Tämä on hyvä artikkeli.

Ludwig van Beethoven

Wikipediasta
Tämä on arkistoitu versio sivusta sellaisena, kuin se oli 21. joulukuuta 2007 kello 12.46 käyttäjän IA (keskustelu | muokkaukset) muokkauksen jälkeen. Sivu saattaa erota merkittävästi tuoreimmasta versiosta.
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Tämä artikkeli käsittelee säveltäjää. Muista merkityksistä katso täsmennyssivu.
Ludwig van Beethoven
[[Tiedosto:|250px|Joseph Karl Stieler: Beethoven, öljyvärimaalaus, 1819 tai 1820. Tämä kuva on kaikista Beethovenista tehdyistä kuvista tunnetuin. [1]]]
Joseph Karl Stieler: Beethoven, öljyvärimaalaus, 1819 tai 1820. Tämä kuva on kaikista Beethovenista tehdyistä kuvista tunnetuin. [1]
Henkilötiedot
Syntynyt16. joulukuuta 1770 Bonn, kaste 17. joulukuuta
Kuollut26. maaliskuuta 1827 Wien
Ammatti Klassismin ja romantiikan säveltäjä.
Muusikko
Aktiivisena 1782–1827
Tyylilajit Klassismi ja romantiikka
Soittimet piano ja viuluView and modify data on Wikidata
Nimikirjoitus
Nimikirjoitus
Aiheesta muualla
www.beethoven-haus-bonn.de

Ludwig van Beethoven (16. joulukuuta 1770 Bonn – 26. maaliskuuta 1827 Wien) oli saksalainen säveltäjä klassismin ja romantiikan siirtymäkaudella. Hän oli aikansa merkittävin säveltäjä ja yksi koko musiikkihistorian vaikutusvaltaisimmista säveltäjämestareista.[2] Asteittaisesta kuuroutumisestaan huolimatta hän kykeni työskentelemään elämänsä loppuun asti, ja hänen tunnetuimpiin teoksiinsa kuuluvat esimerkiksi yhdeksän sinfoniaa, viisi pianokonserttoa ja yksi viulukonsertto, yksi ooppera ja kaksi messua, 32 pianosonaattia sekä 16 jousikvartettoa.[3]

Beethovenin perhe

Tiedosto:Beethovenin vanhemmat.jpg
Beethovenin vanhemmat Johann van Beethoven (1740–1792) ja Magdalena Keverich van Beethoven (1744–1787).

Beethovenin suku oli flaamilaista alkuperää, mutta se haara johon säveltäjä kuului, oli asettunut asumaan Bonnin yliopistokaupunkiin, missä Ludwigin isä toimi tenorilaulajana vaaliruhtinaan tenorikuorossa. [4] Beethovenin isoisä Lodewijk van Beethoven (1711–1773) oli flaamilaista syntyperää. Kaksikymmenvuotiaana hän muutti Flanderista ensin Louvainiin, ja sieltä Bonniin.

Beethovenin isoisä oli lahjakas viulisti, joten hänen onnistui pian hankkia itselleen paikka hoviorkesterissa. Hän meni naimisiin nuoren bonnilaisen tytön kanssa. lisätäkseen tulojaan he perustivat viinikaupan. Sen uskollisimmaksi asiakkaaksi osoittautui kuitenkin Lodewijkin vaimo.[5] Lopulta vaimosta tuli alkoholisti, ja hän vietti viimeiset päivänsä bonnilaisessa sairaalassa.

Ainoa poika Johann peri pikemminkin äitinsä taipumuksen alkoholismiin kuin isänsä musikaalisuuden. Hän kuitenkin toimi viulistina 12-vuotiaasta alkaen. Hän menetti työpaikkansa ja joutui elättämään perhettään tenorilaulajana. Hänellä oli ollut varhaislapsuudestaan alkaen juro luonne, ja hänellä oli taipumusta masennuspuuskiin, josta vain alkoholi näytti parantavan hänet. Luultavasti hänen elämänsä ainoa onnistunut teko oli avioliitto nuoren Maria Magdalena -nimisen tytön kanssa.[5] Vanha Lodewijk yritti kuitenkin estää tämän avioliiton, koska hänen mielestään tyttö oli vain kärkkymässä hänen rahojaan. Avioliiton estämisessä hän kuitenkin epäonnistui.

Nuoruusvuodet

Bonn

Beethovenhaus Bonnissa.

Beethoven syntyi Bonnissa flaamilaista alkuperää olleeseen perheeseen, jonka seitsemästä lapsesta vain Ludwig ja kaksi hänen pikkuveljeään elivät aikuisikään asti. Syntymäaika on epävarma, sillä vain kastepäivä – 17. joulukuuta – tiedetään varmasti, mutta tähän aikaan vastasyntyneet lapset oli tapana kastaa heti syntymää seuraavana päivänä. Hänen isänsä Johann van Beethoven oli laulajana Kölnin vaaliruhtinaan hovissa ja sortui usein juopotteluun. Hän yritti tehdä pojastaan Mozartin kaltaista kuuluisaa lapsineroa ja pakotti tämän jo nelivuotiaana soittamaan päivittäin tuntikausia.[6] Ohikulkijat näkivät poikaparan pianon äärellä, toisinaan itkemässä väsymyksestä.[6]

Leikit jäivät vähiin, joskin Ludwig ja hänen veljensä Caspar leikkivät toisinaan paikkakunnan lasten kanssa. Hän nautti siitä, että häntä kannettiin reppuselässä ja ulvoi naurusta vauhdikkaassa kyydissä. Hän oli hyväntuulinen ja lempeä - kömpelö, tummaihoinen, ja päättäväinen. Tumman ihon vuoksi hänestä käytettiin nimitystä Der Spagnol, Espanjalainen.[7]

Ulkoasultaan Ludwig oli usein epäsiisti.[7]

Beethovenilla oli koko elämänsä tapana puhjeta äänekkääseen nauruun, kun hän oli huvittunut, joskus sopimattomallakin hetkellä ja sopimattomassa tilanteessa, ja hänen huumorintajunsa säilyi koulupoikamaisena elämän loppuun asti.[7]

Aloittaessaan koulunkäynnin Ludwig oli surkean näköinen ja nukkavieru. Hän ei ollut lukumiehiä eikä kunnianhimoinen koululainen.[8] Koulun päätyttyä isä pakotti pojan keskittymään entistä ahkerammin musiikkiopintoihin.[8]

Ensimmäiset sävellykset

13-vuotias Beethoven vuonna 1784.

Nuori Ludwig esiintyi julkisesti ensimmäisen kerran jo seitsenvuotiaana. Tässä esityksessä isä väitti poikaansa kaksi vuotta nuoremmaksi, jotta Ludwigin lahjakkuus tekisi suuremman vaikutuksen.[9] Beethoven sai itse tietää asiasta vasta 40-vuotiaana.[9] Beethovenin lahjakkuus ei jäänyt huomaamatta muiltakaan, niinpä vuonna 1779 hänestä tuli Christian Gottlob Neefen suojatti ja kolme vuotta myöhemmin, vuonna 1784 hovin palkkatyöntekijä.

Kymmenvuotiaana Ludwigilla oli hyvät perustiedot monesta soittimesta, mutta erityisesti häntä kiehtoi urkujen ääni.[9] Hän meni esiintymään eräälle munkille, joka oli etevä urkuri. Ludwigin into miellytti munkkia. Ludwig edistyi harvinaisen nopeasti, ja munkin veli Willibald Koch otti hänet apulaisekseen. Kymmenvuotiaana hän oli paljon taitavampi kuin kaksikymmenvuotias opiskelutoverinsa.[9]

Ludwig myös sävelsi. Hänen sävellyksiensä kerrotaan olleen niin vaikeita, ettei hän pystynyt soittamaan niitä pienillä käsillään. "Sinä et pysty soittamaan sitä, Ludwig!" hänen opettajansa sanoi. Ludwig vastasi tähän "Pystynpäs, sitten kun olen isompi". [9]

Vuonna 1782 Ludwigin opettaja Christian Gottlob Neefe joutui lähtemään vaaliruhtinaan matkaan, ja hänen oli saatava poissaolonsa ajaksi joku hoitamaan tehtäviään Bonnissa. Hän valitsi Ludwigin, joka oli vasta yksitoista ja puoli vuotias.[9] Ludwigille rohkaisuksi Neefe painatti hänen yhdeksän muunnelmaansa pianolle. "Tätä nuorta neroa kannattaa auttaa. Jos hän jatkaa samaan tahtiin, hänestä tulee varmasti uusi Mozart", Neefe vakuutti.[9]

Beethoven julkaisi jo 1782 ensimmäisen teoksensa nimeltä 9 muunnelmaa Dresslerin marssista ja seuraavana vuonna kolme pianosonaattia, niin sanotut Kurfürst-sonaatit. Myös vaaliruhtinas sai tietää nuoresta lahjakkuudesta ja suostui rahoittamaan tämän musiikkiopinnot.

Vuonna 1784 Ludwig sai työpaikan hovista, ja hän ryhtyi antamaan tunteja saadakseen lisätuloja.[10] Beethovenin perhe kuvitteli elämänsä helpottuneen, mutta ilo jäi lyhytaikaiseksi; Johannin ääni alkoi pettää, ja Marian kunto heikkeni vähitellen.[10] Oli siis elintärkeää, että Ludwig etsi parempipalkkaisen viran avustaakseen perhettään. Koko perheen selviytyminen näytti riippuvan siitä, pystyisikö Ludwig löytämään parempipalkkaisen työpaikan. Ludwigin lapsuus päättyi hänen ollessaan 14-vuotias, ja paineet jättivät häneen pysyvän jäljet.[10] Ludwigista käytettiin yhä nimitystä Der Spagnol. Hän oli vankkarakenteinen, milteipä kömpelö, ja erittäin päättäväinen. Hän kulki etukumarassa, erittäin määrätietoisena. [10] Päättäväisyys olikin tarpeen. Johann juopotteli entistä enemmän ja Marian terveys heikentyi entisestään. Hovin asiakirjoihin tuli mainita, että Johannin ääni oli pilalla. Häntä uhkasi viraltapano.[10] Ludwigista taas mainittiin, että hän oli "lahjakas, vielä nuori, hiljainen ja hyväsydäminen".[10]

” Kiitos neuvoista, joita annoitte minulle edetessäni taiteessani. Jos minusta joskus tulee kuuluisa, se on teidänkin ansiotanne ”

– Beethovenin kirje Neefelle [11]

Bonnissa asui tuolloin antelias ja hyväntahtoinen Von Breuningin perhe. He olivat ottaneet hoiviinsa nuoren lääketieteen opiskelijan Franz Wegelerin, joka esitteli heille 13-vuotiaan ystävänsä Ludwig van Beethovenin.[10] Ludwig teki perheeseen suuren vaikutuksen sekä lahjakkuudellaan että hyväsydämisyydellään, ja he pyysivät häntä antamaan soittotunteja kahdelle lapselleen.[10] Elettyään köyhyydessä ja jouduttuaan kantamaan vastuun raskasta taakkaa, Ludwig oli erittäin onnellinen saadessaan käydä tämän sivistyneen perheen luona, josta hän löysi uusia mielenkiinnon kohteita.[10] Perheessä puhuttiin taiteesta, tieteestä ja politiikasta, ja hänet perehdytettiin antiikin Rooman ja Kreikan kirjallisuuteen. Näistä asioista Ludwig ei ollut aiemmin tiennyt mitään. Hänelle teki hyvää päästä välillä eroon perheensä aiheuttamista paineista.[10]

Keväällä 1787 16-vuotias Beethoven onnistui saamaan kokoon sen verran rahaa, että pääsi matkustamaan Wieniin toiveenaan päästä Mozartin oppilaaksi.[10] Hän tapasi melko varmasti Mozartin ja mahdollisesti otti häneltä joitain oppitunteja, mutta on epävarmaa, mitä vierailun aikana tapahtui.[12] Seuraava anekdootti kuvaa Mozartin ja Beethovenin tapaamista:

Beethoven esiteltiin Mozartille, ja hän pyysi tätä soittamaan. Aluksi Mozart näytti pitävän tämän soittoa huolellisesti valmisteltuna, mutta kaavamaisena. Tämän vuoksi Beethoven pyysi Mozartia antamaan hänelle teeman improvisoitavaksi. Improvisointi oli Beethovenin vahvimpia puolia. Beethovenin lopetettua esityksen Mozart sanoi ystävilleen "Pitäkää häntä silmällä; jonain päivänä hän antaa maailmalle puheenaihetta." Mozart suostui antamaan Ludwigille tunteja. Myöhemmin Ludwig totesi kuitenkin Mozartin soittaneen hienosti mutta hakkaavasti.[10]

Pidempiaikaisesta opiskelusta Mozartin kanssa ei kuitenkaan tullut mitään. Mozart työskenteli Don Giovanni -oopperan parissa, ja hänellä oli perhe- ja taloudellisia ongelmia. Sen lisäksi hänellä oli jo oppilas, 8-vuotias Johann Nepomuk Hummel. Ehti kulua vain kolme kuukautta, kun Beethoven sai kuulla äitinsä olevan vakavasti sairas, ja hän joutui matkustamaan takaisin Bonniin.[13] Tuberkuloosi, joka oli vaikeuttanut Marian elämää jo pitkään, oli lopultakin nujertanut hänet. Äiti kuoli pian tuberkuloosiin. Suuren surunsa vuoksi Ludwig sai vaikean kohtauksen, jota hän epäili astmaksi, ja pelkäsi äitinsä tavoin sairastavansa tuberkuloosia. Eräälle ystävälleen hän valitti: "Lisäksi tulee vielä alakuloisuus, joka on miltei yhtä paha kuin itse sairaus". Tämä on ensimmäinen maininta syvästä masennuksesta, joka vaivasi häntä koko elämänsä ajan. Perheen taloudellinen asema oli erittäin huono, sillä Ludwig oli kuluttanut kaikki rahansa Wienin-matkallaan, ja Johann kaikki säästönsä Marian hoitoon.[13] Sitten tuli uusi isku; neljän kuukauden kuluttua kuoli Ludwigin seitsenkuukautinen sisar.[13] Ludwig ei ollut vielä seitsemäätoista, mutta hänellä oli aikuisen miehen huolet.

Johannin ja Marian seitsemästä lapsesta oli elossa enää kolme: Ludwig, Caspar Carl, ja Johann. Marian menetys oli kova isku Ludwigin isälle Johannille. Hän oli ollut aiemmin huoleton juomaveikko, mutta nyt hän joi suruunsa. Pojat olivat hänen tukenaan; kävivät hakemassa hänet kaupungilta, kun hän oli liian tolkuttomassa tilassa, ja suostuttelivat poliisin päästämään hänet kotiin, jottei hän joutuisi telkien taakse. Perheen rahahuolet kasvoivat edelleen. Vaaliruhtinas suostui kuitenkin maksamaan pientä eläkettä Johannille.[14] Beethoven sai toimeentulonsa hoviorkesterin viulistina, ja lisäksi hän sai oikeuden päätöksellä puolet isänsä palkasta käytettäväksi perheen elättämiseen.[14]

Ura Wienissä

Mozart oli jo kuollut, kun Beethoven palasi Wieniin vuonna 1792 ruhtinaan avustuksella. Hän hakeutui Joseph Haydnin ohjaukseen[15] ja opiskeli muun muassa pianonsoiton tekniikkaa sekä kontrapunktia. Beethovenin ailahtelevainen luonne ja äkilliset raivonpuuskat eivät kuitenkaan sopineet Haydnin täysin päinvastaiseen luonteeseen, ja niin Beethoven siirtyi muiden opettajien, kuten Johann Georg Albrechtsbergerin ja Antonio Salierin oppiin Haydnin lähdettyä Englantiin vuonna 1794.[16] Beethovenin päätettyä jäädä pysyvästi Wieniin ruhtinas lopetti apurahan, mutta sillä välin Beethoven oli jo ehtinyt saavuttaa suosiota yläluokan salongeissa siinä määrin, että sai riittävästi rahallista tukea rikkailta wieniläisiltä.

Pian Wieniin muuttamisensa jälkeen Beethoven sai tietää isänsä kuolleen. Alkoi vaikuttaa siltä, että Johannin eläke, jolla Beethovenin veljet tulivat toimeen, lakkautettaisiin. Beethoven kirjoitti heti kirjeen vaaliruhtinaalle ja oli helpottunut saatuaan tietää, että eläkettä jatkettaisiin ja summa kaksinkertaistettaisiin. [17]

Vuonna 1794 Ranskan vallankumousarmeija valloitti Reinin länsirannan, jonka vuoksi monet Beethovenin ystävistä, kuten Franz Wegeler, kreivi Waldstein ja Stephan von Breuning muuttivat Wieniin. Beethovenin veli Caspar ansaitsi elantonsa musiikinopettajana Wienissä ja Johann pääsi Wieniin apteekkiapulaiseksi. [18]

Vuonna 1795 Beethoven esiintyi ensimmäisen kerran Wienissä. Hänen intohimoisesti ja dynaamisesti esittämänsä toinen pianokonsertto nosti hänet kaupungin johtavaksi pianistiksi. 1790-luvun tuotantoon kuuluivat pianokonserton lisäksi muun muassa piano-, viulu- ja sellosonaatit. Beethoven oli Wienin menestynein vapaa säveltäjä [15], eikä hän Bonnin-vuosien jälkeen enää koskaan palvellut hovissa vaan omisti maksusta sävellyksiään varakkaille ylimysystävilleen ja kenties myös rakastajilleen. Soluttautumisen seurapiireihin sujui osittain sen vuoksi helposti, vaikka Beethoven oli vaatimatonta syntyperää. Hänellä kerrotaan olleen erikoisia tapoja konserteissaan; esimerkiksi konsertin päätyttyä hän saattoi nousta seisomaan ja ulvoa naurusta tai jopa huudahtaa "Millaista typerää joukkoa!" [19]

Vuonna 1797, 26-vuotiaana, Beethoven sairastui vakavasti pilkkukuumeeseen.[20] Sairaus jätti pysyvät jäljet Beethoveniin, mutta hän jatkoi opiskelua ja säveltämistä tuntiessaan itsensä olevan paremmassa kunnossa.[20]

Carl Czerny

Bettina Brentano: Beethovenin asunto, maalaus, 1811

Eräs Beethovenin oppilaista oli pikkupoika nimeltään Carl Czerny, joka oli mennyt isänsä kanssa tapaamaan Beethovenia vuonna 1799. Carl Czernyn mukaan "Beethovenin asunnossa oli hyvin sotkuista, ympäri huonetta hujan hajan papereita, vaatteitta ja edellisen illallisen tähteitä, siellä täällä laatikoita, seinät olivat paljaat, hutera tuoli pianon ääressä oli huoneen ainoa istuin, kaiken keskellä vesilätäköitä, sillä hän otti alituisesti suihkuja säveltäessään." Huoneessa oli useita ihmisiä, ja tämä lyhyt ja tanakka, epäsiisti mies taisi hermostuttaa pikkupoikaa, mutta Beethoven osasi olla hyvin ystävällinen.[21] Poika istui Beethovenin vieressä musteella tahritun pianon ääressä ja pisti merkille, että Beethovenin kädet olivat erittäin karvaiset ja sormensa leveät, varsinkin sormenpäät. Eniten poikaa kuitenkin kiehtoivat Beethovenin korvissa olevat pumpulit, "jotka oli kasteltu jossain keltaisessa nesteessä".[21] Ensimmäinen maininta Beethovenin kuuroudesta oli kuitenkin Beethovenin Kirjeessä Wegelerille vuonna 1800. Beethoven oli tyytyväinen pojan soittoon ja otti hänet oppilaakseen.

Kuurous

Johann Neidl: Beethoven, kaiverrus, 1801.

Tiedetään, että Beethoven kerran raivostui eräälle tenorille harjoituksissa niin suunnattomasti, että luhistui ja havaitsi menettäneensä tilapäisesti kuulonsa.[22] Kaikesta päätellen vaurioituneet valtimot eivät kestäneet kiivaudesta johtuvaa korkeaa verenpainetta. [22]

Beethoven oli jo aiemmin kärsinyt vatsavaivoista. Vuonna 1798 Beethoven huomasi kuulonsa heikentyvän. Beethoven arveli aluksi kuuroutensa olevan sidoksissa vatsavaivoihin, joka saattoikin pitää paikkansa, mutta hän säikähti, kun hänen kuulonsa yhä vain huononi senkin jälkeen, kun hän oli päässyt eroon vatsavaivoistaan.[22]

Beethovenin bonnilainen ystävä Franz Wegeler oli juuri valmistunut lääkäriksi. Hän teki kaikkensa Beethovenin auttamiseksi. Hän suositteli erikoislääkäreitä ja hoitokuureja, mutta vuonna 1801 tilanne oli pahentunut edelleen; hän kuuli korvissaan häiritsevää suhinaa eikä pian enää kyennyt kunnolla hoitamaan pianistin uraansa. Heinäkuussa hän kirjoitti Wegelerille: "Jotta saisit oikean kuvauksen kuuroudestani, sanon, että teatterissa minun on mentävä aivan orkesterin viereen saadakseni selvää näyttelijöiden puheesta. Jos astun hiukankin kauemmaksi, en kuule mitään puheesta tai soitosta". Myös orkesteria johtaessaan hän tarvitsi nyt apulaiskapellimestaria. Vuonna 1802 alkoi käydä selväksi, että Beethovenin pahin pelko oli hitaasti käymässä toteen. Hän käytti monenlaisia kuulokojeita ja sai lääkärin määräyksestä kylpyjä Tonavan vedessä, mahapillereitä sekä manteliöljyä korvakäytäviin, mikä kuitenkin vain pahensi tilannetta.[23] [24] [25] Oli myös kokeiltu tiettyä teetä, mutta se aiheutti korvissa vihellystä ja ulvontaa.[25]

Marraskuussa 1801 Beethoven kirjoitti Wegelerille rakastuneensa oppilaaseensa Giuletta Cuicciardiin, jonka kanssa hän haaveili jopa avioliitosta. He kuitenkin erosivat toukokuussa 1802. [26]

Eräässä talossa Heiligenstadtin kylässä Wienin laitamilla hän kirjoitti veljilleen Karlille ja Johanille kuuluisan kirjeen, joka nykyisin tunnetaan Heiligenstadtin testamenttina. Siinä Beethoven purkaa epätoivonsa ja kertoo, kuinka hänen ailahteleva käytöksensä on ymmärretty väärin pelkäksi pahanhenkisyydeksi, mutta todellisuudessa se johtui vain kuuroutumisen aiheuttamasta ahdistuksesta. Samalla hän toteaa, että on valmis hyväksymään kohtalonsa, ja päättää kaikesta huolimatta viimeistellä ne teokset, jotka hänen päässään yhä olivat ja jotka hän koki elämäntehtäväkseen.

»Voi te, jotka ajattelette tai sanotte, että olen pahantahtoinen, itsepäinen tai ihmisvihaaja, kuinka teettekään minulle vääryyttä. Ette tiedä salattua syytä, joka saa minut vaikuttamaan sellaiselta. – – Minun täytyy elää lähes yksin, kuin karkotettu; voin olla tekemisissä yhteiskunnan kanssa vain juuri sen verran kuin on tarpeellista. Viimeisien kahden vuoden aikana olen välttänyt menemästä mihinkään seuratilaisuuksiin, koska en voi sanoa ihmisille "Puhukaa kovempaa, sillä olen kuuro!" Aina kun lähestyn ihmisiä minut valtaa polttava kauhu, ja pelkään altistuvani sille vaaralle, että ihmiset huomaavat minun tilani. – – Sellaiset tapaukset ajoivat minut epätoivoon, ja vielä vähän enemmän niin olisin päättänyt elämäni – vain taide pidätteli minua. Tuntui mahdottomalta jättää maailmaa, ennen kuin olisin luonut kaiken minkä tunnen olevan sisälläni. – – Näkemiin, älkääkä unohtako minua kun olen kuollut; ansaitsen tämän teiltä, sillä elämäni aikana olen ajatellut teitä ja tapoja tehdä teidät onnellisiksi.[27]»

Beethovenin kuuroudelle on esitetty useita selityksiä. Ruumiinavauksessa selvisi, että hänen sisäkorvansa oli laajentunut, mistä oli ajan mittaan seurannut haavaumia. Lisäksi hänen hiustensa lyijypitoisuus todettiin myöhemmin erittäin korkeaksi. Lyijyä käytettiin Beethovenin aikana – tietämättä sen haittavaikutuksista – jopa lääkkeissä ja viinin makeuttamisessa. Beethovenin arvellaan saaneen lyijyä myös lääkärinsä antamien hoitojen vuoksi.[28] Lyijyn tiedetään elimistöön joutuessaan aiheuttavan ailahtelevaisuutta, äkillisiä raivokohtauksia ja jopa kuuroutta.[25]

Vuodesta 1818 Beethoven ei pystynyt kommunikoimaan ihmisten kanssa normaaliin tapaan kuuroutensa vuoksi, ja hän turvautui keskustelukirjoihin, joiden välityksellä hän viesti ihmisten kanssa. Keskustelukirjat ovat olleet korvaamattomia lähteitä Beethovenin elämän ja ajatusten selvittämisessä.[29]

Vuodet 1804–1815

Christian Hornemann: Beethoven, miniatyyrimuotokuva, 1803

Jälkipolville Beethovenin kuurous oli myös siunaus. Testamentin kirjoittamisen jälkeen hän sai valtavan luomisvimman ja päätti omistaa loppuelämänsä säveltämiselle. Vaikka hän ei enää kuullut juuri soittimia tai lauluääntä, hän kuuli keksimänsä melodiat päässään. Myös hänen tyylinsä muuttui täysin, ja se oli nyt rohkeaa ja sankarillista heijastaen säveltäjän omaa päättäväisyyttä.[30] Vuodet 1803–1812 olivat säveltäjän tuottoisimmat. Vuonna 1803 saivat ensiesityksensä toinen sinfonia ja kolmas pianokonsertto. Pian syntyi myös tunnettu pianosonaatti Waldstein, jonka Beethoven omisti ystävälleen. Vuonna 1804 valmistui uupumattoman työn seurauksena kolmas sinfonia, Eroica (Sankarillinen). Beethoven omisti sen aluksi ihailemalleen Napoleon Bonapartelle, mutta kiivastui kuultuaan tämän julistautuneen keisariksi ja repi sinfonian kansilehden irti kutsuen sitä enää vain sankarilliseksi sinfoniaksi.[31] Hänen silmissään Napoleon ei ollut enää sankari vaan ahne ja vallanhimoinen. Sinfonia merkitsi uuden aikakauden alkua sekä Beethovenin tuotannossa että koko musiikin historiassa, sillä sen hurjat alkutahdit olivat ajalleen poikkeukselliset ja enteilivät jo romantiikan syntyä.[31]

Raivokas säveltämistahti vaati pian veronsa. Toukokuussa 1804 hänen voimansa ehtyivät, ja Stephan von Breuning otti hänet hoiviinsa. Beethovenista oli tullut entistä ärtyneempi, koska hän ei voinut huonossa kunnossa purkaa turhautumistaan säveltämiseen, ja häntä saattoi hädin tuskin edes puhutella.[32] Muutaman viikon kuluttua – riidan vuoksi – Beethoven lähti maaseudulle pysytellen kuitenkin Wienin lähistöllä. Siellä hän rauhoittui jälleen ja palattuaan Wieniin tervehtyneenä pystyi taas säveltämään: pianosonaatti Appassionata oli uusi väylä säveltäjän tunteiden purkamiselle. Hän pahoitteli von Breuningille käytöstään. Beethovenin tuttavapiiri tiesi, kuinka hyväsydäminen sairauksien, konserttien ja säveltämistyön rasittama säveltäjä pohjimmiltaan oli, ja hyväksyi hänet sellaisena kuin hän oli.

Myöhemmin samana vuonna Beethoven ystävystyi ja lopulta rakastui Josephine von Brunswickiin, erääseen oppilaaseensa, joka oli jäänyt leskeksi. Napoleonin armeijan edetessä kohti Wieniä Josephine päätti paeta lapsineen maatilalle Unkariin, minkä Beethoven joutui onnettomana hyväksymään. [33] Josephinen sisar Therese pysyi säveltäjän tukena, ja lopulta heidän suhteensa syveni.

Vuonna 1805 Beethoven sai valmiiksi ainoan oopperansa Fidelion. Kantaesitystä viivyttivät sekaannukset ja säveltäjän tyytymättömyys esityksen suunnitteluun. Kun teos lopulta esitettiin marraskuussa, se ei saanut kovin suurta menestystä.[34] Seuraavana vuonna hän sai valmiiksi Razumovski-kvartetot, jotka oli tarkoitettu omaa jousikvartettiaan ylläpitävälle harrastelijamuusikko kreivi Razumovskille. Lisäksi valmistui neljäs sinfonia, joka oli eräänlainen seesteinen välivaihe ennen seuraavaa mullistusta. Viides sinfonia alkaa kuuluisilla ”kohtalon koputuksilla”, jotka olivat täysin ennenkuulumattomia ajan yleisölle. Sinfonian finaaliosa oli ensi kerran koko teoksen huipentuma, kun se tähän asti oli säveltäjien teoksissa ollut merkitykseltään vähäisempi.

Beethovenin ystävät ja suojelijat

Vuonna 1806 Beethoven laati ainoan viulukonserttonsa, joka on nykyään yksi arvostetuimmista viulukonsertoista. Se ei kuitenkaan aluksi saanut suurta suosiota. Hämmästystä yleisössä herätti se, että pitkän avausosan ensimmäiset nuotit antoi patarumpu. Pianisti Muzio Clementi kuitenkin piti viulukonsertosta niin paljon, että pyysi Beethovenia sovittamaan teoksen pianokonsertoksi. Näin syntyneelle D-duuri-pianokonsertolle ei annettu numeroa. Saman vuoden heinäkuussa ruhtinas Lichnowsky pyysi Beethovenia viettämään loppukesän hänen luonaan. Syyskuussa hän pyysi Beethovenia soittamaan kahdelle ranskalaiselle upseereille , jolloin säveltäjä suuttui ja hajotti tuolinsa. Tämän jälkeen hän pakkasi matkalaukkunsa. Saavuttuaan kotiinsa hän pudotti kaappinsa päällä olevan Lihnowskyn rintakuvan joka hajosi tuhansiksi sirpaleiksi. [35]

Kesällä 1807 Haydnin suojelijan veli ruhtinas Nikolaus Esteràzy pyysi Beethovenia säveltämään messun hänen vaimonsa syntymäpäivää varten, jonka syntymäpäivät olivat syyskuussa. Beethoven suostui pyyntöön siitä huolimatta, että hänelle ei ollut minkäänlaista kokemusta kirkkomusiikin säveltämisestä. 26. heinäkuuta hän kirjoitti ruhtinaalle:

»Koska olette useaan kertaan kysyneet minulta, kuinka sävellys edistyy, ilmoitan, että saatte sen viimeistään 20. elokuuta. Tällöin meillä on vielä riittävästi aikaa harjoituksiin.[36]»

Harjoitukset pidettiin Eisenstadtissa monta päiviä ennen ruhtinattaren syntymäpäivää. Harjoituksissa oli läsnä ruhtinaan lisäksi useita Beethovenin ystäviä, kuten Anton Schindler. Hän kuvasi tapahtumaa suraavasti:

»Konsertin jälkeen oli tapana tavata ruhtinaan asunnolla ja keskustella juuri kuullusta musiikista. Beethovenin astuessa huoneeseen ruhtinas sanoi hänelle: 'Mutta hyvä Beethoven, mitä te nyt olette menneet tekemään?' Tämän oudon kysymyksen vaikutusta lisäsi vielä se, että Beethoven huomasi ruhtinaan vieressä seisovan kapellimestari Hummelin hymyilevän. Beethoven uskoi, että tapaus oli jollain tavalla suunniteltu häntä vastaan, eikä hän millään voinut pysyä paikassa, jossa häntä ei ymmärretty, ja hän lähti Eisenstadtista vielä samana päivänä.[36]»

Noin vuonna 1807 Beethoven tutustui 20-vuotiaaeen arkkiherttua Rudolph von Haspurgiin. Tämä oli usein sairaalloinen ja kalpea, mutta luonteeltaan rakastettava ja todellinen musiikin ystävä. Hän otti Beethovenilta sävellystunteja. Hän osoitti epätavallista musiikillista lahjakkuutta ja herätti Beethovenissa suorastaan isällistä hellyyttä. [37]

Napoleonin veli Jérôme tarjosi vuonna 1809 Beethovenille kapellimestarin paikkaa Kasselissa. Säveltäjä oli suostumaisillaan virkaan, mutta huolestuneena parhaimman säveltäjänsä menettämisestä wieniläiset saivat käännetyksi hänen päänsä tarjoamalla hänelle elinikäistä vuosittain maksettavaa korkoa.[38] Samalla Napoleonin joukot piirittivät Wieniä, ja tykkitulen pelästyttämä säveltäjä vetäytyi veljensä Casparin kellariin, jossa tilanteesta huolimatta sävelsi Keisarikonserton nimellä tunnettua viidettä pianokonserttoaan.[38] [39]

Beethovenilla oli pitkään tukenaan perheitä, joiden seurassa hän oleskeli paljon. Von Breuningien ja von Brunswickien jälkeen hän tutustui Malfattin perheeseen, jonka yhdeksäntoistavuotiasta tytärtä hän kosi huonoin tuloksin. Für Elise on kirjoitettu Therese Malfatille (kappaleen nimessä ”Elise” on seurausta Beethovenin käsialan väärintulkinnasta).

Beethoven muutti 64 kertaa niiden 34 vuoden aikana, jotka hän vietti Wienissä.[40] Hänet sanottiin aina irti, tai hän irtisanoutui itse. Syynä oli, että hän piti liian kovaa meteliä, roiskutti pesuvettä lattialle, asunto ei ollut hänen mielestään tarpeeksi aurinkoinen, lähistöllä norkoili ihmisiä, jotka halusivat tavata hänet. Hänellä oli usein vuokralla useita asuntoja yhtä aikaa, mutta hän asui vain yhdessä niistä. Suosittua säveltäjää ei siten ollut helppo tavoittaa. Hänen kodeissaan vallitsi usein sekasorto, eikä huonekaluja juuri ollut pianon, tuolin ja sängyn lisäksi.

Beethovenin tiedetään ihastuneen herkästi useisiin nuoriin naisiin, joiden kanssa hän ei kuitenkaan kyennyt kehittämään pysyvää ihmissuhdetta. Onnettomien rakkauksien jälkeen Beethoven päättikin omistautua yksinomaan musiikille, jota hän piti jalompana tavoitteena kuin oman perheen saamista.[41]

Pastoraalisinfonia

Kesäkuukaudet 1807 Beethoven vietti Badenissa ja 1808 Heiligenstadtissa, jossa myös syntyi hänen kuudes sinfoniansa. Sinfonia oli tulvillaan rakkautta maaseutuun. Beethovenin tarkoitus ei ollut ei ollut suorasanaisesti kuvailla maalaismaisemia, joskin hän siinä nimesi joitakin osia. Hän kirjoitti: "Se, jolla on edes kalpea aavistus maalaiselämästä, ei kaipaa lukuisia kuvailevia otsoikita pystyäkseen ymmärtämään, mihin olen pyrkinyt". [38]

Paljon myöhemmin hän kulki samassa laaksossa jossa oli säveltänyt pastoraalisinfonian. Hän kysyi seurassaan olevalta ystävältään, kuuliko tämä puista keltasirkkujen tirskutusta. Ympäristössä vallitsi kuitenkin hiljaisuus. Tämän jälkeen Beethoven sanoi: "Juuri täällä sävelsin puronrantakohtauksen. Keltasirkut, viiriäiset, satakielet ja käet sävelsivät kanssani".[38]

Joulukuussa 1808 Beethoven ilmaantui hänen tukemisekseen järjestettyyn konserttiin, jossa esitettiin ensi kerran hänen viides ja kuudes sinfoniansa sekä kuorofantasia. Harjoituksissa vallitsi sekasorto, ja soittajat ilmoittivat yhdessä välissä, etteivät suostuisi harjoittelemaan, jos Beethoven on paikalla. Beethoven itse kertoi konsertista: "Soittajat olivat hyvin kiukkuisia ja tekivät huolimattomuuksissaan virheitä kaikkein helpoimmissakin kohdissa. Äkkiä keskeytin ja huusin kovaa 'aloittakaa alusta!' Sellaista ei ollut tapahtunut koskaan ennen, ja yleisö oli tyytyväinen lopputulokseen." [38]

Beethovenin viides sinfonia teki syvän vaikutuksen. Ranskalainen säveltäjä ja Beethovenin oppilas Hector Berlioz oli suostutellut Beethovenin menemään konserttiin ja tapasi tämän myöhemmin käytävällä. Berlioz aikoi kysyä Beethovenin mielipidettä, mutta tämä sanoi kysymättä "Huh! Minun on päästävä ulos raitiseen ilmaan. Se oli hämmästyttävää, ihmeellistä! Olin sellaisen tunnekuohun vallassa, että tuskin tiesin, mihin panisin hattuni!" [38]

Teplitz

Carl Röhling: Beethoven ja Goethe Teplitzissä 1812, litografia, 1887.

Therese Malfatin jälkeen Beethoven tutustui Bettina Brentanoon, älykkääseen nuoreen naiseen, joka oli myös Beethovenin suuresti ihaileman Goethen ystävätär. Bettina järjesti kahden suuren taiteilijan tapaamisen. Beethoven ja Goethe tapasivat Teplitz-kylpylässä Böömissä heinäkuussa 1812. Bettina oli järjestänyt näiden kahden suuren taiteilijan tapaamisen, ja Goethe määräsi paikan ja ajan. Beethoven ja Goethe olivat luonteeltaan niin erilaisia, ettei heistä tullut todellisia ystäviä. Goethe sanoi Beethovenista:

»Vaikkei hän olekaan aivan väärässä siinä, että maailma on inhottava, ei hänen asenteensa tee siitä miellyttävämpää hänelle itselleen eikä muille. Hänelle tulee osoittaa sääliä kuuroutensa takia, joka vaikuttaa hänen seurustelutaitoonsa ehkä vielä enemmän kuin musiikkiinsa.[42]»

Teplizissä Beethovenin kerrotaan käyttäytyneen moukkamaisesti, kun Beethoven ja Goethe päiväkävelyllä tapasivat keisarin ja keisarinnan, Goethe kumarsi heille, mutta Beethoven vain käveli kädet selän takana pysähtymättä.[43]

Beethoven julisti: "Goethe pitää liian paljon hovi-ilmastosta – enemmän kuin runoilijalle on sopivaa." Kumpikaan ei enää koskaan ehdottanut uutta tapaamista.

Samoihin aikoihin Beethoven lähti Linziin, jossa hän päätti 7. sinfoniansa ja aloitti 8. sinfoniansa. Linzissä apteekkarina hyvin menestyvä Beethovenin veli Johann eli onnellisena taloudenhoitajansa kanssa. Beethoven näytti unohtaneen, ettei ollut ollut enää aikoihin vastuussa veljestään, ja käski parin erota. Beethoven sanoi sen niin törkeästi, että Johann uhmissaan nai taloudenhoitajansa.[44] [41]

Beethovenin nuorempi veli Caspar Carl kuoli 15. marraskuuta 1815 äitinsä tavoin tuberkuloosiin. Testamentissaan veli oli määrännyt Beethovenin huoltajaksi pojalleen Karlille. Testamentinlisäys, jonka Beethoven uskoi kälynsä Johannan tehneen Casparin tietämättä, määritteli että holhousta hoitaisivat yhdessä setä ja lapsen äiti:

»Koska olen tullut tietämään, että veljeni haluaa kuolemani jälkeen ottaa poikani pois äidiltään ja erottaa tämän kokonaan äitinsä kasvatuksesta, pidän tarpeellisena lisätä testamenttiini, etten tahdo poikaani otettavaksi pois äidiltään, vaan että hän voi jäädä äitinsä luo niin pitkäksi aikaa kuin hänen tuleva uransa suinkin sallii. Tämän toteuttamiseksi holhousta hoitavat yhdessä sekä veljeni että vaimoni. Suosittelen vaimolleni mukavuutta ja veljelleni enemmän malttia. [44] [45]»

Beethoven pyrki pitämään täysin itse huolta pojasta ja kulutti runsaasti aikaa ja rahaa tämän eteen. Hän laati anomuksen holhouksen siirtämiseksi yksin hänelle. Epätoivoiissaan hän etski käsiinsä neljän vuoden takaisen kavallussyytteen. 16. tammikuuta 1816 hän sai Karlin itselleen. Hän alkoi välittömästi etsiä Karlille sisäoppilaitosta, jossa hän olisi turvassa Johannan yrityksiltä ottaa hänet. [45] [46] Beethoven valitsi Karlin sisäoppilaitokseksi koulun, jota johti Cajetan Giannatasio del Rio. Tälle Hän kirjoitti tammikuun 1816 lopussa:

»Joka tapauksessa on varmaan parasta antaa myöhemmin hänet Wienistä Mölkiin tai johonkin muualle. Siellä hänen ei enää tarvitse kuulla mitään pahaa äidistään. [47]»

Beethoven yritti väittää Johannan myrkyttäneen miehensä, kunnes lääketieteellinen tosiatus osoitti päinvastaista. Tämän jälkeen hän sai päähänsä, että hän oli itse Karlin biologinen isä. [47] Ajoittain hän yritti estää kaiken kontaktin toisiinsa Karlin ja Johannan välillä, kun taas joskus hän vei Karlin katsomaan äitiään tai järjesti tapaamisen asunnossaan. [47] Kesällä 1816 hän suunnitteli ottavansa Karlin kokonaan itselleen mutta lykkäsi asian kunnes Karl parantuisi tyräleikkauksesta. [47] Vuosi 1816 oli alkanut erittäin myrskyisänä oikeustaistelusta, ja päättyi tietoon Ruhtinas Lobkowiztin kuolemasta 15. joulukuuta.

Säveltäjän ja veljenpojan välit muodostuivat erittäin myrskyisiksi. Heidän oli vaikea ymmärtää toisiaan. Karl piti Beethovenia sangen erikoisena persoonallisuutena. Tätä vaikutelmaa eivät parantaneet ne tilanteet, jossa Beethoven silmät raivosta lieskuen nimitteli kälyään "kurjaksi vaimoksi" ja "luonnottomaksi äidiksi". Näiden solvausten vuoksi Karl ei kahteen kuukauteen isänsä kuoleman jälkeen halunnut muuttaa tämän "kauhean setänsä" luokse. [48]

Karl piti setäänsä ikävystyttävänä ja ilkeänä vanhana miehenä, joka ei lainkaan ymmärtänyt, etteivät musiikki ja kirjallisuus voineet merkitä kaikkea elämässä. Beethoven puolestaan huomasi, etteivät veljenpojan persoonallisuus vastanneet hänen odotuksiaan. Hän oli toivonut saavansa hoitoonsa herkän ja sivistyneen lapsen, jolle hän olisi voinut uskoa musiikillisen kielensä salaisuuksia ja jonka kanssa hän olisi voinut keskustella filosofiasta, runoudesta ja politiikasta. [48]

Karl päinvastoin osoitti jo varhain voimaksta taipumista sekä uhkapeliin että juoppouteen ja hankkiutui sangen arveluttavien ystävien pariin. Hän ei koskaan osoittanut pientäkään merkkiä taiteellisesta lahjakkuudesta ja teki tyhjäksi Beethovenin toiveen kasvattaa hänestä henkinen perillisensä. [48]

Vuonna 1817 Beethoven kirjoitti ystävälleen Dorothea Ertmannille, jolle hän myös omisti vuonna helmikuussa 1817 julkaistun pianosonaattinsa. Kirjeessään hän valitti huonoa terveyttään; hän oli sairastanut koliikkia ja katarria. Johanna oli suostunut osallistumaan Karlin opintokustannuksiin, mutta elokuussa 1817 hän valitti tuomareille Johannan pahansuopaisesta juoruilusta ja vaati, että tämä saisi tavata poikansa vain kahdesti vuodessa. [47]

Joseph Mähler: Beethoven, maalaus, 1815

Tammikuussa 1818 Beethoven päätti viimein ottaa Karlin asuntoonsa, ja haki hänet pois koulusta 24. tammikuuta 1818. Johannalla oli jo kuitenkin omia suunnitelmiaan Karlin tulevaisuutta varten. [49]

Kesän 1818 Beethoven vietti Mödlingissä Karlin kanssa. Siellä hänen luonaan vieraili englantilainen pianisti ja säveltäjä Cipriani Potter. Kun Potter huomautti, että Beethovenin piano oli pahasti epävireessä, Beethoven vastasi tähän, että virittäminen teki siitä yhä epävireemmän, millä hän viittasi siihen, että hän ei itse kuullut pianon ääntä. Karl opiskeli Mödlingissä papin nimeltä Fröhlich johdolla. Tämä kuitenkin lähetti hänet tiehensä äitinsä haukkumisen takia – tuon tavan Beethoven oli opettanut Karlille. [49]

Wieniin palattuaan oli vielä löydettävä opettaja, joka valmentaisi pojan sisäoppilaitokseen, johon Beethoven toivoi hänen pääsevän, mutta Johanna oli jo ehtinyt suunnitella omiaan Karlia varten. Syyskuussa hän sai luvan lähettää Karl sisäoppilaaksi kuninkaallis-keisarilliseen Konviktiin, jossa Karl aloitti koulunkäyntinsä. Keskiyöllä 3. joulukuuta Karl karkasi äitinsä luo. [49] Vaikka poliisi toimitti välittömästi Karlin takaisin kouluun, tapaus riitti Johannalle uuden anomuksen tekemiseen. Hän valitti, että häneltä oli lainvastaisesti riistetty hänen oikeutensa, ja että Karlille koituisi korvaamattomaksi fyysiseksi ja moraaliseksi vahingoksi, jos Karl jätettäisiin ainoastaan Beethovenin hoitoon. Kun Beethovenilta tiedusteltiin Karlin kasvatuksesta, hän sanoi vahingossa: "Jos hän vain olisi syntyperältään aatelinen..." mikä veti huomion hänen omaan aateluuskuvitelmaansa ja flaamilaisen vanin ja saksalaisen vonin sekoittamiseen keskenään. Koska hän ei voinut todistaa sellaista arvoasemaa, paitsi väittämällä aateluutensa olevan sydämessään, juttu siirrettiin aatelittomien rauhantuomarille, Beethovenin suureksi nöyryytykseksi ja Johannan eduksi. [49] Alkuvuodesta 1819 Johannalle myönnettiin holhousoikeus. Hän lähetti kesäkuussa 1819 Karlin kouluun, jota johti Joseph Blöchlinger. Beethoven teki kaikkensa saadakseen Blöchlingerin Johannaa vastaan, josta ei kuitenkaan ollut mitään apua, ja 17. syyskuuta rauhantuomari vahvisti, että holhous on jaettava Johannan ja Leopold Nussböck-nimisen kaupungin virkamiehen kesken. [49]

Kesästä 1819 alkaen Beethovenilla oli Karl-pakkomielle, ja saman vuoden helmikuussa hän myös yritti saada tukea lakimies Johann Baptis Bachilta. Lokakuussa esitetty vastakanne hylättiin Johannan hyväksi. [49] Viimeisenä keinonaan Beethoven laati pitkän muistion, jossa hän vetosi mahtavien ystäviensä, kuten arkkipiispa Rudolphin vaikutusvaltaan. Hän esitti sen etukäteen kahdelle tuomareista. Oikeus antoi periksi Beethovenille huhtikuussa 1820 ja nimitti hänet Karlin holhoojaksi. Johanna teki vielä yhden epäonnistuneen yrityksen vedoten keisariin. Vastakanne hylättiin, ja 24. heinäkuuta taistelu julistettiin päättyneeksi. [49]

Viimeiset vuodet

August von Klöber: Beethoven, piirros, 1818

Vuodet 1813–1819 eivät olleet Beethovenille kovin tuotteliaita. Häntä vaivasivat taloudelliset ja henkilökohtaiset huolet. Wellingtonin voiton tekijänoikeuksista aiheutui neljän vuoden mittainen oikeustaistelu, koska teos sävellettiin alun perin vastakeksitylle panharmonikonille, jonka kehittäjä Mälzel oli riidan toinen osapuoli. Vihdoin vuonna 1817 he pääsivät sopimukseen tuhlattuaan paljon rahaa ja voimia. Vuonna 1819 Beethovenista oli jo tullut lähes täysin kuuro, eikä hän enää kuullut puhetta eikä musiikkia.[50]

Vuonna 1820 Beethoven oli kävellyt koko päivän Badenissa, ja hän huomasi lopulta eksyneensä. Hän alkoi kurkistella talojen ikkunoista sisälle, mutta asukkaat ilmoittivat oudosta kulkijasta poliisille. Poliisi kävi kertomassa asiasta poliisipäällikölle, joka vietti samaan aikaan iltaa ystäviensä seurassa. Vanki väitti olevansa Beethoven, vaikka selvästi hän oli pelkkä kulkuri. Poliisipäällikkö päätti "Putkaan vaan. Ainakin aamuun asti." Yöllä poliisin oli pakko herättää päällikkönsä. Vanki vaati, että oli ehdottomasti otettava yhteys tunnettuun wieniläismuusikkoon tunnistamaan hänet. Päällikkö käski vangin tuotavaksi eteensä. "Mutta sehän on Beethoven!" hän kauhistui. Hän kutsui säveltäjän kotiinsa ja lähetti tämän seuraavana aamuna virkavaunuissaan Wieniin. [51]

Vuonna 1818 Beethoven sävelsi Hammerklavier-pianosonaatin. Seuraavana vuonna hän alkoi säveltää myöhäisiä mestariteoksiaan Missa Solemnista, kolmea viimeistä pianosonaattia (nro 30–32) ja yhdeksättä sinfoniaa. Missa Solemnis valmistui vasta vuonna 1823[52], paljon sen jälkeen, kun arkkiherttua Rudolf oli vihitty arkkipiispaksi, mihin tapahtumaan teos oli alun perin tarkoitettu. Valmistumisen myöhästyminen johtui Beethovenin veljenpojan huoltajuudesta käydystä oikeudenkäynnistä.[52] Yhdeksännen sinfonian valmistuessa wieniläiset olivat ihastuneita Rossinin musiikkiin, ja Beethoven uhkasi, että sinfonia kantaesitettäisiin Berliinissä. [53] [54] Tällöin wieniläiset saivat kootuksi vetoomuksen kotikaupunkinsa puolesta, ja sinfonia ensiesitettiin siellä toukokuussa 1824. Beethovenin kerrotaan yrittäneen tarmokkaasti johtaa orkesteria varsinaisen kapellimestarin (Ignaz Umlauf) rinnalla kuulematta mitään soitosta. Toisen osan patarumpuosuus jouduttiin keskeyttämään hetkeksi yleisön suosionosoitusten takia. Esityksen jälkeen yleisö juhli myrskyisästi suosionsa huipulla ollutta sankariaan, mutta Beethoven itse havaitsi tämän vasta, kun alttosolisti, nuori Caroline Unger, tarttui häntä kädestä ja käänsi hänet yleisöön päin. Taiteellisesta menestyksestä huolimatta konsertti, jossa esitettiin lisäksi alkusoitto Die Weihe des Houses (Talon vihkiäiset) ja osia Missa Solemniksesta, oli taloudellinen katastrofi.[55]

Lontoo

Vuonna 1823 Beethovenin luona pistäytyi saksalainen Lontoossa asuva soittimien rakentaja Johann Andreas Stumpff. Tavatessaan Stumpffin Beethoven oli loistavalla tuulella. "Tänään olen onnellinen" hän sanoi ja kysyi Stumffilta, pitikö tämä Wienistä "Jossa ihminen voi syödä, juoda ja nukkua hyvin". [56]

Stumpff otettiin siis lämpimästi vastaan Hän kuunteli Beethovenin puheita Lontoon hyvistä puolista ja sen sivistyneistä asukkaista. Wienistä Beethoven sen sijaan sanoi, "etteivät ihmiset osaa puhua muusta kuin ruoasta ja juomisesta, laulusta ja typerästä musiikista. Jospa Karl voisi päästä Englantiin, jossa hän voisi asua Stumpffin luona." [56] Hän kysyi Stumffilta, miten paljon veljenpojan oleskelu Lontoossa tulee maksamaan.

Tämän jälkeen sovittiin, että Beethoven illastaisi Stumpffin luona ja Beethoven kertoi Stumpffille, että kalaruoat ovat erityisen mieluisia. Illallisen jälkeen Stumpff kutsuttiin uudelleen vierailulle kolmen päivän kulutttua. [56]

Ferdinand Georg Waldmüller: Beethoven, maalaus, 1823

Beethoven kuitenkin tuli Stumpffin asunnolle jo seuraavana aamuna ja he lähtivät kävelylle. Stumpff kertoi Beethovenin sinfonioiden menestyksestä Lontoossa. Pastoraalisinfonia oli erityisesti naisten suosikki. [56] Kaikki odottivat hänen kymmenettä sinfoniaansa. Beethoven halusi kiihkeästi nähdä maan, jossa hänen teoksensa olivat niin suuressa arvossa ja lupasi tulla vierailulle ja asua Stumffin luona. Ennen kuin he erosivat, Beethoven otti taskustaan paperin ja antoi sen Stumpffille. "Se on esittävinään minua, mutta se ei ole kovin hyvä - harjoittelijan työtä." Sen jälkeen hän otti paperin Stumpffin kädestä, kieritti sen rullalle ja asetti sen vasempaan korvaansa. Stumpff sanoi "kuulotorveen" ääntäen selkeästi: "Jos tapaan Lontoossa taiteilijan, täydennämme kuvan yksityiskohdat. Siitä tulee vielä hienoin muotokuva. Sen olen velkaa ihailijoillenne". [56] Beethoven syleili Stumpffia lämpimästi. Samassa heidät ohitti hautajaissaatto. Beethoven katosi Stumpffin näkyvistä. [56]

Anton Schindler

Yksikään tarina Beethovenin elämästä ei jätä mainitsematta Anton Schindleriä (1792–1864), Beethovenin ystävää ja tämän elämäkerran kirjoittajaa. Hän oli myös yksi niistä, joka oli valmis uhraamaan paljon ystävyydelleen. Hän kuitenkin halusi esittää Beethovenin sankarillisena hahmona. Hän meni jopa niin pitkälle, että hävitti yli puolet Beethovenin keskusteluvihoista, koska ne eivät hänen mielestään sopineet Beethovenin sankarilliseen henkilökuvaan. [57] Siitä huolimatta Beethoven sai monet asiat tietoonsa Schindleriltä, hän tutustui esimerkiksi Schubertin musiikkiin hänen kauttaan. Beethovenin mielestä Schubertissa oli jumalainen kipinä. Hän ennusti tämän vielä hämmästyttävän maailmaa ja valitti sitä, ettei ollut tutustunut tähän jo aikaisemmin. [57]

Schindleriä on kiittäminen myös Missa Solemniksen sävellysvaiheita koskevasta kuvauksesta; Eräänä iltapäivänä elokuussa 1819 neljän aikaan [57] Schindler muusikkoystävineen pistäytyi Beethovenin luona. He saivat oitis kuulla kahden palvelustytön karanneen aamulla pelästyttyään raivokohtausta, jonka Beethoven oli pannut toimeen edellisenä yönä. Palvelustytöt olivat menneet nukkumaan odotettuaan Beethovenia keskiyöhön ja todettuaan että heidän valmistamansa ateria oli joka tapauksessa siihen mennessä syötäväksi kelpaamaton.

»Kuulimme mestarin laulavan huoneissaan suljettujen ovien takana. Kuului myös ulvahduksia ja jalkojen töminää. Kuunneltuamme jonkin aikaa näitä pelottavia ääniä olimme juuri menneet yöpuulle, kun ovi lennähti auki. Oviaukossa seisoi Beethoven, kasvot niin vääristyneinä, että pelästyimme. Hän puhui jotain sekavaa aivan kuin olisi paheksunut läsnäoloamme, mutta hillitsi itsensä vähitellen ja alkoi puhua jokapäiväisitä asioista "No, olipa tämäkin. Kaikki ovat lähteneet tiehensä, enkä ole saanut syötävää sitten eilisen iltäpäivän." Hän sanoi. Yritin rauhoitella häntä ja auttaa häntä pukeutumaan. Ystäväni riensi keittiön puolelle etsimään nälkäiselle mestarille jotain syötävää. Beethoven seurasi perässä ja alkoi pyydellä anteeksi kotinsa sekasortoa. Lieneekö maailmassa toista yhtä suurenmoista teosta, joka olisi syntynyt yhtä sietämättömissä olosuhteissa kuin Missa Solemnis.[57]»

Kuolema ja hautajaiset

Franz Stober, Beethovenin hautajaiset, 1827.
Beethovenin hauta Wienissä.

Vuonna 1826 setänsä jatkuvan holhoamisen ja kirjeiden vuoksi 20-vuotias Karl yritti itsemurhaa ampumalla mutta jäi henkiin, minkä jälkeen hän vietti Beethovenin kanssa toipilasajan Johannin luona Wienin liepeillä lokakuusta 1826. Poliisille tekonsa syyksi Karl ilmoitti, että hänen setänsä rääkkäsi häntä liikaa.[58] Hieman ennen itsemurhayritystään Karl kirjoitti Beethovenin keskusteluvihkoon: "Itse asiassa olen jo kahdenkymmenen. Sinun mielestäsi on loukkaus, kun sen jälkeen kun olet moittinut minua tuntikausia ilman mitään syytä, en voi hetkessä muuttaa katkeria tunteitani leikinlaskuksi. En ole niin hilpeä kuin luulet." [59] Samoihin aikoihin, 1825–1826, Beethoven sävelsi myöhäisiä jousikvartettojaan, jotka jäivät myös hänen viimeisiksi teoksikseen. Ne olivat käänteentekeviä teoksia, joiden uskalias ja ainutlaatuinen tyyli oli viety pitemmälle, kuin mitä monet pystyivät ymmärtämään.

Sävellystyön keskeytti useaan otteeseen säveltäjän alati huonontuva terveys. Beethoven palasi Johannin luota 2. joulukuuta 1826 pelkissä avovaunuissa, ja kylmästä säästä ja kylmän veden juomisesta seurasi, että hän vilustui ja sairastui keuhkokuumeeseen, josta parani vain väliaikaisesti.[60] Hänellä diagnosoitiin pian vesipöhö ja keltatauti, ja hän kärsi kovista kivuista. Viimeisinä kuukausinaan hänen epäillään kärsineen myös pahasta maksakirroosista. Beethovenin maksa oli vaurioitunut jo aikaisemmin lyijyisen alkoholin juomisesta.[28] Sairasvuoteellaan Beethoven tutustui yhä Händelin teoksiin, nautti eräistä nuoren sopraanon laulamista Schubertin lauluista, luki yhdeksännen sinfonian oikovedoksia ja puhui kymmenennen sinfoniansa säveltämisestä.

24. maaliskuuta 1827 Beethoven vaipui koomaan ja kuoli kaksi päivää myöhemmin. Kerrotaan, että ulkona riehuneen lumimyrskyn keskellä välähti yhtäkkiä salama ja kuului voimakasta jyrinää. [61] Tällöin Beethoven avasi silmänsä, kohotti nyrkkiin puristetun oikean kätensä, laski sen jälleen vuoteelle ja menehtyi pian sen jälkeen. Tällaiset romanttiset tarinat säveltäjän kuolemasta olivat tyypillisiä 1800-luvulla, jolloin luovien ihmisten koko elämän ja vielä kuolemankin nähtiin heijastelevan epätavallisuutta ja neroutta.

Beethovenin hautajaiset pidettiin Wienissä 29. maaliskuuta. Hänen hautajaisiinsa osallistui noin 20 000 ihmistä, ja mukana hautajaissaattueessa oli paljon kuuluisuuksia, kuten Franz Schubert ja Johann Nepomuk Hummel [7] Beethoven on haudattu Wienin Zentralfriedhofiin, jossa hänen ympärillään ovat viimeisen leposijan saaneet myöhemmin monet muutkin säveltäjät.

Musiikki

Tiedosto:Beethoven sinfonia5.jpg
Kohtalonsinfonian (nro 5) kuuluisat alkutahdit alkuperäisessä käsikirjoituksessa.

Beethoven jäi historiaan merkittävänä säveltäjänä, jonka maine kasvoi pian legendaariseksi. Hänen vaikutuksensa ulottui lähes kaikkiin häntä seuranneisiin säveltäjiin, erityisesti Schubertiin, Wagneriin, Lisztiin ja myöhäisromantiikankin suuriin säveltäjiin. On keskusteltu runsaasti siitä, edustiko Beethoven klassismia vai romantiikkaa.[62] Säveltäjän elinaikana kyseisiä termejä ei ollut edes olemassa, vaan ne keksittiin jälkeenpäin määrittelemään erilaisia vanhan musiikin tyylejä.

Huolimatta neroudestaan Beethoven ei koskaan ollut samanlainen musiikin ihmelapsi kuin Mozart (vaikka heistä edelleen puhutaan verraten, kumpi todellisuudessa on maailman suurin säveltäjä), ja myös säveltäminen tuotti hänelle enemmän ongelmia. Hän korjasi sävellyksiään jatkuvasti[15] ja turvautui uuden luomisessa usein vanhoihin ideoihin, joita hän oli saattanut kuljettaa ja kehittää mielessään vuosikausia. Hänellä oli tapana säveltää useita teoksia yhtä aikaa, usein hyvin vaihtelevassa ja sekavassa työympäristössä. Osin kuuroudesta johtuen hän kehitti teokset mielessään niin valmiiksi, että lopulta hänen tarvitsi vain kirjoittaa ne paperille (tämä kyky oli myös Mozartilla, jonka muistiinpanot tosin paljastavat ettei hän ilmeisesti ollut tehnyt yhtä raivoisasti korjauksia töihinsä). Beethovenin työtahti oli usein hurja, eikä hän usein piitannut tauoista saati omasta hyvinvoinnistaan.[15]

Tyyli

Beethovenin tyyli perustuu kontrasteihin, harmonisiin keksintöihin ja yllättäviin käännöksiin, Sturm und Drang -henkiseen dramatiikkaan tai kirkkaaseen klassisuuteen ja hienostuneeseen motiivitekniikkaan. Hän loi teoksilleen klassismin ihanteiden mukaisesti laajoja arkkitehtonisia rakenteita. Hänen sävellystensä hitaissa osissa melodiat saattavat olla lyyrisiä, kauniita ja mieleenpainuvia.

Beethoven oli erityisen mieltynyt orkesteri- ja pianomusiikkiin, jolle hän omisti suuren osan urastaan, mutta loi myös merkittäviä vokaaliteoksia, kuten oopperan Fidelio ja yhdeksännen sinfonian. Niissä hän käsittelee ihmisääntä ikään kuin mitä tahansa instrumenttina, piittaamatta äänialan rajoituksista.[15]

Uudistukset

Beethovenin teokset olivat monella tapaa suurempia kuin edeltäjänsä. Ne olivat pidempiä ja monimutkaisempia ja vaativat usein suuren orkesterin. Yhdeksännen sinfonian viimeinen osa kestää lähes 25 minuuttia, mikä yksin vastaa pituudeltaan tavanomaista Mozartin tai Haydnin sinfoniaa. Myös osien esittely ja erityisesti niiden päättävä kooda olivat aiempaa pidempiä. Suuremman orkesterin ja säveltäjän tyylin yhdistymisen seurauksena Beethovenin musiikki kuulostaa hyvin voimakkaalta verrattuna klassismin aiempiin teoksiin.

Beethovenin teoksissa rytmillä saattaa olla keskeinen motiivinen merkitys. Rytmikuviot ovat usein voimakkaita ja selväpiirteisiä, ja esimerkiksi kolmannen, viidennen ja yhdeksännen sinfonian ensimmäisen osan sekä erityisesti kolmannen ja seitsemännen sinfonian päätösosan pääteema on enemmän rytminen kuin melodinen. Rytmien avulla säveltäjä pystyi usein viemään eteenpäin teeman kehityksen uusien sointujen ja harmonioiden esittelyn läpi ilman, että teoksen yhtenäisyys kärsi. Sen avulla hän pystyi yhdistelemään aiempaa laajemmin teemojensa erilaisia yksityiskohtia toisiinsa.

Beethovenin edelleen kehittämä sonaattimuoto toimi vertailukohtana tuleville säveltäjäpolville. Beethovenin sonaattimuodossa johdannolla oli aiempaa suurempi merkitys. Hän käsitteli teoksiaan aiempaa enemmän yhtenäisinä kokonaisuuksina, ja hän valmisteli ensin kokonaisuuden päässään, jonka jälkeen hioi yksityiskohdat sitä mukaileviksi.[15] Hän käytti teoksissaan keksimäänsä alkumotiivia, josta ikään kuin huomaamatta luodaan motiiveja ja teemoja koko teoksen aikana. Siten kaikki teoksen teemojen alkuperä voidaan johtaa takaisin alkumotiiviin. Esimerkiksi kahdeksannen sinfonian ensimmäiset säkeet luovat temaattisen aineiston koko sinfonialle. Viidennen sinfonian ensimmäisen osan kuuluisa neljän sävelen motiivi toistuu muunnelmina koko osan halki. Beethoven saattoi joskus yhdistää alkumotiivilla myös useita teoksia toisiinsa.

Tuotanto

Beethovenin laajahkoon tuotantoon kuuluu noin 220 teosta. 138 teoksella on oma opusnumeronsa, jonka lisäksi ilman opusnumeroa on 80 teosta, joita merkitään tunnuksella WoO (Werke ohne Opuszahl). Tuotanto voidaan jakaa karkeasti kolmeen kauteen [63]: varhaiselle kaudelle on ominaista selvästi havaittava Mozartin ja Haydnin vaikutus; keskimmäisellä, kypsällä kaudella kiteytyi hänen oma ”herooiseksi” kutsuttu tyylinsä. Myöhäiskaudella hänen teoksensa olivat äärimmilleen kehittyneitä ja yksilöllisiä, ja usein niitä kuvaillaan yleviksi ja yliaistillisiksi.

Beethovenin merkittävimpiä teoksia ovat yhdeksän sinfoniaa (lisäksi kymmenes keskeneräinen), viisi pianokonserttoa, viulukonsertto, jousikvartetot (erityisesti kuusi viimeistä), pianosonaatit, pianoteos Diabelli-muunnelmat, ooppera Fidelio sekä messu Missa Solemnis. Sinfonioista tunnetuimpia ovat kolmas (Herooinen), viides (Kohtalonsinfonia), kuudes (Pastoraalisinfonia), seitsemäs ja yhdeksäs (Koraalisinfonia).[64] Pianosonaateista tunnetuimpia ovat nro 8 (Pateettinen), nro 14 (Kuutamosonaatti), nro 21 (Waldstein), nro 23 (Appassionata) sekä nro 29 (Hammerklavier).

Beethovenin teoksiin sisältyy joukko melodioita, jotka ovat lähes kaikkien tuntemia. Näihin kuuluvat ainakin pianokappaleet Für Elise (bagatelli a-mollissa) ja Abschied vom Klavier (”jäähyväiset pianolle”), viidennen sinfonian ensimmäisen osan alku ja tuon sinfonian viimeisen osan teema sekä yhdeksännen sinfonian lopputeema (An die Freude). Pianosonaattien teemoista erityisesti sonaattien nro 8 ja nro 14 hitaat osat ovat niin ikään erittäin tunnettuja melodioita.

Sävellyksiä

Näyttämöteoksia

Baletteja
Oopperoita
Näytelmämusiikkia

Sinfonioita

  • nro 1 C-duuri, op. 21
  • nro 2 D-duuri, op. 36
  • nro 3 Es-duuri, "Eroica-sinfonia", op. 55
  • nro 4 B-duuri, op. 60
  • nro 5 c-molli, "Kohtalonsinfonia", op. 67
  • nro 6 F-duuri, "Pastoraalisinfonia", op. 68
  • nro 7 A-duuri, op. 92
  • nro 8 F-duuri, op. 93
  • nro 9 d-molli, op. 125 (joskus käytetty nimi Ode an die Freude, Oodi ilolle)

Konserttoja

Alkusoittoja

Jousikvartettoja

  • nro:t 7-9, "Razumovski-kvartetot", op. 59
  • nro 10 Es-duuri, "Harppukvartetto", op. 74
  • nro 13 B-duuri, op. 130
  • nro 14 cis-molli, op. 131
  • Grosse Fuge (suuri fuuga) B-duuri, op. 133 (alun perin finaalina kvartetossa nro 13)

Muuta kamarimusiikkia

Pianosonaatteja

Beethoven esittämässä Kuutamosonaattia
  • Kolme sonaattia WoO. 47
  • nro 8 c-molli, "Pateettinen sonaatti", op. 13
  • nro 14 cis-molli, "Kuutamosonaatti", op. 27 nro. 2
  • nro 15 D-duuri, "Pastoraalisonaatti", op. 28
  • nro 17 d-molli, "Myrsky-sonaatti", op. 31 nro. 2
  • nro 21 C-duuri, "Waldstein-sonaatti", op. 53
  • nro 23 f-molli, "Appassionata-sonaatti", op. 57
  • nro 26 Es-duuri, "Jäähyväissonaatti", op. 81a
  • nro 29 B-duuri, "Hammerklavier-sonaatti", op. 106
  • nro 32 c-molli, op. 111

Muuta pianomusiikkia

Kuoroteoksia

A.H. Payne: Beethoven, maalaus, 1840

Lähteet

  • Pam Brown: Ludwig van Beethoven. Suom. Sirkka Salonen. WSOY, 1996 (alkuteos 1993). ISBN 951-0-21223-7 (sid.).
  • Marianne Basile: Beethoven. Suom. Kristian Björg. Ruutu, 1984 (alkuteos 1982). ISBN 951-9218-25-4 (sid.).
  • Robin May: Beethoven. Suom. Riitta Kallas. Tammi, 1991 (alkuteos 1990). ISBN 951-30-9768-4 (sid.).
  • Denis Matthews: Beethoven. Suom. Riitta Kauko. Otava, 1991 (alkuteos 1985). ISBN 951-1-10797-6 (sid.).

Viitteet

  1. ↑ Basile 1984, s. 7–8.
  2. ↑ Ludvig van Beethoven Turun kaupunki. Viitattu 6. marraskuuta 2007.
  3. ↑ Sakari Hildén: Ludwig van Beethoven Riihimäen musiikkiopisto. Viitattu 6. marraskuuta 2007.
  4. ↑ Suuri tietokirja, 1959, Pentti Huovinen, Jaakko Manninen, Hannu Tarmio, Werner Söderström Osakeyhtiö
  5. ↑ a b Basile 1984, s. 7-8.
  6. ↑ a b Brown 1996, s. 7–8.
  7. ↑ a b c d Brown 1996, s. 8.
  8. ↑ a b Brown 1996, s. 9.
  9. ↑ a b c d e f g Brown 1996, s. 10.
  10. ↑ a b c d e f g h i j k l Brown 1996, s. 14.
  11. ↑ Brown 1996, s. 12.
  12. ↑ The Grove Dictionary of Music and Musicians
  13. ↑ a b c Brown 1996, s. 17.
  14. ↑ a b Brown 1996, s. 18.
  15. ↑ a b c d e f Brown 1996, s. 22.
  16. ↑ Basile 1984, s. 28.
  17. ↑ Brown 1996, s. 23.
  18. ↑ Brown 1996, s. 25.
  19. ↑ May 1991, s. 17.
  20. ↑ a b Brown 1996, s. 26.
  21. ↑ a b Brown 1996, s. 31.
  22. ↑ a b c Brown 1996, s. 32, 34.
  23. ↑ Brown 1996, s. 35.
  24. ↑ Basile 1984, s. 39.
  25. ↑ a b c May 1991, s. 23.
  26. ↑ Brown 1996, s. 35.
  27. ↑ Basile 1984, s. 38–39.
  28. ↑ a b Tutkimus: Beethoven sai lyijymyrkytyksen lääkäriltään 3. syyskuuta 2007. Helsingin Sanomat. Viitattu 6. marraskuuta 2007.
  29. ↑ Basile 1984, s. 60.
  30. ↑ Brown 1996, s. 36.
  31. ↑ a b Basile 1984, s. 40.
  32. ↑ Brown 1996, s. 40.
  33. ↑ Brown 1996, s. 41.
  34. ↑ Basile 1984, s. 45.
  35. ↑ Basile 1984, s. 46.
  36. ↑ a b Basile 1984, s. 47.
  37. ↑ Basile 1984, s. 48.
  38. ↑ a b c d e f Brown 1996, s. 46.
  39. ↑ Basile 1984, s. 51.
  40. ↑ Brown 1996, s. 33.
  41. ↑ a b Brown 1996, s. 51.
  42. ↑ Basile 1984, s. 52.
  43. ↑ May 1991, s. 38.
  44. ↑ a b Basile 1984, s. 53.
  45. ↑ a b Matthews 1985, s. 73.
  46. ↑ André Gauthier: Beethoven, s. 55. Suomentanut Anja Fantapié. Kirjayhtymä, 1991. ISBN 951-26-1897-4.
  47. ↑ a b c d e Matthews 1985, s. 76-77.
  48. ↑ a b c Basile 1984, s. 58.
  49. ↑ a b c d e f g Matthews 1985, s. 80-81.
  50. ↑ Brown 1996, s. 54.
  51. ↑ May 1991, s. 45, 47.
  52. ↑ a b Basile 1984, s. 63.
  53. ↑ Basile 1984, s. 68.
  54. ↑ Brown 1996, s. 56.
  55. ↑ Basile 1984, s. 71–72.
  56. ↑ a b c d e f May 1991, s. 60.
  57. ↑ a b c d May 1991, s. 63-64.
  58. ↑ Brown 1996, s. 57.
  59. ↑ Basile 1984, s. 73.
  60. ↑ Basile 1984, s. 73–74.
  61. ↑ Brown 1996, s. 60.
  62. ↑ Brown 1996, s. 39.
  63. ↑ Grout Donald Jay et al.: A History of Western Music, 7th ed., s. 571-573. W.W. Norton & Company, Inc., 2005. ISBN 0-393-97991-1.
  64. ↑ Basile 1984, s. 76.

Musiikkinäytteitä

Ongelmia äänitiedostojen kuuntelussa? Katso Wikipedia:Ääni.

Aiheesta muualla

Commons
Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Ludwig van Beethoven.

Malline:Link FA Malline:Link FA Malline:Link FA

Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Ludwig_van_Beethoven&oldid=3980559”