Ruumis (Buffy, vampyyrintappaja)

”Ruumis”
Buffy, vampyyrintappaja -jakso
Buffy yrittää epätoivoisesti herättää elotonta äitiään. Tämän jälkeen seuraa kolmen minuutin mittainen kohtaus ilman keskeytyksiä ja musiikkia, mikä tekee jakson tyylistä erityisen.
Jakson nro.	Kausi 5 Jakso 16
Ohjannut	Joss Whedon
Käsikirjoittanut	Joss Whedon
Tuotantonro.	5ABB16
Alkuperäinen esityspäivä	27. helmikuuta 2001
Vierailevat näyttelijät
Kristine Sutherland  …  Joyce Summers    Amber Benson  …  Tara Maclay    Randy Thompson  …  Tri Kriegel

Ruumis (engl. The Body) on yhdysvaltalaisen draamasarjan Buffy, vampyyrintappajan (1997–2003) viidennen tuotantokauden 16. jakso. Sen on käsikirjoittanut ja ohjannut sarjan luoja Joss Whedon. Jakson ensiesitys oli Yhdysvalloissa The WB -televisiokanavalla 27. helmikuuta 2001. Sarja kertoo Buffy Summersista, mystisten voimien valitsemasta teinistä, joka taistelee vampyyreitä, demoneja ja muita pahuuksia vastaan kuvitteellisessa Sunnydalen kaupungissa. Hänen läheinen ystäväjoukkonsa, jota kutsutaan lempinimellä ”Scooby Gang”, tukee häntä kamppailuissa. ”Ruumiissa” Buffy on voimaton löydettyään elottoman äitinsä, joka on kuollut aivovaltimon pullistumaan.

Vaikka Buffy ja hänen ystävänsä kohtaavat kuolemaa viikoittain, tässä jaksossa he ovat sekaisin Joyce Summersin, eli Buffyn ja hänen siskonsa Dawnin avioeronneen äidin, luonnollisesta kuolemasta. Heidän on vaikea ymmärtää, mitä tämä menetys merkitsee kullekin joukon jäsenelle ja koko joukolle. Buffyn tulee kohdata elämänsä ja Tappajan velvollisuutensa ilman äitinsä tukea ja lohtua.

Jaksosta puuttui kokonaan musiikki ja sekavia tehosteita käytettiin ilmaisemaan poissaolon tunnetta ja menetystä, jotka liittyvät läheisen kuolemaan. Aikaisemmin sarja oli käyttänyt hirviöitä ja demoneja vertauskuvina, mutta ”Ruumiissa” kuolemaa ja surua kuvataan poikkeuksellisen realistisesti. Tämän vuoksi monet arvostelijat ovat kuvanneet ”Ruumista” yhdeksi parhaista televisiojaksoista kautta aikojen.

Tausta

Buffya (Sarah Michelle Gellar) avustavat hänen läheisimmät ystävänsä, jota joukkoa kutsutaan nimellä ”Scooby Gang”. Siihen kuuluvat Xander Harris (Nicholas Brendon), jonka tärkein vahvuus on hänen omistautuneisuutensa Buffya kohtaan, ja Willow Rosenberg (Alyson Hannigan), jonka noituusharrastus kasvattaa häntä vähä vähältä voimakkaammaksi. Heidän ohjaajanaan on Rupert Giles (Anthony Stewart Head), Buffyn ”Valvoja”, ja heidän joukkoonsa liittyy Xanderin tyttöystävä Anya Jenkins (Emma Caulfield), joka on voimansa menettänyt kostodemoni. Anyalla on vaikeuksia ihmisten kanssa kommunikoinnissa, ja hänen puheensa onkin usein töksäyttelevää. Neljännellä kaudella Willow alkoi seurustella Tara Maclayn (Amber Benson) kanssa, joka on myös noita.

Buffyn jokaisella kaudella on jaksoja yhdistävä yleinen teema. Roz Kaveneyn mukaan viidennen kauden teema on perhe ja yhteenkuuluvuus. Buffyn äiti Joyce (Kristine Sutherland) alkaa kärsiä päänsäryistä kauden alussa ja joutuu sairaalaan lyyhistyttyään kerran lattialle. Häneltä poistetaan aivokasvain, ja hän toipuu operaatiosta hyvin. Aiemmassa jaksossa hän sai eräältä kosijalta kukkia, jotka Buffy löysi jakson lopussa. Viides kausi esittelee myös Dawnin (Michelle Trachtenberg), Buffyn 14-vuotiaan siskon. Jokaisella kaudella on niin sanottu päävastustaja, joka viidennellä kaudella on voimakas jumalatar Glory.

Juoni

Buffy saapuu kotiin ja näkee Joycen kosijan lähettämät kukat. Hän huikkaa äidilleen, muttei kuule vastausta. Buffy näkee Joycen, joka makaa elottomana sohvalla. Tämän jälkeen alkavat alkutekstit ja katsojille näytetään takauma, jossa ”Scoobiet” ovat jouluaterialla. Joyce ja Buffy keskustelevat piirakasta, joka tippuu lattialle. Kohtaus katkeaa, ja Buffy nähdään olohuoneessa ravistelemassa Joycea. Hän soittaa ambulanssin ja yrittää turhaan elvyttää äitiään. Buffy soittaa Gilesille. Ensihoitajat onnistuvat elvyttämään Joycen ja julistavat tapahtuneen ihmeeksi. Joyce, Buffy ja Dawn iloitsevat sairaalassa. Kohtaus napsahtaa takaisin olohuoneeseen, missä ensihoitajat kertovat Buffylle hänen äitinsä kuolleen. He lähtevät Buffyn toivottaen heille onnea. Buffy menee eteisen käytävälle ja oksentaa. Giles saapuu ja Buffy kertoo, ettei ruumista saa siirtää, ja järkyttyy ’ruumis’-sanasta.

Dawn itkee koulun vessassa ja on pahoilla mielin, koska eräs tyttö on kutsunut häntä kummajaiseksi. Kuvataiteen tunnilla hän puhuu erään pojan kanssa ihmisten hankaluudesta ja sen ymmärtämisestä. Buffy tulee paikalle ja vie Dawnin luokasta käytävälle. Muu luokka seuraa luokan ikkunoista, kun Buffy kertoo hänelle, että Joyce on menehtynyt. Loput keskustelusta on vaimennettu. Dawn sortuu nyyhkien lattialle.

Willow’n asuntolahuoneessa Tara yrittää auttaa Willow’ta etsimään sopivaa paitaa. Xander ja Anya tulevat paikalle. Willow on poissa tolaltaan ja hylkää jokaisen paidan eikä tiedä, miten näyttäytyä Buffyn ja Dawnin edessä. Hän kysyy, miksi kaikki hänen vaatteensa ovat tyhmiä ja miksi hän on lapsellinen, ja itkee, kunnes Tara suutelee ja rauhoittelee häntä. Anya kysyy Xanderiltä, mitä hänen tulisi tehdä; Xander ei osaa vastata. Willow vaihtaa paitaansa taas, ja Xander ilmaisee halunsa etsiä Gloryn käsiinsä ja vaatia oikeutta. Sitten hän valittaa Joycen huolimattomista lääkäreistä. Anya kysyy, näkevätkö he ruumiin ja aiotaanko tehdä ruumiinavaus, johon Willow vastaa kiukkuisesti. Anya sanoo itkuisena, ettei ymmärrä, miten tulisi käyttäytyä ja miksei Joycen sielu voi palata ruumiiseensa. Kykenemättömänä ymmärtämään ihmisten kuolemaa hän toteaa, että se kaikki on ”tyhmää ja kuolevaista” ja että kukaan ei kerro hänelle miksi asiat tapahtuvat. Xander lyö nyrkkinsä seinän läpi, mikä saa sen vuotamaan verta, mutta saa hänen olonsa tuntumaan oudosti paremmalta. Nelikon lähtiessä tapaamaan Buffya sairaalaan Xander saa pysäköintisakon.

Odotushuoneessa ruumishuoneen ulkopuolella lääkäri kertoo Buffylle Joycen kuolleen valtimonpullistumaan yhtäkkisesti ja kivuttomasti. Jäätyään Buffyn kanssa kahden kesken Tara kertoo oman äitinsä kuolleen, kun hän oli 17-vuotias. Dawn menee yksin ruumishuoneelle katsomaan Joycen ruumista. Hänen siellä ollessaan yksi vampyyriksi muuttunut ruumis nousee jaloilleen. Buffy lähtee etsimään Dawnia, koska hän ei ole palannut, ja löytää hänet ruumishuoneelta vampyyri kimpussaan. Buffy tappelee vampyyrin kanssa ja lopulta tappaa sen. Samalla lakana liukuu pois Joycen kasvoilta. Katsoessaan äitiään Dawn kysyy, minne tämä meni ja kurkottaa koskettaakseen tämän poskea.

Tuotanto ja käsikirjoitus

Buffyn alusta lähtien käsikirjoittaja Joss Whedon vakuutti, ettei sarja sisältäisi vakavia yhteiskunnallisia asioita käsitteleviä jaksoja, kuten sen aikaisissa televisiosarjoissa oli tapana. Esimerkiksi sarjat Beverly Hills 90210 ja Viiden juttu sisälsivät jaksoja, joissa sarjan henkilöt käsittelivät milloin AIDS:ia, alkoholismia tai huumeiden käyttöä, ja kaikki ongelmat ratkesivat kyseisen jakson loppuun mennessä. Whedon ei ollut kiinnostunut ”Ruumiissa” elämänmyönteisen opetuksen antamisesta. Hän halusi pikemminkin kuvata yksinäisyyttä ja tylsyyttä, jotka liittyvät läheisen kuolemaan. Hän ei halunnut ratkaista suuria kysymyksiä kuolemasta, vaan tarkastella prosessia, jossa henkilöstä tulee pelkkä ruumis. Myös Whedonin äiti kuoli aivoperäiseen valtimonpullistumaan, ja Whedon muisteli omaa kokemustaan tästä kirjoittaessaan jaksoa.

Pienistä yksityiskohdista tuli merkittäviä: Buffy vetää Joycen hametta alemmas säilyttääkseen hänen arvokkuutensa; kamera keskittyy tuulikellojen kilkkeeseen, kun Buffy oksentaa; kohtauksessa ei ole lainkaan ulkoilmakuvausta, koska haluttiin korostaa Buffyn eristäytyneisyyttä. ”Ruumiin” alkukohtaus oli myös edellisen jakson viimeinen; tämä on sarjan ainoa jakso, jonka alussa ei kerrota, mitä sarjassa oli aiemmin tapahtunut. Kohtausta, jossa sarjan henkilöt ovat jouluaterialla, käytettiin vastakohdaksi lopun jakson karulle todellisuudelle. Sitä käytettiin myös siksi, että jakson alkutekstit eivät sekoittuisi kohtaukseen, jossa Buffy yrittää elvyttää äitiään.

Jakso esitetään neljänä näytöksenä, joista jokainen alkaa lähikuvalla Joycen kalpeista kasvoista. Ensimmäisen näytöksen, missä Buffy löytää äitinsä, kuvaaminen oli Buffya esittävän Gellarin mielestä vaikeaa. Whedon kuvasi kohtauksen pitkänä ottona noin seitsemän kertaa. Loput näytöksen kohtauksista kuvattiin jaksoittain. Sen lopussa Giles saapuu ja yrittää myös elvyttää Joycea, jolloin Buffy huutaa: ”Emme saa koskea ruumiiseen!” Sekä Gellar että Trachtenberg (Dawn) ovat yksinhuoltajaäitien kasvattamia. Myöhemmin Gellar kertoi kysyttäessä miltä tuntui näytellä kohtauksessa, joka oli hyvin todentuntuinen ja lähellä häntä, että ”yritin erottaa sen [todesta] parhaani mukaan, mutta samalla se toi sen erityisen kerroksen”. Kohtaus aloitettiin alusta heti kun se päättyi, mitä Whedon myöhemmin katui, koska Gellar joutui kestämään niin suurta vaihteluväliä tunteiden välillä.

Kristine Sutherlandille (Joyce) ilmotettiin kolmannen kauden aikana, että hänen hahmonsa kirjoitettaisiin ulos sarjasta, minkä hän hyväksyi, koska hän aikoi viettää aikaa Euroopassa. Häntä ei nähdä kovin monessa neljännen kauden jaksossa, koska hän matkusteli. Hän kertoi, että ilmapiiri kuvauspaikalla oli outo ja kireä, koska hän oli esiintynyt sarjassa vakinaisena hahmona, mutta nyt hän esitti ruumista. Häne piti roolia vaikeana näytellä johtuen kalpeasta meikistä ja makaamisesta ruumishuoneella muiden ruumiiden kanssa. Sutherland joutui makaamaan aloillaan silmät auki monta tuntia kahdeksan päivää kestäneiden kuvausten ajan.

Whedonille kaikkein haastavinta oli kuvata kohtaus, missä Willow on kauhuissaan asuntolahuoneessaan. Willow’n pakkomielle pukeutumisen suhteen tuli Whedonin omasta kokemuksesta, kun hän ei tiennyt minkä solmion laittaisi ystävänsä hautajaisiin. Hän kehui Alyson Hanniganin näyttelyä sanoen, että hän kykeni olemaan yhtä tunteellinen jokaisen oton aikana ja että hän sai Whedonin ja muun työryhmän itkemään joka kerralla.

Whedon syventää Willow’n ja Taran suhdetta ”Ruumiissa”. Ennen tätä jaksoa pari oli pitänyt toisiaan kädestä ja tanssinut yhdessä, mutta he eivät olleet suudelleet. 1990-luvulla esitettiin televisiojaksoja, jossa nainen suutelee toista naista, mutta heidän suhteeseensa ei paneuduttu sen enempää. Whedonin tarkoitus oli antaa huomiota Willow’n ja Taran kiintymykselle ilman että se olisi jakson pääasiallinen teema. Whedon koki vastarintaa sarjaa esittävän televisiokanavan johdolta, mutta ilmoitti heille, että Willow'n ja Taran välinen suudelma ”ei ole neuvoteltavissa”. Whedonin mukaan kanavan johtajat olivat huolissaan homoparien määrästä kanavallaan. Whedon väitti, että suudelma oli ”hahmojen luonteen mukainen” ja sanoi, että lopettaisi sarjan teon jos kanava kieltäisi sen. Tämä oli ainoa kerta sarjan aikana, kun hän uhkasi tehdä niin.

Teemat

Suru

”	Mutta minä en ymmärrä! En ymmärrä miten tämä kaikki tapahtuu. Miten pitäisi toimia. Minä tunsin hänet ja sitten hän – on vain ruumis enkä ymmärrä miksei hän voi vain mennä takaisin siihen eikä olla kuollut ... enää! Se on typerää! Se on kuolevaista ja typerää! Ja ... Xander itkee eikä puhu, ja ... minä join hedelmämehua ja ajattelin, no, Joyce ei juo enää koskaan hedelmämehua, ei koskaan, eikä hän enää koskaan syö kananmunia, tai haukottele, tai harjaa hiuksiaan, ei koskaan, eikä kukaan selitä minulle miksi!	”
– Anya, ”Ruumis”.

Nikki Stafford kertoo tutkimuksessaan, että Buffyn, Dawnin, Xanderin, Willow'n, Anyan ja Taran reaktiot kuvaavat Elisabeth Kübler-Rossin kuvaamaa surun viittä vaihetta. Joss Whedon mainitsi DVD-kommenttiraidalla olleensa yllättynyt niiden katsojien reaktioista, jotka kirjoittivat sanoen, että jakso auttoi heitä hyväksymään läheisen kuoleman, vaikka he eivät olleet tunnustaneet sitä kuukausiin tai vuosiin. Joycen kuolema oli sarjan ensimmäinen luonnollisista syistä johtuva kuolema.

Kirjassa The Psychology of Joss Whedon kaksi psykologia katsovat Buffyn voiman lähtevän paitsi Gilesin ohjauksesta myös hänen äidistään. Joycen oli vaikea hyväksyä niitä velvollisuuksia, joita hänen tyttärellään oli Tappajana. Joyce oli silti aina huomaavainen ja saatavilla, kun Buffyn itseluottamus oli kovilla. Joycen ja Gilesin omistautuneisuus Buffya kohtaan ”antoi hänelle itsevarmuutta käyttää täysiä voimiaan.” Joyce toimi äidillisenä hahmona kaikille Buffyn ystäville, joiden kotielämä oli usein epävakaata, mikä tekee hänen kuolemastaan sitäkin liikuttavampaa heille kaikille. Willow mainitsee omat vanhempansa muutaman kerran sarjassa, mutta hänen isäänsä ei koskaan nähdä. Hänen äitinsä nähdään vain kerran, jaksossa ”Sunnydalen noidat” (engl. Gingerbread); ensin tutkijana, joka on niin omistautunut työhönsä, ettei ehdi keskustella Willow’n kanssa, ja sitten loitsun alaisena, kun tämä yrittää polttaa oman tyttärensä roviolla. Xander kuvailee vanhempiensa olevan alkoholisteja, jotka haukkuvat häntä. Jopa Anya on Joycen kuoleman myötä menettänyt jonkun jota hän ihailee ja johon hän luottaa. Myös Giles suree ystäväänsä Joycea, eräässä jaksossa he joutuvat loitsun alaiseksi, joka teki heistä rakastavaisia. Kirjassa Sex and the Slayer, Lorna Jowett kirjoittaa, että Joyce edustaa vakautta ja normaaliutta. Scoobeille hänen kuolemansa tuhoaa sen harhakäsityksen, että vaikeudet eivät kuulu tavalliseen elämään. Normaalielämä on yhtä haastavaa kuin yliluonnollisten voimien kohtaaminen.

Löydettyään äitinsä ruumiin Buffy ensin kiistää näkemänsä ja jopa kuvittelee vaihtoehtoisen todellisuuden, missä Joyce on kunnossa. Whedon on sanonut, että nämä pienet unijaksot olivat kuin dokumentteja; henkilöt, jotka löytävät läheisensä kuolleen kuvittelevat erilaisen, paremman lopputuloksen, ja luovat kuvitelmia, jotka aiheuttavat paljon enemmän kipua sitten kun heidän pitää palata takaisin todellisuuteen. Myöhemmin sairaalassa Buffy kuvittelee mitä olisi voinut tehdä pelastaakseen Joycen, vaikkakin lääkäri kertoo, että mitään ei olisi ollut tehtävissä. Willow ja Xander ilmaisevat suuttumusta ja avuttomuutta. Anya, jolle kuolevaisuus ja ihmissuhteet ovat uusia asioita, on lapsenkaltainen viattomine kysymyksineen. Xanderin kiukku ja Anyan hämmennys antavat Willow'lle mahdollisuuden huolehtia heistä. Dawn kiistää kaiken eikä kykene ymmärtämään, että hänen äitinsä on poissa. Samassa tilanteessa aiemmin ollut Tara edustaa hyväksymisvaihetta ja rauhoitelee muita. Loppua kohden Buffykin alkaa hyväksymään tapahtunutta, kun hän kertoo Dawnille, että ruumishuoneella makaava ruumis ei ole heidän äitinsä; Joyce on poissa.

Jaksossa korostuu myös toinen kauden teemoista: Buffyn reaktio voimiin joita vastaan hän ei voi taistella. Hän kohtaa useita kertoja häntä paljon voimakkaamman jumalatar Gloryn, mutta Joycen kuolema tekee hänen olonsa avuttomaksi. Joyce ei kuole minkään pahanhengen tekojen kautta; hän vain kuolee eikä Buffy osaa käsittää tilanteen suuruutta. Järkyttyneenä Buffy vetäytyy lapsenomaiseen hämmentyneeseen tilaan, kutsuen äitiään, joka ei vastaa: ”Mom? ... Mom? ... Mommy?” Emma Caulfieldia ohjastettiin puheessaan nostamaan äänensävyään lapsen tapaan, jotta saataisiin samanlainen vaikutus. Buffy-tutkija Rhonda Wilcoxin mukaan kypsymisen ja vastuullisuuden teemat alkavat Buffyn poikaystävän Riley Finnin lähdettyä kuusi jaksoa aiemmin ja ne kiteytyvät edellisessä jaksossa, jossa Buffy tajuaa ettei hän tarvitse poikaystävää ollakseen tyytyväinen. Tuon jakson lopussa hän kohtaa Joycen kuoleman. Velvollisuuksien kohtaaminen on suurempi teema kuudennella kaudella. Eräs arvostelija kirjoitti näin: ”Vaikka se oli radikaalia, Joycen tapattaminen oli johdonmukainen keino tuoda Buffy ja Dawn lähemmäs toisiaan, katkaista Buffyn siteet lapsuuteen ja korostaa Buffyn kykenemättömyyttä hyväksyä hänen voimansa rajat, mikä on kauden toistuva teema.”

Todellisuus

Whedon käyttää useita sekavia tehosteita korostaakseen jakson tilanteiden todellisuutta siinä määrin, että kohtaukset tuntuvat surrealistisilta. Jakson avaava pitkä otto, missä Buffy saapuu kotiin ja löytää Joycen, kuvattiin yhdellä kameralla jatkuvassa liikkeessä, kun hän kävelee talon läpi puhelimelle ja takaisin äitinsä luokse. Buffyn puhelimen näppäimet vaikuttavat epätavallisen suurilta, Whedon lisäsi tehosteen koettuaan saman, kun hänen äitinsä kuoli. Buffy on niin ymmällään ensihoitajan kertoessa hänen äitinsä kuolleen, että hän pystyy keskittymään vain hoitajan suuhun yrittäessään ymmärtää mitä hän sanoo. Kamera käyttää Buffyn näkökulmaa ja näyttää vain ensihoitajan kasvojen alaosan. Whedonin mukaan kuvakulman ja rajatusti kuvatun Buffyn tarkoituksena on kuvata Buffya todellisuuden ansassa. Kristine Sutherland totesi käsikirjoituksen olleen ”loistava”, erityisesti kuvatessaan irrallisuutta: ”Sitä ei voi käsitellä. Siinä iässä kuolevaisuus ei vain kuulu sanavarastoon.”

Kun Buffy kuuntelee sairaalassa lääkärin selostusta Joycen kuolintavasta, lääkäri sanoo jotain, mutta sanat ”minun pitää valehdella, jotta voisit paremmin” puhutaan epäsointuisesti, niin kuin Buffy käsittäisi jotain, minkä hän tietää olevan sanomaton totuus – hänen syyllisyytensä äitinsä kuolemaan. Rhona Wilcox huomasi, että kohtauksessa, missä Buffy ja Tara istuvat odotushuoneessa, Sarah Michelle Gellar nähdään rähjäisen näköisenä, kun hänet on aina aiemmin esitetty kauniina ja tyylikkäänä.

Äänten pienistä yksityiskohdista tehdään merkittäviä kohtauksessa, jossa Buffy, löydettyään äitinsä kuolleen, oksentaa lattialle ja seisoo kotinsa takaovella, missä naapuruston elämä jatkuu.

Kriitikoiden mukaan ensisijaisin jakson efekteistä on äänien ja hiljaisuuden käyttö. Kun Buffy elvyttää, hän murtaa Joycen kylkiluun hätkähdyttävällä napsahduksella. Sen jälkeen, kun Buffy oksentaa lattialle, hän menee takaovelle ja kuuntelee naapuruston ääniä: lapset leikkivät, joku harjoittelee trumpetin soittoa ja linnut laulavat; elämä jatkuu. Vuoropuhelun välissä esiintyvät pitkät tauot ovat kiusallisia, kun hahmot yrittävät keksiä sanottavaa. Tämä on erityistä, sillä sarja oli tunnettu hahmojen vikkelästä jutustelusta. Siirtymävaihe jouluaterialta olohuoneeseen on äkillinen ja Buffyn ja Joycen huudahdus piirakan pudotessa jatkuu olohuonekohtaukseen, missä Buffy seisoo elottoman äitinsä yllä. Samaa tehostetta käytetään, kun Buffy kuvittelee eri aikajanoja, joissa Joyce on kunnossa, ja kohtaus katkeaa äkillisesti todellisuuteen. Kun Anya ja Xander ajavat Willow'n asuntolaa kohti, Anya kuvaava kamera on auton etupuskurilla, jolloin tuulilasi erottaa hänet yleisöstä. Xander ajaa autoa ja katsoo toiseen suuntaan; kumpikaan ei puhu ja vain auton äänet kuuluvat. Kriitikko Joyce Millman kirjoittaa: ”efekti on miltei bergmanlaisen karu. Aavemainen tyyneys ja pitkät tauot keskusteluissa liioittelivat ajantajun venytystä ja paikallaan olemista.”

Katy Stevens pani merkille, että ”Ruumiin” vuoropuhelu on äänitetty mikrofoneilla, jotka ovat hyvin lähellä näyttelijöitä, mikä tekee heidän ääntensä särkymisen, nousun ja kuiskaukset kuuluvammiksi. Sen sijaan kohtaus, jossa Dawn kuulee äitinsä kuolleen kuvattiin ikkunan läpi, mikä vaimentaa Dawnin reaktion ja eristää Buffyn ja Dawnin yleisöstä. Kohtauksen jälkeen seuraa lyhyt hiljaisuus. Whedon kuvasi keskustelun läheltä muutaman kerran, mutta käytti lopulta etäisempää näkökulmaa. Michelle Trachtenberg sanoi efektistä: ”Selvästikin tiedätte, että kohtauksessa ei ole ääntä, mikä mielestäni on yksi nerokkaimmista ideoista, mitä hän on saanut, koska se mahdollistaa muiden ikään kuin liittää omat kokemuksensa kohtaukseen. Luulen, että se antoi yleisölle ensimmäistä kertaa mahdollisuuden samaistua Dawnin kanssa.”

Jakson esittäminen ilman musiikkia oli Whedonin tapa kieltää yleisöltä kaikenlainen lohdutus, mikä pakotti yleisön erottamaan heidän omat merkityksensä hahmojen teoista ja sanoista. Kaksi musiikkitieteilijää kirjoittivat asiasta näin: ”Ilman musiikin rauhoittavaa vaikutusta katsojan koko huomio ja myötätunto on hahmoissa ja heidän tyrmistyksessään... Musiikki tarjoaisi käsitteellistämistä ja katharsista – – mutta katharsis tässä vaiheessa jossain määrin latistaisi menetyksen tunnetta.” Televisiokriitikko Gareth McLean kirjoitti päätöksen olleen ”veto, joka tekee siitä rohkeamman kuin esimerkiksi Teho-osasto. Kohoavia jousisoittimia tai surumielistä pianoa ei tarvittu laukaisemaan tunteellista reaktiota. Sen sijaan ääniraita koostui ympäröivistä äänistä, kuten tuulikellojen kilkkeestä, ovien narinasta ja askelista matolla. Keskustelut olivat kömpelöitä ja keinotekoisia, mutta niiden välisellä ajalla oli aina merkitystä.”

Vastaanotto

”	Kaikki Buffylle irvailevat tulisi laittaa istumaan hiljaa television eteen kolmeksi vartiksi katsomaan ”Ruumista”; heidän sen jälkeistä ällistynyttä hiljaisuutta voidaan pitää anteeksipyyntönä.	”
– Ian Shuttleworth, 2004.

Kriitikot kehuivat jaksoa ja pitävät sitä yhä yhtenä parhaista televisiojaksoista kautta aikain. New York Daily Newsin David Bianculli kehui Sarah Michelle Gellarin, Michelle Trachtenbergin, Alyson Hanniganin ja Amber Bensonin näyttelyä. ”Ruumis” on Biancullin mukaan ”Emmy-palkinnon arvoinen – – Se tulee myös vainoamaan katsojaa — mutta ei sillä tutulla tavalla, joka liittyy tähän koko ajan kehittyvään, yhä uusiin saavutuksiin yltävään sarjaan.” Kriitikko Alesia Redding ja South Bend Tribune -lehden toimittaja Joe Vince kirjoittavat: ”Olin uppoutunut tähän jaksoon – – Tämä ei ole ainoastaan yksi parhaista Buffy-jaksoista. Tämä on yksi parhaista televisiojaksoista kautta aikain.” Redding lisäsi: ”Jos katsot tämän uskomattoman jakson etkä tunnusta sitä erinomaiseksi, olet toivoton  – – Tämä ’fantasiasarja’ tuottaa kaikkein karuimman ja realistisimman kuvauksen kuolemasta mitä olen koskaan nähnyt, esittäen näppärästi kuinka kuolleesta läheisestä tulee äkillisesti ’ruumis’.”

Brittiläisen The Guardianin Gareth Mcleanin mukaan Buffy ei ole samanlainen muiden ”tunteilevien amerikkalaisten teinisarjojen”, kuten Dawson's Creekin kanssa: ”Tämä jakso oli rohkea, rehellinen ja ahdistava kuvaus kuolemasta ja menetyksestä. Tapa jolla Joss Whedon hoiti tämän – – oli mainio. Aika hidastui ja turtumuksen tunne oli käsinkosketeltava, kun Buffy ja hänen joukkonsa yrittävät käsitellä Joycen kuolemaa.” Erityisesti McLean arvosti pieniä yksityiskohtia, kuten tapaa jolla Buffy yrittää säilyttää Joycen arvokkuuden ja hahmojen hämmennystä. Hän päättää: ”Joyce on kuollut, mutta eläköön Buffy, vampyyrintappaja.” Austin American-Statesman -lehden Joe Gross kutsuu jaksoa ”tyrmäävän rauhalliseksi” ja kirjoittaa, että ”koko näyttelijäkaartin ja työryhmän olisi pitänyt saada jonkin sortin Emmy-palkinto 'Ruumiista'”.

Salon.com -sivuston Joyce Millman kirjoittaa: ”Televisiossa ei ole ollut hienompaa tuntia draamaa tänä vuonna kuin – – ”Ruumis” – – On pakko antaa iso käsi käsikirjoittajille; Joycen poismeno tuli täytenä yllätyksenä. Sillä hetkellä Buffyn lapsuus virallisesti päättyy. Vaikka Buffylle tehdään oharit kaikissa muissa Emmy-kategorioissa tänä vuonna, Ruumiin pitäisi saada äänestäjät vakuuttuneeksi siitä, että Gellar on aito – – En muista milloin viimeksi olen nähnyt niin karmaisevan kuvauksen menetyksen järkytyksestä.” PopMatters-sivuston Andrew Gilstrap julistaa sen olevan ”mahdollisesti hienoin televisiotunti, minkä olen ikinä nähnyt – – Se on uskomattoman liikuttava jakso, joka viimein myöntää, että kukaan ei ole haavoittumaton kuoleman edessä. Se näyttää myös että vaikka joukolla on paljon kokemusta vampyyrintappamisesta, he eivät olleet valmiita kuolemaan, joka vie läheisen.” Gilstrap jatkaa, että sarja ei myöhemmin käsitellyt kuolemaa yhtä painavasti ennen kuin kuudennen kauden harhaluoti-jaksossa. The San Diego Union-Tribune -lehden Jerry McCormic on samaa mieltä ja hän luokittelee Joycen kuoleman yhtä järkyttäväksi kuin kuolema jaksossa ”Veristä leikkiä” (engl. Seeing Red). Hän listaa molemmat jaksot sarjan surullisimmiksi.

The Patriot-News -lehden Kira Schlecter julistaa ”Ruumiin” ”yhdeksi parhaista jaksoista kautta aikain” mainiten, että sen hiljaisuus ja elokuvaus ovat ”merkittäviä ja käsikirjoitus on loistava”. Schlechter sanoo Buffyn ja Dawnin keskustelun koulussa olevan ”myönteisellä tavalla karmivaa”. Kun sarja päättyi vuonna 2003, Boston Heraldin Amy Antangelo ja New Orleans Times-Picayune -lehden Siona LaFrance listasivat Buffyn jaksot paremmusjärjestykseen ja valitsivat ”Ruumiin” parhaaksi yhdessä jaksojen ”Vaiteliasta väkeä” (engl. Hush) ja ”Vielä kerran tunteella” (engl. Once More, with Feeling) kanssa. LaFrance nimitti jakson ”välittömäksi klassikoksi”. The Weekly Standard -lehden Jonathan Last listaa ”Ruumiin” kahdeksanneksi parhaaksi Buffy-jaksoista, kirjoittaen, että se on ”sarjan vaikein jakso, koska se on todellinen – mutta ei samalla tavalla todellinen kuin Teho-osaston, Oikeuden ja kohtuuden tai Kovan lain, jotka kaikki esittävät hyper-versioita todellisuudesta. Jossain vaiheessa elämäämme suurin osa meistä tulee kokemaan samanlaisen päivän kuin Buffy kokee ”Ruumiissa”, ja aistimme, että käsikirjoittajat saivat lähes jokaisen yksityiskohdan – musiikin puuttumista myöden – oikein.” Myös The A.V. Club -sivuston Noel Murray kokee pienten yksityiskohtien olevan mukaansatempaavia, kuten kameran keskittyminen talouspaperiin, jota Buffy käyttää siivotakseen oksennuksen matolta. Hän kirjoittaa kuitenkin, että jotkut otot ”vaikuttavat kepulikonstein tehdyiltä, mutta ne otot, jotka toimivat ovat niin tehokkaita, että tuntuu pikkumaiselta valittaa siitä, että Whedon liioittelee välillä.”

Buffy-tutkija Ian Shuttleworth kehuu Gellarin usein aliarvostettuja näyttelytaitoja ja kommentoi myös hahmojen vivahteikkaasti kuvattua turtumusta ja hämmennystä sekä jakson hiljaisia hetkiä: ”Se on yksinkertaisesti yksi hienoimmista osista televisiodraamaa ja kaikkein hienoin menetyksen kuvaus missään näkemässäni mediassa.” Nikki Stafford, Bite Me! The Unofficial Guide to Buffy the Vampire Slayer -kirjan kirjoittaja, kutsuu Ruumista ”täydelliseksi mestariteokseksi”, selittäen, että se on ”helposti kaikkein kauhistuttavin, sydäntäsärkevin, tuskallisin ja loistavin televisiotunti, mitä olen koskaan nähnyt.” Hän kehuu koko näyttelijäkaartia tasavertaisesti, mutta painottaa Gellarin, Alyson Hanniganin ja Emma Caulfieldin näyttelyä.

Kun jakso esitettiin ensimmäisen kerran Yhdysvalloissa The WB -kanavalla 27. helmikuuta 2001, se saavutti 6 miljoonaa katsojaa. Jakso oli viidenneksi katsotuin ohjelma esitysaikaansa nähden ja 82. katsotuin viikolla 26. helmikuuta – 4. maaliskuuta 2001. Se oli The WB:n katsotuin ohjelma tuona iltana ja koko viikon toiseksi katsotuin Seitsemännen taivaan jälkeen. Sarjan edellinen jakso oli ollut viikkonsa 87. katsotuin. Vaikka jakso sai myönteisiä arvosteluita, se ei ollut ehdolla Emmy-palkintogaalassa. Rhona Wilcoxin mukaan Emmyt ovat ”konservatiivisen valtavirtamaun puolestapuhujia” ja että fantasia- ja scifisarjat hylätään niiissä automaattisesti. Jakson käsikirjoitus oli ehdolla Yhdysvaltain tieteis- ja fantasiakirjoittajien myöntämään parhaan käsikirjoituksen Nebula-palkintoon.

Lähteet

• Attinello, Paul & Halfyard, Janet & Knights, Vanessa: Music, Sound, and Silence in Buffy the Vampire Slayer. Farnham: Ashgate Publishing, 2010. ISBN 978-0-7546-6042-2. (englanniksi)
• Davidson, Joy: The Psychology of Joss Whedon. An Unauthorized Exploration of Buffy, Angel, and Firefly. Dallas: Benbella Books, 2007. ISBN 978-1-933771-25-0. (englanniksi)
• Jowett, Lorna: Sex and the Slayer. A Gender Studies Primer for the Buffy Fan. Middletown, Connecticut: Wesleyan University Press, 2005. ISBN 978-0-8195-6758-1. (englanniksi)
• Kaveney, Roz: Reading the Vampire Slayer. The New, Updated, Unofficial Guide to Buffy and Angel. London; New York: Tauris Parke Paperbacks, 2004. ISBN 1-4175-2192-9. (englanniksi)
• Ruditis, Paul: Buffy the Vampire Slayer. The Watcher's Guide, Volume 3. New York: Simon & Schuster, 2004. ISBN 0-689-86984-3. (englanniksi)
• Stafford, Nikki: Bite Me! The Unofficial Guide to Buffy the Vampire Slayer. Toronto: ECW Press, 2007. ISBN 978-1-55022-807-6. (englanniksi)
• Stevenson, Gregory: Televised Morality. The Case of Buffy the Vampire Slayer. Lanham, Maryland: Hamilton Books, 2004. ISBN 0-7618-2833-8. (englanniksi)
• Tropiano, Stephen: Prime Time Closet. A History of Gays and Lesbians on TV. London; New York: Applause Theater and Cinema Books, 2002. ISBN 1-55783-557-8. (englanniksi)
• Wilcox, Rhonda: Why Buffy Matters. The Art of Buffy the Vampire Slayer. London; New York: I. B. Tauris, 2004. ISBN 1-84511-029-3. (englanniksi)

Aiheesta muualla

• ”The Body”. Imdb.com. (englanniksi)
• ”The Body”. Tv.com. (englanniksi)
• ”The Body”. Buffyguide.com. (englanniksi)
• ”The Body”. Cultural-learnings.com. (englanniksi)

Buffy, vampyyrintappaja