Tioketonit

Kohteesta Wikipedia
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Tioketonien yleinen rakenne

Tioketonit eli tionit ovat orgaanisia yhdisteitä, joille tyypillinen funktionaalinen ryhmä on R2C=S. Ne ovat siis ketonien analogeja ja poikkeavat ketoneista siten ,että karbonyyliryhmän happiatomi on korvautunut rikkiatomilla[1][2][3]. Tioketonit ovat yleisesti hyvin reaktiivisia yhdisteitä.

Ominaisuudet ja reaktiivisuus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Huoneenlämpötilassa yksinkertaiset alifaattiset tionit ovat värillisiä tyypillisesti punaisia tai sinisiä nesteitä. Ne trimerisoituvat helposti värittömiksi tritiaaneiksi. Aromaattiset tioketonit ovat stabiilimpia ja tyypillisesti kiteisiä aineita. Ketoneihin verrattuna tioketonit ovat reaktiivisempia reagoimaan nukleofiilien kanssa, esimerkiksi vetysulfidi reagoi muodostaen ditioleita. Tämä johtuu siitä, että tioketonin HOMO on energiatilaltaan korkeammalla ja LUMO on matalammalla kuin ketoneilla. Emäksisissä olosuhteissa tioketonit voivat muodostaa enolaattien kaltaisen eenitiolaatin. Tioketonit voidaan hapettaa tiokarbonyyli-S-oksideksi eli sulfiineiksi. Ryhmän yhdisteet voivat reagoida myös Diels–Alder-reaktiolla ja muilla sykloadditioreaktioilla.[3][4][5]

Valmistus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tioketoneja voidaan valmistaa ketonien ja fosforipentasulfidin tai Lawessonin reagenssin välisellä reaktiolla[5][4] tai kuumentamalla ketoneja vetysulfidin kanssa vetykloridin läsnä ollessa[3]. Yleisesti käytetty tapa on myös hydratsonien reaktio rikkidikloridin kanssa trietyyliamiinin läsnäollessa. Välivaiheena tässä reaktiossa muodostuu tiosulfinaatteja ja ditiiraaneja.[4]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Thioketones IUPAC GoldBook. IUPAC. Viitattu 20.3.2016. (englanniksi)
  2. Alén, Raimo: Kokoelma orgaanisia yhdisteitä: Ominaisuudet ja käyttökohteet, s. 736. Helsinki: Consalen Consulting, 2009. ISBN 978-952-92-5627-3.
  3. a b c Thomas Scott, Mary Eagleson: Concise encyclopedia chemistry, s. 1100. Walter de Gruyter, 1994. ISBN 978-3110114515. (englanniksi)
  4. a b c Francesco A. Devillanova: Handbook of Chalcogen Chemistry, s. 107-121. RSCPublishing, 2006. ISBN 978-0854043668. Kirja Googlen teoshaussa (viitattu 20.3.2016). (englanniksi)
  5. a b Eric Block: Organosulfur compound Encyclopædia Britannica Online. Viitattu 20.3.2016. (englanniksi)