Tämä on lupaava artikkeli.

The Hashish-Eater

Wikipediasta
Tämä on arkistoitu versio sivusta sellaisena, kuin se oli 6. helmikuuta 2021 kello 20.44 käyttäjän Hedelmätiski (keskustelu | muokkaukset) muokkauksen jälkeen. Sivu saattaa erota merkittävästi tuoreimmasta versiosta.
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Tämä artikkeli käsittelee Clark Ashton Smithin runoa. Fitz Hugh Ludlow’n teoksesta The Hasheesh Eater (1857, suom. Hashiksenkäyttäjä) on erillinen artikkeli.

Donald Sidney-Fryerin toimittama laitos vuodelta 2008. Kansikuva on Clark Ashton Smithin omaa tuotantoa.

The Hashish-Eater; or, The Apocalypse of Evil on kalifornialaisen kirjailija Clark Ashton Smithin vuonna 1920 kirjoittama runo, joka kuvailee ”kosmista tietoisuutta” ja siitä seuraavia painajaismaisia ilmestyksiä. Runo ilmestyi ensimmäistä kertaa Smithin omakustanteena julkaisemassa runokokoelmassa Ebony and Crystal (1922). 1940-luvun lopulla Smith teki runoon joitakin korjauksia uusintapainoksia silmällä pitäen.

The Hashish-Eater sai tuoreeltaan ristiriitaisia arvosteluja, sillä sen vanhahtava tyyli ja yliluonnolliset aiheet olivat realismin aikakaudella epämuodikkaita. Yliluonnollisen kirjallisuuden harrastajat sen sijaan innostuivat runosta. Nykyään The Hashish-Eateria pidetään Smithin parhaana runona. Sen tyyli luokitellaan joko romantiikaksi tai dekadenssiksi.

Kuvaus runosta

The Hashish-Eater koostuu lähes 600:sta jambiseen pentametriin kirjoitetusta säkeestä. Säkeissä ei ole riimejä, eivätkä lauseiden rajat aina vastaa säejakoa. Runon alussa kertoja julistaa itsensä ”unien keisariksi” (the emperor of dreams). Myöhemmin tekstissä kuvaillaan esimerkiksi muinaista arkkitehtuuria ja yliluonnollisia hirviöitä. Monet runon kohtauksista ja sanavalinnoista ovat vaikeaselkoisia ja epämääräisiä.[1]

Smithin mukaan runo oli ”tutkielma kosmisesta tietoisuudesta” ja sen mahdollisuuksista. Sen kuvasto lainailee piirteitä mytologiasta ja saduista. Smithin mukaan ihminen ei todellisuudessa kestäisi kosmisten äärettömyyksien näkemistä, vaan hän lopulta luhistuisi niiden herättämän kauhun alle, kuten runon kertojalle käy. Nimestään huolimatta runo ei kerro huumeiden käytöstä, vaan hašis oli Smithin mukaan symboli tajunnan laajenemiselle ja korkeammalle tietoisuudelle.[2]

Kirjoittaminen ja julkaisu

Nuoren Smithin esikuva ja suojelija oli sanfranciscolainen runoilija George Sterling.[3] Sterlingin runo A Wine of Wizardry lienee ollut eräs The Hashish-Eaterin esikuvista.[1] Sterling itse tosin korosti runojen eroja. Smithin mukaan lähes yhtä tärkeä esikuva oli Gustave Flaubertin Pyhän Antoniuksen kiusaus.[2] Vaikka The Hashish-Eater viittaa hašikseen, ei Smith ainakaan runon kirjoittamisajankohtaan mennessä ollut kokeillut huumeita.[1] Sterlingille Smith kertoi elämänsä olevan riittävän painajaismaista ilman huumeitakin.[4]

Smith aloitti The Hashish-Eaterin kirjoittamisen tammikuussa 1920 ja sai työnsä valmiiksi 20. helmikuuta. Tiukka runomitassa pitäytyminen teki työstä haastavaa. Smith oli tyytyväinen runonsa mielikuvitukseen mutta ei nauttinut sen kirjoittamisesta tai lopputuloksesta.[2] The Hashish-Eater ilmestyi ensimmäistä kertaa Smithin omakustanteena julkaisemassaan runokokoelmassa Ebony and Crystal (1922).[3] 1940-luvun lopulla Smith teki runoon joitakin korjauksia uudelleenjulkaisia varten.[5]

Vuonna 2008 The Hashish-Eaterista ilmestyi Donald Sidney-Fryerin toimittama ja selityksin varustama laitos, joka sisältää sekä alkuperäisen että korjaillun version.[5]

Vastaanotto

Ebony and Crystal kävi huonosti kaupaksi, ja Smith joutui antamaan osan kappaleista pois, vaikka painosmäärä oli ollut 500.[3] Myös vastaanotto oli hänen aiempia runojaan huonompi. Smithille ominainen, yliluonnollisia aiheita käsitellyt ja runomittoihin sitoutunut romantiikka oli mennyt muodista ja realismi hallitsi kaunokirjallisuuden valtavirtaa. Harriet Monroe kirjoitti aikalaisarviossa:[6]

»Elämä tulee epäilemättä palauttamaan [Smithin] maan pinnalle, kuten sen tyly tapa on, ja opettaa hänet kirjoittamaan tuulia ja tähtiä ja hyljättyjä jumalia henkilökohtaisemmista aiheista.»

Smithin suojelija George Sterling sen sijaan piti The Hashish-Eaterista. Hän kuvaili runoa ”hämmästyttäväksi” ja piti sitä ”mielikuvituksekkaimpana” koskaan lukemanaan runona. Sterlingin mukaan The Hashish-Eater ”sortui estetiikan puolelle”, mikä ei ”tällaisessa” runossa kuitenkaan ole suuri puute.[6] H. P. Lovecraft puolestaan ylisti The Hashish-Eateria ”englanninkielisen kirjallisuuden parhaaksi mielikuvituksen orgiaksi” (the greatest imaginative orgy in English literature).[3]

Smith itse piti The Hashish-Eateria ”kovasti väärinymmärrettynä” tekstinä.[2] Nykyään se on kuitenkin hänen arvostetuin runonsa. Brian Stablefordin mukaan Smithin ranskalaisesta dekadenssista ammentava tyyli näkyy voimakkaimmin juuri The Hashish-Eaterissa sekä Zothique-sarjan novelleissa, jotka vievät ”laskelmoidun eksotiikan loogiseen päätepisteeseensä”.[7] Erik Davisin mielestä Smithin teksti on niin koristeellista, että tapahtumien ja mielikuvien sijaan lukijan huomio kiinnittyy sanavalintoihin. ”Synkän ilmestyskokemuksen vieraannuttava toiseus muuttuu itseoppineen erakon kielellisten pakkomielteiden vieraannuttavaksi toiseudeksi. Tämä on runouden äärimmäinen dekadenssi, syvä antiromanttinen ironia.”[1]

Lähteet

  • Joshi, S. T. (toim.): The Dark Eidolon and Other Fantasies. Penguin Classics: Clark Ashton Smith. New York: Penguin Books, 2014. ISBN 978-0-14-310738-5. (englanniksi)

Viitteet

  1. a b c d Davis, Erik: The Hashish Eater. Techgnosis, 21.10.2008. Viitattu 31.12.2020. (englanniksi)
  2. a b c d Joshi 2014, s. 365–366.
  3. a b c d Gullette, Allan: Clark Ashton Smith Biography. Eldritch Dark, 19.9.2006. Viitattu 31.12.2020. (englanniksi)
  4. Sadelehto, Markku: ”Esipuhe”, Viimeinen hieroglyfi, s. 9. Kokoelma Smithin novelleja. Suomennos: Ulla Selkälä ja Ilkka Äärelä. Fan-sarja. WSOY, 1994. ISBN 951-0-19571-5.
  5. a b The Annotated Hashish-Eater by Clark Ashton Smith. Hippocampus Press. Viitattu 31.12.2020.
  6. a b Joshi 2014, s. XII–XIII.
  7. Stableford, Brian: Smith, Clark Ashton. The Encyclopedia of Fantasy, toimittaneet John Clute & John Grant. London: Orbit, 1997. Viitattu 18.12.2020. (englanniksi)