Suomi

Suomen tasavalta Republiken Finland
Suomen vaakuna
lippu vaakuna
Suomen sijainti
Valtiomuoto	tasavalta
Presidentti Pääministeri	Tarja Halonen Matti Vanhanen
Pääkaupunki	Helsinki, 674 963 as. 60°10′15″N, 24°56′15″E
Muita kaupunkeja	Espoo, 314 152 as. Tampere, 255 066 as. Vantaa, 247 447 as. Turku, 201 889 as. Oulu, 214 651 as. muita kaupunkeja
Pinta-ala
– yhteensä	338 419,31 (sijalla 63)
– josta sisävesiä	34 518,65 km² (10,2 %)
Väkiluku (2008)	5 304 833 (sijalla 110)
– väestötiheys	17,4
– väestönkasvu	0,43 (2007)
Viralliset kielet	suomi ja ruotsi1
Valuutta	euro (EUR)
BKT (2006)
– yhteensä	169 700 miljoonaa €  (sijalla 52)
– per asukas	31 866 € (sijalla 12)
HDI (2019)	0,938 (sijalla 11)
Elinkeinorakenne (BKT:sta)
– maatalous	3,3
– teollisuus	30,2
– palvelut	66,5
Aikavyöhyke	+2
– kesäaika	UTC+3
Itsenäisyys  – julistautui  – tunnustettu	6. joulukuuta 1917 4. tammikuuta 1918
Lyhenne	FI, FIN
– ajoneuvot:	FIN
– lentokoneet:	OH
Kansainvälinen suuntanumero	+358
Tunnuslause	ei virallista mottoa
Kansallislaulu	”Maamme”
Edeltäjä(t)	Suomen suuriruhtinaskunta
1Suomen laki ei puhu virallisista kielistä, vaan se määrittelee suomen ja ruotsin kansalliskieliksi. Lisäksi laki turvaa myös saamelaisten, romanien ja viittomakielisten oikeuden käyttää omaa kieltään.
Infobox OKVirheellinen NIMI-arvo

Suomen tasavalta eli Suomi (ruots. Republiken Finland, Finland) on valtio Pohjois-Euroopassa Itämeren rannalla. Se rajautuu idässä Venäjään, pohjoisessa Norjaan ja lännessä Ruotsiin; neljäs naapurimaa Viro sijaitsee Suomenlahden eteläpuolella. Ahvenanmaa on Suomen demilitarisoitu maakunta, jolla on itsehallinto.

Suomi on verraten harvaan asuttu ja sen 5,3 miljoonaa asukasta keskittyvät pääosin keski- ja eteläosiin. Pohjoisinta Lappia lukuun ottamatta Suomen ilmasto on lauhkea.

Suomen maapinta-alasta rakennetun maan osuus on neljä prosenttia. Maatalousmaata on noin yhdeksän prosenttia, metsää 77 prosenttia ja muuta maata kymmenen prosenttia.

Maan perustuslaki määrittelee kansalliskieliksi suomen (puhujia 91,2 prosenttia väestöstä vuoden 2007 lopussa) ja ruotsin (puhujia 5,46 prosenttia) ja kansankirkoiksi evankelis-luterilaisen kirkon (jäseniä 81,7 prosenttia vuoden 2007 lopussa) ja ortodoksisen kirkon (jäseniä 1,1 prosenttia). Suomi arvioidaan inhimillisen kehityksen indeksillä 11. ja bruttokansantuotteella 12. sijalle maailmassa. Suomi kuuluu Pohjoismaihin ja Euroopan unioniin.

Nimi

Sanan Suomi etymologiasta ei ole täyttä varmuutta. Se on ilmeisesti ollut alun perin lähinnä Varsinais-Suomea koskeva nimitys ja laajentunut vasta myöhemmin tarkoittamaan koko maata. Sanaa on käytetty jo Pähkinäsaaren rauhansopimuksessa nimen Somewesi osana, jolloin se on kuitenkin merkinnyt Suomenlahden pohjukkaa. Vanhastaan sana on selitetty suon tai suomun johdokseksi, mutta uudempien tulkintojen mukaan se on lainasana. Lainan yhdeksi mahdolliseksi lähteeksi on arveltu kantabaltin sanaa *zemē, josta myös nimet Häme ja saame olisivat peräisin. Toisen selityksen mukaan sana olisi lainattu indoeurooppalaisesta ihmistä tarkoittavasta sanasta, jolloin se olisi samaa juurta kuin esimerkiksi latinan homo, ihminen.

Nykyään nimen Suomi vastineita käytetään itämerensuomalaisten kielten lisäksi saamelaiskielissä, latviassa ja liettuassa. Valtaosassa maailman kieliä maasta käytetään ruotsin ja englannin "Finland"-nimeä vastaavaa sanaa. Tämänkään nimen etymologiasta ei ole varmuutta. Tacituksen antiikin aikana mainitsemat fennit ovat todennäköisimmin viitanneet saamelaisiin. Vuoden 1171 tai 1172 bulla "Gravis admodum" saattaa olla ensimmäinen asiakirjalähde, jossa finneillä on tarkoitettu suomalaisia. Termi on Suomen tavoin viitannut aluksi läntisen Suomen alueeseen, kuten nimi Fialanda paavi Innocentius III:n kirjeessä vuodelta 1209 ja Finland Egillin, Kalju-Grímrin pojan, saagassa 1200-luvun alkupuoliskolta. Se on tarkentunut sitten Varsinais-Suomeksi, ensimmäisen kerran 23.1.1229, seuraavaksi vasta 1300-luvulla keskiajan asiakirjoissa.

Ruotsin liitettyä valloitetun Länsi-Karjalan samaan hallintokokonaisuuteen^selvennä alettiin uutta hallintokokonaisuutta ajan myötä nimittää "Itämaaksi" (ruots. Österland), erotuksena läntisestä Suomesta; nimi esiintyy asiakirjoissa ensi kerran vuonna 1340. Kuitenkin termi Finland esiintyy jo 1300- ja 1400-luvuilla toisinaan rinnasteisena Österlandille. Termi "Finland" vakiintui vähitellen koko Ruotsiin liitetyn alueen, siis läntisen Suomen ja Länsi-Karjalan yhteiseksi nimeksi ennen muuta 1400-luvun jälkipuoliskolla, mutta sitä käytettiin samanaikaisesti myös Varsinais-Suomesta. Lukija joutuu aina päättelemään asiayhteydestä, kummasta on kyse, aivan samoin kuin Svecia -termin kohdalla onko kyse koko Ruotsista vaiko vain Sveanmaasta. Viimeksi termiä Österland käytti Kustaa Vaasa vuonna 1525. Pohjanmaata Suomi-käsite ei kuitenkaan aina sisältänyt vielä 1700-luvullakaan.

Historia

Pääartikkeli: Suomen historia

Esihistoria

Astuvansalmen kalliomaalaukset Ristiinassa Etelä-Savossa Suomen esihistorialliselta ajalta ovat Pohjoismaiden laajimmat.

Pääartikkeli: Suomen esihistoria.

Katso myös: Suomalaisten alkuperä.

Kivikausi

Jos Pohjanmaalta esiin kaivetun Karijoen Susiluolan löydöt on tulkittu oikein, Suomessa on asunut neandertalinihmisiä jo paleoliittisella kivikaudella 130 000 vuotta sitten, ennen edellistä jääkautta. Vanhimmat varmat todisteet ihmisasutuksesta Suomen alueella ovat Lahden Ristolasta ja Orimattilasta noin vuodelta 8700 eaa. Väestö saapui etelän ja kaakon suunnasta. Suomen asutus on jatkunut keskeytyksettä jääkauden päättymisestä nykyaikaan. Mesoliittisen kivikauden jälkeen Suomi kuului 5200 eaa. alkaen kampakeramiikan alueeseen, joka ulottui laajasti Veikseliltä Uralille. Kivikautisten kulttuurien elämäntapa perustui enimmäkseen metsästykseen ja kalastukseen. Mahdollisesti neoliittisen kivikauden lopulla (noin 3200–1500 eaa.) tehtiin silti Suomessakin jo maanviljely- ja karjanhoitokokeiluja. Yleisesti otaksutaan, että suomalais-ugrilaista kieltä on puhuttu Suomen alueella jo jostain kivikauden vaiheesta lähtien, mutta tarkemmasta ajankohdasta on erimielisyyttä.

Pronssi- ja rautakausi

Suomen pronssikausi ajoitetaan tavallisesti 1500/1300–500-luvuille ennen ajanlaskun alkua. Pronssin valmistus levisi Suomen alueelle kahdesta suunnasta: länsirannikolle Skandinaviasta yhdessä muun muassa uuden hautaustavan kanssa, ja maan sisä- ja pohjoisosiin idästä. Kaudella maanviljelyn (pääasiassa ehkä kaskiviljelyä) merkitys kasvoi pyyntitalouden rinnalla erityisesti rannikolla, ja se yhdessä karjankasvatuksen kanssa vakiinnutti asumista.^lähde?

Raudan valmistustaito saapui Suomeen sekä idästä että lännestä 500-luvulla eaa. Roomalaisella rautakaudella ja kansainvaellusajalla yhteydet Baltiaan ja Skandinaviaan vilkastuivat. Merovingi- ja viikinkiajalla etenkin maan eteläalueiden väestö kasvoi ja asutus levisi Hämeessä ja Savossa. Viimeistään 1000-luvulla Suomi päätyi myös kristinuskon vaikutuspiiriin. Itä-Suomessa ja Laatokan alueella rautakautinen maanviljelijäkulttuuri syntyi länttä myöhemmin, ja sen kukoistuskausi sijoittuu ristiretkiajalle 1000–1200-luvuille. Karjalan alueelle kristinusko levisi idästä ja samalla Novgorodin vaikutus kasvoi.^lähde?

Osana Ruotsia

Pääartikkeli: Ruotsin vallan aika Suomessa

Keskiaika

Läntinen Suomi liitettiin osaksi Ruotsin valtakuntaa. Ensimmäinen ristiretki Suomeen 1150-luvulla on tarunomainen tapahtuma, jonka todenperäisyydestä on väitelty paljon. Nykytutkimuksessa on usein omaksuttu kanta, jonka mukaan Suomen valloitus alkoi vasta 1200-luvun puolivälissä, kun Birger-jaarli, kuten Lyypekin kaupunginkronikka asian ilmaisee, "pakotti Suomen Ruotsin kruunulle". Ensimmäinen asiakirja, jossa Suomi on selkeästi osa Ruotsia, on päivätty 11.2.1253. Ruotsin ja Novgorodin välinen raja ja samalla Suomen itäraja määriteltiin säilyneiden lähteiden mukaan ensimmäisen kerran Pähkinäsaaren rauhassa vuonna 1323. Kirkko, ruotsalaisten siirtolaisuus, lainsäädäntö ja hallinto – muun muassa verotus, maakuntalaitos ja linnat – liittivät uudet alueet kiinteämmin osaksi Ruotsia. Vuonna 1362 Suomen laamanni sai myös oikeuden osallistua Ruotsin kuninkaanvaaliin. Keskiajalla Suomeen syntyivät eurooppalainen sääty-yhteiskunta, kaupunkilaitos ja katolinen kirkko-organisaatio. 1300-luvun lopulta 1500-luvulle Suomi oli Ruotsin mukana osa Kalmarin unionia, joka hajosi Kustaa Vaasan johdolla.

1500- ja 1600-luvut

Kustaa Vaasan valtakaudella Ruotsiin syntyi vahva keskusvaltio, joka loi perustan maan 1600-luvun suurvalta-asemalle. Uskonpuhdistuksessa katolinen uskonto vaihdettiin Martti Lutherin oppeihin, mikä antoi alkusysäyksen myös suomen kirjakielen kehittämiselle. Suurvalta-aikana Ruotsi onnistui laajentamaan Tanskaa, Puolaa ja Venäjää vastaan käydyissä sodissa alueitaan Itämeren ympärillä; tämä toisaalta laski Suomen merkitystä Ruotsin politiikassa, mutta toisaalta maa ei joutunut sataan vuoteen taistelukentäksi. 1600-luvulla Suomi kytkettiinkin hallinnollisesti tiukemmin emämaahan, ja ruotsin kielen asema Suomessa vahvistui kun Ruotsista tuli Suomeen virkamiehiä. Hallintoa kehitettiin: Turkuun perustettiin yliopisto ja hovioikeus, kaupunkilaitosta uudistettiin ja maahan perustettiin postilaitos Pietari Brahen johdolla.

Suomenlinnan rakentaminen Helsingin edustalle oli yksi niistä toimista, joilla Ruotsi yritti lujittaa Suomen puolustusta hattujen sodan jälkeen.

1700-luku

1700-luvun kuluessa Ruotsin valtapoliittinen asema murentui suuressa Pohjan sodassa. Narvan taistelussa vuonna 1700 Ruotsi saavutti voiton, mutta seuraavina vuosina Venäjän keisarin Pietari Suuren onnistui rauhassa vallata Ruotsilta Inkerinmaa ja aloittaa uuden pääkaupungin, Pietarin, rakentaminen alueelle. Sota päättyi vasta vuonna 1721 isonvihan, Suomen vuosia kestäneen venäläismiehityksen, jälkeen Uudenkaupungin rauhassa. Hattujen sodassa 1741–1743 Suomea miehitettiin jälleen, ja Ruotsin itäraja siirtyi Kymijoelle. Sodista huolimatta etenkin 1700-luvun jälkipuolisko oli maalle edellisestä vuosisadasta poiketen suhteellisen kehityksen ja vaurastumisen aikaa.

Autonomian aika

Suomen liittyminen Venäjään muodollistettiin Porvoon valtiopäivillä, joissa myös keisari Aleksanteri I oli paikalla.

Pääartikkeli: Suomen suuriruhtinaskunta

Suomen suuriruhtinaskunnan perustaminen

Venäjä hyökkäsi Suomeen vuonna 1808 Ruotsin kieltäydyttyä liittymästä Napoleonin Britannian vastaiseen mannermaasulkuun. Sodan tuloksena Suomi liitettiin osaksi Venäjän keisarikuntaa ja maasta tehtiin autonominen suuriruhtinaskunta, joka sai säilyttää Ruotsin vallan aikaisen kielen, uskonnon ja perustuslait, ja jolla oli Ruotsin valtakaudesta poiketen oma hallinto ja oikeusjärjestelmä. Vallanvaihdosta seurasivat uudistukset: Vanhan Suomen alue liitettiin muuhun Suomeen vuonna 1812, pääkaupunki ja Turun palon jälkeen myös yliopisto siirrettiin Turusta Helsinkiin ja maahan perustettiin senaatti ja keskusvirastoja.^lähde?

Modernisoituva Suomi

1800-luvun jälkipuoliskoa leimasivat kansallinen herääminen, teollistumisen tuoma taloudellinen nousu ja uuden hallitsijan, Aleksanteri II:n, myötä syntynyt vapaamielinen ilmapiiri. 1860-luvulla valtiopäivät alkoivat jälleen kokoontua useiden kymmenien vuosien tauon jälkeen. Samana vuosikymmenenä maahan avattiin ensimmäinen rautatie sekä ensimmäinen liikepankki ja elinkeinojen vapautuminen alkoi – näitä uudistuksia edelsivät oma rahayksikkö, omat postimerkit ja ensimmäinen lennätinlinja. Keskeinen osa maan teollistumisessa oli sahateollisuudella, jonka osuus kokonaistuotannosta 1900-luvun toisella vuosikymmenellä oli 35 prosenttia. Taloudellista kehitystä seurasivat Suomen taiteen kultakausi, naisten aseman kohentuminen ja suomenkielisen kirjallisuuden nousu. Tänä aikana syntyi myös käsitys Suomesta Venäjästä erillisenä valtiona, joka yhdessä Venäjällä 1860-luvulta levinneen nationalismin kanssa purkautui 1800-luvun lopussa sortokausiksi. Ensimmäisen sortokauden päätti vuoden 1905 suurlakko, jonka jälkeen maahan saatiin yleinen äänioikeus – samoihin aikoihin myös puoluejärjestelmä alkoi syntyä.

Itsenäinen Suomi

Pääartikkeli: Itsenäinen Suomen tasavalta

Lokakuun vallankumous

Ensimmäinen maailmansota aiheutti Venäjän hallinnon romahduksen keväällä 1917. Seuranneessa sekavassa tilanteessa Suomi julistautui itsenäiseksi 6. joulukuuta 1917. Tilanne maassa jatkui kuitenkin sekavana. Saksalaisten vallattua kesällä 1917 Ukrainan, viljan tuonti Venäjältä oli katkennut, ja maassa vallitsi uhkaava ruokapula. Teollisuus, joka oli ollut riippuvainen Venäjän markkinoista, oli levottomuuksien takia lamassa. Maassa oli edelleen hajoamistilassa olleen Venäjän armeijan joukkoja, ja keisarillisen Venäjän lakeijana pidetty poliisi- ja santarmilaitos oli lakannut olemasta. Järjestysvaltaa hoitamaan oli syntynyt keväästä alkaen järjestyskaarteja, jotka kesän 1917 lakkojen ja levottomuuksien aikana alkoivat jakautua työväen punakaarteiksi ja porvaripuolen valkokaarteiksi, suojeluskunniksi.^lähde?

Sisällissota

Tammikuun 1918 aikana kesästä asti kiihtynyt vastakkainasettelu puhkesi avoimeksi sodaksi, kun sosiaalidemokraattien äärisiipi suoritti vallankaappauksen Helsingissä 27. tammikuuta. Samaan aikaan porvarillisenemmistöisen eduskunnan tukema senaatti siirtyi Vaasaan ja nimitti kenraaliluutnantti C. G. E. Mannerheimin suojeluskuntien ylipäälliköksi. Seuranneessa sisällissodassa valkoiset saivat apua Saksasta ja punaiset Venäjän bolševikeilta. Vaikka punaiset hallitsivat aluksi koko Etelä-Suomea, jonne maan teollisuus oli keskittynyt, sodan voittivat valkoiset. Tämä johtui lähinnä siitä, että valkoisella puolella oli käytettävissään huomattavasti enemmän sotilaskoulutusta saanutta päällystöä, mikä mahdollisti asevelvollisten joukkojen tehokkaan käytön. Sodan aikana molemmat puolet harjoittivat julmaa terroria. Sodan jälkeen hävinneitä pidettiin vuosia vankileireillä kapinasta tuomioistuimen käsittelyä odotellessa. Ulkomaalaiset uhrit ja vankileireillä sodan jälkeen kuolleet mukaan lukien surmansa sai kaikkiaan noin 36 000 ihmistä. Vankileirikuolleisuutta lisäsi samaan aikaan riehunut espanjantauti ja maan huono elintarviketilanne.^lähde?

Tasavalta vakiintuu

Välittömästi sodan jälkeen Suomen ulkopolitiikka oli voimakkaan saksalaismielistä, mutta ensimmäisen maailmansodan päätyttyä syksyllä 1918 Saksan tappioon Suomi siirtyi noudattamaan Englantiin ja Ranskaan sekä kollektiiviseen turvallisuuteen nojannutta ulkopolitiikkaa. Sisäpolitiikassa alettiin samaan aikaan luoda sovintoa. Merkittävimmät punaisten toiveet: torpparivapautus, oppivelvollisuuslaki, uskonnonvapaus ja kunnallinen yhtäläinen äänioikeus toteutuivat vapaamielisten porvarien ja eduskuntaan palanneiden sosiaalidemokraattien yhteistyönä. Tasavallan ensimmäiseksi presidentiksi valittu K. J. Ståhlberg vakiinnutti Suomeen perustuslaillisen, presidenttikeskeisen demokratian, jossa kaikilla muilla paitsi kommunisteilla oli toimintavapaus.^lähde?

Suomi 1920-1940

Yhteiskunnallinen levottomuus

Suomen jatkosodan seurauksena menettämät alueet

Vuonna 1928 Suomessa alkanut talouslama aiheutti kommunistien ja äärioikeiston voimistumisen. Vahva äärioikeistolainen Lapuan liike vaati kommunistien toiminnan kieltämistä lainsäädännöllä, mikä myös toteutui. Poliittinen kenttä oikeistolaistui, mikä näkyi kokoomuksen P. E. Svinhufvudin valinnassa tasavallan presidentiksi vuonna 1931. Lapuan liikkeen jäsenet sieppasivat ja pahoinpitelivät satoja vasemmistolaisia. Vuonna 1932 Lapuan liikkeen toiminta huipentui Mäntsälän kapinaan, joka kukistui verettömästi kansan pääosan ja Puolustusvoimien annettua tukensa tasavaltaa puolustaneelle presidentti Svinhufvudille.^lähde?

1930-luvun laman synnyttämä työttömyys kasvatti monin paikoin yhteiskunnallista tyytymättömyyttä. Monet suomalaiset liikkuivat maan sisällä työn perässä.^lähde?

Noin 10 000 suomalaista loikkasi Neuvostoliittoon vuosina 1918–1939. Monet tekivät tämän lama-aikana paremman elämän toivossa. Suuri osa näistä emigranttisuomalaisista surmattiin Stalinin vainoissa Tšeljabinskissä vuonna 1938. Suomalaisten joukkomurha tunnetaan Venäjällä nimellä "Suomalaisten joukkotuho Uralilla".

Heikkenevä turvallisuustilanne

Euroopan poliittinen tilanne kiristyi 1930-luvulla, ja vuodesta 1935 alkaen oli selvää, että Suomen turvanaan pitämä Kansainliitto ei kyennyt takaamaan vakavasti otettavaa turvallisuutta pienille maille. Tämä johti ulkopolitiikan linjan muuttumiseen. Suomi alkoi varustautua resursseihinsa nähden melko voimakkaasti ja haki turvaa pohjoismaisesta yhteistyöstä. Sisäpolitiikassa maailmanpoliittinen tilanne näkyi entistä suurempana sovinnollisuutena vasemmiston ja oikeiston välillä. Tämä loi pohjan myöhemmälle talvisodan hengelle.^lähde?

Talvisota

Vuonna 1938 Neuvostoliitto esitti ensimmäisen kerran epävirallisesti alueluovutuksia Karjalan kannaksella. Tällöin Suomi kieltäytyi ehdottomasti. Seuraavan vuoden syksyllä, kun toinen maailmansota oli alkanut, Neuvostoliitto vaati Suomelta tukikohtaa Hangossa ja alueluovutuksia Kannaksella. Samanlaiset vaatimukset esitettiin myös Baltian maille. Toisin kuin ne, Suomi ei suostunut vaatimuksiin, minkä seurauksena Neuvostoliitto aloitti marraskuun 1939 lopussa talvisodan. Sota päättyi maaliskuussa 1940, kun Neuvostoliitto totesi, ettei se kyennyt miehittämään Suomea. Suomi joutui kuitenkin luovuttamaan laajoja maa-alueita Karjalasta ja Lapin Sallasta. Alueiden väestö evakuoitiin muualle Suomeen.^lähde?

Välirauhasta jatkosotaan

Välirauhan aikana Neuvostoliiton ja Suomen suhteet säilyivät kireinä. Neuvostoliitto painosti Suomea erityisesti Petsamon kaivosalueen suhteen. Saksalaisten miehitettyä Norjan Suomi salli saksalaisten joukkojen kuljetukset alueensa läpi, mikä loi Suomelle ja Natsi-Saksalle läheiset asevelisuhteet. Saksan hyökätessä kesällä 1941 Neuvostoliittoon Suomi aloitti myös hyökkäyksen. Jatkosodassa Suomi valloitti vanhan valtioalueensa takaisin Saksan tuella sekä miehitti Itä-Karjalan. Kesäkuussa 1944 alkaneen Neuvostoliiton suurhyökkäyksen tuloksena rintamalinja siirtyi kuitenkin lähelle nykyistä valtionrajaa, mutta suomalaiset joukot kykenivät pysäyttämään Puna-armeijan etenemisen eikä Suomea miehitetty. Saksalaisten joukkojen jätettyä Viron Suomi teki Neuvostoliiton kanssa rauhan syyskuussa 1944. Samalla presidentti Risto Ryti erosi ja hänen tilalleen nousi sota-ajan ylipäällikkö, Suomen marsalkka C. G. E. Mannerheim.^lähde?

Jatkosodan jälkeen Suomen Neuvostoliitolle menettämät maa-alueet liitettiin osaksi Karjalais-suomalaista sosialistista neuvostotasavaltaa.

Rauhan tultua

Sodan jälkeen Suomella oli merkittävä määrä selvitettäviä ongelmia. Saksan kanssa jouduttiin käymään Lapin sota entisten aseveljien karkottamiseksi Lapista. Karjalasta evakuoitu siirtoväki sekä rintamamiehet oli asutettava. Lisäksi maan oli maksettava suuret sotakorvaukset Neuvostoliitolle, ja estettävä sen vaikutusvallan liiallinen kasvu. Ulkopoliittiseksi linjaksi muodostui Paasikiven–Kekkosen linja. Linja pyrki ottamaan huomioon Neuvostoliiton turvallisuusintressit, mutta estämään sen liiallisen vaikutuksen sisäpolitiikkaan. Toisin kuin muissa Neuvostoliiton vaikutuspiiriin jääneissä maissa, kommunistit eivät nousseet valtaan Suomessa, vaikka vaaran vuosina kommunistien vallankaappauksen uhkaa pidettiin todellisena. Merkittävänä syynä oli se, että Neuvostoliitto ei sotilaallispoliittisen kokonaistilanteen vuoksi halunnut tukea suomalaisten kommunistien mahdollisia vallankaappaussuunnitelmia millään tavoin. Kommunistit joutuivat jättämään hallituksen vuonna 1948, Suomi liittyi Pohjoismaiden neuvostoon ja Yhdistyneisiin kansakuntiin vuonna 1955 ja sai Neuvostoliitolle tukikohdaksi vuokratun Porkkalan takaisin vuonna 1956. Toisaalta Suomi joutui vuonna 1948 solmimaan YYA-sopimuksen, joka sitoi Suomen sotilaallisesti Neuvostoliiton vaikutuspiiriin.

Kekkosen kausi

Pohjoismainen yhteistyö leimasi Kekkosen ja Koiviston presidenttikausien ulkopolitiikkaa.

Urho Kekkosen pitkän presidenttikauden (1956–1981) aikana Suomi muuttui maatalousmaasta moderniksi teollisuus- ja palveluyhteiskunnaksi. Tämän seurauksena maaseutu alkoi tyhjetä 1960-luvulta alkaen maaseutuväestön muuttaessa teollisuuskeskuksiin ja Ruotsiin. Samalla yhteiskunnan koulutustaso alkoi merkittävästi nousta peruskoulujärjestelmään siirtymisen ja korkeakoulutuksen voimakkaan laajenemisen myötä. Taloudellisesti Suomi integroitui länteen liittymällä EFTAan ja solmimalla vapaakauppasopimuksen EEC:n kanssa. Poliittisesti Kekkosen pitkä presidenttikausi oli kuitenkin hajanainen. Kekkonen käytti suurempaa valtaa kuin kukaan toinen Suomen presidentti ja hallitukset jäivät lyhytikäisiksi. Vakaan eduskuntaenemmistön saaminen hallituksen taakse oli vaikeaa, sillä eri puolueet olivat eri aikoina paitsiossa ulkopoliittisista syistä. 1970-luvulla Neuvostoliiton vaikutus sisäpolitiikkaan kasvoi.^lähde?

1980-luvulta Euroopan unioniin

Mauno Koiviston presidenttikaudella Suomi siirtyi parlamentaristiseen hallintoon, jossa hallitukset istuvat koko vaalikauden. Samalla itänaapuriin alettiin ottaa varovaisesti etäisyyttä. Neuvostoliiton hajotessa Suomen idänkauppa tyrehtyi, mikä yhdessä 1980-luvulla toteutetun rahoitusmarkkinoiden hallitsemattoman vapautuksen kanssa syöksi Suomen syvään taloudelliseen lamaan. Lamaa seurannut suurtyöttömyys on purkautunut vain hitaasti. Ulospääsytieksi Suomi valitsi talouden voimakkaan liberalisoinnin ja entistä tiiviimmän integraation Eurooppaan. Neuvostoliiton hajoamisen ja Saksan yhdistymisen luomaa tilannetta Koivisto hyödynsi sanomalla irti YYA-sopimuksen sekä Pariisin rauhansopimuksen sotilaalliset, Suomen aseistautumista rajoittaneet artiklat. Euroopan unioniin maa liittyi vuonna 1995, minkä jälkeen Suomi on pyrkinyt olemaan mukana kaikissa unionin rakenteissa. Yhteisvaluutta Euron käyttöön Suomi siirtyi ensimmäisten maiden joukossa vuonna 2002.^lähde?

Hallinto ja politiikka

Pääartikkelit: Suomen politiikka ja Suomen hallinto

Suomen eduskunta kokoontuu eduskuntatalolla.

Suomen valtiomuoto on tasavalta. Suomen valtion päämies on presidentti, joka valitaan kuudeksi vuodeksi kerrallaan suoralla kansanvaalilla. Presidentti vahvistaa lait, nimittää korkeimmat virkamiehet ja johtaa ulkopolitiikkaa yhteistyössä valtioneuvoston kanssa. Yleensä Euroopan unionia koskevia asioita hoitaa pääministeri.

Virallisessa kielenkäytössä pääministeri ja muut ministerit muodostavat valtioneuvoston, mutta arkikielessä valtioneuvostoa kutsutaan lähes poikkeuksetta hallitukseksi. Virallisessa kielenkäytössä hallituksen taas muodostaa valtioneuvosto ja presidentti yhdessä.

Hallinto

Suomen valtiolippu.

Hallitus, jota johtaa pääministeri, käyttää toimeenpanovaltaa eli huolehtii hallinnon juoksevista asioista. Pääministeri valitaan puolueiden välisissä hallitusneuvotteluissa ja pääministeri nimittää hallitukseen yleensä noin tusinan muita ministereitä. Valtion budjetin laatiminen ja lakiehdotusten valmistelu tapahtuu myös osittain ministerien alaisissa ministeriöissä.

Perustuslain mukaan valta kuuluu Suomessa kansalle ja korkeinta hallitusvaltaa Suomessa käyttää kansan valitsema eduskunta. Eduskunta on 200-jäseninen suhteellisella vaalilla valittava yksikamarinen parlamentti. Eduskuntavaalit pidetään neljän vuoden välein. Eduskunnan enemmistö voi vaihtaa hallituksen antamalla istuvalle hallitukselle epäluottamuslauseen. Eduskunta säätää lait ja hyväksyy valtion budjetin. Suomessa ei ole perustuslaillista tuomioistuinta, vaan eduskunnan perustuslakivaliokunta valvoo valmistavien lakien perustuslain mukaisuutta.^lähde?

Suomi siirtyi ensimmäisten maiden joukossa yleiseen ja yhtäläiseen äänioikeuteen. Suurimmat puolueet ovat lähes tasavahvat Suomen Keskusta, Kansallinen Kokoomus ja Suomen Sosialidemokraattinen Puolue. Tulopolitiikassa Suomessa on käytössä ns. kolmikanta, jossa tulonjaosta ja työehdoista sovitaan työmarkkinajärjestöjen ja valtion kesken. Neuvoa antavia kansanäänestyksiä on järjestetty vain kaksi Suomen historiassa: kieltolain kumoamisesta ja Euroopan unionin jäsenyydestä.^lähde?

Suomen oikeusjärjestelmä on jaettu tuomioistuimiin ja hallinto-oikeuksiin. Tuomioistuimet käsittelevät siviili- ja rikosjuttuja. Hallinto-oikeudet käsittelevät julkisen hallinnon asioita. Korkeimmat oikeusasteet ovat korkein oikeus ja korkein hallinto-oikeus.^lähde?

Valtion aluehallinto

Pääartikkeli: Suomen läänit

Suomen kartta, johon on eritelty läänit tummalla viivoituksella ja maakunnat vaaleammalla viivoituksella.

Valtion aluehallintoa varten Suomi on jaettu lääneihin, joita on nykyään viisi, sekä Ahvenanmaan itsehallinnolliseen maakuntaan. ^lähde?

• Etelä-Suomen lääni
• Itä-Suomen lääni
• Lapin lääni
• Länsi-Suomen lääni
• Oulun lääni
• Ahvenanmaan maakunta

Lääninhallinnossa ei ole vaaleilla valittuja edustajia; presidentti nimittää lääninhallituksen johtajan, maaherran. Nykyinen läänijako on ollut voimassa vuodesta 1997, jolloin tehtiin lääniuudistus. Ennen uudistusta läänejä oli yksitoista tai kaksitoista riippuen siitä, laskettiinko Ahvenanmaa lääniksi vai erilliseksi maakunnaksi.

Valtion paikallishallintoa varten läänit on jaettu edelleen 90 kihlakuntaan.^lähde?

Paikallishallinto

Pääartikkeli: Suomen kunnat

Itsehallinnollinen perusyksikkö on kunta, joita on vuoden 2007 alussa 416. Kunnat perustettiin 1860-luvulla annetun kuntalain mukaisesti. Perustana olivat vanhat kirkkopitäjät. Pitkään kuntien olemassaoloa säätelikin kirkollinen aluejako, ja usein entiset kappeliseurakunnat itsenäistyivät omiksi melko pieniksi kunnikseen. Nykyisin tavoitteena on aiempaa suurempien kuntayksiköiden syntyminen.

Kuntien hallinnon ja talouden ylin päättävä elin on kunnanvaltuusto, joka valitaan joka neljäs vuosi järjestettävillä yleisillä, yhtäläisillä ja salaisilla kunnallisvaaleilla. Kunnanvaltuuston keskeisin tehtävä on päättää kunnan tuloista ja menoista. Valtuuston päätösten toimeenpanevana elimenä kunnassa toimii kunnanhallitus, jonka jäsenet valitaan suhteellisesti valtuustopaikkojen jakautumisen mukaan. Hallitus myös valmistelee asiat valtuustolle. Kaupunginjohtajat ja muut korkeimmat virkamiehet toimivat kunnanhallituksen esittelijöinä. Erilaiset lautakunnat avustavat hallitusta toimissaan. Lautakuntien kokoonpano noudattelee kunnanhallituksen esimerkkiä. Kunnanhallitus voi alistaa kaikki lautakunnissa tehtävät päätökset omaan päätökseensä.^lähde?

Paikallinen aluehallinto

Pääartikkeli: Suomen maakunnat

Maakunnat toteuttavat kunnallinen itsehallinnon alueellisella tasolla. Läänijaon uudistuksen yhteydessä 1997 perustettiin maahan 20 maakuntaa, jotka osittain perustuvat historiallisiin maakuntiin. Nykyiset maakunnat ovat erillään valtionhallinnosta, ja niitä ohjataan ja johdetaan kunnallisen itsehallinnon antamin opastein.^lähde?

Heti perustamisensa jälkeen maakunnilla ei ollut kovin selkeää roolia, ja niiden tehtävät muodostuivat lähinnä aluesuunnittelusta ja seutukaavoituksesta. Euroopan unioni korostaa toimissaan paljon alue- ja maakuntatasoa, mikä on antanut näille itsehallinnollisille yksiköille runsaasti uusia tehtäviä.^lähde?

Koska on ehdotettu, että kunnallishallintoon tullaan tekemään muutoksia lähivuosina, on mitä todennäköisintä että myös maakuntatason aluehallinto tulee muuttumaan. Eräiden tavoitteiden mukaan se tulisikin olemaan aluehallinnon perusyksikkö, johon nykyiset kunnat tehtävineen sulautettaisiin, tai korkeintaan kuhunkin maakuntaan kuuluisi vain muutama erillinen kunta, ja maakunta hoitaisi kaikki keskeiset toimialat.^lähde?

Puolustusvoimat

Pääartikkeli: Suomen puolustusvoimat

Suomen puolustusvoimat jaetaan kolmeen haaraan: maavoimiin, merivoimiin ja ilmavoimiin. Sisäasiainministeriön alainen Rajavartiolaitos ei kuulu Puolustusvoimiin, mutta voidaan liittää siihen sodan aikana. Suomen puolustusvoimien komentaja on nykyään (2008) amiraali Juhani Kaskeala.^lähde?

Suomessa on voimassa yleinen asevelvollisuus miehille ja naisilla on oikeus värväytyä vapaaehtoisena. Asevelvollisuuden voi täyttää varusmiespalveluksena tai siviilipalveluksena. Varusmiespalvelun suorittavien osuus on Suomessa maailman korkeimpia. Vastuu asepalveluksen järjestämisestä on Puolustusvoimilla, jonka reserviin koulutetaan miehiä asevelvollisuuden avulla. Asevelvollisuus alkaa sen vuoden alusta, jolloin mies täyttää 18 vuotta, ja päättyy sen vuoden lopussa, kun mies täyttää 60 vuotta. Vastuu siviilipalveluksen järjestämisestä on työministeriöllä. Vuosittain noin 2 500 henkilöä ei valitse aseellista palvelusta. Suomen puolustusvoimien henkilöstön koko on noin 16 500, joista 8 700 on ammattisotilaita. Valmiustilassa on noin 34 000 asepuvullista ja reservin koko on noin 350 000.^lähde?

Maantiede ja luonto

Pääartikkelit: Suomen maantiede ja Suomen luonto

Kesäinen Suomi satelliittikuvassa.

Suomen pinta-ala on 338 419,31 km². Maankohoamisen vuoksi pinta-ala kasvaa vuosittain n. 7 km². Maa on pääosin metsien ja metsäisten soiden peittämää: pinta-alasta 250 000 neliökilometriä on joko metsää, kitumaata tai suota. Tämä on useimpiin maihin verrattuna erittäin paljon, ja Suomi onkin maailman yhdeksänneksi metsäisin maa. Suomen metsien valtapuulajit ovat mänty, kuusi ja koivut. muita Suomessa tavattavia puulajeja ovat haapa, lehmus, terva- ja harmaaleppä. Harvalukuisia, vain Etelä-Suomessa luonnostaan kasvavia puita ovat tammi, pähkinäpensas, saarni ja vaahtera. Metsien kasvillisuus vaihtelee karuista jäkälä-puolukka-pohjaisista kuivista kankaista kosteampiin mustikkaa kasvaviin tuoreisiin kankaisiin ja reheviin ruohoja (kuten vuokkoja, saniaisia ja leinikkejä) kasvaviin lehtoihin.^lähde?

Suomen korkein kohta on Haltitunturi, joka kohoaa 1 324 metriin merenpinnasta. Maan eteläosa on tasaista, mutta Keski-Suomessa maasto muuttuu kumpuilevaksi. Nykyiset Itä-Suomen vaarat ja Lapin tunturit ovat jäänne muinoin Itä-Karjalasta Lappiin ulottuneesta Karelidien vuoristosta. Käsivarren korkeammat tunturit taas kuuluvat Skandeihin. Suomessa sijaitsee maailman korkein soraharju, Pyynikin harju, joka kohoaa 160 metrin korkeuteen merenpinnasta ja 80 metriä läheisen Näsijärven pinnasta. Valtakunnallisesti arvokkaaksi maisemanähtävyydeksi valittu harju sijaitsee Tampereen kaupungin keskustan tuntumassa.

Suomessa on poikkeuksellisen paljon järviä. Yhteensä maassa lasketaan olevan 187 888 yli 500 neliömetrin kokoista järveä ja kaikkien Suomen järvien yhteenlaskettu vesitilavuus on 230 kuutiokilometriä^lähde?. Suomen suurin järvi on Saimaa ja syvin Päijänne. Suomessa on myös Euroopan toiseksi monisaarisin saaristo, johon kuuluu Ahvenanmaa. Suomen suurin saari on Sääminginsalo (1 069 km²) Saimaalla. Sitä seuraa toisena Ahvenanmaan pääsaari (685 km²). Suurimmaksi saareksi mainitaan usein Soisalo (1 638 km²), jota ei kuitenkaan maantieteellisesti lasketa saareksi, sillä sitä ympäröivä vedenpinta ei ole kauttaaltaan samassa tasossa. Suomen merialueilla ja sisävesillä saaria on yhteensä 179 584.^lähde?

Ilmasto

Suomen ilmasto on sen sijainnin takia väli-ilmasto. Alueen lämpötilaan vaikuttavat suuresti sen sijainti, lännessä sijaitseva Itämeri ja pohjoisessa virtaava Golfvirta, jotka kohottavat Suomen lämpötilaa hieman korkeammalle verrattuna muihin saman leveysvyöhykkeen alueisiin. Golfvirran aiheuttama lämpötilan korotus on noin 6–11 °C. Vuotuinen lämpötilan keskiarvo on lounaisimmassa Suomessa 5,5 °C. Keskiarvo laskee kuljettaessa koilliseen, mutta on kuitenkin matalimmillaan maan luoteisimmissa osissa.

Lännessä sijaitsevien Skandien ansiosta valtaosa Atlantilta lähtevistä sateista jää föhn-ilmiön takia Norjaan. Suomeen lännestä tulevat tuulet ovat siis useimmiten kuivia ja sateet lisääntyvät kuljettaessa kohti Kaakkois-Suomea. Sademäärät ovat huipussaan heinä-elokuussa, rannikolla hieman myöhemmin ja kesän jonkin asteista säännöllisyyttä lukuun ottamatta sateet ovat epäsäännöllisiä. Kovia tuulia ei Suomessa ole usein ja varsinkin sisämaassa ne ovat harvinaisia. Sisämaan tuulen keskinopeus on 3–4 m/s ja rannikoilla ja merialueilla 5–7 m/s. Pilviset päivät ovat Suomessa yleisempiä kuin selkeät ja talvisin sekä syksyisin pilvisyys on jopa 65–85 %.

Vuodenajat

Suomessa on neljä vuodenaikaa, jotka termisen määrityksen mukaan ovat seuraavat:

• Talvi: Keskilämpötila on lounaissaaristoa lukuun ottamatta 0 °C:n alapuolella. Suomen talvi on pitkä, kylmä ja pimeä. Pohjoisimmassa Lapissa talvi alkaa tyypillisesti lokakuussa ja kestää noin 200 päivää. Etelämpänä talven alku lykkääntyy marraskuulle ja lounaassa jopa joulukuulle, jossa talvi on yleensä Suomen lyhyin, noin 100 päivää. Lumi on olennainen osa Suomen talvea. Pysyvä lumikerros sataa maahan hieman talven alkamisen jälkeen, ja suurimmillaan kinokset ovat maaliskuussa. Korkeimmillaan ollessaan lumen paksuus vaihtelee lounaan 20–30 senttimetristä pohjoisen jopa 90 senttimetriin. Järvet jäätyvät loppuvuodesta, ja paksuimmillaan jäät ovat huhtikuussa, jolloin jääkerros on keskimäärin 50–65-senttimetrinen. Talven lämpötilat voivat olla Lapissa ja Itä-Suomessa alimmillaan −45 °C – −50 °C, muualla Suomessa on leudompaa. Alin Suomessa koskaan mitattu lämpötila on −51,5 °C (28. tammikuuta 1999 Kittilän Pokassa).

• Kevät: Keskilämpötila nousee 0 °C:n ja +10 °C:n välille ja lumipeite sulaa pois. Kevät on Suomen vuodenajoista lyhin, mutta sen aikana tapahtuu paljon. Se alkaa valtaosassa Suomea huhtikuun aikana, pohjoisimmissa osissa vasta toukokuun alussa, ja lounaisimmissa, sekä aivan etelärannikon tuntumassa osissa jo aivan maaliskuun lopulla.. Ensimmäisiä merkkejä joita voi keväästä lumen sulamisen lisäksi havaita ovat lepän, pähkinäpensaan ja pajun kukinta, tavallisesti huhtikuussa. samaan aikaan alkavat heräillä monet perhoset, kuten neitoperhonen ja nokkosperhonen ja matelijat, kuten kyyt ja sisiliskot. Puiden lehteen tulo alkaa eteläisimmässä Suomessa jo huhtikuun lopulla, mutta suurimmassa osassa maata toukokuun aikana. Aluksi lehteen tulevat karaistuneemmat lajit, kuten koivut ja viimeisenä herkemmät vain Etelä-Suomessa luonnonvaraisena kasvavat jalot lehtipuut, kuten metsätammi ja metsävaahtera. Varsinkin Etelä-Suomen keväälle ovat olennaisia kevätkukkijat, kuten valkovuokko, sinivuokko ja leskenlehti. Tällöin lehtomaisten metsien pohjat täyttyvät valkovuokoista, ja esimerkiksi moottoriteiden reunakaistaleet leskenlehdistä. Tätä kutsutaan kevätaspektiksi. Keski-ja Pohjois Suomessa ei ole varsinaista selvää kevätaspektia. Kevätkukkijoista ensimmäinen on leskenlehti, jonka kukinta voi alkaa Etelä-Suomessa jo maalis-huhtikuun vaihteessa. Vuokot kukkivat pääosin huhti-toukokuussa.

• Kesä: Keskilämpötila kohoaa yli +10 °C. Tyypillisesti kesä kestää Etelä-ja Keski-Suomessa toukokuun lopusta syyskuun alkuun, Lapissa ja muualla Pohjois-Suomessa vain kesäkuun alusta elokuun lopulle. Etelärannikolla kesän pituus on vajaa 4,5 kuukautta, mutta Pohjoisimmassa lapissa vain alle 2,5 kuukautta. Kesäisin napapiirillä ja sen pohjoispuolisilla alueilla esiintyy yöttömäksi yöksi kutsuttu ilmiö, jolloin aurinko paistaa ympäri vuorokauden. Korkein Suomessa mitattu lämpötila on 35,9 °C, joka mitattiin Turussa vuonna 1914. Yli 25 °C:een hellepäiviä on kesän aikana Etelä-Suomessa keskimäärin 10, Pohjois-Lapissa vain 1-2. Määrä vaihtelee vuodesta ja maan osasta riippuen.

• Syksy: Syksyn aikana keskilämpötila laskee 0 °C:n ja +10 °C:n välille. Syksy alkaa elo-syyskuun lopussa ja kestää talven alkuun loka-marraskuussa. Loppusyksystä maahan sataa ensimmäinen lumikerros, joka todennäköisesti kuitenkin sulaa pois ennen talven alkua. Ruskaantuminen alkaa Lapissa elo-syyskuiden vaihteessa ja on parhaimmillaan syyskuun puolessa välissä. Etelärannikolla ruskaantuminen alkaa syyskuun puolessa välissä ja on parhaimmillaan lokakuun alkupäivinä.

Talous

Pääartikkeli: Suomen talous

Suomen reaalisen bruttokansantuotteen vuosimuutos 1998–2007.

Suomen teollisuudelle tärkeitä ovat puu-, metalli-, teknologia-, telekommunikaatio- ja elektroniikkateollisuus. Suuret teollisuusyritykset on huomattavassa asemassa, erityisesti Nokia ja metsäyhtiöt, minkä vuoksi Suomi nähdään joskus haavoittuvaisena. Suomessa on luonnovaroina puuta ja mineraaleja. Suomen palvelusektori muodostaa suurimman osan taloudesta. Sitä pidetään muihin OECD-maihin verrattuna monilta osin kehittymättömänä. Palvelujen kehittymistä vaikeuttavat verotuksesta ja palkoista johtuva korkea kustannustaso.

Maan liiketoiminta pohjautuu vahvasti kansainvälisiin markkinoihin. Viennin osuus on kolmasosa koko kansantuotteesta. Suomen tärkeimmät kauppakumppanit ovat Saksa (15 % tuonnista ja 11 % viennistä), Venäjä (14 % tuonnista ja 11 % viennistä) ja Ruotsi (11 % tuonnista ja 11 % viennistä). Kauppa Euroopan unionin sisällä muodostaa noin 60 % koko ulkomaankaupasta.

Yritykset ja kulutus

Nokia Oyj on suurin Suomessa toimiva yritys. Sen liikevaihto oli 45 miljardia euroa, sille työskentelee 65 000 työntekijää suoraan ja sen muodostamalla klusterilla on suuri vaikutus. Stora Enso on maailman suurin paperinvalmistaja, jonka lisäksi suuria metsäyhtiöitä ovat muun muuassa UPM-Kymmene ja Metsäliitto. Neste Oil on Suomen ja Itä-Euroopan markkinoille suuntautuva öljy-yhtiö. Kone valmistaa hissejä ja liukuportaita. Wärtsilä valmistaa voimalaitoksia ja laivamoottereita. Finnair on Helsinki-Vantaata kotikenttänään käyttävä lentoyhtiö. Nordea on Pohjoismaiden ja Itämeren suurin finanssiyhtiö ja OKO on Suomessa suurin.

Deloitten mukaan vuonna 2007 nopeimmin kasvaviin Suomen yrityksiin kuuluivat Nomovok-konserni (2329,2%), Bluegiga Technologies, Openbit, Sulake Corporation (muun muuassa IRC-galleria) ja Nebula-konserni..

Vuonna 2003 suomalaiset työskentelivät samassa työpaikassa keskimäärin 10,1 vuotta ja luku oli kasvusuunnassa.

Suomessa oli Tilastokeskuksen mukaan vuonna 2006 noin 1,2 miljoonaa asuinrakennusta. Asumiseen käytettiin noin 25 prosenttia tuloista ja noin 60 prosenttia asui omistusasunnossa. 40 prosenttia asui yksin, 32 prosenttia kaksin ja 28 prosenttia useamman hengen asunnossa. Tilaa oli keskimäärin 38 neliömetriä per henkilö. Asunnot (ilman tontin hintaa) maksoivat keskimäärin 1 187 euroa neliömetriltä ja tontit 8,6 euroa neliömetriltä. Sähkö maksaa 8-12 senttiä kilowattitunnilta. 74 prosentilla väestöstä on auto. Henkilöautoja on 2,5 miljoonaa ja muita ajoneuvoja 0,4 miljoonaa.

Noin 92 prosentilla väestöstä on matkapuhelin ja 58 prosentilla suomalaisista on Internet-yhteys kotona.

Elintarvikkeisiin käytettiin keskimäärin 11 prosenttia kotitalouksien tuloista. Lisäksi alkoholiin ja tupakkaan käytettiin 5 prosenttia. Kulttuuriin ja vapaa-aikaan käytettiin 10 prosenttia tuloista. Terveyteen käytettiin 4 prosenttia ja koulutukseen vain 0,4 prosenttia.

Pohjoismainen malli

Suomessa toimii monia kansainvälisiä yrityksiä kuten Nokia.

Suomen ja muiden Pohjoismaiden nykytalouksia kuvaavat avoimuus maailmanlaajuistumiselle ja julkisen sektorin vahva asema.

1990-luvulla tuotemarkkinoita vapautettiin, ja ne ovat nykyään Euroopan vapaampien joukossa. Suomi liittyi Euroopan Unioniin vuonna 1995 ja otti ainoana pohjoismaana euron valuutaksi vuonna 2001. Inflaatio on pysynyt alhaisena. Oikeusjärjestelmä on selkeä ja korruptio vähäistä.

Työlakeja ja niiden kautta laillistetut tulopoliittiset kokonaisratkaisut (TUPO, kolmikanta) yhdistettynä palkanalennuksiin devalvoimalla perusteltiin toisen maailmansodan jälkeen muun muassa teollisuuden makrotaloudellisella vakaudella. TUPOssa määrätään lähes kaikkea Suomessa tehtyä työtä. TUPOssa on määrätty työsopimusten lisäksi muun muassa veroista, sosiaalipalveluista ja juhlapyhien paikoista.

Tyypillisen työntekijän tuloista verotetaan lähes 60 prosentin verokiila. Arvonlisävero on 22 prosenttia ja yritysvero 26 prosenttia. Laman aikana otettua lainaa on noin 10,000 euroa kansalaista kohti.

Suomessa oli 6,9 prosentin työttömyys ja 67 prosentin työllisyys helmikuussa 2008. Suomen eläkejärjestelmä on yksityisten vakuutusyritysten hallinnoima. Toisin kuin Ruotsissa, henkilökohtaisia eläketilejä ei ole vielä otettu käyttöön ja ihmisillä on vähän kontrollia eläkkeisiinsä. Luvatut eläkkeet ovat vain osaksi rahastoitu ja nykyisillä maahanmuuttoluvuilla Suomen huoltosuhde on heikentymässä. Luvattujen eläkkeiden rahoittamisen arvioidaan olevan kuitenkin useimpia Länsi-Euroopan maita kestävämmällä pohjalla.

Matkailu

Kolin kansallispuistoa

Vuonna 2005 Suomessa tilastoitiin 5 miljoonaa ulkomaalaista kävijää ja 31 miljoonaa kotimaista vähintään yhden yön matkaa. Eniten matkailijoista hyötyi Uusimaa, jonka osuus matkailusta oli vuonna 2002 noin 3,1 miljardia euroa eli 37,6 prosenttia. Kaakkois-Suomen, Lapin, Pirkanmaan, Pohjanmaan ja Ahvenanmaan markkinaosuudet olivat noin 600–400 miljoonaa euroa.

Suosittu matkakohde on Lapin lääni, jossa järjestetään muun muassa kelkka-ajeluja, hiihtoretkiä, Joulupukin tapaamisia ja muuta luontoon liittyvää toimintaa. Kesäisin maassa järjestetään erityisen paljon eri teemoilla toimivia kesäjuhlia, mm. musiikkifestivaaleja. Etelä-Suomessa merkittävintä vapaa-ajan matkailua ovat laivaristeilyt Ruotsiin ja Viroon Helsingistä ja Turusta. Turun ja Ahvenanmaan välillä sijaitseva Saaristomeri on maailman suurin saaristo saarien määrässä mitattuna. Helsingissä pysähtyy vuodessa noin 260 risteilylaivaa pääasiallisesti kesällä. Lisäksi oman ryhmänsä muodostavat Suomea välietappina käyttävät matkailijat, jotka jatkavat matkaa laivalla Tallinnaan tai junalla Pietariin. Neuvostoliiton hajottua matkailu Venäjältä on kasvanut ja keskittyy vuoden vaihteeseen.

Liikenne

Pääartikkeli: Liikenne Suomessa

Suomen rautatiekartta.

Tieliikenne

Katso myös: Tienumerointijärjestelmä

Suomen liikenneväylistä vastaa Tiehallinto. Teiden kunnossapito ja rakentaminen on kilpailutettu ja urakoitsijoina toimivat mm. Destia (entinen Tieliikelaitos), Skanska, YIT, Lemminkäinen ja Teho AS. Suomessa käytetään tienumerointijärjestelmää. Suomessa on 29 valtatietä suurimpien kaupunkien välillä, kantateitä jotka täydentävät valtatieverkostoa sekä seutu- ja yhdysteitä pienempien kuntien välillä. Suomi on myös osa Eurooppatiesopimusta ja Suomessa on muutama Eurooppatie. Autoliikenne teillä on vilkkainta juhannuksen ja joulun aikaan, mutta vilkastuu myös viikonloppujen edellä tai niiden jälkeen, riippuen ajasta ja tapahtumista.

Rautatieliikenne

Pääartikkeli: Rautatieliikenne Suomessa

Suomen rataverkosta vastaa rautatieviranomaisena toimiva, liikenne- ja viestintäministeriön alainen Ratahallintokeskus. Suomen koko rataverkon pituus on 5 851 km, josta sähköistettyä 2 619 km. Koko verkosta liikennöityä rataa on 5 741 km. Toistaiseksi ainoa vakituinen liikennöitsijä valtion rataverkolla on valtionyhtiö VR, joka omistaa suurimman osan rataverkolla liikkuvasta kalustosta, mukaan lukien myös pääkaupunkiseudun lähijunat. Ennen liikennöinnin ja radanpidon hoiti Valtionrautatiet-niminen valtion keskusvirasto, joka oli 1991–1994 valtion liikelaitos, joka muutettiin vuonna 1995 Ratahallintokeskukseksi ja VR-Yhtymä Oy:ksi. Ratoja on melko kattavasti koko Etelä-Suomessa sekä tärkeimmillä reiteillä Pohjois-Suomessa napapiirille asti. Suomen tavaraliikenteestä kulkee rautateitä pitkin noin 25 %.

Lentoliikenne

Katso myös: Suomen lentoasemat ja -paikat

Helsinki-Vantaan lentoasema

Suomeen lentää noin 20 kansainvälistä lentoyhtiötä. Suomen valtionlentoyhtiö on Finnair (entinen Aero). Finnair lentää Suomessa muun muassa Helsinkiin, Kuopioon, Tampereelle, Ouluun sekä Rovaniemelle. Suomessa toimii myös yksityinen lentoyhtiö Finncomm Airlines, joka tekee yhteistyötä Finnairin kanssa. Lisäksi Finnairin omistuksessa oleva Aero (Aero Airlines) liikennöi lyhimpiä reittejä Suomessa. Suomessa on 28 lentoasemaa, joista suurin on Vantaalla sijaitseva Helsinki-Vantaan lentoasema. Tavaraliikenteen osalta 14 % Suomen viennistä kulkee lentoteitse.

Laivaliikenne

Meriliikenne on tärkeä osa Suomen ulkomaankauppaa, sillä meriteitse kulkee jopa 90 % maan viennistä ja 70 % tuonnista. Matkustajalaivayhtiöistä suurimmat, jotka liikennöivät Helsinkiin, ovat Viking Line ja virolainen Tallink (johon myös Silja Line nykyään kuuluu). Lisäksi Suomesta liikennöivät muun muassa välillä Vaasa–Uumaja RG Line, välillä Helsinki–Tallinna Eckerö line, sekä välillä Maarianhamina–Tukholma Birka Line. Laivaliikenteestä tekee erittäin suosittua tax-free-myynti, joka tarkoittaa verovapaiden tuotteiden myyntiä. Tämä tekee tuotteista halvempia, kuin "maista" ostetut. Tax-free-myymälöissä myydään lähinnä alkoholituotteita, juomia, makeisia sekä leluja.

Suomessa liikenne- ja viestintäministeriön alaisuudessa toimiva Merenkulkulaitos vastaa vesiliikenteen toimivuudesta. Sen vastuualueita ovat väylänpito, merikartoitus, talvimerenkulku, meriliikenteen ohjaus ja meriturvallisuus.

Väestö

Pääartikkeli: Suomen väestö

Väestötiedot vuonna 2007
Väestönkasvu	0,127 %
Syntyvyys	10,42 / 1 000 henkilöä
Kuolleisuus	9,93 / 1 000 henkilöä
Elinajanodote	78,66
Lapsikuolleisuus	3,52 / 1 000 syntymää
Nettomaahanmuutto	0,78 / 1 000 henkilöä
HIV:n levinneisyys aikuisväestössä	<0,1 %
Lukutaitoisia	100 % väestöstä
Ikärakenne
Mediaani-ikä	41,6 vuotta
0–14-vuotiaat	16,9
15–64-vuotiaat	66,7
65 vuotta täyttäneet	16,4
Infobox OK

Suomessa asuu noin 5,3 miljoonaa ihmistä. Asukastiheys on suhteellisen alhainen, keskimäärin noin 15 ihmistä neliökilometrillä. Yli kolmannes Suomen alueesta on pohjoisen napapiirin pohjoispuolella, jossa asuu valtaosa Suomen saamelaisista. Suurin osa väestöstä elää etelässä, noin miljoona pääkaupunkiseudulla. Muuttoliike kaupunkialueille on ollut selkeä suuntaus, joka edelleen keskittää asumista suurimpien kasvukeskusten ympärille. Suomi kaupungistui verrattain myöhään, minkä seurauksena väestörakenteen kaupungistumisen odotetaan jatkuvan vielä vuosikymmeniä. Väestö on hyvin homogeeninen.^lähde?

Suomeen muuttaneiden osuus väestöstä on EU-maiden pienimpiä, vaikka se onkin noussut merkittävästi viimeisen 20 vuoden aikana. Vain noin kaksi prosenttia maassa asuvista ihmisistä on muiden maiden kansalaisia. Pääosa tästä joukosta asuu pääkaupunkiseudulla ja muissa suurissa kaupungeissa. Suomesta muutetaan eniten Pohjoismaihin, muuhun Eurooppaan, Yhdysvaltoihin ja Aasiaan.^lähde?

Väestöryhmät

Väestö kansalaisuuden mukaan 31.12.2007:

• suomalaiset 97,5 % (5 167 776)
• venäläiset 0,49 % (26 211)
• virolaiset 0,38 % (20 006)
• ruotsalaiset 0,16 % (8 349)

Suomen väestöstä oli ulkomaiden kansalaisia 2,5 % ja 3,8 % oli ulkomailla syntyneitä. Suomen vähemmistöryhmistä suurimmat ovat suomenruotsalaiset, romanit ja saamelaiset.

Kielet

Pääartikkeli: Suomen kielipolitiikka

Suomen perustuslain mukaan maan kansalliskielet ovat suomi ja ruotsi. Suomea puhuu äidinkielenään 91,2 % ja ruotsia 5,46 % väestöstä. Suomi on Viron ja Unkarin ohella yksi kolmesta itsenäisestä valtiosta, jonka valtakieli on suomalais-ugrilainen. Ruotsinkielinen väestö on keskittynyt etelärannikolle ja Pohjanmaan rannikkoseudulle sekä Ahvenanmaalle. Muita Suomessa perinteisesti puhuttuja vähemmistökieliä ovat kolme saamelaiskieltä: inarinsaame, pohjoissaame ja koltta (äidinkielenä yhteensä noin 1 770:llä) sekä fennoromani, tataari ja suomalainen viittomakieli. Saamelaisten sekä romanien ja muiden ryhmien oikeus ylläpitää ja kehittää omaa kieltään ja kulttuuriaan on turvattu perustuslaissa, mutta viralliseksi vähemmistökieleksi luetaan yleensä vain saamen kieli. Vironkielisiksi katsotaan vain 1900-luvun loppupuolelta lähtien maahan Virosta muuttaneet vironkieliset asukkaat. Venäjänkielisiä Suomessa on asunut autonomian ajalla enimmillään noin 50 000^lähde?, 2000-luvun alussa noin 35 000 – enimmäkseen 1990-luvulla alkaneen muuttoliikkeen matkassa tulleina. Kasvaneen maahanmuuton seurauksena Suomessa ainakin 28 kielellä on yli 1 000 puhujaa.

Suomen väestön pääosa on keskittynyt verrattain pienelle alueelle maan pinta-alasta. Kuvassa korostetulla alueella asuu suomalaisista 63 % eli 3 337 806 (Etelä-Suomen lääni, Pirkanmaa, Varsinais-Suomi sekä Satakunta).

Väestö kielen mukaan

20 suurinta kieliryhmää vuoden 2007 lopussa:

Sija	Kieli	Puhujamäärä	Sija	Kieli	Puhujamäärä
1.	suomi	4 836 183	11.	saksa	4 820
2.	ruotsi	289 596	12.	vietnam	4 645
3.	venäjä	45 224	13.	turkki	4 276
4.	viro	19 812	14.	turkki	3 929
5.	englanti	10 589	15.	thai	3 990
6.	somali	9 810	16.	persia	3 896
7.	arabia	8 119	17.	espanja	3 637
8.	kurdi	5 893	18.	ranska	2 509
9.	albania	5 791	19.	puola	2 026
10.	kiina	5 733	20.	saame	1 777

Lisäksi Suomessa on noin 5 000 viittomakielen puhujaa.

Uskonnot

Katso myös: Suomen rekisteröidyt uskonnolliset yhdyskunnat

Turun tuomiokirkko

Kristinusko saapui Suomeen 1000-luvulta lähtien, mutta maaseudun kansanuskossa säilyi esikristilliseltä ajalta juontuvia piirteitä 1800-luvulle saakka. Vuonna 2007 81,7 % kansasta kuuluu evankelis-luterilaiseen kirkkoon. Suomen perustuslaissa ja valtiosäädännössä luterilaisella kirkolla on erityisasema, mutta se ei ole virallinen valtionuskonto ja uskonnonvapaus eli mahdollisuus muiden uskontojen harjoittamiseen on turvattu lailla. Toiseksi suurin kirkkokunta on ortodoksinen kirkko, johon kuuluvia on noin 1,1 %. Väestöstä noin 15 % on uskontokuntiin kuulumattomia.

Muut yli tuhannen jäsenen uskonnolliset yhdyskunnat 31. joulukuuta 2006 olivat

1. Jehovan todistajat 18 186
2. Suomen Vapaakirkko 13 718
3. Katolinen kirkko Suomessa 8 730
4. Suomen Adventtikirkko 3 949
5. Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen Kirkko 3 254
6. Suomen Helluntaikirkko 2 320
7. Suomen baptistiyhdyskunta 1 511
8. Ortodoksinen Pyhän Nikolauksen seurakunta 1 453
9. Helsinki Islam Keskus 1 251
10. Helsingin juutalainen seurakunta 1 069

Terveys

Pääartikkeli: Terveydenhuolto Suomessa

Suomen terveydenhuolto vastaa Euroopan unionin keskitasoa. Kaikille yhteistä terveydenhuoltoa on tarjolla, minkä lisäksi on laajaa ennalta ehkäisevää terveysvalistusta. Odottaville äideille on tarjolla ilmainen terveydenhuolto ja "äitiyspakkaus", joka sisältää joko rahaa tai vauvan perustarvikkeita kuten vaatteita, vaippoja, tuttipulloja (25 % perheistä valitsee rahan). Perheet, joissa on alle 17-vuotiaita lapsia, saavat myös avustuksia valtiolta. Lapset saavat ilmaisen terveyden- ja hammashuollon 18 vuoden ikään saakka.

Suomessa yksi suurimmista terveysalan ammattijärjestöistä on Tehy, jolla on noin 131000 jäsentä.^lähde?

Suurimpia kuntia

Katso myös: Luettelo Suomen kaupungeista

Suomen suurimmat kunnat 31. lokakuuta 2007.

Sija	Kaupunki	Asukasluku	Sija	Kaupunki	Asukasluku
1.	Helsinki	568 146	11.	Lappeenranta	59 339
2.	Espoo	237 581	12.	Rovaniemi	58 785
3.	Tampere	207 697	13.	Vaasa	58 029
4.	Vantaa	192 226	14.	Joensuu	57 713
5.	Turku	175 642	15.	Kotka	54 626
6.	Oulu	131 228	16.	Mikkeli	48 832
7.	Lahti	99 236	17.	Hämeenlinna	48 328
8.	Kuopio	91 350	18.	Porvoo	47 753
9.	Jyväskylä	85 268	19.	Hyvinkää	44 640
10.	Pori	76 203	20.	Nurmijärvi	38 559

Koulutus

Pääartikkeli: Koulutus Suomessa

Helsingin yliopiston päärakennus.

Suomessa on lainsäädännöllinen oppivelvollisuus 7–16-vuotiaille. Suurin osa aloittaa seitsemän vuoden iässä tyypillisesti yhdeksänvuotisen peruskoulun. Peruskoulutuksen jälkeen nuorten suosituimmat toisen asteen koulutusvalinnat ovat ammatillinen perustutkinto ja lukio , joiden suorittaminen kestää yleensä 2–4 vuotta. Kunnat hallitsevat alueensa peruskouluja, lukioita ja osaa ammatillisista oppilaitoksista.

Korkeakoulujärjestelmä jakautuu yliopistoihin ja ammattikorkeakouluihin samaan tapaan kuin Saksassa. Yliopistojen tehtävänä on omien alojensa ylin opetus ja tutkimus. Ammatillisesti suuntautunutta koulutusta annetaan lisäksi ammattikorkeakouluissa, jotka ovat kuntien ja yksityisten säätiöiden omistamia. Korkeakoulujen rahoitus määräytyy opetusministeriön kanssa tehdyillä tulossopimuksilla, joissa määritetään korkeakoulun tutkintotavoitteet. Tutkimusta korkeakoulut tekevät pääasiassa Suomen akatemian ja Teknologian kehittämiskeskuksen myöntämällä rahoituksella. Korkeakoulujärjestelmä on hajautettu alueellisesti, jotta voitaisiin taata koulutuksen tasa-arvoinen saanti maan eri osissa.

Korkeakoulujen opetuskieli on pääasiallisesti suomi, mutta ruotsinkielisen väestönosan tarpeisiin järjestetään myös ruotsinkielistä yliopisto- ja ammattikorkeakoulutusta. Kansainvälistymisen myötä käytännössä kaikki korkeakoulut tarjoavat opetusta myös vierailla kielillä, pääasiassa englanniksi. Henkilökuntaa on opiskelijaa kohti kansainvälisesti vähän. Opetus on ilmaista yliopistotasolle saakka, ja lisäksi opiskelijat saavat opintotukena opintorahaa, asumistukea sekä valtion takaamaa lainaa. Korkeakoulututkinnon suorittavien osuus ikäluokasta on kansainvälisesti katsoen korkea. Pääasiallisena tutkintona yliopistoissa on maisterin tai ylempi korkeakoulututkinto, ammattikorkeakouluissa puolestaan ammattikorkeakoulututkinto, joka rinnastetaan useimmissa yhteyksissä alempaan korkeakoulututkintoon. Keskeytysprosentit vaihtelevat voimakkaasti aloittain. Yleisintä keskeyttäminen on yliopistoissa humanistisella ja luonnontieteellisellä alalla, ammattikorkeakouluissa puolestaan tekniikan alalla. Ylemmän korkeakoulututkinnon suorittaminen vie keskimäärin 5,1 vuotta tehollista työaikaa, mutta opiskelijoiden työnteko pidentää opintoihin kuluvaa kokonaisaikaa.

Suurin osa peruskoulun käyneistä suomalaisista osaa hyvin englannin kieltä ja hieman ruotsia. Suomea ja ruotsia opetetaan kaikille suomalaisille äidinkielenä tai vieraana kielenä. Lisäksi saksaa on opiskeltu lukioissa melko yleisesti. Suomen 15-vuotiaiden koululaisten saamien pisteiden keskiarvot olivat Hongkongin, Japanin ja Etelä-Korean ohella yksiä korkeimmista eräässä PISA-tutkimuksessa. Suomalaisten menestystä PISA-kokeissa on selitetty kansallisella vuonna 1996 käynnistetyllä luonnontieteet ja matematiikka -ohjelmalla (LUMA), heikoimpienkin koululaisten hyvillä suorituksilla ja tasa-arvoisuudella koulutuksessa perheen sosioekonomisesta taustasta huolimatta. Suomalaisista yliopistoista kansainvälisissä vertailuissa parhaiten on menestynyt Helsingin yliopisto, joka erään arvion mukaan on maailman 76. paras yliopisto.

Vuosittain yli 40 % Suomen työvoimasta osallistuu epämuodolliseen työhön liittyvään koulutukseen tai harjoitteluun. Tämä vastaa monia teollisuusmaita kuten Tanska ja Yhdysvallat.

Kulttuuri

Savusauna Enonkoskella. Saunominen on merkittävä suomalaisuutta edustava perinteen muoto.

Laajassa mielessä Suomi on ollut lähes koko historiansa ajan läntisen sivistyksen piirissä. Kulttuuriin on keskeisesti vaikuttanut läntinen kristillinen perinne katolisessa ja protestanttisessa muodossaan.

Suomalainen kulttuuri sai vanhastaan vaikutteita varsinkin Saksasta sekä Ruotsista, jonka osa Suomi oli noin 700 vuotta. Itä-Suomen ja Karjalan alueille tuli jo varhain vaikutusta myös venäläis-ortodoksiselta kulttuurialueelta. Myöhemmin suomalaiseen kulttuuriin on vaikuttanut voimakkaasti yhdysvaltalainen ja kansainvälinen populaarikulttuuri. Suomalaiset itse luonnostelevat kulttuuriaan usein mielellään esimerkiksi saunalla, sisulla ja luonnonläheisyydellä.

Suomalaisessa kulttuurissa on ollut jakoja maantieteellisesti ja väestöryhmittäin, mutta kulttuurit ovat sittemmin voimakkaasti sulautuneet. Esimerkiksi alueittaiset murre-erot ovat edelleen havaittavissa. Vähemmistöt ylläpitävät omia kulttuurisia piirteitään, huomattavina saamelaisten, romanien ja suomenruotsalaisten alakulttuurit. Koska maan kaupungistuminen on myöhäistä perua, suurella osalla suomalaista on sidos maaseutuun ja syrjäisiin asuinkeskuksiin. Suurempiin asutuskeskuksiin muuttaneet suomalaiset esimerkiksi viettävät usein vapaa-aikaa maaseudulla, erityisesti vesistöjen äärellä.

Viestimet

Katso myös: Luettelo Suomen sanomalehdistä, luettelo Suomessa näkyvistä televisiokanavista

Suomessa toimii noin 200 uutislehteä ja 320 aikakauslehteä, sekä useita televisio- ja radiokanavia. Suomen luetuin päivälehti on Helsingin Sanomat, jonka levikki vuonna 2006 oli 426 117. Lehdellä on keskimäärin 1 046 000 lukijaa. Helsingin Sanomien julkaisija SanomaWSOY on pohjoismaiden johtava viestintäkonserni, jonka muita Suomessa julkaisemia sanomalehtiä ovat Ilta-Sanomat ja Taloussanomat. Toinen Suomen journalismin merkittävimmistä tekijöistä, Alma Media, julkaisee yli 30 sanomalehteä, mukaan lukien Aamulehti, Iltalehti ja Kauppalehti.

Suomen katsotuin kaupallinen televisiokanava on vuonna 1957 perustettu, nykyisin ruotsalaisen Nordic Broadcastingin omistuksessa oleva MTV3. Suomessa, kuten monissa Euroopan maissa, television käyttö on maksullista. Laskutuksen hoitaa Viestintävirasto, ja televisiomaksut käytetään valtiollisen viestintäyhtiö Yleisradion toiminnan kustantamiseen. Suomen kuunnelluin radiokanava on Yleisradion tuottama Radio Suomi, joka koostuu 20 maakuntaradiosta sekä valtakunnallista ohjelmaa lähettävästä kanavatoimituksesta. Suosituin kaupallinen radiokanava on pääosin Alma Median omistama Radio Nova.

Kirjallisuus

Pääartikkeli: Suomen kirjallisuus

Suomen kansalliskirjailija Aleksis Kivi.

Suomessa on kirjoitettu suomenkielisiä kirjoja kirjakielen luomisesta ja käyttöönotosta 1500-luvulta lähtien, 1800-luvulle asti tosin lähinnä vain virsiä ja muuta uskonnollista kirjallisuutta sekä lakitekstejä. Maan kansallisrunoilija on Johan Ludvig Runeberg, jonka tunnetuin teos on Vänrikki Stoolin tarinat. Suomen kansalliseepoksen Kalevalan koonnut Elias Lönnrot eli kuitenkin 1800-luvulla, ja aloitti näihin aikoihin suomenkielisen kirjallisuuden perinteen kokoamalla kirjan karjalaisista kansallislauluista. Suomenkielisen romaanikirjallisuuden perustaja oli Aleksis Kivi vuonna 1870 ilmestyneellä Seitsemällä veljeksellään. Häntä seurasivat muun muassa Juhani Aho ja yhteiskunnallisiin epäkohtiin huomionsa keskittänyt Minna Canth. Lyriikan puolella Eino Leino kehitti kalevalaisvaikutteista, kansallisromanttista tyyliä. F. E. Sillanpää sai Nobelin kirjallisuuspalkinnon vuonna 1939 etenkin maaseutuväestön kuvauksistaan. Toisen maailmansodan jälkeen Mika Waltarin ja Tove Janssonin kirjat tulivat hyvin suosituiksi myös ulkomailla.

Ruotsinkielisessä runoudessa vuosisadan alkupuolen modernistit, kuten Edith Södergran ja Elmer Diktonius saavuttivat kansainvälistäkin huomiota. Suomenkielinen lyriikka siirtyi modernismiin sotien jälkeen tärkeimpinä niminään muun muassa Paavo Haavikko ja myöhemmin Pentti Saarikoski. Väinö Linna kuvasi kansakunnan kohtalonvuosia uusista näkökulmista romaaneissaan Tuntematon sotilas ja Täällä Pohjantähden alla. Nykykirjailijoista tunnettuja ovat muun muassa humoristit Arto Paasilinna, Jari Tervo, Veikko Huovinen ja Kari Hotakainen sekä lukuisat kotimaiset dekkaristit kuten Ilkka Remes. Myös historialliset romaanit ovat Suomessa suosittu tyylilaji, jota edustavat esimerkiksi Kaari Utrio ja Laila Hirvisaari (ent. Hietamies).

Musiikki

Pääartikkeli: Suomalainen musiikki

Suomen kansallislaulu on Maamme-laulu, jonka on säveltänyt Fredrik Pacius. Sama sävel on käytössä myös Viron ja Namibian kansallislaulussa. Suomen kansallissäveltäjä on Jean Sibelius, jonka suomalaisille tunnetuin sävellys on Finlandia. Suomea on kutsuttu "taidemusiikin suurvallaksi", koska toisen maailmansodan jälkeen rakennetun musiikkiopisto- ja konservatorio-järjestelmän avulla Suomesta on tullut väkilukuun suhteutettuna suuri määrä maailmanluokan kapellimestareita kuten Esa-Pekka Salonen, Osmo Vänskä ja Mikko Franck; oopperalaulajia kuten Karita Mattila, Soile Isokoski, Martti Talvela ja Matti Salminen, Olli Mustosen ja Pekka Kuusiston kaltaisia solisteja ja säveltäjiä kuten Einojuhani Rautavaara, Magnus Lindberg ja Kaija Saariaho.

Taidemusiikin juuret Suomessa eivät ole niin syvät kuin esimerkiksi Keski-Euroopan maissa ja renessanssin ja barokin ajalta ei tunneta suomalaisia säveltäjiä. Musiikkielämä alkoi syntyä vasta wieniläisklassismin lopulla: muun muassa Turun Soitannollinen Seura -seura perustettiin vuonna 1790. Tämän aikakauden merkittävin säveltäjä oli Bernhard Henrik Crusell. Varhaisromantiikan ajan keskeinen vaikuttaja oli nykyisin "Suomen musiikin isäksi" nimitetty saksalaissyntyinen Fredrik Pacius, joka toimi Helsingin yliopistossa musiikinopettajana. 1800-luvun puolesta välistä aina toiseen maailmansotaan asti keskeinen Suomen taidemusiikin tyylisuunta oli myöhäisromantiikka ja etenkin kansallisromantiikka, jonka keulahahmo oli Jean Sibelius. Kansainvälisestikin laajalti tunnetun Sibeliuksen vaikutus Suomen musiikkielämään oli mittava. Ensimmäiset suomalaiset modernistit, muun muassa impressionismista ja ekspressionismista vaikutteita saaneet Väinö Raitio (1891–1945) ja Aarre Merikanto ilmaantuivat musiikkielämään jo 1920-luvulla, mutta heidän modernisminsa ei kuitenkaan horjuttanut romantiikan valta-asemaa.

1950-luvulla modernismi rantautui Suomeen toden teolla niin sanotun modernismin toisen aallon myötä, jossa siirryttiin jo 12-säveljärjestelmään ja muihin uusiin sävellystekniikoihin. Ensimmäisiä suomalaisia kaksitoistasäveljärjestelmää käyttäneitä säveltäjiä oli Erik Bergman. 1950-luvulla käytettiin myös sarjallisuutta ja sointi- ja kenttätekniikoita. 1970-luvulla alkoi suomalaisen oopperan renessanssi Aulis Sallisen ja Joonas Kokkosen sointimaailmaltaan perinteisten, niin sanottujen karvalakkioopperoiden myötä, mutta toisaalta nuoret säveltäjät ja muusikot toivat eurooppalaista radikaalia modernismia Suomeen muun muassa Korvat auki -yhdistyksen piirissä. Monet näistä 1970-luvun nuorista radikaaleista, kuten Kaija Saariaho, Magnus Lindberg ja Esa-Pekka Salonen ovat nousseet kansainväliseen kuuluisuuteen 1980- ja 1990-lukujen aikana. Jean Sibelius on Suomen kuuluisin säveltäjä.

Populaarimusiikkiin syntyi käsite suomirock, jonka tunnetuimpia edustajia ovat muun muassa Juice Leskinen, Dingo, Hurriganes ja Eppu Normaali. Suomalaiset rock-yhtyeet ovat tavoitelleet ulkomaisen yleisön suosiota 1970-luvulta lähtien, mutta esimerkiksi Wigwamin saamat myönteiset arvostelut eivät johtaneet läpimurtoon. Ensimmäinen ulkomailla lyhytaikaista menestystä saanut yhtye oli Hanoi Rocks, joka oli 1980-luvun glam rockin edelläkävijöitä maailmalla^lähde?. 1990-luvun lopulta alkaen suomalainen populaarimusiikki on saanut laajempaa menestystä ulkomailla. Konemusiikkiyhtyeistä Bomfunk MC's teki yhden singlehitin Euroopassa ja Darude kaksi. Rockyhtye The Rasmus sekä raskaan rockin yhtyeet HIM, Nightwish, Lordi, Sonata Arctica, Children of Bodom ja Stratovarius ovat julkaisseet albumeita, jotka ovat menestyneet eri puolilla maailmaa. HIM myi jopa kultaa USA:ssa. Selloilla metallia soittava Apocalyptica on saanut myös suurta suosiota. Kansanmusiikkiyhtye Värttinä on sekin menestynyt ulkomailla maailmanmusiikkigenressä. Suomen menestys Eurovision laulukilpailuissa on ollut pääosin huonoa, mutta vuonna 2006 Lordi voitti kisat kappaleellaan Hard Rock Hallelujah tehden uuden piste-ennätyksen, 292 pistettä^lähde?. Kisoissa Suomi myös vahvisti julkisuuskuvaansa raskaan rockin maana.^lähde?

Elokuva

Pääartikkeli: Elokuva Suomessa

Suomalainen elokuva syntyi 1900-luvun alkupuoliskolla pian itse elokuvan keksimisen jälkeen. Ensimmäinen suomalainen näytelmäelokuva oli Salaviinanpolttajat, joka sai ensi-iltansa vuonna 1907. Ensimmäisen maailmansodan syttyminen kuitenkin tyrehdytti suomalaisen elokuvateollisuuden väliaikaisesti. Sodan jälkeen elokuva koki Suomessa nousukauden kun Erkki Karu perusti elokuvayhtiö Suomi-Filmin (entinen Suomen Biografi) vuonna 1919. Ensimmäinen ulkomaillakin esitetty suomalaiselokuva on vuonna 1922 valmistunut Anna-Liisa, jota esitettiin myös Ruotsissa. Äänielokuva löi itsensä läpi maailmalla 1920-luvun loppupuoliskolla ja ensimmäinen täysin suomalaisvoimin valmistunut äänielokuva Tukkipojan morsian valmistui 1931. Vuonna 1933 Suomi-Filmistä lähtenyt Karu perusti uuden elokuvayhtiön Suomen Filmiteollisuus. SF:n alkuaikoina julkaisemia elokuvia olivat muun muassa Meidän poikamme ilmassa ja Pohjalaisia. 1936 yritys kohosi tuotantoluvuissaan samalle tasolle siihen asti Suomen elokuva-alaa yksin hallinneen Suomi-Filmin kanssa. Ajan tunnettuja näyttelijöitä olivat muun muassa Ansa Ikonen ja Tauno Palo, jotka säilyttivät suosionsa aina 1950-luvulle asti.

Toinen maailmansota vuosina 1939–1944 pysäytti jälleen suomalaisen elokuvan kehityksen. Suuremmat yhtiöt onnistuivat tuottamaan muutamia elokuvia kuten SF:n Kaikki rakastavat, Kulkurin valssi ja Suomisen perhe. Sodan jälkeen tilanne alkoi parantua ja kymmenen vuotta sodan päättymisen jälkeen valmistui Väinö Linnan samannimiseen romaaniin perustuva elokuva Tuntematon sotilas. 1955 julkaistun elokuvan ohjasi Edvin Laine ja se on edelleen kaikkien aikojen katsotuin elokuva Suomen elokuvateattereissa. Tuntematon sotilas keräsi suosiota myös ulkomailla.

Tunnettuja suomalaisia elokuvantekijöitä ovat muun muassa näyttelijä ja käsikirjoittaja Spede Pasanen, jonka suosituimpia luomuksia on Uuno Turhapuro -elokuvasarja, sekä kansainvälistäkin suosiota kerännyt elokuvaohjaaja Aki Kaurismäki. Kaurismäen Mies vailla menneisyyttä on maailmanlaajuisesti menestyneimpiä, ellei jopa menestynein kotimainen elokuva.^lähde? Kansainväliseen levitykseen on päässyt myös vuonna 2006 julkaistu suomalais-kiinalaisena yhteistyönä valmistunut Jadesoturi, joka julkaistiin Suomen lisäksi myös Kiinassa. Suomalaisista näyttelijöistä on maailmanlaajuisesti parhaiten menestynyt Matti Pellonpää, joka palkittiin muun muassa Berliinin elokuvajuhlilla 1993 parhaana eurooppalaisena näyttelijänä Aki Kaurismäen elokuvasta Boheemielämää.

Valokuvaus

Pääartikkeli: Suomalainen valokuvaus

I. K. Inha: Päijänne,1913–1914. Suomen valokuvataiteen museo.

Tammikuussa 1840 varhaisia valokuvia esiteltiin suomalaisille. Henrik Cajander kuvasi 3. marraskuuta 1842 Turussa ensimmäisen suomalaisen dagerrotyypin. Pian Henrik Rehnströmin kaltaiset ammattilaiset kiertelivät eri paikkakunnilla. 1850-luvulla jo kaikissa suurimmissa kaupungeissa toimi valokuvaajia. Yleisempää merkitystä valokuvaus sai 1860-luvulla, jolloin etenkin muotokuvia ja kaupunkikuvia voitiin alkaa monistaa. 1880-luvulla painopiste siirtyi ateljeesta luontoon. Tehdasvalmisteiset materiaalit ja helposti liikuteltavat kamerat pystyivät vastaamaan nousevan kansallisuusliikkeen herättämään kotimaisen kuvaston kysyntään. Huippu koettiin 1890-luvun alussa, kun Daniel Nyblin, Vivi Richter, K. E. Ståhlberg ja I. K. Inha kuvasivat laajat maisemasarjat. Maisemasta tuli suomalaisen valokuvauksen keskeisalue. Inhan klassinen kuvateos Suomi kuvissa painettiin vielä Wienissä, mutta pian suomalaiset kirjapainot aloittivat painamalla monistettujen valokuvien tuotannon. ^lähde?

1800-luvun lopulla valokuvaus oli vakiinnuttanut paikkansa myös maantieteen, kansatieteen ja tähtitieteen käytössä. Perinteentutkimuksen piirissä etenkin Samuli Paulaharjun ja Sakari Pälsin kuvatuotannolla on pysyvä arvonsa. Sanomalehtien kuvankäyttö kehittyi hitaasti, mutta vuonna 1921 Suomen Kuvalehden käyttöön tullut syväpainokone aloitti varsinaisen kuvajournalismin. Niin lehdillä kuin kuvakirjoillakin oli suuri kysyntä. Valokuvaus ankkuroitui kansalaisyhteiskuntaan monin sitein.^lähde?

Maailmansotien välisen ajan kuvaajia olivat mm. Vilho Setälä, Eino Mäkinen, Heikki Aho ja Björn Soldan. Sekä talvi-, että jatkosodasta reportaaseja tehneillä TK-kuvaajilla oli jo käytössään pienkamerat ja jonkin verran myös värifilmiä. Sodan jälkeinen valokuvamateriaalien pula rajoitti valokuvien käytön minimiin. 1950-luvulla valokuvataide miellettiin omaksi, usein kameraseuroissa vaalituksi erilliseksi alueekseen. Johtavia valokuvaajia olivat Matti A. Pitkänen, Pauli Huovila, Matti Poutvaara, Salme Simanainen sekä Otso ja Matti Pietinen. Suomalaisen taideteollisuuden menestys toi työtilaisuuksia ja korkealaatuisen kuvaston. Keskeisiä kuvajournalisteja ovat Caj Bremer ja Seppo Saves. 1960-luvun alku ja 1970-luku oli sosiaalisesti kantaaottavan dokumentarismin leimaama. Matti Saanio, Ismo Hölttö ja Mikko Savolainen avasivat silmät syrjäseutujen oloille. Valokuvataiteesta tuli aktiivinen osa kuvataiteita 1980-luvulta lähtien. Nykytaiteessa valokuvaa käyttävien tekijöiden ja yleisön lukumäärä on moninkertaistunut, kenttä kansainvälistynyt ja valokuvaus on digitalisoituneessa kulttuurissa, osana uutta mediaa saanut 2000-luvun alkua leimanneita ilmenemismuotoja ja toimintatapoja. Tunnetuimpia uudemmista valokuvaa ilmaisukeinonaan käyttävistä nykytaiteilijoista ovat esimerkiksi Elina Brotherus ja Jari Silomäki.^lähde?

Kuvataide

Pääartikkeli: Suomen taide

Kuuluisia suomalaistaiteilijoita ovat esimerkiksi Akseli Gallen-Kallela, Albert Edelfelt, Tyko Sallinen, Helene Schjerfbeck ja Hugo Simberg. Helsingissä sijaitsevat muun muassa Valtion taidemuseoon kuuluvat Ateneumin taidemuseo, nykytaiteen museo Kiasma ja Sinebrychoffin taidemuseo. Sekä Turun taidemuseolla että Tampereen taidemuseolla on huomattavat taidekokoelmat. Pohjoisempia merkittäviä taidemuseoita edustavat muassa Oulun taidemuseo, Kemin taidemuseo, Aineen taidemuseo ja Rovaniemen taidemuseo. Nykytaiteilijoista kansainvälisesti toimivia ovat esimerkiksi Eija-Liisa Ahtila, Tiina Ketara ja Osmo Rauhala.^lähde?

Tietokonepelit

Suomi on tunnettu kansainvälisesti korkeatasoisten tietokonepelien kehittäjämaana. Suomi pääsi peliteollisuuden maailmankartalle kuitenkin vasta 2000-luvulla, kun espoolainen Remedy Entertainment sai valmiiksi noin viisi vuotta kehitetyn Max Payne-räiskinnän. Max Paynesta tuli välitön hitti ja peli keräsi huippuarvosanoja pelimedioilta. Suomessa on myös monia muita hyvin menestyneitä peliyrityksiä, kuten helsinkiläiset Bugbear ja Housemarque. Suomen peliteollisuus on kasvusuhdanteinen. Suomen kaikkien aikojen suurin viihdetuotanto on Remedyn kehittämä ja Microsoftin julkaisema Alan Wake.^lähde?

Urheilu

Pääartikkeli: Suomen urheilu

Suomalaiset pitävät itseään urheilukansana, ja monien muiden vastaitsenäistyneiden kansojen tavoin suomalaiset muodostivat erityisesti 1900-luvun alussa kansallista identiteettiään urheilusaavutusten avulla. Lauri "Tahko" Pihkalan kehittämä pesäpallo oli suosittu urheilulaji, mutta sen paikan seuratuimpana urheilulajina on sittemmin ottanut jääkiekko. Määrällisesti eniten harrastajia on pyöräilyssä, hiihdossa, uinnissa, voimistelussa, jalkapallossa ja salibandyssä.

1920-luvulla suomalaiset juoksijat Paavo Nurmi, Hannes Kolehmainen ja Ville Ritola olivat aikansa parhaimpia juoksijoita. Nurmi on edelleen yksi olympiahistorian menestyneimpiä urheilijoita yhdeksällä kultaisella olympiamitalillaan. Yksi kuuluisimmista suomalaisista juoksijoista on Lasse Viren, joka menestyi kolmissa olympialaisissa 5 000 ja 10 000 metrin matkoilla.

Nykyisin suomalaiset menestyvät yleisurheilun sijaan esimerkiksi mäkihypyssä ja muissa talviurheilulajeissa (jääkiekko, curling) sekä moottoriurheilussa. Eräitä viime aikojen menestyneitä suomalaisurheilijoita ovat olleet mäkihyppääjät Matti Nykänen ja Janne Ahonen, formulakuljettajat Mika Häkkinen ja Kimi Räikkönen, jääkiekkoilijat Jari Kurri, Teemu Selänne ja Saku Koivu, ralliautoilijat Juha Kankkunen, Tommi Mäkinen ja Marcus Grönholm, sekä jalkapalloilijat Jari Litmanen, Sami Hyypiä ja Mikael Forssell.

Katso myös

• Suomen juhlapäivät
• Liikenne Suomessa
• Suomalainen keittiö
• Suomi-neito

Lähteet

• Seppo Zetterberg ja Allan Tiitta (toim.): Suomi kautta aikojen. Otava, 1992. ISBN 951-1-11078-0.
• Osmo Jussila: Suomen suuriruhtinaskunta. WSOY, 2004. ISBN 951-0-29500-0.

Aiheesta muualla

Hallinto

• Suomen valtioneuvosto
• Suomen presidentti
• Suomen eduskunta
• Suomen EU-puheenjohtajuus

Muut

• Suomi lukuina
• Tietoa Suomesta 15 kielellä
• Agricola – Suomen historiaverkko
• Suomi-tietokanta
• Suomi Eniron kartoissa
• Suomi Google Mapsissa
• Helsingin kaupunginkirjaston Suomi muiden silmin -aihepaketti
• Ylen Elävän arkiston Suomi 90 vuotta -sivusto (mm. videoleikkeitä)
• Discover Finland with Suomifani.com (englanniksi)
• Matkaopas aiheesta Finland Wikivoyagessa (englanniksi)
• Virtual Finland (englanniksi)
• Finland Forum (englanniksi)
• Suomitietoutta venäjäksi (venäjäksi)