ZNKR jōdō

Wikipediasta
Tämä on arkistoitu versio sivusta sellaisena, kuin se oli 30. huhtikuuta 2007 kello 20.44 käyttäjän Nitraus (keskustelu | muokkaukset) muokkauksen jälkeen. Sivu saattaa erota merkittävästi tuoreimmasta versiosta.
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

ZNKR (Zen Nihon kendō renmei, jap. 全日本剣道連盟) seitei jōdō on Japanin kendoliiton alaisuudessa harjoiteltava nykyaikainen budolaji, jossa käytetään aseena keppiä. Jōdō merkitseekin "kepin tietä". Jōdōssa harjoitellaan parin kanssa ennalta sovittuja liikesarjoja, katoja. Toisella on puinen miekka ja toinen käyttää puista 128 cm pitkää sauva. Jōdōn opiskelu on sekä kehon että mielen harjoittamista. Jōdōn päämääränä ei ole vahingoittaa vastustajaa vaan hyödyntämällä tekniikoita osoittaa aseen monipuolisuus.[1] Jō on aseena erittäin muuntautumiskykyinen. Kaikkien budō-taitojen perusolemuksen sanotaan yhdistyvän jōdōssa. Keppi on yhtä aikaa kuin iskevä miekka, pistävä keihäs tai pyyhkäisevä naginata.[2] Jōdō perustuu Musō Gonnosuke Katsuyoshi -nimisen samurain 1600-luvun alkupuolella kehittämään taistelutaitoon, Shindō Musō-ryū jōjutsuun, jonka nimi sittemmin muutettiin Shindō Musō-ryū jōdōksi.[3]

Jodon honte no kamae, Bolognassa EM-2005.

Historia

Musō Gonnosuke ja jōjutsun synty

Puupiirros Gonnosukesta.

Musō Gonnosuke Katsuyoshi (jap. 夢想權之助勝吉, Musō Gonnosuke Katsuyoshi) kehitti Shindō Musō-ryū jōjutsun hävittyään ottelun kuuluisan japanilaisen miekkamiehen Miyamoto Musashin kanssa.[4] Gonnosuke käytti aseenaan bō-sauvaa kun Musashi käytti kahta puumiekkaa. Nöyryytetty Gonnosuke vetäytyi legendan mukaan mietiskelemään temppeliin. Siellä hän koki "näyn", jonka innoittamana lyhensi bōn 128 cm:n pituiseksi jōksi ja kehitti ensimmäiset viisi tekniikkaa. Sittemmin Gonnosuke siirtyi Chikuzenin provinssiin daimio Kuroda Nagamasan palvelukseen taistelutaitojen opettajaksi.[5]

Shindō Musō-ryū jōjutsusta tuli Kuroda-klaanin jalkaväen (ashigaru) taistelutaito. Gonnosuken luoma taito kehittyi ja laajeni vuosien myötä. Jōjutsua opetettiin osana klaanin ”miestentaitoja” (dangyo). Muita miehistölle opetettuja taitoja olivat mm. pidätys (torite) ja sitomisen taito (nawajutsu) (jap. 縄術, nawajutsu).[6] Alempiarvoisten samurain tehtäviin kuuluivat vartiointi, järjestyksen valvonta ja poliisitoimi. Edo-kauden oikeusjärjestelmään kuului, että rikollinen tunnusti tekonsa. Siksi rikollinen oli tuotava tuomioistuimeen elävänä ja vähintään puhekykyisenä. Tämän vuoksi aikakauden lainvalvojat varustettiin aseilla, kuten jō, jotka eivät olleet tappavia.[7]

Shindō Musō-ryū jōjutsu säilyi Kuroda-klaanin yksityisenä taistelutaitona aina Meiji-restauraatioon asti, jolloin feodaali-järjestelmän purkamisen yhteydessä myös dangyo-opetus kävi tarpeettomaksi. Yli Meiji- ja Taishō-kauden jōjutsua opetti Hanjiro Shiraishi. Hänen tärkeimpiä oppilaitaan olivat Ichizō Otofuji ja Takaji Shimizu.[8]

Takaji Shimizu ja jōdōn synty

Takaji Shimizu (1896–1978), joka oli Shindō Musō-ryū jōjutsun 25. päämestari, aloitti yhteistyön Japanin poliisivoimien kendon opettajien kanssa 1930-luvulla. Vuonna 1930 Shimizu muutti pääkaupunkiin ja alkoi opettaa Mumon dojolla (entinen Teiken-nyrkkeilysali). Vuotta myöhemmin alkoi jō-opetus Kodokan judō dōjōlla Jigorō Kanōn kutsusta. Myöhemmin käynnistyi opetus myös meripartiolaisille ja Tokion poliisille. Vuonna 1933 perustettiin poliisin mellakkayksikkö, jonka varustukseen kuului myös jō. Juuri tästä alkoi Shimizun pitkäaikainen yhteistyö Tokion vaikutusvaltaisimpien kendo-opettajien kanssa. Perinne, jossa jō-sauva oli vertauskuva poliisin virkavallasta ja roolista oikeusviranomaisena jatkuu tämän päivän Japanissa poliisien kantaessa jō-sauvaa mukanaan virkatehtävissä.[9]

Vuonna 1940 Shimizu muutti opetuksensa nimen jōjutsusta jōdōksi ja perusti Dai Nihon jōdōkain. Toisen maailmansodan jälkeen taistelulajien harjoittelu kiellettiin miehityshallinnon toimesta. Maailmansodan päätyttyä, antautunutta Japania valvova liittoutuneiden elin (engl. Supreme Commander for the Allied Powers eli SCAP. ) kielsi vuonna 1945 militaristiseksi ja kiihkoisänmaallisiksi katsomiensa bujutsu- ja budolajien harjoittelun. Kieltoa ei kuitenkaan voitu kattaa koskemaan poliisien harjoittelemaa jōdōa koska sodanjälkeisen Japanin yhteiskuntajärjestelmä, mukaanlukien poliisilaitos oli raunioina. Vanha miilitaristisen hengen läpitunkemaksi katsottu Keisarillisen poliisilaitoksen rippeet lakkautettiin ja miehitysvalta alkoi koota itselleen kuuliaista uutta poliisijärjestelmää. Uusiin joukkoihin hyväksyttiin vain miehittäjien kanssa yhteistyöhön ryhtyvät tahot ja kansalaiset. Monet entiset poliisit menettivät kansalaisluottamuksensa ja heidät syrjäytettiin poliisiorganisaatiosta. Koska viranomaisista oli huutava pula, Japanin miehittäjät ryhtyivätkin värväämään lisää poliisijoukkoja. Samalla he vastentahtoisesti joutuivat myöntymään budoharjoituspannasta jōdōn suhteen ja sallivat uusien poliisikokelaiden kouluttamisen jōdō-sauvan käyttöön koska eivät toisaalta halunneet aseistaa mellakkapoliisia laajalti ampuma-asein. Monet kendo-opettajat siirtyivätkin tuolloin harjoittelemaan Shindō Musō ryū-jōdōa koska se antoi mahdollisuuden jatkaa budōharjoittelua. [10]

Korean sodan alettua 1950 Yhdysvallat tarvitsi kipeästi liittolaisia ja budoharjoittelupanna peruttiin. Sodasta seurasi että käytännössä myös Japanin demilitarisointi pysäytettiin. Myöskin kansalaisluottamus palautettiin 1950-luvun alkuun mennessa lähes kaikille sen menettäneille Japanilaisille mukaanlukien mone budō-opettajat.

Jōdō sisällytettiin Japanin kendoliiton (jap. 全日本剣道連盟, Zen Nihon kendō renmei, ZNKR) lajivalikoimaan 1956. Tuohon aikaan harrastajat tekivät vyökokeissa oman opetuslinjansa mukaista kataa. Tämä herätti tarpeen luoda vakioitu mallisarja, että harrastajat olisivat kokeissa vertailukelpoisia. Toukokuussa 1963 ZNKR:n johtokunta muodosti tutkimuskomitean laatimaan jōdōlle seitei katan (vakioidut muodot). Shimizu toimi viisitoista henkisen komitean puheenjohtajana. Tutkimuskomitean työ valmistui helmikuussa 1968. Seuraavan kuukauden kokouksissa ZNKR:n hallinto ja vuosikokous antoivat hyväksyntänsä komitean laatimille 12 parikatalle ja niihin valmistaville yksilö- ja pariharjoituksille. Jōdōn seitei kata esiteltiin yleisölle kendon Japanin mestaruuskisoissa ja Kyoton turnauksessa joulukuussa 1969.[11] Näissä tapahtumissa katat esittivät Shimizu (miekka) ja Ichizō Otofuji (jō).[12]

Harjoittelu

Shijō on vanginnut jōlla uchidachin bokkenin. Tekniikan nimi on kuri tsuke.[13]

Seitei jōdōssa harjoitellaan 12 tandoku dōsa -yksilöharjoitetta, 12 sōtai dōsa -pariharjoitetta sekä 12 jōdō-kataa. Tandoku dōsa tehdään yksinään, kun taas sōtai dōsa ja seitei jōdō -kata pariharjoituksina, joissa toisella harjoittelijoista on jō-sauva ja toisella bokken-puumiekka. Koska jōdōssa ei käytetä suojuksia, on liikkeiden, lyöntien ja pistojen tarkka ja huolellinen kontrolli hyvin tärkeää. Jōdōssa vapaaottelu onkin käytännössä mahdotonta ja harjoittelu tapahtuu katanomaisesti. Harjoittelijat pukeutuvat harjoituksiin hakama-housuihin ja gi-takkiin sekä yleisesti obi-vyöhön. Aloittelijat voivat käyttää aluksi hillityn värisiä t-paitoja ja verryttelyhousuja. Jōdōta harjoitellaan paljain jaloin.

Jōdō-harjoittelu on käytännössä kata-harjoittelua. Jōdōssa on opittava hallitsemaan sekä miekan (tachi) että sauvan (jō) omat erityisominaisuudet ja tekniikat. On osattava hyökätä ja torjua kummallakin aseella ja tunnettava niiden ihanne-etäisyydet, vahvuudet ja heikkoudet. Aseellisten budolajien aikaisempaa harjoittelemista ei silti vaadita harjoittelua aloittavilta. Loppujen lopuksi jōdōn aseharjoittelu on väline, jolla voidaan kehittää ja muokata harjoittelijoiden fyysisiä, henkisiä ja sosiaalisia ominaisuuksia. Tavoitteena on tekniikan muodon täydellinen toistaminen siten, että muoto ei ole pelkästään ulkoista. Tällöin rentous, valppaus (zanshin) sekä peräänantamaton henki ja itsensä likoon laittaminen (sutemi) ovat aistittavissa kata-suorituksesta myös ulospäin. Tekemisen laatu, vastuu omasta harjoittelusta ja harjoittelutovereista sekä pitkäjänteisyys kehittyvät.

ZNKR seitei jōdōn graduoinneissa edetään Japanin kendoliiton mallin mukaisesti. Jōdōssa on käytössä kyū (6-1) / dan (1-8) -tasojärjestelmä. Vastoin yleistä käsitystä 1. danin (shodan) harjoittelija eli mustan vyön omistaja ei ole mestari, joka voisi lopettaa harjoittelun, vaan vasta vakavaan harjoitteluun kykenevä kyseisen budolajin opiskelija. Tällaiseen pitkäjänteiseen harjoitteluun on osattava motivoitua, koska taitojen kasvaessa myös vaatimustaso kasvaa. Seuraavalle tasolle pääsy vaatii aina lisäponnisteluja, sitkeää harjoittelua sekä oman toimintansa kriittistä arviointia ja puutteiden korjaamista. Harjoittelussa voi ja tulisi myös kehittyä. Tämä on mahdollista vielä ikäihmisenäkin, joten haastetta riittää loppuelämäksi.

Kun seitei jodon 12 kataa alkavat sujua, on luonnollista jatkaa harjoittelua myös Shindō Musō ryū-jōdōn koryū-katojen parissa. Koryū-katojen esittämistä vaaditaan kuitenkin vasta 6. danin tutkintovaatimuksissa. Edistyneimpien harjoitusohjelmaan kuuluvat myös muut Shindō Muso ryūhun liitetyt aselajit, niin sanotut Fuzoku ryuhat.

Jō-sauva

Punatammesta tehty jō-sauva. Pituus 128 cm ja paksuus 2,4 cm.
Valkotammesta tehty bokken-puumiekka. Pituus 102 cm.

Jōdōssa käytettävä 2,4 cm:n paksuinen ja 128 cm:n pituinen jō on valmistettu valko- tai punatammesta.[14] ZNKR:n määrittelemät jōn tarkat japanilaiset mitat ovat: pituus 4 shakua, 2 sunia ja 1 bu sekä paksuus 8 buta. Jōn tulisi olla valmistettu laadukkaasta jalopuusta, ei mistä tahansa harjanvarresta. Syy tähän on, että harjanvarsi ei ole riittävän lujaa eikä kestä harjoittelun kovia iskuja murtumatta tai tikkuuntumatta. Samaten pehmeä puulaji elää ja vääntyilee kosteuden muuttuessa huomattavasti tammea herkemmin.

Jō-sauvan käsittely ja käyttö

Jō on monipuolisempi kuin pitkä ja raskas bō-sauva. Jō on niin lyhyt, että jōdōka voi pitää kiinni jōn molemmista päistä yhtä aikaa. Tämä mahdollistaa nopeat suunnanvaihdot ja erilaiset tekniikoiden yhdistelmät. Jōlla voidaan pistää, lyödä, pyyhkäistä ja sitoa. Myös miekkatorjuntaan jō sopii hyvin. Lyönnit ja pistot suunnataan yleensä kehon hermopisteisiin (atemi). Yleisimmät osumakohdat ovat nenänvarsi (uto), ohimo (kasumi) ja pallean yläosa (suigetsu).[15] Jōta voidaan pidellä myötä- ja vastaotteella, ja molemmista niistä voidaan tehdä tekniikoita. "Kuollutta" asentoa ei harjoitteluun perehtyneeltä jōdokalta juuri löydy. Jō on kuitenkin niin pitkä (noin 25–30 cm pidempi kuin tachi), ettei miekkamies pääse parhaalle lyönti- tai leikkausetäisyydelle jōlla uhattaessa. Miekalla varustautunut voi lyödä tehokkaasti vain leikkaavan terän suuntaisesti miekan kärkikolmanneksella (monouchi) ja pistää kärjellä hyvästä asennosta. Siksi miekka ei ole aseena yhtä monipuolinen kuin jō.[16].

Perusharjoittelu yksin ja parin kanssa Kihon tandoku dōsa ja sōtai dōsa

Perustekniikoita voidaan jōlla harjoitella sekä yksittäin (Tandoku dōsa) että pariharjoituksena (Sōtai dōsa), jolloin oppilaspuoli (eli kakari) harjoittelee jōlla ja opettajapuoli (motodachi) bokkenilla. Harjoitteet ovat seuraavat:[17]

Tekniikka Tekniikan nimi Tekniikan selitys
1
 Honte uchi (lyönti pään yli utoon)
2
 Gyakute uchi (lyönti pään yli utoon vastaotteella)
3
 Hiki otoshi uchi (veto taakse ja isku alas)
4
 Kaeshi tsuki (pisto pallean yläosaan)
5
 Gyakute tsuki (pisto alas pallean yläosaan, sen jälkeen honte uchi -isku)
6
 Maki otoshi (päähän tähdätyn iskun pysäytys ja ohjaaminen alaspäin)
7
 Kuri tsuke (päähän tähdätyn miekaniskun pysäytys ja terän lukitus)
8
 Kuri hanashi (päähän tähdätyn miekaniskun pysäytys ja miekan linkoaminen pois)
9
 Tai-atari (päähän tähdätyn miekaniskun pysäytys ja tachin työntö taaksepäin)
10
 Tsuki hazushi uchi (palleaan kohdistuvan piston väistö ja miekan iskeminen alas)
11
 Do-barai uchi (oikeaan kylkeen kohdistuvan miekaniskun torjunta ja miekan iskeminen alas)
12
 Tai hazushi uchi (päähän tähdätyn iskun väistö ja isku alas)

ZNKR jōdō kata

ZNKR jōdō kata suoritetaan pareittain, jossa opettajan roolin omaava (uchidachi) on varustautunut bokkenilla ja oppilaan roolin omaava (shijō) jōlla. Ensimmäisiä seitei jōdō-katoja aletaan harjoitella harjoittelijan alkeisvaiheen jälkeen tai alkeiskurssin (jos sellainen on järjestetty) loppuvaiheessa. Kaikkien 12 katan muotoon tutustutaan alustavasti 6–12 kuukauden kuluessa harjoittelun aloittamisesta. Sisällön löytäminen kataan vaatiikin sitten pidempää ja määrätietoista, kokeneiden jōdōkoiden ohjaamaa harjoittelua.

Alla ovat ZNKR jōdō katat lueteltuina, mukana katojen nimet, käännökset ja sijainti SMR kata-ryhmissä. Katat 2. (nihonme) Suigetsu ja 4. (yonhonme) Shamen ovat SMR-katoja, mutta normaalin SMR-kata kaanonin ulkopuolelta.

Kata[18].

Katan numero Katan järjestys Katan nimi japaniksi Suomennettu nimi Katan sijainti SMR-kaanonissa
1
 (ipponme) Tsuki zue (kävelykeppi) (SMR omote 3.)
2
 (nihonme) Suigetsu (sisuspunos) (SMR erikoistekniikka)
3
 (sanbonme) Hissage (vetäytyä) (SMR omote 4.)
4
 (yonhonme) Shamen (kalteva) (SMR erikoistekniikka)
5
 (gohonme) Sakan (työntö vasempaan) (SMR omote 5.)
6
 (ropponme) Monomi (tähystää) (SMR omote 8.)
7
 (nanahonme) Kasumi (usva) (SMR omote 7.)
8
 (hachihonme) Tachi otoshi (miekan pudotus) (SMR omote 1.)
9
 (kyuhonme) Rai uchi (salaman isku) (SMR chūdan 10.)
10
 (jupponme) Seigan (suoraan silmiin) (SMR chūdan 12.)
11
 (jūipponme) Midare-dome (pysäyttää kaaos) (SMR chūdan 3.)
12
 (jūnihonme) Ran ai (kaaoksesta harmoniaan) (SMR ran ai, uchidachi käyttää tachia)

Kilpailu

EM-joukkuekilpailu Bolognassa vuonna 2005. Etualalla Ranskan joukkue voittaa Suomen lipuin 2–1.
EM-kilpailu Bolognassa vuonna 2005. Italia vastaan Suomi, yksilösarja, shodan-tasoluokka.

Seitei jōdōssa on kilpailtu Japanin mestaruudesta vuodesta 1974. Japanissa kilpaillaan yleensä pareittain ja kilpasarjoja on aina 8-daniin asti.

Seitei jōdōssa on järjestetty EM-kisoja vuodesta 2002. Kisoissa kilpaillaan sekä joukkuemestaruudesta että yksilömestaruuksista tasoilla mudan (kyū-arvo, ei dan-arvoa), shodan, nidan, sandan, yondan ja godan (1.–5. dan). Joukkueessa on kolme jäsentä.

Kilpailun kulku

Ottelussa kaksi kilpailevaa jōdōkaa tekevät samanaikaisesti kolme ennalta määrättyä parikataa oman miekkaa käyttävän parinsa kanssa. Vain jō-puoli arvostellaan.

Joukkueeseen kuuluvat: aloittaja (sempō) , varakapteeni (fukushō) ja joukkueen kapteeni (taishō). Joukkue muodostetaan niin, että taishō on kokenein ja sempō kokemattomin jōdōka. Joukkueen jäsenten yhteen laskettujen dan-arvojen summa ei saa ylittää kymmentä ja korkein saa olla enintään 5. dan. Ottelussa kukin jäsen tekee vuorollaan kolme kataa kilpailevan joukkueen jäsentä vastaan. Taishō toimii ensin uchidachina sempōlle ja fukushōlle, sitten jälkimmäinen toimii uchidachina taishōn suorituksessa.

Tuomareita on kolme, ja he liputtavat kolmen katan suorittamisen jälkeen ottelun tai joukkuekisassa osaottelun voittajan. Kahdella lipulla voittaa.

Kilpailun tavoitteet

Kuten budolajeissa yleensä, jōdōssa kilpailu on yksi harjoittelun muoto, ja kilpailua harrastetaan, jotta kehitys jōdōssa olisi mahdollisimman laaja-alaista. Kilpailuissa on mahdollista harjoitella kovan paineen alla, mikä antaa jōdōkalle uusia näkökulmia harjoitteluun. Harjoittelussa pelkkään kilpailujen voittoon tähtääminen katsotaan yleisesti budon hengen vastaiseksi, ja se on lähinnä länsimaisen urheilufilosofian mukanaan tuomaa.

ZNKR seitei jōdō Suomessa

"Jōdō" kirjoitettuna kanjeilla.
Pääartikkeli: ZNKR seitei jōdō Suomessa

Suomessa ZNKR seitei jōdōa on harjoiteltu yleisesti vuodesta 2002 lähtien jolloin se otettiin virallisesti Suomen kendoliiton (engl. Finnish Kendo Association,(FKA)) lajivalikoimaan. Suomessa on tällä hetkellä noin 50 ZNKR seitei jōdōssa graduoinutta harjoittelijaa. ZNKR seitei jōdōa eli kendoliiton jōdōa voi Suomessa tällä hetkellä harjoitella FKA:n seuroista Helsingissä (Helsingin kendoseura Ki-Ken-Tai-Icchi ry) ja Turussa (Rendaino ry).

Samankaltaisia lajeja

Shindō Musō-ryū jōdōta voi harjoitella muutamassa suomalaisessa aikido- ja iaidoseurassa. SMR-jōdōhon kuuluu kaikkiaan 64–72 parikataa laskutavasta riippuen. Tekniikoihin kuuluu myös kenjutsu-tekniikoita. Myös aikidossa harjoitellaan jō-sauvan kanssa niin sanottuja aiki-jō-tekniikoita. Taura Musō-ryū jōjutsua voi harrastaa Suomessa ainakin Helsingissä, Espoossa, Jyväskylässä, Oulussa, Imatralla, Pietarsaaressa. Taura Musō-ryū jōjutsun harjoitteleminen edellyttää kyseisen koulukunnan jäseneksi liittymistä.

Lähteet

Yleiset lähteet

  • Don Cunningham: Taiho-jutsu,Law and Order in the Age of the Samurai. Tuttle Publishing, 2004. ISBN 0-804835365.
  • Timo Reenpää (päätoimittaja): BU - Samurain ammatti / Hashi 20/1998. Hashi (silta) ; Japanilaisen Kulttuurin Ystävät ry, 1998. ISBN 951-98012-1-9.
  • Donn F. Draeger: Classical bujutsu, The Martial arts and ways of Japan vol. 1. Weatherhill, 1973. ISBN 0-8348-0233-3.
  • Donn F. Draeger: Modern Bujutsu & Budo, vol. 3. Weatherhill, 1974. ISBN 0-8348-0351-8.
  • Diane Skoss, ed.: Sword & spirit, Classical warrior traditions of Japan vol. 2. Koryu books, 1999. ISBN 1-890536-05-9.
  • Oscar Ratti, Adele Westbrook: Secrets of the Samurai , A Survey of the Martial Arts of Feudal Japan. Castle Books, 1973. ISBN 0-87858-1073-0.
  • Editorial: Katsuyuki Kato, Tsunemori Kaminoda, Shigenori Namitome, Riichiro Handa, Kenji Matsui, Shoichiro Yano and Shigehiro Matsumura. English Version Manual (translated by Chris Mansfieid March 2006): JODO - Zen Nippon Kendo Renmei JODO. All Japan Kendo Federation, Third Revision 2003.
  • Pascal Krieger: Jodô - la voie du bâton / The way of the stick. Association helvetique de Jodo, 1989. ISBN 2-9503214-0-2.
  • Kim Taylor, Eric Tribe: The Little book of jodo: a goomba's guide to the stick. Sei Do Kai, 2000.
  • Yoneno Koutaro, Hiroi Tsunetsugu, translated by Peter Boylan: Jodo -Photo technical book & English translation. Airyudo, 2003. ISBN 4-7502-0269-X.
  • Don Zier, Tom Lang: Jo, the Japanese Short Staff. Unique Publications, 1985. ISBN 0-86568-058-2.
  • Reenpää, Timo: ZNKR seitei Jodo - perusteita harjoitteluun, 8. päivitys
  • Kattava Shindō Musō-ryū sivusto

Lähdeviitteet

  1. ↑ JODO - Zen Nippon Kendo Renmei JODO English Version Manual; Editorial: Katsuyuki Kato, Tsunemori Kaminoda, Shigenori Namitome, Riichiro Handa, Kenji Matsui, Shoichiro Yano and Shigehiro Matsumura. Translated by Chris Mansfield, All Japan Kendo Federation 2006; sivut 4–5
  2. ↑ Tengu 2/2006, sivu 7, AJKF:n ja IKF:n puheenjohtajan Yoshimitsu Takeyasun viesti iaidon ja jodon Euroopan mestaruuskisojen osallistujille.
  3. ↑ Donn F. Draeger: Classical bujutsu, The Martial arts and ways of Japan vol. 1. Weatherhill, 1973. ISBN 0-8348-0233-3. sivu 77
  4. ↑ Bu Samurain ammatti, sivu 70. Hashi 20/1998, 1998, sivut 69–70
  5. ↑ Diane Skoss, ed.: Sword & spirit, Classical warrior traditions of Japan vol. 2. Koryu books, 1999. ISBN 1-890536-05-9.
  6. ↑ Kim Taylor, Eric Tribe (2000): The Little book of jodo: a goomba's guide to the stick. Sei Do Kai.
  7. ↑ TAIHO-JUTSU, Law and Order in the Age of the Samurai, Don Cunningham, sivu 31. Tuttle Publishing, 2004
  8. ↑ Kim Taylor, Eric Tribe (2000): The Little book of jodo: a goomba's guide to the stick. Sei Do Kai.
  9. ↑ Donn F. Draeger, Modern Bujutsu & Budo, vol. 3, Weatherhill 1974, sivut 49-52,68-72.
  10. ↑ Donn F. Draeger, Modern Bujutsu & Budo, vol. 3, Weatherhill 1974, sivu 70.
  11. ↑ JODO - Photo technical book & English translation; Yoneno Koutaro, Hiroi Tsunetsugu, translated by Peter Boylan; Airyudo 2003, sivu 11.
  12. ↑ Kim Taylor, Eric Tribe (2000): The Little book of jodo: a goomba's guide to the stick. Sei Do Kai.
  13. ↑ JODO - Zen Nippon Kendo Renmei JODO; Editoral: Katsuyuki Kato, Tsunemori Kaminoda, Shigenori Namitome, Riichiro Handa, Kenji Matsui, Shoichiro Yano and Shigehiro Matsumura. English Version Manual (translated by Chris Mansfieid March 2006), All Japan Kendo Federation; Third Revision 2003, sivut 31–32
  14. ↑ JODO – Zen Nippon Kendo Renmei JODO; Editoral: Katsuyuki Kato, Tsunemori Kaminoda, Shigenori Namitome, Riichiro Handa, Kenji Matsui, Shoichiro Yano and Shigehiro Matsumura. English Version Manual (translated by Chris Mansfieid March 2006), All Japan Kendo Federation; Third Revision 2003, sivu 4.
  15. ↑ Don Zier, Tom Lang, Jo, the Japanese Short Staff, Unique Publications, 1985, sivu 22
  16. ↑ TAIHO-JUTSU, Law and Order in the Age of the Samurai, Don Cunningham, sivu 92. Tutle Publishing, 2004
  17. ↑ JODO - Zen Nippon Kendo Renmei JODO; Editoral: Katsuyuki Kato, Tsunemori Kaminoda, Shigenori Namitome, Riichiro Handa, Kenji Matsui, Shoichiro Yano and Shigehiro Matsumura. English Version Manual (translated by Chris Mansfieid March 2006), All Japan Kendo Federation; Third Revision 2003, sivut 15–39
  18. ↑ JODO – Zen Nippon Kendo Renmei JODO; Editoral: Katsuyuki Kato, Tsunemori Kaminoda, Shigenori Namitome, Riichiro Handa, Kenji Matsui, Shoichiro Yano and Shigehiro Matsumura. English Version Manual (translated by Chris Mansfieid March 2006), All Japan Kendo Federation; Third Revision 2003, sivut 40–66

Katso myös

Aiheesta muualla

Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=ZNKR_jōdō&oldid=2760130”