Tō-ji

Wikipediasta
(Ohjattu sivulta To-ji)
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Tō-ji
東寺
Tō-jin viisikerroksinen pagoda.
Tō-jin viisikerroksinen pagoda.
Perustiedot
Sijainti Japani Kioto, Japani
Rakennustyyppi Temppeli
Uskonnollinen käyttö Shingon
Arkkitehtuuri
Valmistumisvuosi 794

Tō-ji (jap. 東寺, kirjaimellisesti ’itäinen temppeli’) on shingon-koulukunnan buddhalainen temppeli Kiotossa Japanissa. Temppelillä oli aiemmin läntinen vastineensa Sai-ji: nämä temppelit seisoivat Heian-kyōn portin, Rashōmonin, molemmilla puolilla. Tō-ji sijaitsee Minami-kun alueella Ōmiya- ja Kujō-katujen risteyskohdassa Kioton rautatieaseman eteläpuolella. Temppeli tunnetaan myös nimellä Kyō-ō-gokoku-ji (jap. 教王護国寺).

Tō-ji perustettiin vuonna 794 suojelemaan kaupunkia, ja vuonna 823 se siirtyi shingon-lahkon perustajan Kūkain hallintoon teologiseksi yliopistoksi.[1] Varsinaisen Heian-kaudella rakennetun temppelin lisäksi Tō-jissä on rakennuksia 1300–1600-luvuilta.[2] Monet temppelin rakennukset tuhoutuivat tulipaloissa ja taistelussa 1400-luvulla, ja suurin osa lopuista Azuchi-Momoyama-kauden aikana.[3]

Tō-jin 57 metriä korkea pagodi on Japanin korkein, ja Kioton symboli. Nykyinen Tokugawa Iemitsun Edo-kaudella rakennuttama pagodi on vuodelta 1643.[1][3] Muita tärkeitä rakennuksia ovat Kōdō (jap. 講堂) eli luentohalli, joka on 1600-luvulta. Hallissa on Kūkain pääkaupungin suojelemiseksi kehittämä veistosmandala (mikkyō), jota on pidetty Kūkain itsensä kaivertamana 800-luvun alussa.[1] Veistokset ovat Japanin esoteerisen buddhalaisuuden vanhimmat.[2] Kondō (jap. 金堂) eli päähalli on vuorostaan rakennettu uudelleen vuonna 1606, ja siellä on Yakushi-kolminaisuutta esittäviä Momoyama-kauden patsaita.[3] Temppelin pääportti on siirretty paikalle vuonna 1894 Higashiyaman alueella sijaitsevasta Sanjūsangen-dōn temppelistä.[3]

Tō-ji liitettiin yhdessä Kioton muiden kulttuuriaarteiden kanssa Unescon maailmanperintöluetteloon vuonna 1994.[4] Paikalla järjestetään joka kuukauden 21. päivä Kūkain (Kōbō Daishin) kunniaksi Kōbō-saniksi kutsuttu kirpputori.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c June Kinoshita, Nicholas Palevsky: Gateway to Japan. Kodansha, 1998. ISBN 4-7700-2018-X.
  2. a b Kyoto Prefecture: World heritage (Arkistoitu – Internet Archive)
  3. a b c d Chris Rowthorn: Kyoto City Guide. Lonely Planet Publications, 2005. ISBN 1-74104-085-X.
  4. Historic Monuments of Ancient Kyoto (Kyoto, Uji and Otsu Cities) Unesco. Viitattu 1.10.2011. (englanniksi)

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]