demimondessa, toisinaan ratsastamalla turkkilaisessa sirkuksessa, hämäräperäisissä liiketoimissa, meediona[13] tai antamalla pianokonsertteja Lontoossa.

Blavatskyn itsensä mukaan hän vietti tuon ajan matkustellen ympäri maailmaa etsien Viisasten kiveä ja tavanneensa Lontoossa intialaisen ruhtinaan josta tuli hänen mestarinsa, Morya.[5] Hän kertoi myös oleskelleensa Egyptissä koptilaisen papin Paulos Metamonin oppilaana ja liittyneensä druusien salaseuraan.[14][5] Kaksi vuotta kestäneistä Etu-Intian niemimaan matkoistaan Blavatsky kirjoitti sadunomaisen artikkelisarjan Moskovskija Vedomostille nimimerkillä Radda-Bai.[15] Vuonna 1852 hänen tiedetään matkustaneen Quebeciin tapaamaan intiaaneja sekä sieltä New Orleansiin, jossa hän tutustui voodoo-kulttiin.[5] Vuotta myöhemmin hän yritti kahden amerikkalaisen kanssa päästä Nepalin kautta Tiibetiin, mutta rajan ylitys estettiin. Vuonna 1858 Blavatsky palasi jälleen Venäjälle Pihkovaan tapaamaan perhettään ja sukulaisiaan. Venäjällä hän oleskeli seuraavat seitsemän vuotta.[1]

Paluu Venäjälle

H.P. Blavatsky noin vuonna 1860

Pihkovassa H.P.B. kertoi matkoistaan ja hänen siskonsa sekä tätinsä muistelmien mukaan häntä seurasivat merkilliset koputukset ja kuiskaukset. Huonekalut ja esineet liikkuivat selittämättömällä tavalla. Noin vuosikymmen aikaisemmin oli spiritismi saanut alkunsa Yhdysvalloissa, ja myös Pihkovan asukkaat olivat kuulleet siitä, ja uutinen Helenan ”mediumistisuudesta” levisi nopeasti. Kykyjään hän esitteli yleisölle Jahontovin kartanon illanvietoissa.[16]

Sitten Blavatsky sairastui vakavasti. Hänen sydämensä kohdalle aukeni haava, ja hän sai kouristuksia ja tajuttomuuskohtauksia. Paikalle kutsuttu lääkäri kieltäytyi olemasta yksin huoneessa potilaan kanssa. Hän kertoi nähneensä varjomaisen käden liikkuvan potilaan kaulalla, ja pelkäsi huoneessa kuuluvaa kolinaa ja kummallisia ääniä.[17][5] Muutaman päivän kuluttua Blavatsky toipui.[17]

Vuosia myöhemmin hän matkusteli Gruusiassa, Mustanmeren rannikolla ja Transkaukasian vuorilla. Vuonna 1865 hän jälleen sairastui ja oli tiedottomana useita päiviä. Myöhemmin hän kirjoitti eräälle sukulaiselleen, että oli tuolloin päässyt eroon harhailevista kummituksista ja oppinut hallitsemaan psyykkisiä ilmiöitä.[18]

Juri

Helenan välit Nikiforiin olivat ilmeisesti ystävälliset, koska hän anoi vuonna 1862 passia Juri-nimiselle pojalle, joka merkittiin herra ja rouva Blavatskin ottolapseksi.[19][5] Joidenkin huhujen mukaan poika olisi ollut Helenan avioton lapsi, ja samaa epäili myös hänen isänsä kunnes H.P.B. esitti lääkärintodistuksen todistaakseen viattomuutensa.[19] Juoruilu levisi vuosia myöhemmin uudelleen Saksassa, jolloin hän hankki Teosofista Seuraa suojellakseen toisen lääkärintodistuksen naistentautien lääkäriltä Leon Oppenheimerilta, jonka mukaan hän kärsi anteflexio uterista (kohdun epänormaalista asennosta), joka ”on todennäköisesti synnynnäistä koska tutkimuksen mukaan hän ei ole koskaan synnyttänyt eikä hänellä ole ollut gynekologista sairautta”. Allekirjoituksen todisti oikeaksi tohtori Roeder, kuninkaallinen piirilääkäri, ja se julkaistiin Oppenheimerin elinaikana.[20] Monet Blavatskyn tunteneet pitivät hänen miessuhteitaan platonisina, ja on jopa väitetty hänen eläneen koko elämänsä neitsyenä.[1][21] Juri kuoli vuonna 1867, ja hänen hautajaisissaan olivat läsnä vain Helena Blavatsky ja Agardi Mitrovich.[22] Ilman virallisia papereita ollut poika haudattiin Mitrovichin nimellä.[23] Samana vuonna Blavatsky osallistui Giuseppe Garibaldin joukoissa Mentanan taisteluun, jossa hän haavoittui vakavasti.[24][5]

Tiibet ja Egypti

H.P. Blavatsky vuonna 1870

Blavatsky kertoi oleskelleensa vuonna 1870 Tiibetissä kashmirilaisen adeptin, Kuthumi lal Singhin talossa, jossa asui myös adeptin sisar ja tämän lapsi. Täällä hän tutustui lamalaisluostareihin ja vietti aikaansa keskustellen sekä opiskellen okkulttista tietoa ja englannin kieltä. Blavatskyn perhe ei tuolloin ollut kuullut hänestä mitään viiteen vuoteen, ja hänen pelättiin kuolleen. On mahdollista että hän todella oleskeli Tiibetissä, Nepalissa ja Kashmirissa kolmen vuoden ajan ja sai buddhalais-tantristisia initiaatioita, mutta täysin varmoja todisteita siitä ei ole.[25]

Heinäkuussa 1871 H.P.B. oli matkalla Pireuksen satamasta höyrylaiva Eunomialla Egyptiin, kun laivalla ollut ruutivarasto räjähti ja tappoi 30 matkustajaa. [26] Blavatsky selvisi vahingoittumattomana mutta menetti käteisvaransa ja matkatavaransa. Viimein perille päästyään hän herätti jälleen huomiota seurapiireissä esittelemällä psyykkisiä ilmiöitä. Hän perusti myös spiritismiseuran nimeltä Société Spirité, jossa pian ilmeni huijaustapaus. Kirjeessä tädilleen Blavatsky kertoi, että oli yllättänyt Suezin kanavalta hankkimansa meediot petkuttamasta seuran jäseniä.[27][5] Pian tämän jälkeen Kairoon saapui myös Agardi Mitrovitch, jota Helenan täti Nadezhda oli pyytänyt poikkeamaan Kairon kautta tavatakseen Blavatskyn. Pian saapumisensa jälkeen Mitrovich kuitenkin sairastui lavantautiin ja kuoli, ja Blavatsky järjesti hänen hautajaisensa.[28]

Tapauksesta on myös toinen versio, jonka mukaan Mitrovich olisi ollut laivalla Blavatskyn kanssa ja saanut surmansa räjähdyksessä. Kolmannen version mukaan Mitrovich todellakin kuoli Kairossa, mutta kuolinsyy oli myrkytys, jota on myös epäilty salamurhaksi.[28]

Kairosta Blavatsky matkusti Palestiinan, Syyrian ja Libanonin kautta Konstantinopoliin, josta laivalla Odessaan, jonne hän saapui vuoden 1872 kesällä. Tämä oli hänen viimeinen käyntinsä Venäjällä. Hän viipyi kotimaassaan vajaan vuoden ja matkusti sitten Pariisiin, kuten hän sanoi mestarinsa häntä kehottaneen. Pariisissa hän vietti aikansa maalaten ja kirjoittaen. Pariisista hän matkusti New Yorkiin, jonne hän saapui heinäkuussa 1873.[29]

New York ja Teosofinen Seura

Daily Telegraph vuonna 1882
302 West 47th Street, Teosofisen Seuran päämaja. W.Q. Judgen piirros

New Yorkissa H.P.B. asettui osoitteeseen Madison Street 222, jossa sijaitsi tuolloin naisten yhteisasunto. Hän elätti itsensä suunnittelemalla mainoskortteja kaulus- ja paitatehtaalle. Tällä välin Blavatskyn isä oli kuollut, ja hänen siskonsa lähetti hänelle osan perintörahoista, joilla hän pystyi hankkimaan oman pienen vuokra-asunnon 14. Streetin ja 4. Avenuen kulmasta. Vuonna 1874 hän hankki osakkuuden maatilasta 1000 dollarilla, mutta menetti rahat kumppanin kadottua. Blavatsky nosti asiasta oikeuskanteen. Tämän jälkeen hän ansaitsi hieman rahaa kääntämällä venäjäksi spiritistisiä kirjoituksia amerikkalaisista lehdistä.[30] Saman vuoden lokakuussa hän osti Daily Telegraphin numeron, jossa selostettiin spiritistisiä materialisaatioita, joita sattui vanhalla maatilalla Vermontissa. Artikkelin oli kirjoittanut toimittaja Henry Steel Olcott.[31]

Blavatsky matkusti Vermontiin, missä hän tutustui Olcottiin. Palattuaan kahden viikon kuluttua takaisin New Yorkiin hän kirjoitti kokemuksistaan artikkelin "Hämmästyttäviä henki-ilmiöitä", joka julkaistiin New Yorkin Daily Telegraphissa 30. lokakuuta 1874. Artikkelissa hän haastoi tunnetun spiritismin arvostelijan, tohtori George Beardin 500 dollarin rahasummalla tuottamaan samoissa oloissa henkien näyttäytymisten kaltaiset ilmiöt. Beard ei kuitenkaan ottanut haastetta vastaan.[32] Tämän jälkeen hän kirjoitti useita artikkeleita Spiritual Scientist' -lehteen.[5] Vuonna 1875 hän asui jonkin aikaa Philadelphiassa, osoitteessa 3420 Sansom Street.[1]

Maatilaan liittyvä julkisuus toi hänen elämäänsä Michael Betanellyn, jonka kanssa Blavatsky avioitui 3. huhtikuuta 1875.[33] Hän oli kuullut entisen miehensä kuolleen, vaikka näin ei ollut. Avioliitto Betanellyn kanssa kesti vain neljä kuukautta, ja ilmeisesti se oli solmittu Blavatskyn puolelta pelkästään taloudellisin syin. Hänen mukaansa eron syynä oli se, että puheistaan huolimatta Betanelly ei ollut halunnut pitää suhdetta enää platonisena. Samaan aikaan myös oikeuskäsittely päättyi, ja H.P.B. sai korvauksena 1146 dollaria. Blavatskyn ja Olcottin henkiset harrastukset olivat hiljalleen keränneet heidän ympärilleen muitakin kiinnostuneita, ja tämä johti viimein Teosofisen Seuran perustamiseen 17. marraskuuta 1875. Seura alkoi kuitenkin saada vihollisia spiritistien taholta, koska H.P.B. väitti että spiritismin ilmiöt eivät olleet peräisin kuolleiden hengiltä, vaan elementaaleilta, astraalisilta olioilta ja 'kuorilta'. Seuraavina kuukausina Olcott luennoi ja Blavatsky piti keskusteluiltoja New Yorkin salongissaan, ja molemmat myös kirjoittivat ahkerasti.[34]

Vuodesta 1876 lähtien Blavatskyn päätyönä oli Hunnuton Isis, jonka kirjoittaminen kesti kaksi vuotta. Ensimmäisen painoksen tuhat kappaletta myytiin loppuun yhdeksässä päivässä.[34] Useimmat lehdet antoivat siitä myönteisiä lausuntoja, mutta jotkut syyttivät kirjoittajaa ”transsendentaalisten mielettömyyksien levittämisestä”. Suuresta alkuinnostuksesta huolimatta kiinnostus seuraa kohtaan hiipui, ja teoksen julkaisun jälkeen Olcott, Blavatsky ja William Quan Judge olivat Teosofisen seuran ainoat aktiiviset jäsenet. Blavatskyn mukaan mestarit olivat päättäneet että seuran päämaja on siirrettävä Intiaan, ja muuttoa ryhdyttiin suunnittelemaan. Tätä ennen hän kuitenkin otti Yhdysvaltojen kansalaisuuden, jotta ei herättäisi venäläisenä turhaan epäluuloa Brittiläisessä Intiassa.[35]

Vuodet Intiassa

Teosofisen Seuran kokous Bombayssa vuonna 1881. Edessä keskellä eversti Olcott ja hänen takanaan Madame Blavatsky.

H.P.B. ja Olcott saapuivat Bombayhin 16. helmikuuta 1879. Intiassa Blavatskysta tuli suuri uutinen koko englanninkieliselle lehdistölle. Useimmat lehdet eivät kuitenkaan toivottaneet häntä tervetulleeksi, ja etenkin lähetyssaarnaajat vastustivat häntä, osa piti häntä jopa antikristuksena. Sanomalehti Indian Spectator suhtautui kuitenkin häneen suopeasti ja Blavatsky kirjoittikin siihen useita vastineita syyttäjilleen. Toinen teosofeille suopea lehti oli vaikutusvaltainen The Pioneer, jossa oli toimittajana A. P. Sinnett.[36]

Huhtikuussa 1879 Olcott ja Blavatsky tekivät matkan pohjoiseen. Bitannian hallituksella oli kuitenkin epäluuloja Blavatskya kohtaan, jonka vuoksi heitä seurasi koko matkan poliisietsivä. Lokakuussa 1879 ilmestyi ensimmäinen The Theosophistin numero. Pian tämän jälkeen Blavatsky sai kirjeen Kairossa tapaamaltaan Emma Coulombilta, joka pyysi apua jouduttuaan taloudellisiin vaikeuksiin. Blavatsky lupasi auttaa, ja Coulombit saapuivat Bombayhin maaliskuussa 1880. Samana vuonna teosofien majapaikka päätettiin siirtää Breach Candyssa vuorenhuipulla sijaitsevaan bungalowiin, joka ristittiin ”Variksen pesäksi”. Eversti Olcottin päiväkirjamerkintöjen mukaan tuohon aikaan saatiin useita kontakteja mestareihin, ja joskus he vierailivat talossa myös fyysisesti.[37] Vuonna 1882 H.P.B. kirjoitti ruhtinas Dondukov-Korsakoville löytäneensä viimeinkin (viisasten) ”kiven”.[1]

Olcott ja Blavatsky tekivät jälleen matkoja, pitivät luentoja ja perustivat looseja. Rasittavan matkaohjelman johdosta Blavatsky kuitenkin sairastui munuaistulehdukseen. Tämän johdosta hän matkusti kahdeksi päiväksi Sikkimiin lepäämään gurunsa luokse. Joulukuun 17. samana vuonna Teosofinen Seura muutti jälleen, tällä kertaa Madrasiin Adyar-joen varrella sijaitsevaan pylvästaloon.[1] Tämän jälkeen Blavatsky oleskeli kolme kuukautta brittiläisen Rhodes E. Morganin ja hänen vaimonsa luona Nilgirivuorilla, ja kirjoitti siellä kirjoitussarjan "Sinisten vuorten kansa". Hänen heikentyvä terveytensä pakotti hänet lopulta vaihtamaan pysyvästi leudompaan ilmanalaan, ja 20. helmikuuta 1884 Olcott, Blavatsky ja osa seuran henkilökuntaa lähtivät S.S.Chardernagorella kohti Nizzaa.[38]

Matka Eurooppaan

Kuitenkin jo kahdentoista päivän kuluttua saapumisesta he siirtyivät Pariisiin, jossa W. Q. Judge oli heitä odottamassa. Sieltä käsin Blavatsky teki viikon matkan Sinnettien luo Englantiin sekä kreivitär Gaston d'Adhémarin luo Enghienin linnaan, jossa hän aloitteli seuraavaa suurta teostaan, Salaista oppia. Kesäkuussa he saivat Lontoosta uutisia, jonka mukaan teosofia oli siellä saavuttamassa suurta suosiota seurapiireissä. Uusiin tukijoihin kuuluivat muun muassa Robert Browning, Matthew Arnold, Sir William Crookes ja Sir William Fletcher Barrett. Elokuussa Blavatsky ja joukko muita teosofeja lähtivät Saksaan Mary Gebhardin vieraaksi, jossa he viipyivät kolme kuukautta.[1]

21. syyskuuta ilmestyi The Timesissa artikkeli, jonka mukaan Blavatsky oli huijari. Todisteena olivat Emma Coulombin Christian College Magazinelle luovuttamat kirjeet, joita hän väitti Blavatskyn kirjoittamiksi.[39] Olcott lähti välittömästi Madrasiin, ja lokakuussa Blavatsky siirtyi Lontooseen ja sanoutui irti seuran kirjeenvaihtaja-sihteerin virasta. Arundalen luota hän lähetti Timesiin kirjeen, jossa kielsi kirjoittaneensa Coulombien väittämiä kirjeitä. Se julkaistiin 9. lokakuuta 1884. Madrasin teosofit puolestaan syyttivät Coulombeja liukulevyjen ja salaovien rakentamisesta Blavatskyn yksityisiin tiloihin.[40]

Blavatsky palasi Intiaan marraskuussa 1884, mukanaan pastori C.W. Leadbeater. Vaikka hänen maineensa oli Euroopassa kokenut kolauksen, Madrasissa opiskelijat ottivat hänet hurraten vastaan. Joogafilosofia ja usko mahatmoihin kuului heidän ikivanhoihin perinteisiinsä, ja tapauksen johdosta opiskelijat olivat joutuneet vastakkain lähetyssaarnaajien ja professorien kanssa.[1]

Salainen oppi

H.P.Blavatsky vuonna 1887

Tammikuussa 1885 Blavatskyn terveys jälleen heikkeni ja huhtikuussa, hieman toivuttuaan, hän lähti viimeisen kerran Intiasta. Oleskeltuaan joitakin kuukausia Italiassa hän asettui viimein Saksaan Würzburgiin. Siellä hän jatkoi Salaisen opin kirjoittamista, seuranaan kreivitär Constance Wachtmeister. Joulukuussa 1885 ilmestyi Psyykkisen tutkimuksen seuran raportti, jossa Blavatskya pidettiin ”historian monitaitoisimpana, kekseliäimpänä ja mielenkiintoisimpana huijarina.” Richard Hodgsonin kirjoittama raportti perustui hänen syksyllä 1884 Madrasissa tekemiinsä tutkimuksiin ja haastatteluihin. Komitea ei sen sijaan hyväksynyt Hodgsonin arvelua, jonka mukaan silmänkääntötemppujen motiivina olisi ollut peitellä hänen todellista ammattiaan venäläisenä vakoojana.[41]

Keväällä 1886 Blavatsky päätti muuttaa Oostendeen, jossa hän teki 14:n tunnin työpäiviä kirjan parissa. Syyskuussa 1886 hän lähetti Salaisen Opin ensimmäisen osan käsikirjoituksen Adyariin Intiaan, T. Subba Row'n ja H. S. Olcottin tarkastettavaksi. Vuoden 1887 maaliskuussa Blavatsky kärsi jälleen munuaistulehduksesta, joka aiheutti tuntikausien tajuttomuuden kerrallaan. Hänen uskottiin jo kuolevan, mutta hän kuitenkin parantui ja jatkoi jälleen Salaisen opin kirjoittamista. Syyskuussa 1887 Blavatsky muutti Lontooseen Upper Norwoodiin, jossa Bertram Keightley ja tohtori Archibald Keightley ryhtyivät oikolukemaan, korjaamaan ja järjestelemään tekstiä.[42]

Viimeiset vuodet

Kuvassa myötäpäivään: H.P. Blavatsky, Vera Vladimirovna de Zhelihovsky, Charles Johnston, H. S. Olcott ja Vera Petrovna de Zhelihovsky. Lontoo lokakuu 1888

Lontoossa perustettiin uusi teosofinen aikauslehti, Lucifer. Syyskuun alussa myös Wachtmeister saapui Lontooseen. Tilanahtaus pakotti Teosofisen Seuran muuttamaan uuteen paikkaan Lansdowne Roadille, joka oli lähempänä Lontoon keskustaa. Kirjoitustyö jatkui, ja talossa vieraili useita kuuluisuuksia, tutkijoita ja toimittajia keskustelemassa H.P.B:n kanssa. Myös Olcott saapui Lontooseen ja avusti Blavatskya perustamaan Teosofisen Seuran Esoteerisen Osaston, johon kuului kaksitoista henkilöä: kreivitär Wachtmeister, Isabel Cooper-Oakley, Emily Kislingbury, Laura Cooper, Annie Besant, Alice Cleather, Archibald Keightley, Herbert Coryn, Claude Wright, G.R.S. Mead, E.T. Sturdy ja Walter Old.[1]

Lokakuussa 1888 ilmestyivät Salaisen opin ensimmäiset kappaleet painosta. Kirja lähetettiin arvosteltavaksi kuuluisalle lontoolaiselle toimittajalle W.T. Steadille, joka pitkään pohdittuaan päätyi lähettämään sen tunnetulle agnostikolle ja sekularistille, Annie Besantille. Kirja teki Besantiin suuren vaikutuksen, ja kiittävä arvostelu julkaistiin Steadin "Review of Review'ssä".[43] Tämän jälkeen Besant kävi tapaamassa Blavatskya ja liittyi Teosofiseen Seuraan.[1]

Seuraavaksi Blavatsky keskittyi kirjoittamaan teoksia Teosofian avain ja Hiljaisuuden ääni. Lisäksi hän kirjoitti pitkiä kirjeitä Amerikan ja Intian osastoille. Teosofinen Seura muutti jälleen, tällä kertaa Annie Besantin tilavaan asuntoon Avenue Road 19:een. Blavatskya vaivasi reuma, ja hän joutui käyttämään ajoittain pyörätuolia. 1. kesäkuuta 1890 ilmestyi newyorkilaisessa The Sunissa artikkeli "Erään humpuukin historia", jota seurasi 20. kesäkuuta koko sivun aukeama, jossa tohtori Elliot Coues väitti Blavatskya petkuttajaksi jonka tarkoituksena oli kerätä rahaa ja peitellä vakoilutoimintaa.[44] Lisäksi Coues oli kaivanut esiin kaikki vanhat huhut hänen väitetyistä rakastajistaan sekä aviottomasta lapsesta, ja sanoi voivansa todistaa kaikki väitteensä. Tohtori Coues oli ollut jo pikään kiinnostunut teosofiasta, ja oli myös käynyt tapaamassa Blavatskya. H.P.B. kertoi jo vuoden 1888 lopulla tohtori J.S.Buckille lähettämässään kirjeessä Couesin havittelevan jonkinlaista johtoasemaa Teosofisessa Seurassa, johon hän ei kuitenkaan suostunut.[1][45]

H.P.B. nosti asiasta oikeuskanteen. Ennen kuin asiaa oli päästy käsittelemään, The Sunin lakimiehet myönsivät etteivät pysty todistamaan moraalittomuussyytettä, johon kanne perustui. Keväällä 1891 Lontooseen levisi influenssaedipemia. Blavatsky sai myös tartunnan ja hän kärsi useita päiviä kovasta kuumeesta. Keskipäivällä, 8. toukokuuta Helena Blavatsky kuoli Avenue Road 19.ssä, kolmen läheisen oppilaansa läsnäollessa. Hänen kuolemansa päätti myös kesken olleen oikeuskanteen. The Sun julkaisi Blavatskyn kuoleman johdosta W.Q. Judgen artikkelin hänen elämästään, ja ilmoitti että heitä oli johdettu harhaan tohtori Couesin taholta.[46]

H.P.B:n maalliset jäännökset poltettiin Wokingissa Etelä-Englannissa 11. toukokuuta 1891, ja hänen tuhkansa jaettiin teosofien kolmen pääkeskuksen, New Yorkin, Madrasin ja Lontoon kesken.[47]

Opetukset

Teosofisen Seuran sinetti
Pääartikkeli: Teosofia

Blavatskyn päätyö oli teosofinen oppi, johon hän sulautti valtavasti vaikutteita eri tahoilta. Eniten Blavatskyn ajatteluun vaikuttaneista oppisuunnista, teoksista ja auktoriteeteista voidaan mainita ainakin buddhalaisuus, Bhagavad Gita ja hindulainen tantrismi, Kabbala (erityisesti Eliphas Levi), Raamattu, Zohar ja Talmud, hermetismi, ruusuristiläisyys, gnostilaisuus, zarathustralaisuus, kaldealaiset, vapaamuurarius, spiritismi, mystiikka, Jakob Böhme ja Mestari Eckhart, alkemia ja magia, aikansa tieteellinen kirjallisuus, Robert Fludd, Paracelsus, maailman mytologiat esimerkiksi germaaninen mytologia, Popol Vuh ja Gilgameš (myös otteita Kalevalasta), antiikin kirkkoisät Irenaeus, Tertullianus, Origenes ja Eusebius, filosofit, etenkin Platon ja uusplatonilaisuus, Porfyrios, Plotinos ja Ammonios Sakkas sekä historioitsijat ja monet muut antiikin kirjailijat kuten Plinius vanhempi, Ovidius, Homeros ja Josefus. Lisäksi hän mainitsi opiskelleensa huomattavien inkarnaatiolamojen oppilaana Tiibetissä, Ladakhissa, Nepalissa ja Mongoliassa, perehtyen muun muassa vajrayanan esoterismiin eli Kālacakrayanaan, Nepalin svābhāvikoiden oppiin ja sykretistiseen shamanismiin.[48]

Blavatskyn opetuksista on löydettävissä paljon piirteitä jotka ovat yhteisiä useimmille okkulttis-gnostisistisille järjestelmille, ja siksi on usein vaikea todeta täsmällisesti, mistä jokin ajatus on omaksuttu.[49] Jotkut hänen opetuksistaan sen sijaan voidaan löytää lähes sellaisenaan tai hieman muuntuneina buddhalaisista ja hindulaisista opetuksista. Tällaisia ovat esimerkiksi ajanjaksot kuten kalpat ja jugat, mandaloissa kuvatut mantereet ja ihmisrodut, ihmisen olemuspuolet eli prinsiipit, siddhit eli yliaistilliset kyvyt sekä joiltakin piirteiltään teosofinen oppi juuriroduista. [50]

Blavatskyn mukaan kaikkien uskontojen taustalla on esoteerinen oppi joka oli muinoin levinnyt ympäri maailman. Nykyisin se on löydettävissä täydellisenä vain muutamissa maanalaisissa kirjastoissa, jotka ovat henkisen veljeskunnan hallinnassa. Tästä opista osa on esitetty muinaisessa Dzyanin kirjassa, jonka runoista hän selitti osan teoksissaan Hunnuton Isis ja Salainen oppi.[51][52]

Tämän opin mukaan ilmenneen universumin alkulähde on absoluutista eli Parabrahmanista ulosvirrannut jumaluusvoima, Logos. Se ilmenee kolminaisuutena siten että ensimmäinen, Isä-Äiti on kaiken alkujuuri, toinen eli Poika aloittaa elämän ja muodon kaksinaisuuden ja kolmas on maailmanjärki, jonka osia ovat ihmismonadit. Jokaisella galaksilla ja aurinkokunnalla on omat pienemmät Logoksensa. Kaikkeudenjärki ilmenee ulkokohtaisesti Fohatina, voimana joka liittää kokoon muodot ja laittaa liikkeelle kosmisen kehityksenlain.[51]

Elämä ilmenee fyysisellä tasolla eri luonnonvaltakuntien kautta, joita ovat mineraali-, kasvi-, eläin- ja ihmiskunta. Jälleensyntyvät monadit kehittyvät näiden muotojen kautta karman lain ohjaamina jatkuvasti korkeammille asteille. Maapallo käy läpi seitsemän eri planeettakautta eli manvantaraa niin, että se ensimmäisen kolmen kauden aikana tiivistyy eteerisestä kiinteäksi, kunnes neljännen (eli nykyisen) kauden aikana kehitys muuttuu taas päinvastaiseksi.[51]

Ihmiskunnan kehitys jakautuu samoin seitsemään juurirotuun, jotka puolestaan jakautuvat useisiin alarotuihin.[52] Nykyinen ihmiskunta edustaa viidettä, arjalaista juurirotua, ja on jo siirtynyt kehityksen ylöspäin vievälle, henkistävälle kaarelle. Juurirotujen vaihtuminen tapahtuu luonnonmullistusten kautta, jotka käsittävät mantereiden vajoamisia ja kohoamisia, ja voivat kestää satojatuhansia vuosia. Jokainen juurirotu käy läpi neljä ajanjaksoa eli Yugaa, jotka ovat Satya Yuga, Treta Yuga, Dvapara Yuga ja Kali Yuga. Nykyinen ihmiskunta elää parhaillaan Kali Yugaa, joka alkoi vuonna 3102 eaa.[52]

Ihminen on mikrokosmos ja eri planeettakausien kehityksellä on ihmisessä omat vastaavuutensa esimerkiksi aisteina sekä tajunnan eri tasoina ja ominaisuuksina. Ihmisessä voidaan siten erottaa seitsemän prinsiippiä jotka ovat Ātma eli kaikkiallinen henki, buddhi eli henkinen sielu, manas eli inhimillinen sielu, kāma rūpa eli himo- tai tunnekeho, linga sharīra eli fyysisen kehon kaksoispuoli ts. astraalikeho, prāna eli elonhenkäys elävässä olennossa ja sthūla sharīra eli fyysinen keho. Neljännen juurirodun aikana ihmiskunnassa oli vielä toimivana 'kolmas silmä' eli henkinen näkökyky, jonka fyysinen elin on nyt surkastunut ja tunnetaan käpyrauhasena.[52]

Ihmisen kehitys tapahtuu vain yksilön omien älyllisten ja siveellisten ponnistusten kautta. Siten rukoilu sen tavallisessa merkityksessä on merkityksetöntä, koska eksoteeristen uskontojen jumalat (kuten Jehova) ovat alempia, luotuja jumaluuksia, ja ihmisen tarkoitus on kieltäymyksen kautta kehittyä lopulta heidän yläpuolelleen. Mitään supranormaalia ei ole, vaan värähtelyistä koostuvat näkymättömätkin tasot ovat tiukkojen luonnonlakien alaisia.[5]

Blavatsky ei pitänyt esittämiään oppeja täydellisinä tai ehdottomina, vaan piti teosofian yhtenä päämääränä luonnon selvittämättömien lakien tutkimista.[53]

Näkökulmia

Uskontotieteen näkökulmasta on esitetty teosofian synnyn ja leviämisen syistä useita teorioita. H.P.B:n motiiveiksi on mainittu itämaisen filosofian tuominen länteen, kristinuskon vastustaminen, hindulaisten käännyttäminen buddhalaisuuteen synkretistisen opin avulla, Intian ja muiden Aasian kansojen vapauttaminen kolonialismista, uusien spiritistisiä ilmiöitä koskevien selitysmallien luominen sekä viimeiseksi Blavatskyn henkilökohtaiset syyt, jotka ehkä liittyivät hänen joissakin kirjeissä mainitsemiinsa 'nuoruuden synteihin', joita hänellä oli tarve hyvittää.[54] On myös pohdittu, oliko teosofian taustalla jokin poliittinen aate. Tiedetään että nuoruudessaan H.P.B oli liikkunut radikaaleissa liberaalis-nationalistisissa piireissä, mutta hänellä ei ilmeisesti ollut koskaan mitään selkeää yhteiskunnallis-poliittista linjaa.[55] Sosialismiin ja anarkismiin hän suhtautui pitkään hyvin kielteisesti, mutta muutti mieltään 1880-luvulla ja kutsui Besantin vasemmistolaista toimintaa 'käytännön teosofiaksi'.[5]

M. Niinimäen mukaan toisaalta oli tietty ydinteosofia johon Blavatsky uskoi vakavasti, ja toisaalta julkisuudessa esitetty 'propagandistinen' opetus, joka vaihteli eri aikoina tarpeiden ja roolien mukaan. Vaikka teosofisen opin syntyyn vaikuttaneista tekijöistä onkin erilaisia käsityksiä, pidetään yleensä selvänä että sen suosio liittyi 1800-luvun lopun materialismin ja konservatiivisen kristinuskon väliseen kilpailuun ja niiden välillä vallinneeseen pohjattomaan kuiluun. Asioita syvemmin pohtiville ei riittänyt kristillisyys, joka tuntui olevan ristiriidassa tieteen kanssa. Toisaalta ihmiset valtasi turvattomuuden tunne mekanistis-materialistisen maailmankatsomuksen puitteissa.[5]

Mahatmat

Mestari Morya. Hermann Schmiechenin maalaus, 1884.

Blavatskyn opetuksiin liittyivät keskeisesti mahatmat, jotka hänen mukaansa olivat Tiibetissä asuvia, henkisesti korkealle kehittyneitä adepteja. Mahatmat muodostivat veljeskunnan jonka jäseniä olivat muun muassa 'mestarit' Kuthumi ja Blavatskyn henkilökohtainen opettaja, Morya. Mahatmat olivat enimmäkseen yhteydessä teosofisen seuran jäseniin kirjeiden välityksellä, mutta heidän on mainittu ilmestyneen toisinaan myös fyysisesti. Kaikkiaan mahatmakirjeitä ilmestyi vuosien 1870–1900 välillä noin 300 kappaletta. Erikoisia psyykkisiä kykyjä omaavia mahatmoja on usein pidetty Blavatskyn oman mielen luomuksina, tosin jotkut tutkijat ovat tulleet päätelmään että kyseessä ei ehkä ollut tietoinen huijaus vaan automaattikirjoitus.[5]

Jotkut tutkijat pitävät kuitenkin mahdollisena että mestarit (tai ne joita H.P.B. piti tällaisina) olivat todellisia henkilöitä jotka toimivat teosofisen liikkeen perustajien taustavaikuttajina.[56][57] On todisteita siitä että Blavatsky sai ensimmäiset kontaktit heihin jo 1850-luvun alussa. Morya on joidenkin ehdotusten mukaan ollut nepalilainen, viralliselta nimeltään joko Ghulab Singh tai Lal Singh Khutree, jonka tiedetään olleen Nepalin suurlähetystön mukana Lontoossa vuonna 1850.[58]

Blavatsky ei myöskään ollut ensimmäinen joka mainitsi tiibetiläisgurut kirjoituksissaan, vaan heistä on tietoja myös varhaisemmista lähteistä joissa heitä on kuvattu aina hyvin samankaltaisesti. Teosofian mukaan sekä Morya että Kuthumi kuuluivat gelugpojen luostariveljeskuntaan.[5]

Persoonallisuus

Blavatsky vuonna 1889 Lontoossa

Lapsena Helenan kerrottiin olleen lämminsydäminen ja lempeä, vaikka saattoikin äkisti kimpaantua. Hänen vanhempiaan huolestutti etenkin se, että Helena leikki mieluummin palvelijoiden lasten kanssa kuin vertaistensa.[59] Lisäksi hän oli jo lapsena taipuvainen kokemaan erilaisia outoja ilmiöitä. [60][1][5] Helenan täti Nadezhda Fadejev kirjoitti sisarentyttärestään:

»Hän sai hyvän perheen tyttärelle tyypillisen kasvatuksen. Hän ei kuitenkaan ollut oppinut, eikä voida puhua mistään tieteellisestä tasosta. Mutta hän oli älyllisesti korkealla tasolla, hänen ajattelunsa oli herkkää ja nopeaa, hänellä oli valtava kyky ymmärtää, tarttua ja sulattaa vaikeita aiheita, sellaisia, jotka vaatisivat keneltä muulta tahansa kovaa työtä; ilmeisen kehittynyt äly yhdistettynä luonteeseen, joka oli lojaali, suorasukainen, avoin ja tarmokas – nämä antoivat hänelle sellaisen epätavallisen etevämmyyden, kohottivat hänet korkealle ihmiskunnan tavallisen tason yläpuolelle, niin ettei hän voinut koskaan välttää herättämästä yleistä mielenkiintoa ja sen vuoksi kateutta ja vihamielisyyttä monissa ihmisissä. [61]»

Blavatskyn tavanneet kuvasivat häntä ennen kaikkea adjektiiveilla älykäs, aito ja tarmokas. Hänen hyvinä puolinaan mainitaan avoimuus, iloisuus ja lojaalius ystäviä kohtaan, ja häntä pidettiin nokkelana keskustelijana. Toisaalta monet loukkaantuivat hänen horjumattomuutensa, kiivautensa, karkeutensa ja suorasukaisuutensa vuoksi, ja hän usein tyrmistytti seurapiirit kielenkäytöllään.[1] H. S. Olcottin mukaan Blavatsky hankki lukemattomia ystäviä mutta kadotti heidät usein nähden heidän muuttuvan persoonallisiksi vihamiehiksi. Hän usein sai jonkun henkilön tuntemaan että tämä oli ainutlaatuinen ja hänen ainoita tosiystäviään. Olcott epäili että Blavatskyn mielestä hän ja muut tavalliset ihmiset eivät olleet muuta kuin ”talonpoikia shakkipelissä, jota hän ei kovinkaan sydämenpohjasta rakastanut.”[5]

Työssään hänen sanottiin olevan väsymätön, ei koskaan tyytyväinen ja aina työntämässä eteenpäin jotain ideaa. William Butler Yeats kirjoitti ystävälleen H.P.B:stä: Hän on inhimillisin elossa oleva henkilö. Hän on kuin vanha talonpoikaisnainen ja on omistanut koko elämänsä vain istumiseen suuressa tuolissaan kynä kädessään. Vuosikausia hän on kirjoittanut 12 tuntia päivässä. Huolimatta monista huijaussyytöksistä monet pitivät Blavatskya harvinaisen aitona ihmisenä. Amerikkalainen taiteilija Edmund Russel kirjoitti Blavatskysta: Hän inhosi kaikkea teennäisyyttä ja silti hänet kruunattiin huijareiden kuningattareksi.[61]

Vaikka kasvisruokavalio kuuluu nykyisin teosofisiin ihanteisiin, Blavatsky ei noudattanut sellaista eikä vaatinut sitä muiltakaan. Hän oli ylipainoinen ja myös tupakoi paljon. Hänen on myös mainittu käyttäneen nuorempana hasista, oopiumia sekä jotain soman tapaista juomaa, jota hän itse kutsui ”alkuperäiseksi” somaksi.[5] Juoman tarkoituksena oli avustaa häntä selvänäkökyvyssä. Alkoholia hän ei tiettävästi käyttänyt lainkaan.[1] Myöskään hasiksen käytöstä ole todisteita hänen myöhemmiltä vuosiltaan.[5]

Alter ego

Blavatskyn tiedetään kokeneen ajoittain persoonallisuuden jakautumisia, joista hän muun muassa kirjoitti sisarelleen: ”Ja juuri tähän aikaan aloin tuntea kummallista kaksinaisuutta. Useita kertoja päivässä tunnen, että paitsi minua, on joku toinen, täysin erillinen minusta, läsnä ruumiissani.” Jotkut tutkijat ovat pitäneet tätä alter egoa samana kuin useissa spiritistisissä yhteyksissä H.P.B:n kautta ilmestynyt John King, joka myöhemmin Blavatskyn mielessä muuttui teosofian mestari Moryaksi.[62] Myös useat teosofit kuten W.B. Yeats olivat vakuuttuneita Blavatskyn normaalista tietoisuudesta riippumattoman transsipersoonan olemassaolosta selityksenä mestarisanomille. Eversti Olcottin mukaan Blavatskyn kirjoittaessa saattoi H.P.B:n 'vallata' kolmekin eri henkilöä.[63]

Syytöksiä

Blavatskyn serkku, Sergei Witte vuonna 1905.

Useat tutkijat suhtautuivat epäillen spiritistisiin ilmiöihin, ja myös Blavatskyn aiemmat kytkökset spiritismiin olivat tiedossa. Jotkut väittivät Blavatskyn paljastaneen heille yksityisesti että kyseessä olivat pelkät silmänkääntötemput[64], mutta hän ei koskaan myöntänyt sellaista julkisesti. Yleisiä Blavatskyn tuottamia ilmiöitä olivat niin sanotut astraalikellot, presipitointi eli tekstin tai kuvan ilmestyminen paperille keskittymällä[65], suljettuun rasiaan materialisoituvat esineet ja ilmasta tipahtavat kirjeet. Muutamat Blavatskyn tuottamista ilmiöistä olivat täysin ainutlaatuisia, ja useiden läsnäolijoiden mielestä osoitus Blavatskyn yliluonnollisista kyvyistä.[1]

Tunnetuimmat yksittäiset Blavatskya vastaan esitetyt huijaussyytökset ovat Psyykkisen Tutkimuksen Seuran tekemä tutkimus eli niin sanottu Hodgsonin raportti, siihen kytkeytyvä Coulombien tapaus (Coulomb affair) sekä V. S. Solovjovin teos A Modern Priestess of Isis (1893).[66]

Väitettä Blavatskyn ja Mitrovichin avioliitosta käsitteli muistelmissaan Helena Blavatskyn serkku, kreivi, myöhemmin Venäjän pääministeri Sergei Witte. Hänen mukaansa Blavatskyn isoisä luki kerran ääneen kirjettä, jonka Mitrovich oli allekirjoittanut ”teidän rakastava tyttärenpoikanne”.[67] Tuolloin Mitrovich siis olisi pitänyt itseään Helenan puolisona. Monet pitävät todistusta kuitenkin kyseenalaisena, sillä Witte on ollut tapahtumien aikaan alle 10-vuotias ja muistelmissaan hän myös sekoitti omaan elämäänsä liittyviä asioita.[5]

Blavatskyn opetukset ovat kiinnostaneet tutkijoita nykypäiviin saakka. Hänestä on kirjoitettu lukuisia elämäkertoja ja muistelmia, sekä hänen opetuksiaan puoltavia ja kritisoivia tutkimuksia. Monissa maissa teosofit ja heidän vastustajansa ovat kirjoittaneet vuorotellen toistensa väitteitä kumoavia kirjoja.[68]

Coulombien tapaus

Coulombien tapauksena tunnettu, Helena Blavatskyn ja Emma ja Alexis Coulombin välinen kiista sai alkunsa toukokuussa 1884. Ilmeisesti jo pitkään jatkunut epäsopu Coulombien ja Madrasin teosofien välillä johti viimein Coulombien karkottamiseen ja erottamiseen Teosofisesta Seurasta, sekä useisiin syytöksiin, muun muassa salakuuntelusta, herjauksesta ja kiristämisyrityksistä.[69] Samalla paljastui joukko Blavatskyn yksityisiin tiloihin tehtyjä rakennelmia, jotka Coulombien mukaan oli tehty Blavatskyn pyynnöstä erilaisten huijausten suorittamista varten.[1]

Teosofisen Seuran jäsenet eivät kuitenkaan uskoneet väitteitä, vaan syyttivät liukulevyjen ja salaovien rakentamisesta Coulombeja.[40] Heidän mukaansa Emma Coulombilla oli tähän mahdollisuus, koska hän toimi taloudenhoitajana Blavatskyn poissa ollessa, joten hänellä oli avaimet kaikkiin seuran tiloihin. Epäilyksiä tuki myös se, että Coulombeilla oli koko seuran päämajan yläkerta omassa käytössään Blavatskyn oleskellessa Euroopassa. Lisäksi teosofit pitivät tutkimustensa perusteella rakennelmia varsin uusina, eikä salaovia ollut mahdollista avata tai sulkea helposti ja äänettömästi.[70][66]

Muutamaa kuukautta myöhemmin, 21. syyskuuta 1884 ilmestyi The Timesissa artikkeli, jonka mukaan Blavatsky oli huijari. Todisteena olivat Emma Coulombin Christian College Magazinelle luovuttamat kirjeet, joita hän väitti Blavatskyn kirjoittamiksi. Osa kirjeistä sisälsi muun muassa ohjeita Coulombeille erilaisten huijausten suorittamiseksi. Tuolloin Saksassa oleskellut Blavatsky kirjoitti Timesiin kirjeen, jossa kielsi kirjoittaneensa Coulombien väittämiä kirjeitä ja lähti matkalle takaisin Intiaan. Kairossa hän pysähtyi keräämään Emma Coulombia vastaan todistusaineistoa, jolla oli tarkoitus tuhota hänen uskottavuutensa mahdollisessa oikeudenkäynnissä.[1]

Joulukuussa 1884 Adyariin saapui S.P.R.:n tutkija Richard Hodgson, jonka tarkoituksena oli tutkia seuran parissa tapahtuneita paranormaaleiksi väitettyjä ilmiöitä. Hodgson vietti Adyarissa kolme kuukautta, jona aikana hän haastatteli silminnäkijöitä ja muita todistajia, sekä tutki päämajaan tehtyjä rakennelmia. Hodgson sai myös haltuunsa osan Coulombien kirjeistä sekä muita dokumentteja, jotka hän lähetti Englantiin tutkittavaksi. Tutkimuksen teki käsiala-asiantuntija F. G. Netherclift, jonka loppupäätelmä oli, että kaikki tutkitut viisi kirjettä olivat saman henkilön (Hodgsonin mukaan Blavatskyn) kirjoittamia.[71] Hodgson kirjoitti tutkimuksistaan 200-sivuisen raportin, jossa hän syytti Blavatskya erittäin monipuoliseksi ja taitavaksi huijariksi.[72]

Myöhemmin on julkaistu Hodgsonin raportin kohta kohdalta kumoavia tutkimuksia.[5] Näistä maininnanarvoisia ovat esimerkiksi A. E. Watermanin (oik. Walter A. Carrithers, Jr.) Orbituary: The Hodgson report on Madame Blavatsky 1885–1960 (1963)[73] sekä tutkimuksessa usein lainattu[57] Vernon Harrisonin J'Accuse (1986).[74] Waterman muun muassa osoitti Coulombien kirjeiden tutkimuksen dokumentoinnissa vakavia puutteita.[71]

Elliot Coues todistettavasti osti myöhemmin kirjeet itselleen, mutta ei jostain syystä koskaan käyttänyt niitä hyökkäyksessään Blavatskya vastaan. Harrisonin mielestä tähän oli syynä ilmeisesti se, että Coues tiesi kirjeet väärennöksiksi tai ainakin vahvasti epäili sitä.[74] Myöhemmin kirjeet tuhottiin joko Couesin tai hänen perillistensä toimesta.[75]

W.E. Coleman

Amerikkalainen spiritualisti William Emmette Coleman hyökkäsi kiivaasti Blavatskya vastaan hänen kuolemansa jälkeen. Kirjoituksessaan The Sources of Madame Blavatsky's Writings (1895) Coleman sanoi löytäneensä Hunnuton Isis -teoksesta yli 2 000 muista teoksista kopioitua kohtaa ilman asianmukaisia viitteitä. Hän luetteli kirjoituksessaan osan käytetyistä teoksista sekä niistä otettujen lainausten lukumäärät. Lisäksi hän väitti Blavatskyn tehneen useita virheitä tiibetin- ja sanskritinkielisten sanojen kirjoitusasussa, sekä lainanneen kaikki teosofian opetukset muista kirjoista, oppisuunnista tai auktoriteeteilta. Colemanin mukaan myös suuri osa The Theosophical Glossarysta oli kopioitu muista lähteistä. [76]

Kirjoituksessaan Critical Historical Review of The Theosophical Society (1893) Coleman luetteli useita Blavatskyn oletettuja huijauksia, niihin osallistuneet henkilöt sekä lyhyen kuvauksen toteutuksesta. Hän väitti että loppuvaiheessa kaikki Teosofisen Seuran sisäpiirin henkilöt olivat mukana huijauksissa tai vähintäänkin olivat niistä tietoisia. Blavatsky oli itse kirjoittanut kaikki mahatmakirjeet ja hänen kuolemansa jälkeen ilmestyneistä kirjeistä hän piti vastuullisena W.Q. Judgea. [77] Coleman ei kuitenkaan esittänyt kirjoituksessaan mitään todisteita väitteilleen, vaan sanoi esittävänsä ne tulevassa kirjassaan, jota ei kuitenkaan koskaan ilmestynyt.[78] Joidenkin mukaan syynä oli San Franciscon maanjäristys vuonna 1906, joka tuhosi Colemanin kirjaston ja muistiinpanot. Coleman kuoli kolme vuotta myöhemmin.

M. Niinimäki (1979) ei kyseenalaista Colemanin yleistä luotettavuutta, vaan vahvistaa The Theosophical Glossarya koskevien plagiaattiväitteiden pitävän paikkansa ainakin neljän pääteoksen osalta. Kuitenkin hän pitää todisteita Blavatskyn taipumuksesta transsiin ja automaattikirjoitukseen vakuuttavina ja katsoo, että teosofian vastustajat eivät ole ottaneet tätä huomioon.[5]

Kuitenkin useat teosofiset kirjailijat ovat kyseenalaistaneet Colemanin väitteet. Blavatskyn elämäkerran kirjoittajan Sylvia Cranstonin mukaan hänen tutkimusassistenttinsa löysi vain kuusi 70:stä väitetystä plagiaatista, jotka Colemanin mukaan oli otettu Alexander Winchellin teoksesta World life.[79] Colemanin väitteitä on tutkinut myös teosofi ja historioitsija Michael Gomes, jonka mukaan väitteet eivät pidä paikkaansa, vaan lähes jokainen sitaatti Hunnuttomassa Isiksessä on merkitty tavalla tai toisella (teoksessa on noin 2 400 viitettä).[78]

W.E. Coleman lisäsi kaikkien kirjoitustensa loppuun luettelon useista arvostetuista järjestöistä, joiden jäsen hän väitti olevansa. Näihin kuului muun muassa ”American Oriental Society”, ”Royal Asiatic Society of Great Britain and Ireland” ja ”Egypt Exploration Fund”. Gomes ei ole kuitenkaan löytänyt todisteita, että Colemanilla olisi ollut mainittujen järjestöjen kanssa mitään tekemistä.[78]

V.S. Solovjov

Venäläinen kirjailija Vsevolod Solovjov (1849–1903) tutustui Blavatskyyn Pariisissa vuonna 1884, ja hänestä tuli nopeasti teosofian suosija. Hän oli aikeissa ryhtyä edistämään teosofiaa Venäjällä ja kertoi S.P.R.:lle Blavatskyn mestarin, Moryan ilmestyneen hänelle. Hän kirjoitti tapauksesta venäläisessä tieteellisessä julkaisussa 1. heinäkuuta 1884: ”Olosuhteet joissa ilmiö tapahtui pienimmissä yksityiskohdissaan, itseni huolellisesti tarkastamana, eivät jätä minulle pienintäkään epäilystä sen aitoudesta.”[66] Solovjov käänsi kuitenkin äkisti kelkkansa vuonna 1886. Joidenkin mukaan syynä oli joulukuussa 1885 ilmestynyt Hodgsonin raportti, jossa Blavatskya pidettiin huijarina. Solovjov perui myös aiemmat puheensa mestarin ilmestymisestä, ja piti tapausta hallusinaationa.[80]

Kirjeenvaihto Blavatskyn kanssa ei kuitenkaan loppunut kokonaan. Kaksi vuotta Blavatskyn kuoleman jälkeen, vuonna 1893 Solovjov julkaisi Blavatskya arvostelevan kirjan A Modern Priestess of Isis. Kirjassaan hän esitteli paitsi omia näkemyksiään Blavatskysta, myös hänen kirjeitään, joista ehkä kuuluisin on otsikoitu nimellä ”My Confession”. Dramaattiseen sävyyn kirjoitetussa kirjeessä Blavatsky sanoi ”vihanneensa miestään, rakastaneensa yhtä miestä syvästi mutta silti enemmän okkulttista tiedettä”.[81] Muut 'tunnustukset' eivät ole näin selviä, mutta kirjeestä voi päätellä että hän koristi teosofisen propagandansa 'psyykkisillä kokeilla' ja yleisöä hämmästyttävällä mystiikalla, mutta myös sen että hän uskoi vilpittömästi olevansa itämaisten Mahatmojen lähettiläs.[82]

Monet teosofiset kirjoittajat ovat kuitenkin epäilleet kirjeen aitoutta. Heti teoksen ilmestymisen jälkeen H.P.B:n sisar Vera Zhelihovsky kirjoitti kirjalle oman vastineensa ”H. P. Blavatsky and a Modern Priest of Truth”. Blavatskyn elämäkerran kirjoittajan John Symondin mukaan kyseisen kirjeen olemassaolosta ei ole muuta todistetta kuin Solovjovin sana.[78] M. Niinimäki puolestaan pitää kirjettä aitona, perustuen Solovjovin esittämiin todistajanlausuntoihin.[83]

Vaikutukset

Helena Blavatskyn muistolaatta hänen syntymäkotinsa seinässä. Rakennus on toiminut vuodesta 1994 lähtien museona.

Helena Blavatsky oli yksi Teosofisen Seuran perustajajäsenistä. Nykyisin seuraan kuuluu noin 40 000 jäsentä, ja sillä on 60 kansallista osastoa eri puolilla maailmaa. Teosofinen liike on vaikuttanut voimakaasti new age -liikkeen syntymiseen, johon on omaksuttu useita Blavatskyn tunnetuksi tekemiä käsitteitä.[84]

Blavatsky oli hyvin tuottelias kirjoittaja. Hänen pääteoksensa olivat Hunnuton Isis ja Salainen oppi, jotka molemmat sisälsivät kaksi osaa. Muut Blavatskyn kirjoitukset on koottu 14-osaiseen kirjasarjaan Collected Writings, jonka toimitti Blavatskyn sukulainen Boris de Zirkoff (1902–1981)[85] Lisäksi siihen on koottu paljon kirjeenvaihtoa, otteita H.P.B:n muistikirjasta, asiakirjoja, piirroksia, kirjoitusten konsepteja, lehtiartikkeleita ja valokuvia.[5]

Blavatsky innoitti aikanaan useita taiteilijoita, muusikoita ja kirjailijoita. Eräitä heistä olivat William Butler Yeats, George W. Russell ja Charles Johnston, joita pidetään eräinä Irlannin kirjallisuuden elvyttäjistä. Yeats ja Johnston myös tapasivat H.P.B:n, ja perustivat tämän jälkeen loosin Dubliniin.[86]

Blavatskyn ajatukset vaikuttivat myös yhteiskunnallisella tasolla. Yksi modernin Intian perustajahahmoista, Mohandas Gandhi tutustui Bhagavad Gitaan teosofien välityksellä, ja Blavatskyn teoksella Teosofian avain oli suuri vaikutus hänen ajatteluunsa.[1] Myös jotkut sosiaaliset uudistajat kuten Herbert Burrows, Edward Carpenter ja Annie Besant saivat vaikutteita teosofiasta, ja Besantista tuli Olcottin jälkeen Kansainvälisen Teosofisen Seuran presidentti. Blavatskyn pitkäaikainen ystävä ja työtoveri Eversti H.S. Olcott tunnetaan buddhalaisuuden elvyttäjänä, ja hänen kuolinpäivänsä on kansallinen juhlapäivä Sri Lankassa. Vuonna 1880 teosofien avulla perustettu Buddhist Theosophical Society omisti Sri Lankassa yli 400 koulua vuonna 1962, kun ne luovutettiin valtiolle.[5]

Rudolf Steinerin perustama Antroposofinen liike on saanut vaikutteita Blavatskyn opetuksista. Arjalaisen rodun käsite omaksuttiin 1900-luvun vaihteessa kehiteltyyn ariosofiaan, jonka puolestaan epäillään vaikuttaneen natsien ideologiaan. [87]

Blavatskyn teokset ovat vaikuttaneet seuraaviin johtajiin, ajattelijoihin, tieteilijöihin, kirjailijoihin, taiteilijoihin ja muusikoihin:

Suomeksi käännettyjä teoksia

Osa artikkelisarjaa

 malline: näytä • keskustele • muokkaa 

  • Teosofian avain: Selvä esitys kysymysten ja vastausten muodossa siitä siveysopista, tieteestä ja filosofiasta, jonka tutkimista varten teosofinen seura on perustettu. 4. suomenkielinen painos (1. painos 1906). Helsinki: Ruusu-ristin kirjallisuusseura: Blavatsky-Looshi, 1991. ISBN 951-95932-9-2.
  • Hiljaisuuden ääni ja muita valittuja katkelmia kultaisten sääntöjen kirjasta, 1908.
  • Salainen oppi: Tieteen, uskonnon ja filosofian yhdistelmä: Ensimmäinen osa: Maailman synty, 1910.
  • Salainen oppi tieteen, uskonnon ja filosofian yhdistelmä: 1: Maailman synty, 1910–1913.
  • Kertomuksia: 1: Salaperäiset heimot; Sinisillä vuorilla, 1915.
  • Salainen oppi: tieteen, uskonnon ja filosofian yhdistelmä: 2 osa : Ihmisen synty, 6. p., 1917.
  • Kirkon ja vapaamuurariuden juhlamenojen juuret, 1924.
  • Blavatsky, Helena Petrovna, Salainen oppi: 2. osa, 1937.
  • Salainen oppi: Toinen osa, toinen kirja, neljäs nide: Maailman uskontojen esihistoriallinen symbolismi, 1940.
  • Salainen oppi Toinen osa, 1946.
  • Eräitä elämän okkultista filosofiaa käsitteleviä kirjelmiä Salaisen opin III osasta, 1958.
  • Evankeliumien esoteerinen luonne, 1963.
  • Muutamia käytännöllisiä ohjeita jokapäiväistä elämää varten, 1964.
  • Mitä on okkultismi? 1975. ISBN 951-99051-6-2.
  • Valon airut (H. P. Blavatskyn artikkeleita), 1975. ISBN 951-99315-0-3.
  • Hunnuton Isis: 1. osa: Tiede. (Isis unveiled, 1877.) Kääntäjä: Sirkka Virolainen. Helsinki: Ruusu-ristin kirjallisuusseura, 1984. ISBN 951-9376-40-2.
  • Hunnuton Isis: 2. osa: Tiede. (Isis unveiled, 1877.) Kääntäjät: Sirkka Virolainen, Timo Nurminen ja Heli Makkonen. Helsinki: Ruusu-ristin kirjallisuusseura, 1984. ISBN 951-9376-42-9.
  • Hunnuton Isis: 3. osa: Teologia. (Isis unveiled, 1877.) Kääntäjät: Sirkka Virolainen, Timo Nurminen ja Heli Makkonen. Helsinki: Ruusu-ristin kirjallisuusseura, 1985. ISBN 951-9376-42-9.
  • Hunnuton Isis: 4. osa: Teologia. (Isis unveiled, 1877.) Suomentanut Timo Nurminen. Helsinki: Ruusu-ristin kirjallisuusseura, 1985. ISBN 951-9376-43-7.
  • Salainen oppi: 3. osa: Luvut 28–38, 1986.
  • Salainen oppi: 3. osa: Luvut 1–16, 1987.
  • Salainen oppi: 3. osa: Selityksiä joihinkin suullisiin opetuksiin, 1987.
  • Salainen oppi: 3. osa: Luvut 39–51, 1987.
  • Salainen oppi: 3. osa: Luvut 17–27, 1988.
  • Salainen oppi: Hakemisto, 1992. ISBN 951-95663-3-3.
  • H. P. Blavatskyn kirjeitä ruhtinas A. M. Dondukov-Korsakoville, 1993. ISBN 952-9834-00-4.
  • Salatiede ja salatieteilijät kirjoitussarja, 1993.
  • Teosofinen sanakirja, 1994. ISBN 951-9413-66-9.
  • Esoteeriset ohjeet I, II ja III, 1998. ISBN 951-97699-0-0.
  • H. P. Blavatskyn opetukset sisäiselle ryhmälle eli hänen henkilökohtaisille oppilailleen (1890–1891) 2. tarkistettu ja laajennettu painos, 1999. ISBN 952-9834-16-0.
  • Jumalten viisaus: H. P. Blavatskyn kirjoituksia, 1999. ISBN 952-9834-16-0.
  • Käytännöllinen okkultismi. Korjattu painos Blavatsky-looshi ry:n vuonna 1973 julkaisemasta painoksesta. Biokustannus: Blavatsky-looshi, 2001. ISBN 952-5132-32-3.
  • Noiduttu elämä, 2003. ISBN 952-5132-52-8.
  • Seitsenluku, 2003. ISBN 952-5132-53-6.
  • Sisäisen ihmisen rakenne, 2003. ISBN 952-5132-42-0.
  • Sinisten vuorten kansa, 2004. ISBN 952-5132-59-5.
  • Egyptin mytologian sanasto, 2006. ISBN 952-5132-83-8.
  • Kabbalan sanakirja, 2006. ISBN 952-5132-79-X.
  • Intian filosofian sanakirja, 2007. ISBN 978-952-5132-86-1.
  • Atlantis: kadonnut manner, 2008. ISBN 978-952-5728-02-6.
  • Okkultisia tarinoita, 2008. ISBN 978-952-9834-55-6.

Lähteet

  • Murphet, Howard: Kun päivä koittaa: Helena Petrovna Blavatskyn elämäkerta. (When daylight comes, ensimmäinen painos 1975). Suomentanut Kaija Holstikko. Vilppula: Ihmisyyden tunnustajat, 1997. ISBN 952-9834-13-6.
  • Niinimäki, Mikael: Teosofian juuret. Pohjautuu kirjoittajan pro gradu -tutkielmaan 'Historiallis-fenomenologinen tutkimus teosofisen liikkeen syntyvaiheista'. Kylämä: Kustannus Oy Rajatieto, 1979. ISBN 951-95527-0-7.

Viitteet

  1. ↑ a b c d e f g h i j k l m n o p q r Murphet 1997.
  2. ↑ Encyclopedia Britannica britannica.com. (englanniksi)
  3. ↑ a b Murphet 1997, s. 18
  4. ↑ Niinimäki 1979, s. 141.
  5. ↑ a b c d e f g h i j k l m n o p q r s t u v w x y z aa Niinimäki 1979.
  6. ↑ Squidwho: Who is H.P. Blavatsky and the Theosophical Society (Blavatsky's life and influence) Squidwho. Viitattu 30.8.2010. (englanniksi)
  7. ↑ Murphet 1997, s. 39.
  8. ↑ Murphet 1997, s. 51
  9. ↑ Murphet 1997, s. 52.
  10. ↑ Murphet 1997, s. 53.
  11. ↑ Murphet 1997, s. 58.
  12. ↑ Murphet 1997, s. 62.
  13. ↑ Madame Blavatsky The Victorian Web. (englanniksi)
  14. ↑ Founders The Theosophical Society. Viitattu 17.3.2010. (englanniksi)
  15. ↑ Murphet 1997, s. 70.
  16. ↑ Murphet 1997, s. 74–75.
  17. ↑ a b Murphet 1997, s. 80.
  18. ↑ Murphet 1997, s. 89
  19. ↑ a b Murphet 1997, s. 84.
  20. ↑ Murphet 1997, s. 23.
  21. ↑ Letters of H.P. Blavatsky to A.P. Sinnett books.google.fi. (englanniksi)
  22. ↑ Murphet 1997, s. 90.
  23. ↑ Murphet 1997, s. 91.
  24. ↑ H P Blavatsky & Guiseppe Garibaldi - The Battle of Mentana Cardiff Blavatsky Archive. (englanniksi)
  25. ↑ Niinimäki 1979, s. 41.
  26. ↑ Murphet 1997, s. 97.
  27. ↑ Murphet 1997, s. 99.
  28. ↑ a b Murphet 1997, s. 101.
  29. ↑ Murphet 1997, s. 105
  30. ↑ Murphet 1997, s. 110
  31. ↑ Murphet 1997, s. 112.
  32. ↑ Murphet 1997, s. 123.
  33. ↑ Murphet 1997, s. 126.
  34. ↑ a b Murphet 1997, s. 146.
  35. ↑ Murphet 1997, s. 153
  36. ↑ Murphet 1997, s. 163.
  37. ↑ Murphet 1997, s. 176.
  38. ↑ Murphet 1997, s. 193.
  39. ↑ Murphet 1997, s. 210.
  40. ↑ a b Murphet 1997, s. 213
  41. ↑ Murphet 1997, s. 234.
  42. ↑ Murphet 1997, s. 264
  43. ↑ Murphet 1997, s. 285.
  44. ↑ Murphet 1997, s. 300
  45. ↑ Niinimäki 1979, Yritti saada valtaa kiristämällä
  46. ↑ Murphet 1997, s. 310.
  47. ↑ Murphet 1997, s. 308.
  48. ↑ Niinimäki 1979, s. 111.
  49. ↑ Niinimäki 1979, s. 165.
  50. ↑ Niinimäki 1979, s. 102, 120–122
  51. ↑ a b c H. P. Blavatsky: Salainen oppi, Ensimmäinen osa. Ruusu-Ristin kirjallisuusseura ry., 1988.
  52. ↑ a b c d H. P. Blavatsky: Salainen oppi, Toinen osa. Teosofinen kirjakauppa ja kustannusliike, 1973.
  53. ↑ Teosofinen Seura Teosofia.net. Viitattu 30.8.2010. (englanniksi)
  54. ↑ Niinimäki 1979, s. 160.
  55. ↑ Niinimäki 1979, s. 156.
  56. ↑ Niinimäki 1979, s. 44.
  57. ↑ a b Leslie Price: Book Review of Vernon Harrison's H.P. Blavatsky and the SPR. blavatskyarchives.com. (englanniksi)
  58. ↑ Niinimäki 1979, s. 133.
  59. ↑ Murphet 1997, s. 41
  60. ↑ Teosofia Skepsis.
  61. ↑ a b c Helena Petrovna Blavatsky Teosofia.net.
  62. ↑ Niinimäki 1979, s. 144.
  63. ↑ Niinimäki 1979, s. 148.
  64. ↑ Moncure Daniel Conway: Adyar, Mme. Blavatsky and Her Confession Blavatsky Study Center. Viitattu 21.3.2010. (englanniksi)
  65. ↑ Alvin Boyd Kuhn: The Mahatmas and Their Letters Blavatsky Study Center. (englanniksi)
  66. ↑ a b c Samuel Studd: Concerning H.P.B. blavatskyarchives.com. (englanniksi)
  67. ↑ Count Witte on Madame Blavatsky blavatskyarchives.com. (englanniksi)
  68. ↑ Niinimäki 1979, s. 19.
  69. ↑ A. E. Waterman: Obituary: The ”Hodgson Report” on Madame Blavatsky The investigation by the Society of Psychical Research. Viitattu 1.8.2010. (englanniksi)
  70. ↑ Charles J. Ryan: The Coulomb conspiracy against theosophy theosociety.org. (englanniksi)
  71. ↑ a b A. E. Waterman: The ”Hodgson Report” on Madame Blavatsky blavatskyfoundation.org. Viitattu 1.8.2010. (englanniksi)
  72. ↑ Grace F. Knoche: H. P. Blavatsky and The Society for Psychical Research theosophy-nw.org. Viitattu 1.8.2010. (englanniksi)
  73. ↑ Niinimäki 1979, s. 53.
  74. ↑ a b Vernon Harrison: J'Accuse: An Examination of the Hodgson Report of 1885 Theosophical University Press. Viitattu 28.7.2010. (englanniksi)
  75. ↑ Marja Haavisto: Hodgsonin raportti uuden tutkimuksen valossa ihmisyydentunnustajat.fi. Viitattu 30.8.2010.
  76. ↑ W. E. Coleman: The Sources of Madame Blavatsky's Writings blavatskyarchives.com. Viitattu 30.8.2010. (englanniksi)
  77. ↑ W. E. Coleman: Critical Historical Review of The Theosophical Society blavatskyarchives.com. Viitattu 30.8.2010. (englanniksi)
  78. ↑ a b c d W. T. S. Thackara: Notes on Madame Blavatsky´s Baboon Theosophical Society (Pasadena) American Section. Viitattu 19.3.2010. (englanniksi)
  79. ↑ Cranston, Sylvia: H.P.B. The Extraordinary Life & Influence of Helena Blavatsky Founder of the Modern Theosophical Movement. (Lähde mainittu englanninkielisen Wikipedian artikkelissa). Path Publishing House, 1993. englanti
  80. ↑ Murphet 1997, s. 243.
  81. ↑ V. S. Solovjov: A Modern Priestess of Isis books.google.com. (englanniksi)
  82. ↑ Niinimäki 1979, s. 142.
  83. ↑ Niinimäki 1979, s. 142. (Viittaus Solovjovin teokseen A Modern Priestess of Isis)
  84. ↑ Katinka Hesselink: Helena Petrovna Blavatsky - Quotes and articles by and about her katinkahesselink.net. Viitattu 31.8.2010. (englanniksi)
  85. ↑ Katinka Hesselink: H.P.Blavatsky, her life and influence katinkahesselink.net. (englanniksi)
  86. ↑ a b c d e f g h i j k I. M. Oderberg: H. P. Blavatsky's Cultural Impact theosophy-nw.org. (englanniksi)
  87. ↑ Katinka Hesselink: Was Blavatsky a Nazi? katinkahesselink.net. Viitattu 8.6.2010. (englanniksi)
  88. ↑ a b c d e Blavatsky and Buddhism Blavatsky.net.
  89. ↑ Len Platt: [http://muse.jhu.edu/login?uri=/journals/james_joyce_quarterly/v045/45.2.platt.html Madame Blavatsky and Theosophy in Finnegans Wake: An Annotated List James Joyce Quarterly] Project Muse. Viitattu 31.8.2010.
  90. ↑ John Algeo: Theosophy and The Zeitgeist austheos.org.au. Viitattu 31.8.2010.
  91. ↑ Niinimäki 1979, s. 152.
  92. ↑ Swami Sivananda - A Modern Sage The divine life society.

Aiheesta muualla

Commons
Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta H. P. Blavatsky.

Elämäkertoja ja muistelmia


Malline:Link FA

Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=H._P._Blavatsky&oldid=9063890”