Värisokeus

Värisokeus
Värisokeuden havaitsemiseen käytetty Ishiharan testi. Puna-vihersokeat näkevät kuvassa luvun 21 tai eivät mitään. Normaalisti nähdään luku 74. Tietokoneen näytön asetukset voivat vaikuttaa testin toimivuuteen.
Luokitus
ICD-10	H53.5
ICD-9	368.5
MedlinePlus	001002
Huom!	Tämä artikkeli tarjoaa vain yleistä tietoa aiheesta. Wikipedia ei anna lääketieteellistä neuvontaa.
Infobox OK

Punainen ja vihreä omena värisokean silmin.

Värisokeus on tila, jossa ihmisen väriaisti on häiriintynyt tai harvemmin se puuttuu kokonaan.

Mitä on värisokeus?

Täysin värisokea ihminen näkee vain tummuuden ja vaaleuden eri asteet (kaikki on hänelle kuin mustavalkoista). Hän ei tunne yhtään väriä eikä edes ymmärrä, mitä väri tarkoittaa, tai erota toisistaan kahta valokuvaa, jotka eroavat toisistaan vain niin, että toinen on mustavalkoinen ja toinen värillinen. Tämä on erittäin harvinaista (yksi tällainen henkilö 300 000 henkilöä kohti); esim. Suomessa todettiin vasta vuonna 1937 ensimmäisen kerran täysin värisokeita henkilöitä, kaksi sisarusta.

Tavallisesti sanalla värisokeus tarkoitetaan värinäön heikkoutta, jolloin ihminen näkee edes joitakin värejä. Yleisin värinäön heikkouden muoto, puna-vihersokeus, on miehillä varsin yleinen; siitä kärsii noin 8 prosenttia miehistä. Naisista sen sijaan vain noin 0,4 prosenttia on puna-vihersokeita. Puna-vihersokeutta on eri asteista: jotkut puna-vihersokeat eivät koskaan erota punaista ja vihreää, jotkut sekoittavat nämä värit vain niiden joutuessa vierekkäin. Purppurasokeus on erittäin harvinainen väriheikkoustyyppi. Mahdollisia ovat myös esimerkiksi ruskean ja vihreän eri sävyjen rajoittunut erottelukyky. Kaiken kaikkiaan jonkin asteisesta värinäkökyvyn puutteesta kärsii miehistä noin 10 prosenttia ja naisista vastaavasti noin 0,5 prosenttia.

Näön ollessa normaali silmän verkkokalvon valoherkät tappisolut reagoivat valon eri aallonpituuksiin ja tunnistavat ne väreinä. Värisokealla jokin tappityyppi saattaa puuttua tai olla viallinen.

Värisokeuden syyt

Normaalin värinäön avulla nähtävät hedelmät.

Tältä hedelmät näyttävät mahdollisesti puna-vihersokean silmin.

Värisokeus on yleensä perinnöllistä, mutta se voi joissakin harvoissa tapauksissa johtua myös alkoholimyrkytyksestä, tulehduksesta tai näköhermon sairaudesta. Yleensä värisokean molemmat silmät ovat värisokeita, mutta on myös henkilöitä, joiden toinen silmä on normaalivärinäköinen mutta toinen värisokea. Tällaisilta henkilöiltä on saatu tietoa siitä, miten värisokeat näkevät ympäristönsä. Värisokeus periytyy X-kromosomissa sijaitsevan resessiivisen geenin kautta. Naisesta voi tulla perinnöllisesti värisokea vain, jos hän saa resessiivisen alleelin sekä äidiltä että isältä. Miesten värisokeus periytyy aina äidiltä. Värisokean lapsen äiti ei välttämättä ole värisokea, mutta värisokean naisen isä on.

Värisokeuden aikainen toteaminen on tärkeää, jottei värisokea henkilö joutuisi ammattiin, jossa tarvitaan normaalia väriaistia. Näitä ammatteja ovat mm. lentäjä, rautatietyöläinen ja laivojen kansihenkilöstö. Sähköasentajille lievästä värinäön heikkoudesta ei ole haittaa, eikä se lisää onnettomuusriskiä. Elektroniikka-asentajalle sekä kemian, vaateteollisuuden ja graafisten alojen työntekijöille virheetön värinäkö voi olla tarpeen. Useimmiten värisokeus ei kuitenkaan haittaa ihmisen elämää. Nykyään monet värisokeat saavat tietää värisokeudestaan vasta aikuisiässä, kun taas ennen se saattoi jäädä useinkin kokonaan havaitsematta.

Värisokeustutkimuksissa testattavalle näytetään pilkullisia väritauluja, joihin on piilotettu värillisiä numeroita. Värisokea henkilö ei pysty erottamaan niitä tai näkee eri numeroita kuin tavallisesti näkevät. Värinäköä voidaan tutkia Ishiharan testillä.

Värisokeus eläimillä

Yöeläimillä, kuten mm. lepakoilla ja maasioilla, on värisokeutta. Eläinten aistit kehittyvät pitkälti aktiivisuusajan mukaisesti. Yöeläimillä on usein kokoonsa suhteutettuna suuremmat silmät, ja ne ovat likinäköisiä. Yöeläinten suuret silmät johtuvat siitä, että suuret silmät kasvattavat verkkokalvon pinta-alaa, jolloin verkkokalvolle pääsevän valon määräkin suurenee. Verkkokalvolla yöeläimillä on paljon valoa aistivia sauvasoluja, jotka parantavat hämäränäköä. Kääntöpuolena taas on, että yöeläimillä on erittäin vähän värinäköön erikoistuneita tappisoluja, eli yöeläimet ovat käytännössä värisokeita. Päiväsaikaan yöeläimet pystyvät kyllä kulkemaan, mutta niiden on suojeltava silmiään turhalta valolta.

Tunnettuja värisokeita

• John Dalton, englantilainen tiedemies, julkaisi ensimmäisen tieteellisen tutkimuksen värisokeudesta.
• William Rowan, kanadalainen lintutieteilijä
• Peter Ebdon, englantilainen snooker-ammattilainen
• Albert Uderzo, ranskalainen sarjakuvapiirtäjä
• François Walthéry, belgialainen sarjakuvapiirtäjä
• Giovanni Schiaparelli, italialainen tähtitieteilijä, oletettavasti värisokea, mainitaan Marsin kanavat -artikkelissa.
• Hugo Backmansson, suomalais-venäläinen taidemaalari, oletettavasti värisokea, oli maalannut usein vihreät kohdat harmaalla.
• Cheek, suomalainen hiphop-artisti

Lähteet

• ”Värisokeus ja poikkeava värinäkö (kirj. Osmo Saarelma)”, Lääkärikirja Duodecim. Duodecim Terveyskirjasto, artikkelin päiväys 18.9.2012. Helsinki: Duodecim, 2012. Teoksen verkkoversio (viitattu 30.7.2013). (suomeksi)
• Roine, R.: Värinäkövikojen seulonta. Suomen Lääkärilehti, 1999, 54. vsk, nro 13, s. 1691. (suomeksi)

Aiheesta muualla

• Terveyskirjaston artikkeli aiheesta
• Coblis - värisokeiden värinäön simulaattori