Toiminnan teoria

Kohteesta Wikipedia
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Toiminnan teoria on kokoava käsite joukolle sosiaalitieteellistä tutkimusta, jonka juuret ovat neuvostoliittolaisessa psykologisessa toiminnan tutkimuksessa, jonka keskeisiä käynnistäjiä olivat Aleksei Leontjev ja Sergei Rubinstein. Toiminnan teoriaan pohjaava tutkimus käynnistyi Neuvostoliiton ulkopuolella ensiksi Suomessa.

Leontjevin ja Rubinsteinin työn tavoitteena oli inhimillisen toiminnan ymmärtäminen systeemisenä, monimutkaisena ja sosiaalisiin tilanteisiin kytkeytyvänä ilmiönä. Kehittelyn alkuaikoina toiminan teorian luojien tavoitteena oli haastaa tuolloin neuvostoliittolaisessa psykologiassa vallinneet refleksologian suuntaus, jota edusti Vladimir Bekhterjev, sekä Ivan Pavlovin koulukunnan tulkinta korkeammista hermostollisista toiminnoista, psykoanalyysi ja behaviorismi. Toiminnan teoriasta kehittyi merkittävä suuntaus neuvostoliittolaiseen teoreettiseen ja sovellettuun psykologiaan. Sitä hyödynnettiin esimerkiksi opetuksen ja kasvatuksen[1], ammattikäytäntöjen ja niihin liittyvän koulutuksen[2], ergonomian ja työpsykologian tutkimuksessa.

Neuvostoliiton ja sittemmin Venäjän ulkopuolella toiminnan teorian tutkimusta ja soveltamista harjoitettiin aluksi etenkin Suomessa. Ensimmäinen toiminnan teorian kansainvälinen konferenssi järjestettiin vuonna 1986. Nykyään toiminnan teoriaa pidetään yhtenä osana kehittymässä olevaa ihmisen älykästä toimintaa ja sen historiallisesti kehittyneitä, kulttuurisia välineitä painottavaa tutkimuksen paradigmaa[3].

Toiminnan keskeiset ominaisuudet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kulttuurihistoriallisen teorian näkemänä toiminta on (a) johonkin kohdistuvaa ja jotakin tavoittelevaa, siis ei umpimähkäistä, (b) kulttuuristen välineiden avulla välittynyttä sekä (c) ristiriitaista. Ristiriitaisuus ei tarkoita tässä loogista ristiriitaisuutta vaan erilaisten tavoitteiden ja etujen kesken muodostuvia dialektisia ristiriitoja. [4]

Sovelluksia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Toiminnan teoriaa pidetään hyödyllisenä laadullisen tutkimuksen metodologioiden (kuten etnografian ja tapaustutkimuksen) tarkastelun näkökulmana. Se tarjoaa välineitä ymmärtää ja analysoida ilmiöitä sekä tehdä päätelmiä niiden sisältämän interaktion ja sisäisen kielen kannalta. Toiminnan erityinen muoto on subjektin tarkoituksellinen, kohteellinen toiminta (goal-directed, purposeful) välineiden avulla.

Välineet ovat mentaalisten prosessien ilmentymiä fyysisissä tai psyykkisissä rakenteissa. Kognitiiviset prosessit sisäistetään ja ulkoistetaan toiminnan teorian mukaan välineiden käytön kautta. Toimintaan liittyy osatekijöiden välisen interaktion tuottamaa kohteiden muuntumista tai kehittymistä.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Engeström, Yrjö: Kehittävä työntutkimus: perusteita, tuloksia ja haasteita. Helsinki: Hallinnon kehittämiskeskus, 1995. ISBN 952-9592-41-8. (suomeksi)
  • Hakkarainen, Kai & Lonka, Kirsti & Lipponen, Lasse: Tutkiva oppiminen - Järki, tunteet ja kulttuuri oppimisen sytyttäjinä. Porvoo: WS Bookwell, 2004. ISBN 951-0-28186-7. (suomeksi)

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Engeström 1995, 14
  2. Engeström 1995, 13
  3. Hakkarainen, Lonka & Lipponen 2004, 241
  4. Hakkarainen, Lonka & Lipponen 2004, 247-248
Käännös suomeksi
Tämä artikkeli tai sen osa on käännetty tai siihen on haettu tietoja muunkielisen Wikipedian artikkelista.
Alkuperäinen artikkeli: en:Activity theory