Ero sivun ”Skotlanti” versioiden välillä

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
[katsottu versio][arvioimaton versio]
Poistettu sisältö Lisätty sisältö
p Käyttäjän 2001:14BA:26F0:2000:9824:876C:957C:28E1 muokkaukset kumottiin ja sivu palautettiin viimeisimpään käyttäjän Vesahjr tekemään versioon.
p Jti.
Merkkaukset: Visuaalinen muokkaus Mobiilimuokkaus  mobiilisivustosta 
Rivi 50: Rivi 50:
}}
}}


'''Skotlanti''' ({{k-gd|Alba}}, {{k-en|Scotland}}) on [[Maa (alue)|maa]] [[Iso-Britannia (saari)|Ison-Britannian saaren]] pohjoisosassa. Se käsittää suunnilleen kolmanneksen saaren [[pinta-ala]]sta ja kuuluu [[Yhdistynyt kuningaskunta|Yhdistyneen kuningaskunnan]] eli Britannian valtioon.
'''Suomi''' ({{k-gd|Alba}}, {{k-en|Scotland}}) on [[Maa (alue)|maa]] [[Iso-Britannia (saari)|Ison-Britannian saaren]] pohjoisosassa. Se käsittää suunnilleen kolmanneksen saaren [[pinta-ala]]sta ja kuuluu [[Yhdistynyt kuningaskunta|Yhdistyneen kuningaskunnan]] eli Britannian valtioon.


Skotlanti solmi [[personaaliunioni]]n [[Englanti|Englannin]] kanssa vuonna 1603 ja yhdistyi vuonna 1707 Englannin kanssa yhdeksi valtioksi. Syyskuussa 2014 Skotlannissa järjestettiin [[Skotlannin kansanäänestys itsenäisyydestä|kansanäänestys itsenäisyydestä]], mutta äänestyksen voittivat itsenäistymisen vastustajat.
Skotlanti solmi [[personaaliunioni]]n [[Englanti|Englannin]] kanssa vuonna 1603 ja yhdistyi vuonna 1707 Englannin kanssa yhdeksi valtioksi. Syyskuussa 2014 Skotlannissa järjestettiin [[Skotlannin kansanäänestys itsenäisyydestä|kansanäänestys itsenäisyydestä]], mutta äänestyksen voittivat itsenäistymisen vastustajat.

Versio 19. syyskuuta 2017 kello 11.01

Skotlanti
Scotland
Alba

Valtiomuoto itsehallinnollinen perustuslaillinen monarkia
Yhdistyneen kuningaskunnan kuningatar Elisabet II
Skotlannin pääministeri Nicola Sturgeon
Pääkaupunki Edinburgh
Muita kaupunkeja Glasgow (suurin)
Aberdeen
Pinta-ala
– yhteensä 78 722[1] (sijalla )
– josta sisävesiä 1 577[1]
Väkiluku (2013) 5 327 700[2] (sijalla )
– väestötiheys 67,5
Viralliset kielet englanti, skotti, gaeli
Valuutta Englannin punta (GBP)
BKT (2010)
– yhteensä 139,774 miljardia
– per asukas 26,766
Aikavyöhyke +0
– kesäaika UTC+1
Lyhenne GB
Kansainvälinen
suuntanumero
+44
Tunnuslause In My Defens God Me Defend (de facto)
Kansallislaulu Flower of Scotland (de facto)”

Suomi (gaeliksi Alba, engl. Scotland) on maa Ison-Britannian saaren pohjoisosassa. Se käsittää suunnilleen kolmanneksen saaren pinta-alasta ja kuuluu Yhdistyneen kuningaskunnan eli Britannian valtioon.

Skotlanti solmi personaaliunionin Englannin kanssa vuonna 1603 ja yhdistyi vuonna 1707 Englannin kanssa yhdeksi valtioksi. Syyskuussa 2014 Skotlannissa järjestettiin kansanäänestys itsenäisyydestä, mutta äänestyksen voittivat itsenäistymisen vastustajat.

Maantiede

Pääartikkeli: Skotlannin maantiede
Skotlannin kartta
Loch Etive


Skotlanti muodostaa pohjoisen kolmanneksen Ison-Britannian saaresta.[3] Sen kokonaispinta-ala on 78 772 neliökilometriä. Skotlannilla on ainoan naapurinsa Englannin kanssa yhteistä rajaa 96 kilometriä. Se kulkee itärannikolta Tweedjoelta länteen Solway Firthiin. Skotlannin lounaiskärjestä 30 kilometrin päässä sijaitsee Irlanti, 400 kilometrin päässä koillisessa on Norja ja pohjoisessa Tanskan Färsaaret.lähde? Skotlantia ympäröivät Atlantti ja Pohjanmeri.

Skotlanti koostuu mannermaasta ja useista saariryhmistä. Mannermaa voidaan jakaa kolmeen alueeseen, Ylämaihin, Alamaihin (Central Belt) ja Eteläisiin ylänköihin. Ylämaat jakaa kahtia Glen Morin siirroslinja, missä sijaitsee myös Loch Ness.[4] Ylämaiden eteläosassa on Grampianvuoret, jonka korkein huippu Ben Nevis on koko Britannian korkein vuori.[5] Keskisen Skotlannin alamaat on maan asutuskeskittymä.lähde? Eteläisillä ylänköalueilla on pyöreälakisia kukkuloita ja leveitä laaksoja, joita reunustavat hedelmälliset rannikkotasangot.[6] Vedenjakaja on lähellä länsirannikkoa, minkä takia pääosa joista virtaa itään.[4]

Skotlantiin kuuluu yli 790 saarta. Saariston pääryhmät ovat Shetland- ja Orkneysaaret sekä Sisä- ja Ulko-Hebridit.[7] Orkney- ja Shetlandsaaret sijaitsevat mannermaan pohjoispuolella. Länsirannikkoa täplittävät puolestaan useat saaret ja vuonot.[4]

Ilmasto

Skotlannissa vallitsee meri-ilmasto, jolle on tyypillistä hyvin vaihtelevat säät ilman äärioloja. Atlantilta tuleva Golfvirta lämmittää aluetta, mikä selittää ilmasto-olot pohjoisesta leveysasteesta huolimatta. Esimerkiksi samalla leveysasteella Labradorissa, Kanadassa, jäävuoret ovat talvisin tavallinen näky. Skotlannin ilmasto on kuitenkin viileämpi kuin muualla Britanniassa.

Sademäärät vaihtelevat paljon Skotlannin eri puolilla. Läntiset ylämaat ovat Yhdistyneen kuningaskunnan sateisinta aluetta; vuosittain sataa yli 3 000 millimetriä. Sateet ovat yleensä vuoristoisilla ylämaan alueilla orografisia. Suurimmassa osassa Skotlantia kuitenkin sataa alle 800 millimetriä vuodessa, eikä itäisissä ja eteläisissä osissa sada enempää kuin Englannin kuivimmilla alueilla. Lumisateet eivät ole alamailla tyypillisiä mutta korkeuden kasvaessa ne yleistyvät.

Ilmastoalue on kostean lauhkea ja vuoden keskilämpötila on +8,7 °C. Kylmin kuukausi on Skotlannissa tammikuu, jonka keskilämpötila on +3,5 °C. Lämpimimmät kuukaudet ovat heinä- ja elokuu, jolloin lämpötila on noin +14,5 °C. Skotlannin vuotuinen sademäärä on 670,6 millimetriä.

Skotlannin rannikolla sijaitsevien Hebridien läntinen osa on yksi Britannian aurinkoisimpia paikkoja. Vuoden pisimpänä päivänä Skotlannin pohjoisosissa pimeys ei laske lainkaan. Lerwickillä ja Shetlandsaarilla on keskikesällä noin neljä tuntia kauemmin valoisaa aikaa kuin Lontoossa, joskin tilanne on talvella päinvastoin.

Voimakkaat Atlantilta saapuvat matalapainepuuskat, joita kutsutaan myös Euroopan hirmumyrskyiksi, ovat yleisiä Skotlannissa talviaikaan (loka–maaliskuussa).

  • Vuotuinen lämpötilan vaihtelu: yksitoista Celsiusastetta
  • Kesän pituus: neljä kuukautta (kesä–syyskuu)
  • Talven pituus: kolme kuukautta
Panoraamakuva Skotlannista.

Luonto

Skotlantia peitti aiemmin metsä, mutta alkuperäisestä metsästä on jäljellä enää vain noin prosentti. Istutusmetsät peittävät kuitenkin noin 17 prosenttia pinta-alasta. Pääosa metsistä on havumetsää. Grampianvuorilla ja eteläisillä ylängöillä kasvaa erityisesti ruohoa ja kanervaa. Skotlannin kansalliskukka on okakruunuohdake, mutta nummien kanervat ja metsien kissankello ovat silti tunnuspiirteisempiä kasvilajeja.[4][8]

Skotlannin nisäkäslajistoon kuuluu monia hirvieläimiä. Saksanhirviä elää pääosin ylänköalueilla ja metsäkauriita metsissä. Lisäksi Skotlannissa elää sinne tuotuja japaninhirviä ja kuusipeuroja. Ketut ja mäyrät ovat levinneet laajalle, mutta eurooppalaisen metsäkissan Skotlannin populaatio on hyvin harvinainen.[4] Sen sijaan Skotlannissa elää peräti 75 prosenttia Britannian oravista, sillä laji on joutunut työntymään pohjoiseen Englantiin istutetun harmaaoravan tieltä.[9] Skotlannin vesissä on paljon merinisäkkäitä. Pullokuonodelfiinit ja pyöräiset ovat suhteellisen yleisiä, ja esimerkiksi noin 70 prosenttia Euroopan halleista ja 80 prosenttia Britannian kirjohylkeistä elää Skotlannin vesissä.[10]

Skotlannissa on monipuolinen lintulajisto, ja Britannian 24:stä merilintulajista elää Shetlandsaarilla 21 lajia. Nummilla esiintyy muun muassa metsoja ja riekkoja – jälkimmäiset ovat Britannian ainoita lintuja, jotka vaihtavat talveksi höyhenpukuaan. Talvisin sänkipelloilla talvehtii miljoonia merihanhia.[11]

Historia

Pääartikkeli: Skotlannin historia

Esihistoriasta roomalaisaikaan

Callanishin kivet Lewisinsaarella, Ulko-Hebrideillä.

Skotlannin esihistoria ulottuu yli 10 000 vuoden päähän menneisyyteen. Nykyihminen alkoi asuttaa sen alueita Veiksel-jääkauden jälkeen.[12] Esihistorian ajalta alueelta on säilynyt suuri määrä arkeologisia löytöjä, ja esimerkiksi Orkneysaarilta on löytynyt Skara Braen muinaiskaupunki, Maeshowen hautakumpu ja Stonehengen tapainen Brodgarin kehä.[13]

Roomalaiset saapuivat Britanniaan 43 jaa., ja he tekivät sotaretkiä myös Skotlantiin piktien alueelle.[12] Mons Graupiuksen taistelussa vuonna 83 roomalaiset saivat Britannian saaren pohjoisosat hetkellisesti haltuunsa.[4] Roomalaiset kyllästyivät lopulta pohjoisia heimoja vastaan käytyihin taisteluihin, minkä takia rakennettiin sekä Hadrianuksen että Antoninuksen vallit.[14] Roomaiset lähtivät Britanniasta noin vuonna 410[15], jolloin Skotlantia asuttivat pohjoisen ja idän piktit sekä lounaisosien britonit.[14] Tämän jälkeen alueelle levittäytyivät myös skotit ja anglosaksit.[16]

Skotlannin yhdistyminen ja itsenäisyystaistelut

Pyhä Columba perusti vuonna 563 Ionan saarelle luostarin,[14] ja hänen levittämänsä kristinusko alkoi yhdistää Skotlannin heimoja. Piktit ja skottien Dál Riatan kuningaskunnan yhdisti vuonna 843 skottikuningas Kenneth MacAlpin. Hänen perustamansa Alban kuningaskunta laajeni käsittämään vuoteen 1034 mennessä lähes koko nykyisen Skotlannin.[16]

Aleksanteri III:n kuoltua 1286 Englannin kuningas Edvard I asetti Skotlannin hallitsijaksi John Balliolin ja teki Skotlannista vasallinsa. Balliol purki sopimuksen 1295 ja teki Ranskan kanssa niin kutsutun Auld Alliance -liiton. Edvard valtasi tämän jälkeen haltuunsa lähes koko Skotlannin. Edvardin julmaa hallintoa kohtaan nousi vastustusta, joka henkilöityi William Wallaceen. Robert Bruce otti ratkaisevan voiton Englannista Bannockburnin taistelussa 1314. Paavi antoi 1320 Skotlannille luvan itsenäisyyteen niin sanotussa Arbroathin julistuksessa, ja Englanti tunnusti 1328 Skotlannin itsenäisyyden Northamptonin rauhassa.[17][18]

Stuartien kausi

Alusta uskonpuhdistukseen

Lapsettoman David II:n kuoltua 1371 Skotlannin parlamentti valitsi hallitsijaksi Stuart-sukuun kuuluneen Robert II:n.[19] Skotlannin pinta-ala laajeni 1469, kun nuori kuningas Jaakko III naitettiin Margaret Tanskalaiselle. Myötäjäislahjana Skotlantiin liitettiin Orkney- ja Shetlandsaaret.[20] Jaakko III:n poika Jaakko IV oli yksi merkittävimpiä Stuart-hallitsijoita. Hänen aikanaan kukoisti Skotlannin renessanssi, ja muun muassa William Dunbar ja Gavin Douglas loivat tunnettuja runoja.[21][22] Jaakko IV myös hyökkäsi 1513 Englantiin puolustaakseen vanhaa liittolaista Ranskaa.[23] Suuri skottiarmeija kärsi kuitenkin musertavan tappion Floddenin taistelussa, jossa myös kuningas Jaakko kuoli.[24]

Maria Stuartista tuli Skotlannin kuningatar vuonna 1542, jolloin hän oli vasta viikon vanha. Englannin kuningas Henrik VIII suunnitteli naittavansa Maria Stuartin pojalleen Edvardille.[24] Skotlannin parlamentti hylkäsi ehdotuksen, minkä takia Edvard käynnisti 1544 Rough Wooing -nimellä tunnetun sortokampanjan.[25] Skotlantilaiset kääntyivät Auld Alliance -liiton myötä Ranskan puoleen ja lupasivat antaa Maria Stuartin nuoren Fransin vaimoksi ranskalaisten tukea vastaan. Maria Stuart jätti Skotlannin 1548 aatelisten ja ranskalaisliittolaisten hallintaan.[24]

Uskonpuhdistus levisi Skotlantiin 1500-luvun puolivälissä.[26] Pienen kapinan tukahduttamisen jälkeen perustettiin Lords of the Congregation -ryhmän, jonka tavoitteena oli protestanttinen Skotlanti. Sijaishallitsija Marie de Guise aloitti protestanttien sorron, kun Perthissä oli ollut väkivaltaisuuksia John Knoxin tulisen saarnan jälkeen.[27] Protestantit kääntyivät voitolle, kun he alkoivat saada vuonna 1560 tukea protestanttiselta Englannilta. Edinburghin sopimus hyväksyttiin heinäkuussa, ja sen myötä Skotlannista tuli protestanttinen valtio.[28] Maria Stuart palasi pian tämän jälkeen Skotlantiin, mutta hän aiheutti skandaalin miessuhteidensa takia. Hänet ajettiin maanpakoon, kun hänen tulevan miehensä James Hepburnin uskottiin olleen osallinen hänen miehensä Henry Stuartin murhaan.[29]

Yhteinen kruunu ja uskonsodat

Maria Stuartin poika Jaakko VI nousi myös Englannin kuninkaaksi vuonna 1603 Elisabet I:n kuoleman jälkeen.[29] Jaakko ja hänen poikansa Kaarle I hallitsivat käytännössä molempia valtakuntia Englannista käsin. He myös kannattivat kuninkaan jumalallista oikeutta eivätkä kannattaneet Skotlannin presbyteerikirkkoa.[30] Kaarle ja arkkipiispa William Laud pyrkivät 1630-luvulla yhdistämään Skotlannin ja Englannin kirkot.[31] Presbyteerien ja kuninkaan kiistat kärjistyivät 1639–1640 käytyihin piispojen sotiin. Alexander Leslien johtama skottiarmeija kukisti vuonna 1640 englantilaiset Newburnin taistelussa ja valtasi Newcastlen. Kaarle joutui seuraavana vuonna tekemään rauhan.[31]

Kaarlen huono sotaonni rohkaisi hänen vastustajiaan myös Englannissa, jossa syttyi 1642 Englannin sisällissota.[32] Parlamentaristit kääntyivät sodan alkuvaiheissa Skotlannin puoleen. Solemn League and Covenant -sopimuksen jälkeen skottijoukot hyökkäsivät Englantiin ja tukivat kuninkaan vastustajia.[33] Parlamentaristien ja skotlantilaisten liitossa oli kuitenkin säröjä, sillä skotlantilaiset halusivat kuitenkin säilyttää kuningaskunnan.[34] Suurin osa skottiaatelisista liittoutui 1647 Kaarlen kanssa, minkä seurauksena Oliver Cromwellin teloitti Kaarlen vuonna 1649. Kaarle II julistautui Skotlannin, Englannin ja Irlannin kuninkaaksi. Cromwell koki asemansa uhatuksi ja alisti Skotlannin kymmeneksi vuodeksi valtaansa.[35] Tasavalta kaatui Cromwellin kuoleman jälkeen ja Kaarle II:sta tuli jälleen kuningas.[36]

Unionisopimus ja jakobiittikapinat

Jaakko II sai kruunun 1685.[34] Katolista kuningasta kuitenkin vastustettiin laajasti, ja whigien kutsumana Vilhelm III Oranialainen nousi maihin Englannissa marraskuussa 1688. Hän julistautui seuraavana vuonna vaimonsa Maria II:n kanssa hallitsijapariksi. Jaakkoa tuettiin varsinkin Ylämaiden alueella. Vuonna 1689 Ylämaita nousikin jakobiittien ensimmäinen kapina.[37]

Vilhelm oli 1689–1697 sodassa Ranskaa vastaan. Sotaa ei kannatettu Skotlannissa, jossa muistettiin edelleen vanha liittosopimus Ranskan kanssa. Lisäksi Skotlannin talous kärsi sotakustannuksista. Samoihin aikoihin Skotlannin taloutta vaikeutti epäonnistunut omaan siirtomaahan tähdännyt Darien-suunnitelma. Taloudellisten ongelmien lisäksi Skotlannissa oli ongelmia perimysjärjestyksessä.[38] Englannissa whig-poliitikot pelkäsivät Stuartien uutta nousua, ja Englannissa päätettiinkin, että lapsettoman Annan jälkeen hallitsijaksi tulisi Hannoverin Sofia.[39] Skotlannin parlamentti ei hyväksynyt valintaa ja päätti valita oman hallitsijan Annan seuraajaksi.[40] Skotlannin ja Englannin välit kiristyivät 1700-luvun alussa, mutta Englanti ei halunnut uutta sotaa.[41] Skotlanti oli kuitenkin taloudellisesti ahdingossa ja suostui heinäkuussa 1706 unionisopimukseen, joka astui voimaan 1. toukokuuta 1707. Sopimus synnytti Ison-Britannian kuningaskunnan.[40]

Yrjö I:n noustua kuninkaaksi vuonna 1715 alkoi kruununtavoittelija James Stuartin käynnistämä jakobiittikapina. James Stuart pyysi Marin jaarlia John Erskinea keräämään sotajoukot Ylämailta.[42] Erskine onnistui yllättämään vuonna 1715 hallituksen joukot. Hän kuitenkin hidasteli etenemistään ja menetti yllätysetunsa. Kapina hajosi tämän jälkeen nopeasti, ja James Stuart joutui pakenemaan takaisin Manner-Eurooppaan.[43] Nuori kruununtavoittelija Charles Edward Stuart aloitti vuonna 1745 uuden jakobiittikapinan.[44] Hän johti itse Ylämailta kerättyjä joukkoja ja onnistui etenemään Derbyyn asti.[45] Hänen neuvonantajiensa neuvosta Charles Stuart vetäytyi kuitenkin väliaikaisesti takaisin Skotlantiin, jossa hallituksen joukot kukistivat kapinan Cullodenin taistelussa.[46]

Vuoden 1745 kapinan jälkeen hallitus päätti nujertaa jakobiitit kokonaan: monet jakobiitit vangittiin tai teloitettiin ja Ylämaiden vanha klaanijärjestelmä purettiin.[45] Klaanilaiset riisuttiin vuonna 1746 aseista, klaanipäälliköiden valta peruttiin ja esimerkiksi kiltin käyttäminen kiellettiin.[47]

Valistus ja teollistuminen

Glasgow’n yliopiston päärakennus.

Unionisopimus avasi skoteille Englannin siirtomaakaupan.[45] Kauppaa ja vaurastumista seurasivat Skotlannin valistusaika ja teollinen vallankumous. Valistusajan merkittävimpiä henkilöitä olivat filosofit David Hume, Adam Smith, sosiologi Adam Ferguson, lääkäri William Cullen, kemisti Joseph Black, geologi James Hutton sekä kirjailijat Walter Scott ja Robert Burns.[48]

Atlantin yli tapahtuva kauppa oli rikastuttamassa Skotlantia. Glasgow sai muun muassa vuonna 1747 monopolin Ranskan tupakkakauppaan.[49] Yhdysvaltain vapaussodan jälkeen puuvillateollisuus hallitsi Skotlannin taloutta 1800-luvun alkupuoliskolla.[50] Tekstiiliteollisuuden lisäksi Skotlantiin perustettiin merkittävää kaivos-, rauta- ja laivanrakennusteollisuutta. Maassa oli valtavia kutomoita, ja esimerkiksi Dundee oli maailman juuttiteollisuuden keskuskaupunki.[51][52]

Teollistumisen myötä Skotlanti myös kaupungistui.[52] Väkiluvun kasvaessa kaupungeista tuli entistä suurempia.[51] Samaan aikaan kuitenkin maatalous oli murroksessa. Maanomistajat alkoivat panostaa viljelyn sijaan lampaiden kasvattamiseen. Siihen ei tarvittu niin paljon työvoimaa, ja monet joutuivat muuttamaan erityisesti Ylämailta pois. Puhdistukset olivat paikoin jopa väkivaltaisia, kun maanomistajat ajoivat ylimääräisen työvoiman pois mailtaan.

Maailmansodista uuteen nationalismiin

Skotlannin talous oli 1900-luvun alussa hiipumassa, mutta ensimmäinen maailmansota elvytti raskasta teollisuutta:[53] Clydejoen varrella rakennettiin monia sota-aluksia ja Clydeside oli Britannian merkittävin ammusten tuottaja.[4] Skotlannista tuli myös enemmän sotilaita asukaslukuun nähden kuin mistään muusta Britannian osasta. Se myös menetti enemmän asukkaistaan kuin suurin osa sotaa käyneistä maista.[54]

Sodan jälkeen raskas teollisuus romahti, ja Britannian lama iski erityisesti Skotlantiin.[4] Radikalismi heräsi talouden kärsiessä, ja Glasgow, Paisley, Greenock ja Clydebank tunnettiin sosialismin keskuksena Red Clydeside -nimellä.[55] 1930-luvun lama heikensi taloustilannetta entisestään, ja vuonna 1932 noin 28 prosenttia skotlantilaisista oli työttömänä.[51] Talous alkoi elpyä jo hieman ennen toista maailmansotaa, jonka aikana Skotlanti sai uudestaan paikan Britannian sotateollisuuden keskuksena.[51][56]

Toisen maailmansodan jälkeen Skotlannin talous hiipui uudestaan, ja 1900-luvun jälkipuoliskolla maassa jouduttiin tekemään radikaaleja uudistuksia. Perinteisten teollisuuden alojen kaaduttua uudet alat, kuten elektroniikkateollisuus, palvelualat ja finanssiala, alkoivat elvyttää Skotlannin taloutta.[57] Öljyn löytyminen Pohjanmereltä herätti uutta nationalismia, ja Skotlannin kansallispuolue (SNP) sai vuonna 1974 noin 30 prosenttia parlamenttivaalien äänistä. Estääkseen sotilaallisen nationalismin syntyä James Callaghanin brittihallitus järjesti vuonna 1979 kansanäänestyksen Skotlannin omasta parlamentista. Vaikka parlamentin kannattajat ottivatkin täpärän voiton, tulos ei ollut lainvoimainen, sillä äänestysprosentti oli jäänyt alle 40 prosentin.[4]

Työväenpuolueen Tony Blairin hallitukseen kuulunut Skotlanti-ministeri Donald Dewar johti Skotlannin uuteen parlamenttikansanäänestykseen vuonna 1997. Skotlannin parlamentin perustamista kannatti 75 prosenttia äänestäneistä. Parlamenttivaalit järjestettiin Skotlannissa jo 1999.[58] Alex Salmondin johtama SNP otti vaalivoiton vuoden 2011 Skotlannin parlamenttivaaleissa ja käynnisti samalla itsenäisyysohjelman. Britannian pääministeri David Cameron ja Alex Salmond sopivat lokakuussa 2012 itsenäisyyskansanäänestyksen järjestämisestä.[59] Syyskuussa 2014 järjestetyssä äänestyksessä reilut 55 prosenttia vastusti itsenäistymistä.[60]

Politiikka

Yhtenä Yhdistyneen kuningaskunnan maista Skotlannin päämiehenä toimii brittiläinen monarkki, vuodesta 1952 lähtien kuningatar Elisabet.

Yhdistynyt kuningaskunta on hallinnollisesti katsoen yksi valtio, jolla on yksi virallinen parlamentti ja hallitus. Vaikka kuningaskunnan eri osille onkin myönnetty jonkun verran itsehallintoa, niiden parlamentit ja muut omat hallinnolliset elementit ovat Yhdistyneen kuningaskunnan parlamentin alaisuudessa. Virallinen parlamentti voi myös päättää supistaa tai muuttaa niiden valtaa, joskin on todennäköistä ettei tärkeitä ratkaisuja kuten itsehallinnon lakkauttamista tulla tekemään ilman kyseisen alueen kansanäänestystä.

Skotlanti sai oman parlamentin vuonna 1998. Syyskuussa 1997 kolme neljännestä äänestäjistä kannatti sen perustamista. Parlamentti on yksikamarinen ja siinä on 129 edustajaa. Kuningatar on nimittänyt parlamentin ehdotuksesta yhden jäsenistä pääministeriä vastaavaksi ensimmäiseksi ministeriksi (First minister) ja hän nimittää myös muut ministerit. Koko kuningaskuntaa edustavassa parlamentissa Skotlannilla on 59 edustajaa 646:sta. Vuodesta 2014 lähtien ensimmäisenä ministerinä on Kansallispuolueen johtaja Nicola Sturgeon.

Yhdistyneen kuningaskunnan poliittisten puolueiden lisäksi Skotlannissa vaikuttavat itsenäistymistä ajava ja merkittävin oppositiopuolue Skotlannin kansallispuolue (Scottish National Party, SNP), Skottilainen sosialistipuolue (Scottish Socialist Party, SSP) ja Skottilainen vihreä puolue (Scottish Green Party). Paikallispuolueet ovat lisänneet vaikutusvaltaansa parlamentin perustamisen jälkeen.

Itsehallinto vai itsenäisyys?

Perinteisen oikeisto–vasemmistojaon lisäksi politiikkaan vaikuttaa itsehallintokysymys, jota Yhdistyneen kuningaskunnan puolueet ovat tukeneet enemmän tai vähemmän historiansa aikana. Nyt kun itsehallinto on jo saatu, kysymys koskee sitä, pitäisikö Skotlannin itsenäistyä. Vuoden 2004 kyselyssä 66 prosenttia skotlantilaisista kannatti itsehallinnon lisäämistä ja vain kaksi prosenttia halusi palauttaa määräysvallan Westminsteriin. Vuonna 2012 uutisoitiin, että kyselyissä enintään kolmasosa kansasta kannattaa itsenäisyyttä.[61]

Mikäli Skotlanti itsenäistyisi lähitulevaisuudessa, on arvioitu, että valtion päämiehenä pysyisi kuningatar Elisabet. Valuuttana säilyisi punta. Itsenäisen Skotlannin talous tulisi nojaamaan alkuvaiheessa vahvasti Pohjanmeren kaasu- ja öljyvaroihin, joiden jaosta olisi neuvoteltava Ison-Britannian kanssa. 90 % Pohjanmeren kaasu- ja öljyvaroista sijaitsee Skotlannin rannikkovesillä.[61]

Skotlannin itsenäistyminen nostaisi esiin monia kysymyksiä. Jouduttaisiin päättämään muun muassa siitä, olisiko Skotlanti vanha EU-maa. Euroopan komission puheenjohtaja José Manuel Barroso on sanonut, että itsenäinen Skotlanti joutuisi hakemaan EU-jäsenyyttä sekä neuvottelemaan liittymisehdot. Rajavalvonnan ja maanpuolustuksen järjestäminen itsenäisessä Skotlannissa olisi oma kysymyksensä. Jouduttaisiin myös päättämään, pysyisivätkö Britannian ydinaseet yhä Länsi-Skotlannissa.[61]

Aluejako

Skotlanti jaettiin vuonna 1996 32 hallintoalueeseen paikallishallinnon tehostamiseksi. Näiden yhden tason hallintoyksikköjen tehtävänä on tuottaa kaikki alueen julkiset palvelut, kuten opetus ja sosiaalityö sekä ympäristön ja teiden kunnossapito. Suurimmissa hallintoyksiköissä on vielä niiden alaisuudessa toimivia erillisiä komiteoita, jotka huolehtivat jonkun tietyn alueenosan palveluista.

Alue saa kaupungin nimityksen vain monarkin kautta. Skotlannissa kaupungeiksi on julistettu Aberdeen, Dundee, Edinburgh, Glasgow, Inverness ja Stirling.

  1. Inverclyde
  2. Renfrewshire
  3. Länsi-Dunbartonshire
  4. Itä-Dunbartonshire
  5. Glasgow
  6. Itä-Renfrewshire
  7. Pohjois-Lanarkshire
  8. Falkirk
  9. Länsi-Lothian
  10. Edinburgh
  11. Midlothian
  12. Itä-Lothian
  13. Clackmannanshire
  14. Fife
  15. Dundee
  16. Angus
  1. Aberdeenshire
  2. Aberdeen
  3. Moray
  4. Ylämaa
  5. Ulko-Hebridit
  6. Argyll ja Bute
  7. Perth ja Kinross
  8. Stirling
  9. Pohjois-Ayrshire
  10. Itä-Ayrshire
  11. Etelä-Ayrshire
  12. Dumfries ja Galloway
  13. Etelä-Lanarkshire
  14. Scottish Borders
  15. Orkneysaaret
  16. Shetlandinsaaret

Väestö

Pääartikkeli: Skotlannin väestö

Väestöjakauma

National Records of Scotlandin arvion mukaan Skotlannissa oli vuoden 2013 puolivälissä 5 327 700 asukasta, eli enemmän kuin koskaan aiemmin.[2] Vuoden 2011 väestönlaskun perusteella Skotlannin suurimmat kaupungit olivat Glasgow (590 507 asukasta), Edinburgh (459 366 asukasta), Aberdeen (195 021 asukasta), Dundee (147 285 asukasta) ja Paisley (76 834 asukasta).[62]

Skotlannin asukasluku on pysynyt melko vakaana 1960-luvulta lähtien. Vuonna 1974 asukasluku oli ennätyksellinen 5,24 miljoonaa, mutta vuonna 2002 se oli enää 5,05 miljoonaa. 2000-luvulla asukasluku lähti taas kasvamaan, mikä johtui erityisesti positiivisesta nettomuutosta. Lisäksi syntyneitä on ollut kuolleita enemmän.[63] Skotlannin väestöpyramidi on muuttunut selvästi 1900-luvulla. Ikärakenne oli vielä vuoden 1911 väestönlaskennan perusteella pyramidin mallinen, mutta seuraavan vuosisadan aikana ikärakenne on selvästi tasoittunut.[64] Vuoden 2012 väestöpyramidissa on selvästi kolme kohoumaa, jotka johtuvat vuoden 1947 ja 1960-luvun suurista ikäluokista ja jälkimmäisen heijastevaikutuksesta.[65]

Etniset ryhmät ja uskonto

Vuoden 2011 väestönlaskennan mukaan Skotlannin asukkaista 83 prosenttia oli syntynyt Skotlannissa ja kymmenen prosenttia muualla Britanniassa. Niistä seitsemästä prosentista, jotka eivät ole syntyneet Britanniassa, 15 prosenttia on syntynyt Puolassa ja kuusi prosenttia Intiassa ja Irlannissa.[66] Skotiksi itsensä määrittelee 62 prosenttia Skotlannin aikuisväestöstä. 18 prosenttia määrittelee itsensä sekä skotiksi että englantilaiseksi.

Skotlannin asukkaista neljä prosenttia kuuluu johonkin vähemmistöön.[67] Vuonna 2001 hieman yli 100 000 asukasta kuului vähemmistöihin, kun vuonna 2011 vähemmistöihin kuului jo yli 200 000 asukasta. Suurin yksittäinen vähemmistöryhmä oli puolalaiset, joita asui Skotlannissa 61 000 ihmistä. Seuraavaksi suurimmat ryhmät olivat irlantilaiset (54 000 asukasta) ja pakistanilaiset (49 000 asukasta).[68]

Skotlannin kansallisena kirkkona toimii reformoitu Skotlannin kirkko (Church of Scotland). Se ei ole valtionhallinnon alaisuudessa eikä samaan tapaan valtionkirkon asemassa kuten Englannissa Englannin kirkko. Vuonna 2015 tehdyssä tutkimuksessa suurin vakaumusryhmä oli uskonnottomat 49,8 % väestöosuudella. Skotlannin kirkkoon kuului 25,3 % väestöstä, roomalais-katolisia oli 14,1 % ja muita kristittyjä 7,6 %. Lisäksi 1,4 % tunnusti islamia ja 0,5 % oli hinduja, 0,2 % buddhalaisia, 0,2 % sikhejä ja 0,1 % juutalaisia. Muita uskontoja edusti 0,8 % väestöstä.[69]

Terveys

Skotlantilaisten terveys on keskimäärin huonompaa kuin Britannian ja useimpien EU-maiden väestön. Maan terveystilanne on kehittynyt 1900- ja 2000-luvuilla, mutta ei yhtä nopeasti kuin monissa muissa läntisen Euroopan maissa. Elinajanodote on noussut 1900-luvun lopulla ja 2000-luvun alussa, mutta se on silti pienempi kuin Britanniassa keskimäärin.[70] Se oli vuonna 2010 miehillä 76,1 ja naisilla 80,6 vuotta.[71] Elinajanodotteessa on selviä eroja Skotlannin sisällä. Lyhin elinajanodote on Glasgow’ssa ja pisin Itä-Dunbartonshiressa. Maaseudun miehet elävät keskimäärin 3,5 vuotta pidempään kuin kaupunkilaiset ja naiset kaksi vuotta pidempään.[72]

Kuolleisuus on laskenut Skotlannissa 1960-luvun jälkeen, kuten on muissakin läntisen Euroopan maissa. Lapsikuolleisuus on Skotlannissa eurooppalaista keskitasoa, mutta työikäisten kuolleisuus on ollut 1970-luvulta lähtien läntisen Euroopan korkeinta.[73] Yli puolet skotlantilaisten kuolemista aiheutuvat syövistä, sepelvaltimotaudista ja aivoverenkiertohäiriöstä. Vuosittain kuolevien ihmisten määrä on Skotlannissa laskenut 1980-luvun alusta. Syöpäkuolemien määrä on kuitenkin kasvanut 14 prosenttia, ja samalla niiden osuus kaikista kuolemista on noussut 22 prosentista 29 prosenttiin.[74] Yksi syy Skotlannin ja muun Britannian kuolleisuuden erolle johtuu sepelvaltimotaudista, jonka miesten kuolleisuus oli 16 ja naisten kuolleisuus 19 prosenttia korkeampia kuin muualla Britanniassa.[73]

Kulttuuri

Arkkitehtuuri

Varhaisimmat tunnetut skotlantilaiset rakennelmat ovat esihistoriallisia kivirakennelmia, kuten Skara Braen ja Jarlshofin kylät Orkney- ja Shetlandsaarilla.[75] Romaaninen arkkitehtuuri tuli Skotlantiin 1100-luvulla David I:n hallituskaudella. Tyyliä edustavat esimerkiksi Dunfermlinen luostari ja Pyhän Magnusin katedraali Kirkwallissa.[75] Goottilainen tyyli levisi Skotlantiin romaanisen kauden jälkeen. Koristeellisemmalla keski- ja myöhäisgotiikan jaksolla rakennettiin muun muassa Dunkeldin ja Elginin katedraalit. Uskonpuhdistuksen jälkeen monia luostareita ja katedraaleja vahingoitettiin.[76]

Skotlannin 1700-luvun merkittävimmät arkkitehdit olivat William Adam ja tämän poika Robert Adam, joiden uusklassinen arkkitehtuuri vaikutti ympäri Eurooppaa. Heidän suunnittelemiin rakennuksiin kuuluvat Hopetoun House ja Culzeanin linna.[76] Uuskreikkalainen arkkitehtuuri vaikutti 1800-luvulla eläneeseen William Henry Playfairiin, joka oli merkittävä tekijä erityisesti Edinburghin ja Glasgow’n 1800-luvun arkkitehtuurissa. Glasgow’n uuskreikkalaiseen ilmeeseen vaikutti puolestaan Alexander Thomson, joka suunnitteli muun muassa kaupungin siluettia hallitsevan yliopiston rakennuksen.[77]

Charles Rennie Mackintosh ja James Stirling ovat 1900-luvun tunnetuimpia skotlantilaisia arkkitehtejä.[78] Mackintosh oli yksi jugendin merkittävimmistä edustajista, ja hänen kuvaavin työnsä on Glasgow’n taidekoulun päärakennus.[79] Moderniarkkitehtuuri on uudistanut Skotlannin suurempien kaupunkien ulkoasua 1980-luvulta lähtien.[78] Glasgow’ssa Clydejoen varrella on useita modernismia edustavia rakennelmia, kuten saanut Norman Fosterin suunnittelema Clyde Auditorium ja irakilaisen Zaha Hadidin suunnittelema Riverside Museum.[79]

Musiikki

Skotlanti on erityisen kuuluisa tartaanikankaista tehtyihin kiltteihin pukeutuneiden miesten soittamasta säkkipillimusiikista. Skotlannissa on muutenkin pitkät kansanmusiikkiperinteet. Suosittuja kansanmusiikin aiheita ovat erityisesti 1700-luvun jakobiittikapinat. Monissa pubeissa ja ceilidh’issä lauletaan Skotlannin historiaan liittyviä kappaleita.[80]

Klassisen musiikin orkestereista tunnetuin on vuonna 1891 perustettu Skotlannin kuninkaallinen kansallisorkesteri. Kuninkaallisen kansallisorkesterin rinnalla muita tunnettuja skotlantilaisia orkestereita ovat vuonna 1974 perustettu Skotlannin kamariorkesteri ja, jonka perusti vuonna 1935 skotlantilainen säveltäjä ja kapellimestari Ian Whyte.[81]

Skotlanti on tuottanut 1950-luvulta lähtien monien maailmanlaajuisesti menestyneitä populaarimuusikoita. ”Skifflen kuninkaaksi” tituleerattu Lonnie Donegan menestyi 1950- ja 1960-luvuilla, ja hänen rinnalleen on noussut useita tunnettuja yhtyeitä ja artisteja.[80] Vuoden 2005 äänestyksessä Skotlannin parhaimmiksi yhtyeiksi valitut Belle & Sebastian, Travis ja Idlewind aloittivat kaikki uransa 1990-luvulla.[82]

Kirjallisuus

Skotlannin kirjallisuus on ollut historiassa hyvin arvostetussa asemassa. Skotlantilaiset kirjailijat ovat kirjoittaneet englanniksi, skotiksi ja gaeliksi.[4] Gaelinkielisiä tekstiä on tunnistettu jo 500-luvulta. Musiikkiin liittyvä runous oli gaelinkielisen kirjallisuuden hallitseva muoto 1700-luvulle saakka.[83] Ensimmäinen tunnettu skotiksi kirjoittanut kirjailija oli runoilija John Barbour.[84]

Unionisopimuksen jälkeen 1707 Skotlannin menetettyä itsenäisyytensä monet poliittisesti turhautuneet skotlantilaiset halusivat määritellä kansallista kirjallista perinnettä. Tällaisia kirjailijoita olivat muun muassa Allan Ramsay ja Robert Fergusson. Heidän jälkeen nousivat merkittävimmät skottikirjailijat, Robert Burns ja Walter Scott. Burns oli romantiikan ajan edelläkävijä, ja Scott modernin historiallisen romaanin kehittäjä. Hän oli lisäksi ensimmäinen julkisuuden henkilöksi noussut brittiläinen romaanikirjailija.[85][84] Walter Scottin lisäksi 1800-luvun tunnetuimpia skottikirjailijoita olivat Robert Louis Stevenson, joka kirjoitti muun muassa Tohtori Jekyll ja Mr. Hyden ja Sherlock Holmesin luoja Arthur Conan Doyle.[86]

1800- ja 1900-luvun vaiheessa Skotlannissa vaikutti niin sanottu Kailyardin koulukunta,[87] jotka keskittyivät kuvaamaan sentimentaalisesti maaseudun elämää. Heidän eskapistinen tyylinsä sai myös vastavoimia, joista tunnetuin on George Douglas Brown.[88] Ensimmäinen maailmansota, modernismi ja poliittisen nationalismin nousu vaikuttivat Skotlannin kirjallisuudessa 1900-luvun alussa. Maailmansotien välisenä aikaa kutsutaan Skotlannin renessanssiksi, jonka merkittävin edustaja oli runoilija Hugh MacDiarmid.[89] Toisen maailmansodan jälkeisistä kirjailijoista monet ovat asuneet suurimman osan elämästään Skotlannin ulkopuolella, kuten Alexander Trocchi, jonka sanotaan olleen Skotlannin ainoa alkuperäinen beat-kirjailija.[89] Nykykirjailijoista tunnetuimpia ovat Iain Banks, Ian Rankin ja Irvine Welsh.

Ruokakulttuuri

Pääartikkeli: Skotlantilainen keittiö

Skotlannin perinneruoka on haggis. Ruoka- ja juomakulttuurin saralla maa on tullut tunnetuksi myös laadukkaista viskeistään. Yleisesti skotlantilaiset käyttävät ruoanlaitossaan paljon lihaa ja rasvaa sekä suosivat uppopaistamista. Nykyisin Skotlannin ruokakulttuuri on varsin värikäs ja fish & chips -paikkojen ohelle on ilmaantunut etnisiä ravintoloita.

Urheilu

Nykyaikainen golf on muotoutunut Skotlannissa. St. Andrewsin kenttä.

Skotlannilla on eräissä lajeissa omat kansalliset urheilumaajoukkueensa, kun taas eräissä muissa lajeissa ja olympialaisissa skotit ovat kilpailleet Ison-Britannian joukkueen jäseninä.

Skotlannin urheiluperinteet ulottuvat vuosisatojen taakse, ja maa ja sen kansalaiset ovat vaikuttaneet monen urheilulajin kehitykseen. Golfin lisäksi esimerkiksi jääkiekolla ja koripallolla on yhteyksiä Skotlantiin. Ylämaan kisojen lajeista ovat puolestaan kehittyneet yleisurheilulajit moukarinheitto ja kuulantyöntö.[90] Ylämaan kisat ovat Skotlannin merkittävin perinneurheilutapahtuma, jossa kilpaillaan useissa voimalajeissa.

Maan suosituin urheilulaji on jalkapallo, ja Skotlannin jalkapalloliitto on lajissaan maailman toiseksi vanhin. Maailman ensimmäisessä maaottelussa Skotlanti kohtasi vuonna 1872 Englannin Glasgow’ssa.[91] Skotlannin jalkapallomaajoukkue on pelannut kahdeksissa MM-kilpailuissa ja kaksissa EM-kilpailuissa.[92][93] Skotlannin mestaruussarja on jalkapallon pääsarja. Skotlantilainen Celtic voitti vuonna 1967 ensimmäisenä brittiseurana Euroopan cupin.[94]

Jalkapallon lisäksi suosittuja urheilulajeja ovat rugby union ja golf. Perinteisesti jalkapallo on ollut kaupungin työväenluokan laji ja rugby union eteläisen maaseutuväestön ja keskiluokkaisten yliopisto-opiskelijoiden laji.[95]

Lähteet

  • Brown, Alice: Scotland Encyclopædia Britannica. 27.8.2014. Encyclopædia Britannica Online. Viitattu 23.4.2012. (englanniksi)
  • Humphreys, Rob: The rough guide to Scotland. London: Rough Guides, 2011. ISBN 978-1-84836-719-7.
  • MacLean, Fitzroy: Scotland: A Concise History. London: Thames & Hudson, 2010. ISBN 978-0-500-28233-5.
  • Scotland's Population 2012 (PDF) 17.10.2013. Registrar General for Scotland. Viitattu 26.7.2014. (englanniksi)
  • Steel, David & Cylus Jonathan: United Kingdom (Scotland): Health system review. Health Systems in Transition, 2012, 14. vsk, nro 9, s. 1–150. European Observatory on Health Systems and Policies. Artikkelin verkkoversio (PDF). Viitattu 26.7.2014. (englanniksi)
  • Wilson, Neil & Symington, Andy: Scotland. Footscray: Lonely Planet, 2011. ISBN 978-1-74179-324-6.

Viitteet

  1. a b Scotland in short gov.scot. Viitattu 16.8.2016.
  2. a b Scotland’s Population at its Highest Ever 30.4.2014. National Records of Scotland. Viitattu 26.7.2014. (englanniksi)
  3. Where is Scotland? Scotland.org. Scottish Government. Viitattu 27.7.2014. (englanniksi)
  4. a b c d e f g h i j Encyclopedia Britannica. Viittausvirhe: Virheellinen <ref>-elementti; nimi ”britannica” on määritetty usean kerran eri sisällöillä
  5. Geography of Scotland Embrace Scotland. Association of Scotland’s Self Caterers. Viitattu 9.6.2014. (englanniksi)
  6. Wilson & Symington, s. 42.
  7. Scotland's Islands ScotSites. Viitattu 27.7.2014. (englanniksi)
  8. Wilson & Symington, s. 475.
  9. Wilson & Symington, s. 473.
  10. Sea mammals VisitScotland. Viitattu 10.6.2014. (englanniksi)
  11. Wilson & Symington, s. 474.
  12. a b Wilson & Symington, s. 442–443.
  13. Ancient History of Scotland Scotland.org. Scottish Government. Viitattu 12.7.2014. (englanniksi)
  14. a b c Wilson & Symington, s. 444.
  15. Humphreys, s. 622.
  16. a b Humphreys, s. 623.
  17. Humphreys, s. 624.
  18. MacLean, s. 44–47.
  19. MacLean, s. 48.
  20. MacLean, s. 61–62.
  21. MacLean, s. 63, 65.
  22. Wilson & Symington, s. 446.
  23. MacLean, s. 73–74.
  24. a b c Humphreys, s. 625.
  25. MacLean, s. 79–80.
  26. The Reformation BBC. Viitattu 2.9.2014. (englanniksi)
  27. Lords of the Congregation Education Scotland. Viitattu 2.9.2014. (englanniksi)
  28. MacLean, s. 93.
  29. a b Humphreys, s. 626.
  30. MacLean, s. 112.
  31. a b The Scottish National Covenant BCW Project. Viitattu 6.9.2014. (englanniksi) Viittausvirhe: Virheellinen <ref>-elementti; nimi ”covenant” on määritetty usean kerran eri sisällöillä
  32. MacLean, s. 120.
  33. MacLean, s. 122–123.
  34. a b Humphreys, s. 627.
  35. The Reformation BBC. Viitattu 11.9.2014. (englanniksi)
  36. MacLean, s. 133–134.
  37. MacLean, s. 138–139.
  38. Humphreys, s. 628.
  39. MacLean, s. 150–151.
  40. a b Articles of Union The British Library Board. Viitattu 13.9.2014. (englanniksi)
  41. MacLean, s. 152.
  42. MacLean, s. 158.
  43. Humphreys, s. 629.
  44. MacLean, s. 170–171.
  45. a b c Jacobites and the Union BBC. Viitattu 13.9.2014. (englanniksi)
  46. Map showing army movements prior to Battle of Culloden, 1746 Am Baile. Viitattu 13.9.2014. (englanniksi)
  47. MacLean, s. 182
  48. Wilson & Symington, s. 451.
  49. The Industrial Revolution (II) BBC. Viitattu 13.9.2014. (englanniksi)
  50. MacLean, s. 189–190.
  51. a b c d Humphreys, s. 632.
  52. a b Growth of industry and towns Education Scotland. Viitattu 14.9.2014. (englanniksi)
  53. The Great War (1914-18) Education Scotland. Viitattu 15.9.2014. (englanniksi)
  54. 20th Century Scotland - An Introduction BBC. Viitattu 25.9.2014. (englanniksi)
  55. Red Clydeside Education Scotland. Viitattu 15.9.2014. (englanniksi)
  56. World War II (1939-45) Education Scotland. Viitattu 15.9.2014. (englanniksi)
  57. 20th Century Scotland – An Introduction (III) BBC. Viitattu 25.9.2014. (englanniksi)
  58. Humphreys, s. 634.
  59. Hope, Christopher: Timeline: the road to the Scottish referendum - and beyond The Telegraph. 8.9.2014. Telegraph Media Group Limited. Viitattu 15.9.2014. (englanniksi)
  60. Forsberg, Tiina: Skotlantilaiset torjuivat itsenäisyyden Yle Uutiset. 19.9.2014. Yleisradio Oy. Viitattu 19.9.2014.
  61. a b c Vasama, Tanja: Monta mutkaa itsenäisyyteen. Helsingin Sanomat, 23.12.2012, nro 351, s. B1.
  62. Major Cities of Scotland Citypopulation. 26.6.2014. Viitattu 26.7.2014. (englanniksi)
  63. Scotland's Population 2012, s. 13.
  64. Burn-Murdoch, John: Scotland’s census 2011: How have demographics changed over a century? The Guardian. 17.12.2012. Guardian News and Media Limited. Viitattu 26.7.2014. (englanniksi)
  65. Scotland's Population 2012, s. 14.
  66. Scotland's Population 2012, s. 54.
  67. Scotland's Population 2012, s. 55.
  68. Summary: Ethnicity The Scottish Government. Viitattu 26.7.2014. (englanniksi)
  69. Scotland’s People Annual Report: Results from the 2015 Scottish Household Survey Scottish Government: National Statisticks
  70. Steel & Cylus, s. 10-11.
  71. Scotland's Population 2012, s. 38.
  72. Scotland's Population 2012, s. 40.
  73. a b Steel & Cylus, s. 12-13.
  74. Scotland's Population 2012, s. 30.
  75. a b Wilson & Symington, s. 465.
  76. a b Wilson & Symington, s. 466.
  77. 18th to 20th century Scottish architecture VisitScotland. Viitattu 19.9.2014. (englanniksi)
  78. a b Wilson & Symington, s. 467.
  79. a b Architecture Crown. Viitattu 19.9.2014. (englanniksi)
  80. a b Wilson & Symington, s. 462.
  81. Music Scottish Government. Viitattu 20.6.2014. (englanniksi)
  82. Wilson & Symington, s. 463.
  83. Early history Scotland Cultural Profile. Viitattu 20.6.2014. (englanniksi)
  84. a b Literature Scottish Government. Viitattu 20.6.2014. (englanniksi) Viittausvirhe: Virheellinen <ref>-elementti; nimi ”scotlandlit” on määritetty usean kerran eri sisällöillä
  85. Reformation, union and enlightenment Scotland Cultural Profile. Viitattu 21.6.2014. (englanniksi)
  86. Wilson & Symington, s. 460.
  87. 19th and early 20th century developments Scotland Cultural Profile. Viitattu 21.6.2014. (englanniksi)
  88. Scott, Maggie: Scots Word of the Season: Kailyard Scottish Art Council. Viitattu 20.9.2014. (englanniksi)
  89. a b The Scottish Renaissance and beyond Scotland Cultural Profile. Viitattu 20.9.2014. (englanniksi)
  90. A Sporting Nation Scotland.org. 3/2009. Scottish Government. Viitattu 27.5.2014. (englanniksi)
  91. Sport Scotland.org. 3/2009. Scottish Government. Viitattu 27.5.2014. (englanniksi)
  92. World Cup The Scottish Football Association. Viitattu 27.5.2014. (englanniksi)
  93. UEFA Euros The Scottish Football Association. Viitattu 27.5.2014. (englanniksi)
  94. Wilson & Symington, s. 467.
  95. Wilson & Symington, s. 468.

Aiheesta muualla

Commons
Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Skotlanti.