Tämä on hyvä artikkeli.

ZNKR jōdō

Wikipediasta
Tämä on arkistoitu versio sivusta sellaisena, kuin se oli 27. huhtikuuta 2008 kello 11.39 käyttäjän Kooma (keskustelu | muokkaukset) muokkauksen jälkeen. Sivu saattaa erota merkittävästi tuoreimmasta versiosta.
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Tätä artikkelia on ehdotettu suositelluksi artikkeliksi.
Suositeltu artikkeli -laatumerkinnän on tarkoitus kertoa, että artikkeli yhteisön mielestä on erityisen hyvin kirjoitettu ja kattava. Artikkelin ehdokassivulla voit ottaa asiaan kantaa.
Jōdōn honte no kamae, Bolognassa seitei jōdōn EM-2005 kilpailuissa.

ZNKR (Zen Nihon kendō renmei, jap. 全日本剣道連盟) jōdō on Japanin kendoliiton säännöillä harjoiteltava nykyaikainen budō-laji, jossa käytetään aseena puista jō-sauvaa. Jōdō merkitseekin "kepin tietä".

Jōdōssa harjoitellaan parin kanssa ennalta sovittuja liikesarjoja, katoja. Toisella on miekkaharjoittelussa käytettävä puinen harjoitusmiekka (bokken) ja toinen käyttää puista 128 cm pitkää jō-sauvaa.

Budō-lajina jōdōn opiskelu on sekä kehon että mielen, taidon ja asenteen harjoittamista. Jōdōn päämääränä ei ole vahingoittaa vastustajaa vaan tekniikoita hyödyntämällä osoittaa aseen monipuolisuus.[1] Jō on aseena erittäin muuntautumiskykyinen. Kaikkien budō-taitojen perusolemuksen sanotaan yhdistyvän jōdōssa. Keppi on yhtä aikaa kuin iskevä miekka (tachi), pistävä keihäs (yari) tai pyyhkäisevä naginata.[2] Jōdō perustuu Musō Gonnosuke Katsuyoshi-nimisen samurain 1600-luvun alkupuolella kehittämään taistelutaitoon, Shindō Musō-ryū jōjutsuun, jonka nimi sittemmin muutettiin Shindō Musō-ryū jōdōksi.[3]

Historia

Musō Gonnosuke ja jōjutsun synty

Puupiirros Gonnosukesta.
Hanjiro Shiraishi (1842–1927) oli japanilainen taistelulajien opettaja. Häntä pidetään Shintō Musō-ryūn 24. päämiehenä (shihan). Shiraishi yhdisti kaksi Shintō Musō-ryū koulukuntaa eli (ryū-hata)
Shimizu Takaji (1896–1978) - Shintō Musō-ryūn 25. epävirallinen pääopettaja ja 1900-luvun tärkein ja vaikutusvaltaisin henkilö Shintō Musō-ryū jōjutsu/jōdōssa ja ZNKR seitei jōdōssa

Musō Gonnosuke Katsuyoshi (jap. 夢想權之助勝吉) kehitti Shindō Musō-ryū jōjutsun kärsittyään tappion ottelussa kuuluisaa japanilaista miekkamiestä Miyamoto Musashia (jap. 宮本 武蔵, 1584 – 1645) vastaan Edo-kauden (1600 - 1868) ensimmäisinä vuosina.[4] Gonnosuken aseena oli bō-sauva Musashin kahta puumiekkaa vastaan. Nöyryytetty Gonnosuke vetäytyi legendan mukaan mietiskelemään temppeliin Homan-vuorelle. Siellä hän koki "näyn", jonka innoittamana lyhensi bōn 128 cm:n pituiseksi jōksi ja kehitti ensimmäiset viisi tekniikkaa. Shindō Musō-ryūn oman perimätiedon mukaan Gonnosuke etsi tämän jälkeen Musashin uudelleen käsiinsä ja tällä kertaa päihitti hänet uudella aseellaan ja osaamisellaan. Muista lähteistä ei tunneta tarinaa että Miyamoto Musashi olisi koskaan hävinnyt yhtään kaksintaistelua. Sittemmin Gonnosuke meni Chikuzenin provinssin daimion Kuroda Nagamasan palvelukseen taistelutaitojen opettajaksi.[5]

Shindō Musō-ryū jōjutsusta tuli Kuroda-klaanin jalkaväen (ashigaru) taistelutaito. Gonnosuken luoma taito kehittyi ja laajeni vuosien myötä. Jōjutsua opetettiin osana klaanin ”miestentaitoja” (dangyo). Muita miehistölle opetettuja taitoja olivat mm. pidätys (torite) ja sitomisen taito (jap. 縄術, nawajutsu).[6] Alempiarvoisten samurain tehtäviin kuuluivat vartiointi, järjestyksen valvonta ja poliisitoimi. Edo-kauden oikeusjärjestelmään kuului, että rikollinen tunnusti tekonsa. Siksi rikollinen oli tuotava tuomioistuimeen elävänä ja vähintään puhekykyisenä. Tämän vuoksi aikakauden lainvalvojat varustettiin aseilla, kuten jō ja muut pidätyksissä käytettävät salkoaseet kuten työntösauva (tsukubō), hihaantarttuja (sodegarami) ja haarukkakeihäs (sasumata), jotka eivät olleet tappavia.[7]

Shindō Musō-ryū jōjutsu säilyi Kuroda-klaanin yksityisenä taistelutaitona aina Meiji-restauraatioon (1866 - 1869) asti, jolloin feodaali-järjestelmän purkamisen yhteydessä myös dangyo-opetus kävi tarpeettomaksi. Fukuokassa, Kyūshūlla yli Meiji- ja Taishō-kauden (1868 - 1926) jōjutsua opetti Hanjiro Shiraishi. Hänen tärkeimpiä oppilaitaan olivat Ichizō Otofuji ja Takaji Shimizu.[8]

Takaji Shimizu ja jōdōn synty

Takaji Shimizu (1896–1978), joka oli Shindō Musō-ryū jōjutsun 25. pääopettaja, aloitti yhteistyön Japanin poliisivoimien kendon opettajien kanssa 1930-luvulla. Vuonna 1930 Shimizu muutti Kyūshūlta Tokioon ja alkoi opettaa Mumon dojolla (entinen Teiken-nyrkkeilysali). Vuotta myöhemmin Jigorō Kanō kutsui Shimizun opettamaan jōjutsua Kōdōkan judodōjōlle. Tämän jälkeen käynnistyi opetus myös meripartiolaisille ja Tokion keisarilliselle poliisilaitokselle. Shimizun ja Kiroku Takayaman esitys poliisien tekniselle raadille oli niin vakuuttava että Tokion poliisi otti oitis jōjutsu-tekniikoita omaan harjoitteluunsa.[9] Shimizu kutsuttiin Tokion poliisin vakituiseksi jōjutsu opettajaksi 1931. Vuonna 1933 perustettiin poliisin erikois- ja mellakkayksikkö (Tokubitsu kebitai) jonka varustukseen kuului myös jō. Shimizu vastasi uuden poliisiyksikön teknisestä koulutuksesta.[10] Juuri tästä alkoi Shimizun pitkäaikainen yhteistyö Tokion vaikutusvaltaisimpien kendo-opettajien kanssa. Poliiseille opetettavaa jōjutsua alettiin kutsua keijo-jutsuksi tai poliisin sauvataidoksi.[11] Japanilaiset mellakkapoliisit harjoittelevat yhä säännöllisesti jōn käyttöä ja myös käyttävät jōta virantoimituksessa.[12] Vuonna 1940 Shimizu muutti opetuksensa nimen jōjutsusta jōdōksi ja perusti Dai Nihon jōdōkain.

Budō-harjoittelukielto - siunaus jōdō-harjoittelulle

Toisen maailmansodan päätyttyä antautunutta Japania valvova liittoutuneiden elin (engl. Supreme Commander for the Allied Powers eli SCAP. ) kielsi vuonna 1945 militaristiseksi ja kiihkoisänmaallisiksi katsomansa kansallista budō-harjoittelua hallinneen ja johtaneen Dai Nippon Butokukai järjestön toiminnan sekä lähes kaikkien bujutsu- ja budō-lajien harjoittelun. Kieltoa ei kuitenkaan voitu kattaa koskemaan poliisien harjoittelemaa jōdōa, koska kyseistä taitoa tarvittiin järjestyksenhallintaan.

Sodanjälkeisen Japanin yhteiskuntajärjestelmä, mukaan lukien poliisilaitos oli raunioina. Vanha militaristisen hengen läpitunkemaksi katsottu Keisarillisen poliisilaitoksen rippeet lakkautettiin ja miehitysvalta alkoi koota itselleen kuuliaista uutta poliisijärjestelmää. Uusiin joukkoihin hyväksyttiin vain miehittäjien kanssa yhteistyöhön ryhtyvät tahot ja kansalaiset. Monet entiset poliisit menettivät kansalaisluottamuksensa ja heidät syrjäytettiin poliisiorganisaatiosta. Koska viranomaisista oli huutava pula, Japanin miehittäjät ryhtyivätkin värväämään lisää poliisijoukkoja. Samalla miehityshallinto vastentahtoisesti joutui myöntymään budoharjoituspannasta jōdōn suhteen ja salli uusien poliisikokelaiden kouluttamisen jōn käyttöön. Miehityshallinto ei toisaalta halunnut aseistaa mellakkapoliisia laajalti ampuma-asein. Monet Japanin poliisilaitoksen kendo-opettajista siirtyivätkin tuolloin harjoittelemaan Shindō Musō-ryū jōdōa, koska se antoi mahdollisuuden jatkaa budō-harjoittelua miehitetyssä Japanissa.[13]

Korean sodan alettua 1950 Yhdysvallat tarvitsi kipeästi liittolaisia ja budō-harjoittelupanna peruttiin. Sodasta seurasi että käytännössä myös Japanin demilitarisointi pysäytettiin. Myös kansalaisluottamus palautettiin 1950-luvun alkuun mennessä lähes kaikille sen menettäneille japanilaisille mukaan lukien monet budō-opettajat.

Jōdōn tie Japanin kendoliiton viralliseksi lajiksi

Jōdō sisällytettiin Japanin kendoliiton (jap. 全日本剣道連盟, Zen Nihon kendō renmei, ZNKR) lajivalikoimaan 1956. Tuohon aikaan harrastajat tekivät vyökokeissa oman opetuslinjansa mukaista kataa. Tämä herätti tarpeen luoda vakioitu mallisarja, että harrastajat olisivat kokeissa vertailukelpoisia. Toukokuussa 1963 ZNKR:n johtokunta muodosti tutkimuskomitean laatimaan jōdōlle seiteigatan (vakioidut muodot). Shimizu toimi viisitoista henkisen komitean puheenjohtajana. Tutkimuskomitean työ valmistui helmikuussa 1968. Seuraavan kuukauden kokouksissa ZNKR:n hallinto ja vuosikokous antoivat hyväksyntänsä komitean laatimille 12 parikatalle ja niihin valmistaville yksilö- ja pariharjoituksille. Jōdōn seiteigata esiteltiin yleisölle kendon Japanin-mestaruuskilpailuissa ja Kioton turnauksessa joulukuussa 1969.[14] Näissä tapahtumissa katat esittivät Takaji Shimizu (miekka) ja Ichizō Otofuji (jō).[15]

Harjoittelu

Shijō on vanginnut jōlla uchidachin bokkenin. Tekniikan nimi on kuri tsuke.[16]

ZNKR jōdōn harjoittelumuodot

ZNKR jōdōssa harjoitellaan 12 yksilöharjoitetta (tandoku dōsa), 12 pariharjoitetta (sōtai dōsa) sekä 12 kataa (seiteigata). Yksilöharjoitteet tehdään ryhmässä ilman paria, kun taas pariharjoitteet ja kata tehdään pareittain, joissa toisella harjoittelijoista on jō-sauva ja toisella bokken-puumiekka. Koska jōdōssa ei käytetä suojuksia, on liikkeiden, lyöntien ja pistojen tarkka ja huolellinen kontrolli hyvin tärkeää. Jōdōssa vapaaottelu onkin käytännössä mahdotonta ja harjoittelu tapahtuu katanomaisesti. Harjoittelijat pukeutuvat harjoituksissa indigon sinisiin leveälahkeisiin kangasvöillä sidottaviin hakama-housuihin ja paksuun gi-takkiin sekä usein myös leveään obi-vyöhön. Paksujen puuvillaisten vaatteiden tarkoitus on tarjota hieman suojaa harjoittelijalle. Aloittelijat voivat käyttää aluksi hillityn värisiä t-paitoja ja verryttelyhousuja. Jōdōa harjoitellaan paljain jaloin.

Jōdō-harjoittelu on käytännössä kata-harjoittelua. Jōdōssa on opittava hallitsemaan sekä miekan (tachi) että sauvan (jō) omat erityisominaisuudet ja tekniikat. On osattava hyökätä ja torjua kummallakin aseella ja tunnettava niiden ihanne-etäisyydet, vahvuudet ja heikkoudet. Aseellisten budolajien aikaisempaa harjoittelemista ei silti vaadita harjoittelua aloittavilta. Loppujen lopuksi jōdōn aseharjoittelu on väline, jolla voidaan kehittää ja muokata harjoittelijoiden fyysisiä, henkisiä ja sosiaalisia ominaisuuksia. Tavoitteena on tekniikan muodon täydellinen toistaminen siten, että muoto ei ole pelkästään ulkoista. Tällöin rentous, valppaus (zanshin) sekä peräänantamaton henki ja itsensä likoon laittaminen (sutemi) ovat aistittavissa kata-suorituksesta myös ulospäin. Tekemisen laatu, vastuu omasta harjoittelusta ja harjoittelutovereista sekä pitkäjännitteisyys kehittyvät.

Kun jōdōn 12 seiteigataa alkavat sujua, on luonnollista jatkaa harjoittelua myös Shindō Musō-ryū jōdōn koryū-katojen parissa. Koryū-katojen esittämistä vaaditaan kuitenkin vasta 6. danin tutkintovaatimuksissa. Edistyneimpien harjoitusohjelmaan kuuluvat myös muut Shindō Musō-ryūhun liitetyt aselajit, niin sanotut Fuzoku ryuhat.

ZNKR jōdōn tasokokeet ja graduointikäytäntö

ZNKR jōdōn graduoinneissa edetään Japanin kendoliiton mallin mukaisesti. Jōdōssa on käytössä kyū / dan-tasojärjestelmä. Kyū-opiskelija-asteita on 6. - 1. ja dan-harjoittelijatasoja 1. - 8. Vastoin yleistä käsitystä shodanin eli 1. tason mustan vyön suorittanut harjoittelija ei ole mestari, joka voisi lopettaa harjoittelun, vaan vasta vakavaan harjoitteluun kykenevä kyseisen budolajin harrastaja. Tällaiseen pitkäjännitteiseen harjoitteluun on osattava motivoitua, koska taitojen kasvaessa myös vaatimustaso kasvaa. Seuraavalle tasolle pääsy vaatii aina lisäponnisteluja, sitkeää harjoittelua sekä oman toimintansa kriittistä arviointia ja puutteiden korjaamista. Harjoittelussa voi ja tulisi myös kehittyä. Tämä on mahdollista vielä ikäihmisenäkin, joten haastetta riittää loppuelämäksi.

Jō

Punatammesta tehty jō-sauva. Pituus 128 cm ja paksuus 2,4 cm.
Valkotammesta tehty bokken-puumiekka. Pituus 102 cm.

Jōdōssa käytettävä 2,4 cm:n paksuinen ja 128 cm:n pituinen jō on valmistettu valko- tai punatammesta.[17] ZNKR:n määrittelemät jōn tarkat japanilaiset mitat ovat: pituus 4 shakua, 2 sunia ja 1 bu sekä paksuus 8 buta. Jōn tulisi olla valmistettu laadukkaasta jalopuusta, ei mistä tahansa harjanvarresta. Syy tähän on, että harjanvarsi ei ole riittävän lujaa eikä kestä harjoittelun kovia iskuja murtumatta tai tikkuuntumatta. Samaten pehmeä puulaji elää ja vääntyilee kosteuden muuttuessa huomattavasti tammea herkemmin.

Jōn käsittely ja käyttö jōdōssa

Jō on sen mittainen, että jōdōka voi pitää kiinni jōn molemmista päistä yhtä aikaa. Tämä mahdollistaa nopeat suunnanvaihdot ja erilaiset tekniikoiden yhdistelmät. Jōlla voidaan pistää, lyödä, pyyhkäistä ja sitoa. Myös miekkatorjuntaan jō sopii hyvin. Lyönnit ja pistot suunnataan yleensä kehon hermopisteisiin (atemi). Yleisimmät osumakohdat ovat nenänvarsi (uto), ohimo (kasumi) ja pallean yläosa (suigetsu).[18]

Jotta jōlla voidaan operoida ja torjua partaveitsenterävä japanilainen miekka, täytyy jōdōkan ymmärtää myös miekan tekniikoita ja taisteluetäisyyttä sekä toimintaedellytyksiä. Edistyäkseen jōdōn taidossa on jōdōkan kasvatettava myös miekankäytön tuntemustaan. Jōlla on mahdollista myös napakalla hyvin osuneella lyönnillä murtaa poikki taottu miekan- tai muun teräaseen terä, mutta tätä ei ZNKR jōdōssa harjoitella.

Jōta voidaan pidellä myötä- ja vastaotteella, ja molemmista niistä voidaan tehdä tekniikoita. "Kuollutta" asentoa ei harjoitteluun perehtyneeltä jōdokalta juuri löydy. Jō on kuitenkin niin pitkä (noin 25–30 cm pidempi kuin tachi), ettei miekkamies pääse parhaalle lyönti- tai leikkausetäisyydelle jōlla uhattaessa. Miekalla varustautunut voi lyödä tehokkaasti vain leikkaavan terän suuntaisesti miekan kärkikolmanneksella (monouchi) ja pistää kärjellä hyvästä asennosta. Siksi miekka ei ole aseena yhtä monipuolinen kuin jō.[19].

Bokkenin käsittely ja käyttö ZNKR jōdōssa

Puista harjoittelumiekkaa (jap. 木剣, bokken tai jap. 木刀, bokutō) käytetään jōdōssa yhdenmukaisesti kendo katan käytäntöjen mukaan. Useimmissa katoissa ja perusharjoittelussa miekkaa käyttävä osapuoli (uchidachi) lyö bokkenilla valmiusasennoista (kamae), jotka ovat vastaavia kuin kendossa, yleensä hasso-no-kamaesta tai jodan-no-kamaesta. Näistä edellisessä miekka on kohotettuna pään vierelle ja jälkimmäisessä pään yläpuolelle. Joissain tapauksissa bokken työnnetään vyöhön (obi), jolloin se vastaa huotrassa olevaa miekkaa (taitō).

Perusharjoittelu yksin ja parin kanssa Kihon tandoku dōsa ja sōtai dōsa

Perustekniikoita voidaan jōlla harjoitella sekä yksittäin (tandoku dōsa) että pariharjoituksena (sōtai dōsa), jolloin oppilaspuoli (shijō) harjoittelee jōlla ja opettajapuoli (uchidachi) bokkenilla. Harjoitteet ovat seuraavat:[20]

Tekniikka Tekniikan nimi japaniksi Tekniikan lyhyt selitys Kuva tekniikasta
1
 Honte uchi Lyönti olkapään yli nenänvarteen.
2
 Gyakute uchi Lyönti olkapään yli nenänvarteen vastaotteella.
3
 Hiki otoshi uchi Sauvan veto taakse josta miekan isku alas.
4
 Kaeshi tsuki Pisto sauvalla pallean yläosaan.
5
 Gyakute tsuki Pisto sauvalla yläkautta alas pallean yläosaan, sen jälkeen lyönti nenänvarteen.
6
 Maki otoshi Päähän tähdätyn miekaniskun torjunta ja ohjaaminen alaspäin.
7
 Kuri tsuke Päähän tähdätyn miekaniskun pysäytys ja terän lukitus.
8
 Kuri hanashi Päähän tähdätyn miekaniskun pysäytys ja miekan linkoaminen pois.
9
 Tai-atari Päähän tähdätyn miekaniskun pysäytys ja miekkamiehen työntö taaksepäin.
10
 Tsuki hazushi uchi Miekalla palleaan kohdistuvan piston väistö ja miekan iskeminen alas.
11
 Do-barai uchi Oikeaan kylkeen kohdistuvan miekaniskun torjunta ja miekan iskeminen alas.
12
 Tai hazushi uchi Päähän tähdätyn miekaniskun väistö taakse ja miekan isku alas.

ZNKR jōdōn seiteigata

Hissage katan alkuasetelma. Miekkamies on Hasso-no-kamae valmiusasennossa ja jōlla varustautunut Hissage-no-kamae valmiusasennossa, jossa jō on näkymättömissä jodokan vartalon takana

ZNKR jōdō kata suoritetaan pareittain, jossa opettajan roolissa oleva uchidachi on varustautunut bokkenilla ja oppilaan roolissa oleva shijō jōlla. Ensimmäisiä katoja ryhdytään harjoittelemaan kun aloittelija on oppinut perustekniikat (kihon). Kaikkien 12 katan muotoon tutustutaan alustavasti 6–12 kuukauden kuluessa harjoittelun aloittamisesta. Sisällön löytäminen kataan vaatiikin sitten pidempää ja määrätietoista, kokeneiden jōdōkoiden ohjaamaa harjoittelua.

Alla ovat ZNKR jōdō katat lueteltuina, mukana katojen nimet, käännökset ja niiden alkuperäinen sijoittuminen Shindō Musō-ryun kata-ryhmissä. Katat Suigetsu (2.) ja Shamen (4.) ovat erikoistekniikoita (Tokushu waza) Shindō Musō-ryun normaalin oppimäärän ulkopuolelta.

Seiteigata[21]:

Katan numero Katan järjestys japaniksi Katan nimi japaniksi Suomennettu nimi Katan sijainti Shindō Musō-ryūn kata-sarjoissa
1
 Ipponme Tsuki zue Kävelykeppi SMR Omote-katasarjan 3. kata
2
 Nihonme Suigetsu Sisuspunos SMR erikoistekniikka
3
 Sanbonme Hissage Vetäytyä SMR Omote-katasarjan 4. kata
4
 Yonhonme Shamen Kalteva SMR erikoistekniikka
5
 Gohonme Sakan Työntö vasempaan SMR Omote-katasarjan 5. kata
6
 Ropponme Monomi Tähystää SMR Omote-katasarjan 8. kata
7
 Nanahonme Kasumi Usva SMR Omote-katasarjan 7. kata
8
 Hachihonme Tachi otoshi Miekan pudotus SMR Omote-katasarjan 1. kata
9
 Kyuhonme Rai uchi Salaman isku SMR Chūdan-katasarjan 10. kata
10
 Jupponme Seigan Suoraan silmiin SMR Chūdan-katasarjan 12. kata
11
 Jūipponme Midare-dome Pysäyttää kaaos SMR Chūdan-katasarjan 3. kata
12
 Jūnihonme Ran ai Kaaoksesta harmoniaan SMR Ran ai, opettaja puoli (uchidachi) käyttää pitkää miekkaa eli tachia. Katasta on myös versio jossa opettaja käyttää lyhyttä miekkaa eli kodachia.

Kilpailu

ZNKR jōdōssa on kilpailtu Japanin-mestaruudesta vuodesta 1974. Japanissa kilpaillaan yleensä pareittain ja kilpasarjoja on aina 8. daniin asti.

ZNKR jōdōn Euroopan-mestaruuskilpailut

Pääartikkeli: ZNKR jōdōn Euroopan-mestaruuskilpailut

Jōdōn ensimmäiset Euroopan-mestaruuskilpailut järjestettiin vuonna 2002 alankomaalaisten harrastajien aloitteesta. Siitä alkaen ne on järjestetty vuosittain iaidon EM-kilpailuiden yhteydessä. Kilpailut järjestävä organisaatio on Euroopan kendoliitto ja sen kansalliset jäsenjärjestöt. Kisoissa kilpaillaan sekä joukkuemestaruudesta että yksilömestaruuksista tasoilla mudan (kyū-arvo, ei dan-arvoa), shōdan, nidan, sandan, yondan ja gōdan (1.–5. dan). Joukkueessa on kolme jäsentä.

Päivämäärä ja vuosi Kilpailu Maa Kaupunki Suomi osallistui Suomen jōdō-maajoukkueen saavutukset
23.11.2002 EJC Alankomaat Arnhem
Suomi ei osallistunut
xx.xx.2003 EJC Ranska Pariisi
Suomi ei osallistunut
9–10.11.2004 EJC Ruotsi Tukholma
Suomi osallistui joukkuekisaan ja yksilökisoissa shōdan sarjaan
2–4.11.2005 EJC Italia Bologna
Suomi osallistui joukkuekisaan ja yksilökisoissa mudan, shōdan ja nidan sarjoihin
5–6.9.2006 EJC Englanti Brighton
Suomi osallistui joukkuekisaan ja yksilökisoissa mudan, shōdan ja nidan sarjoihin
Mikko Lehmusvyöry (KKTI) sai fighting spirit-palkinnon nidan-sarjassa
2–4.11.2007 EJC Ranska Pariisi
Suomi osallistui joukkuekisaan ja yksilökisoissa mudan, shōdan ja nidan ja sandan sarjoihin
EM-joukkuekilpailu Bolognassa vuonna 2005. Etualalla Ranskan joukkue voittaa Suomen lipuin 2–1.
EM-kilpailu Bolognassa vuonna 2005. Italia vastaan Suomi, yksilösarja, shodan-tasoluokka.

Kilpailun kulku

Ottelussa kaksi kilpailevaa jōdōkaa tekevät samanaikaisesti kolme ennalta määrättyä pari-kataa oman miekkaa käyttävän parinsa kanssa. Kilpailijat erotetaan toisistaan siten että toisen hakaman nyöreihin sidotaan punainen toiselle valkoinen nauha. Japanin-mestaruuskilpailuissa käytettävä tapa on että kilpaileva jō-tachi kilpapari on harjoitellut ja hionut taitoa yhdessä ja heidän kisassa tekemänsä kata-kokonaisuus arvostellaan. Jōdōn Euroopan-mestaruuskilpailuissa ja kotimaisissa seitei jōdōn kisoissa vain jō-puoli arvostellaan. Tämä mahdollistaa miekkapuolen toimimisen vaikka useamman kilpailijan "avustavana" kumppanina.

Joukkueeseen kuuluvat: aloittaja (sempō) , varakapteeni (fukushō tai chuken) ja joukkueen kapteeni (taishō). Joukkue muodostetaan niin, että joukkueen kapteeni on kokenein ja aloittaja kokemattomin jōdōka. Joukkueen jäsenten yhteen laskettujen dan-arvojen summa ei saa ylittää kymmentä ja korkein saa olla enintään 5. dan. Ottelussa kukin jäsen tekee vuorollaan kolme kataa kilpailevan joukkueen jäsentä vastaan. Taishō toimii ensin uchidachina sempōlle ja fukushōlle, sitten jälkimmäinen toimii uchidachina taishōn suorituksessa.

Tuomareita on kolme, ja he liputtavat välittömästi kolmen katan suorittamisen jälkeen ottelun tai joukkuekisassa osaottelun voittajan, punaisen tai valkoisen ottelijan. Kahdella lipulla eli kahden tuomarin äänellä kolmesta voittaa.

Kilpailun tavoitteet

Kuten budō-lajeissa yleensä, jōdōssa kilpailu on yksi harjoittelun muoto. Kilpailua harrastetaan, jotta kehitys jōdōssa olisi mahdollisimman laaja-alaista. Kilpailuissa on mahdollista harjoitella kovan paineen alla, mikä antaa jōdōkalle uusia näkökulmia harjoitteluun. Harjoittelussa pelkkään kilpailujen voittoon tähtääminen katsotaan yleisesti budon hengen vastaiseksi ja se on lähinnä länsimaisen urheilufilosofian mukanaan tuomaa.

ZNKR jōdō Suomessa

"Jōdō" kirjoitettuna kanjeilla.
Pääartikkeli: ZNKR jōdō Suomessa

Suomessa ZNKR jōdōa on harjoiteltu yleisesti vuodesta 2002 lähtien, jolloin se otettiin virallisesti Suomen kendoliiton (engl. Finnish Kendo Association, lyh. FKA) lajivalikoimaan. Suomessa on tällä hetkellä noin 70 ZNKR jōdōssa graduoinutta harjoittelijaa. Tasokokeen suorittaneista seitei jōdōkoista dan-arvo on neljällätoista.[22] ZNKR seitei jōdōa eli kendoliiton jōdōa voi Suomessa tällä hetkellä harjoitella FKA:n seuroista Helsingissä (Helsingin kendoseura Ki-Ken-Tai-Icchi ry), Turussa (Rendaino ry) ja Porissa (Porin Kendoseura DAI KUMA KEN KAI). Lajin ensimmäiset Suomen-mestaruuskilpailut pidettiin Ulvilassa huhtikuussa 2007.

Muita jōlla harjoittelevia lajeja

Shindō Musō-ryū jōdō

Shindō Musō-ryū, myös Shintō Musō-ryū, (jap. 神道夢想流杖道) jōdōa voi harjoitella muutamissa suomalaisessa aikido-, iaido-, karate- ja kendo-seuroissa. Shindō Musō-ryū jōdōon kuuluu kaikkiaan noin 70 pari-kataa. Koulukunnan harjoitteluun kuuluu jōn lisäksi myös muiden aseiden, esimerkiksi tanjon, miekan ja kusarigaman tekniikoita.

Aiki-jō

Myös aikidossa harjoitellaan jōlla niin sanottuja aiki-jō-tekniikoita. Aiki-jō tekniikat ovat osittain keihäänkäytön sotataidoista (sōjutsusta) kehitetty, osin aikido-senseiden kehittämiä uusia tekniikoita ja sovelluksia. Aseharjoitteluun ei panosteta kaikissa aikidoseuroissa.

Taura Musō-ryū jōjutsu

Taura Musō-ryū jōjutsua voi harrastaa Suomessa ainakin Helsingissä, Jyväskylässä, Oulussa, Imatralla, Pietarsaaressa. Taura Musō-ryū jōjutsu on osa Taura Musō-ryū kobudō taistelutaitokoulukunnan bujutsu systeemistä jonka on koonnut Ikubo Motomu-niminen Shorinjiryu Renshinkan-karate-sensei Hokkaidōlla (jap. 北海道), Ikubo-suvussa harjoitellusta Muso-ryū ju- ja jōjutsusta. Taura Musō-ryū jōjutsu harjoittelun jatkaminen edellyttää, lajiin tutustumisen jälkeen, liittymistä kyseisen koulukunnan jäseneksi.[23]

Suiō-ryū Iai Kenpō jōjutsu

Suiō-ryū iai kenpō (jap. 水鴎流居合剣法) on klassinen bujutsukoulu johon kuuluu osana jojutsua. Koulukunnan perusti Mima Yoichizaemon Kagenobu (1577–1665), joka oli harjoitellut Bokuden Ryūta ja yamabushien jojutsua (Konga Jo johoa). Koulukunnan harjoitteluun kuuluvat muun muassa iai, kenpo (kenjutsu), naginata, kogusoku (jujutsu-tyyppistä tekniikkaa) ja jojutsu. Suiō-ryū Iai Kenpōa on mahdollista harjoitella Suomen kendoliiton iaidon harjoittelun syventyessä koryū-harjoitteluun. Suiō-ryū iai kenpō -harjoitteluun mukaan pääseminen vaatii, paitsi ZNKR iaidōn hallintaa, myös harjoittelijan suosittelun Suiō-ryū -opettajalle ja tämän hyväksynnän. Jō:n harjoittelu alkaa vasta kun harjoittelija on edistynyt tarpeeksi pitkälle, ja sen aloittamisesta päättää opettaja.

Kashima-Shinryū jōjutsu

Kashima-Shinryū (jap. 鹿島神流) on lähes 500 vuotta vanha japanilainen bujutsu-koulu. Suomessa Kashima-Shinryūta harjoitellaan Helsingissä ja Tampereella. Kashima-Shinryūn harjoittelu alkaa aina miekkatekniikoiden (kenjutsu) ja jūjutsun opiskelulla. Perusteiden oppimisen jälkeen opiskeltava asevalikoima laajenee kattamaan tärkeän osan muinaisen bushin taisteluvälinevalikoimasta, muiden muassa jōn. [24]

Lähteet

Yleiset lähteet

  • Don Cunningham: Taiho-jutsu,Law and Order in the Age of the Samurai. Tuttle Publishing, 2004. ISBN 0-8048-3536-5.
  • Donn F. Draeger: Classical bujutsu, The Martial arts and ways of Japan vol. 1. Weatherhill, 1973. ISBN 0-8348-0233-3.
  • Donn F. Draeger: Modern Bujutsu & Budo, vol. 3. Weatherhill, 1974. ISBN 0-8348-0351-8.
  • Editorial: Riichiro Handa, Tsunemori Kaminoda, Katsuyuki Kato, Kenji Matsui, Shigehiro Matsumura, Shigenori Namitome and Shoichiro Yano. (translated by Chris Mansfield): JODO - Zen Nippon Kendo Renmei JODO, English Version Manual. All Japan Kendo Federation, 2006.
  • Tsunetsugu Hiroi, Koutaro Yoneno, translated by Peter Boylan: Jodo -Photo technical book & English translation. Airyudo, 2003. ISBN 4-7502-0269-X.
  • Pascal Krieger: Jodô - la voie du bâton / The way of the stick. Association helvetique de Jodo, 1989. ISBN 2-9503214-0-2.
  • Oscar Ratti, Adele Westbrook: Secrets of the Samurai , A Survey of the Martial Arts of Feudal Japan. Castle Books, 1973. ISBN 0-7858-1073-0.
  • Timo Reenpää (päätoimittaja): BU - Samurain ammatti / Hashi 20/1998. Hashi (silta) ; Japanilaisen Kulttuurin Ystävät ry, 1998. ISBN 951-98012-1-9. EAN: 9789519801216
  • Timo Reenpää (2006): ZNKR seitei Jodo - perusteita harjoitteluun, 8. päivitys
  • Diane Skoss, ed.: Sword & spirit, Classical warrior traditions of Japan vol. 2. Koryu books, 1999. ISBN 1-890536-05-9.
  • Kim Taylor, Eric Tribe: The Little book of jodo: a goomba's guide to the stick. Sei Do Kai, 2000.
  • Don Zier, Tom Lang: Jo, the Japanese Short Staff. Unique Publications, 1985. ISBN 0-86568-058-2.
  • Kattava Shindō Musō-ryū sivusto

Lähdeviitteet

  1. ↑ JODO - Zen Nippon Kendo Renmei JODO English Version Manual; Editorial: Katsuyuki Kato, Tsunemori Kaminoda, Shigenori Namitome, Riichiro Handa, Kenji Matsui, Shoichiro Yano and Shigehiro Matsumura. Translated by Chris Mansfield, All Japan Kendo Federation 2006; sivut 4–5
  2. ↑ Tengu 2/2006, sivu 7, AJKF:n ja IKF:n puheenjohtajan Yoshimitsu Takeyasun viesti iaidon ja jodon Euroopan-mestaruuskilpailuiden osallistujille.
  3. ↑ Donn F. Draeger: Classical bujutsu, The Martial arts and ways of Japan vol. 1. Weatherhill, 1973. ISBN 0-8348-0233-3. sivu 77
  4. ↑ Bu Samurain ammatti. Hashi 20/1998, 1998, sivut 69–70
  5. ↑ Diane Skoss, ed.: Sword & spirit, Classical warrior traditions of Japan vol. 2. Koryu books, 1999. ISBN 1-890536-05-9.
  6. ↑ Kim Taylor, Eric Tribe (2000): The Little book of jodo: a goomba's guide to the stick. Sei Do Kai.
  7. ↑ TAIHO-JUTSU, Law and Order in the Age of the Samurai, Don Cunningham, sivu 31. Tuttle Publishing, 2004
  8. ↑ Kim Taylor, Eric Tribe (2000): The Little book of jodo: a goomba's guide to the stick. Sei Do Kai.
  9. ↑ Donn F. Draeger, Modern Bujutsu & Budo, vol. 3, sivu 68. Weatherhill, 1974
  10. ↑ Donn F. Draeger, Modern Bujutsu & Budo, vol. 3, sivu 68. Weatherhill, 1974
  11. ↑ Donn F. Draeger, Modern Bujutsu & Budo, vol. 3, sivu 68. Weatherhill, 1974
  12. ↑ TAIHO-JUTSU, Law and Order in the Age of the Samurai, Don Cunningham, sivu 100. Tuttle Publishing, 2004
  13. ↑ Donn F. Draeger, Modern Bujutsu & Budo, vol. 3, Weatherhill 1974, sivu 70.
  14. ↑ JODO - Photo technical book & English translation; Yoneno Koutaro, Hiroi Tsunetsugu, translated by Peter Boylan; Airyudo 2003, sivu 11.
  15. ↑ Kim Taylor, Eric Tribe (2000): The Little book of jodo: a goomba's guide to the stick. Sei Do Kai.
  16. ↑ JODO - Zen Nippon Kendo Renmei JODO; Editoral: Katsuyuki Kato, Tsunemori Kaminoda, Shigenori Namitome, Riichiro Handa, Kenji Matsui, Shoichiro Yano and Shigehiro Matsumura. English Version Manual (translated by Chris Mansfieid March 2006), All Japan Kendo Federation; Third Revision 2003, sivut 31–32
  17. ↑ JODO – Zen Nippon Kendo Renmei JODO; Editoral: Katsuyuki Kato, Tsunemori Kaminoda, Shigenori Namitome, Riichiro Handa, Kenji Matsui, Shoichiro Yano and Shigehiro Matsumura. English Version Manual (translated by Chris Mansfieid March 2006), All Japan Kendo Federation; Third Revision 2003, sivu 4.
  18. ↑ Don Zier, Tom Lang, Jo, the Japanese Short Staff, Unique Publications, 1985, sivu 22
  19. ↑ TAIHO-JUTSU, Law and Order in the Age of the Samurai, Don Cunningham, sivu 92. Tutle Publishing, 2004
  20. ↑ JODO - Zen Nippon Kendo Renmei JODO; Editoral: Katsuyuki Kato, Tsunemori Kaminoda, Shigenori Namitome, Riichiro Handa, Kenji Matsui, Shoichiro Yano and Shigehiro Matsumura. English Version Manual (translated by Chris Mansfieid March 2006), All Japan Kendo Federation; Third Revision 2003, sivut 15–39
  21. ↑ JODO – Zen Nippon Kendo Renmei JODO; Editoral: Katsuyuki Kato, Tsunemori Kaminoda, Shigenori Namitome, Riichiro Handa, Kenji Matsui, Shoichiro Yano and Shigehiro Matsumura. English Version Manual (translated by Chris Mansfieid March 2006), All Japan Kendo Federation; Third Revision 2003, sivut 40–66
  22. ↑ Suomen kendoseurojen keskusliitton tilasto 31.12.2007
  23. ↑ Pasi Hellstén: Jō-harjoittelusta Suomessa. Tengu, Suomen kendoliiton jäsenjulkaisu, 2004, nro 1/2004, sivut 26–27.
  24. ↑ Kashima-Shinryu Suomessa Suomen Kashima-Shinryu. Viitattu 4.4.2008.

Katso myös

Aiheesta muualla

Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=ZNKR_jōdō&oldid=4697608”