Titanochelon
| Titanochelon | |
|---|---|
 Titanochelon bolivari |
|
| Tieteellinen luokittelu | |
| Domeeni: | Aitotumaiset Eucarya |
| Kunta: | Eläinkunta Animalia |
| Pääjakso: | Selkäjänteiset Chordata |
| Alajakso: | Selkärankaiset Vertebrata |
| Luokka: | Matelijat Reptilia |
| Lahko: | Kilpikonnat Testudines |
| Alalahko: | Pystytaivuttajat Cryptodira |
| Heimo: | Maakilpikonnat Testudinidae |
| Suku: |
†Titanochelon Pérez-García & Vlachos, 2014 |
| Lajit | |
|
|
| Katso myös | |
Titanochelon (nimen merkitys: ”titaanikilpikonna”[1]) on sukupuuttoon kuollut maakilpikonnien heimoon kuuluva kilpikonnasuku. Siihen kuuluvat lajit luettiin aiemmin sukuun Cheirogaster, mutta nykyään kyseiseen sukuun lasketaan kuuluvan vain eoseenilla eläneitä lajeja, kun taas Titanochelon-lajit elivät mioseenilta eteenpäin.[2] Titanochelon hävisi mantereelta varhaisella pleistoseenilla, noin kaksi miljoonaa vuotta sitten.[1][2][3][4] Syynä oli luultavasti ilmaston lämpeneminen. Suuret maakilpikonnat tarvitsevat lämpimät olosuhteet selviytyäkseen, sillä ne eivät voi kaivaa koloja pienempien sukulaistensa tapaan. Lisäksi Eurooppaan Afrikasta saapunut Homo erectus on saattanut vaikuttaa Titanochelonin sukupuuttoon.[4] Välimeren saarilta Baleaareilta ja Maltalta on kuitenkin löydetty mahdollisesti Titanochelon-suvulle kuuluvia kilpikonnia, jotka elivät vielä keskisellä pleistoseenilla, noin 200 000 vuotta sitten.[1][2][3] Varmasti Titanochelonille kuuluvia fossiileja on löydetty Euroopasta (Portugali, Espanja, Ranska, Sveitsi, Saksa, Itävalta, Kreikka, Bulgaria, Turkki) ja Vähästä-Aasiasta. Suvun lajit vaihtelivat kooltaan keskikokoisesta suureen.[1] Titanochelon schafferi -lajin kilven pituus oli noin 185–200 senttiä, ja se oli yksi suurimmista koskaan eläneistä maakilpikonnista.[2]
-
Titanochelon bolivari -
Titanochelon perpiniana -
Titanochelon sp.
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ a b c d Pérez-García, Adán & Vlachos, Evangelos: New generic proposal for the European Neogene large testudinids (Cryptodira) and the first phylogenetic hypothesis for the medium and large representatives of the European Cenozoic record. Zoological Journal of the Linnean Society, 27.10.2014, 172. vsk, nro 3, s. 653–719. doi:10.1111/zoj.12183. Artikkelin verkkoversio. Viitattu 1.5.2019. (englanniksi) (Arkistoitu – Internet Archive)
- ↑ a b c d Rhodin, Anders G. J. & Thomson, Scott & Georgalis, Georgios L. & Karl, Hans-Volker & Danilov, Igor G. & Takahashi, Akio & S. de la Fuente, Marcelo & Bourque, Jason R. & Delfino, Massimo & Bour, Roger & Iverson, John B. & Shaffer, H. Bradley & van Dijk, Peter Paul: Turtles and Tortoises of the World During the Rise and Global Spread of Humanity: First Checklist and Review of Extinct Pleistocene and Holocene Chelonians. Chelonian Research Monographs, 16.4.2015, 5. vsk, nro 8, s. 1–66. Chelonian Research Foundation. doi:10.3854/crm.5.000e.fossil.checklist.v1.2015. ISSN 1088-7105. Artikkelin verkkoversio. Viitattu 2.5.2019. (englanniksi)
- ↑ a b Pérez-García, Adán & Vlachos, Evangelos & Arribas, Alfonso: The last giant continental tortoise of Europe: A survivor in the Spanish Pleistocene site of Fonelas P-1. Palaeogeography, Palaeoclimatology, Palaeoecology, 15.3.2017, 470. vsk, s. 30–39. Elsevier. doi:10.1016/j.palaeo.2017.01.011. ISSN 0031-0182. Artikkelin verkkoversio (pdf). Viitattu 1.5.2019. (englanniksi)
- ↑ a b Flannery, Tim: Europe: A Natural History, s. 139. New York, NY: Atlantic Monthly Press, 2019. ISBN 978-0-8021-4695-3. Kirja Googlen teoshaussa (viitattu 1.5.2019). (englanniksi)
|