Tinja

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Tinja
Nimipäivä  
– suomenkielinen 24. heinäkuuta
– ruotsinkielinen
– ortodoksinen 20. maaliskuuta
Muunnelmia
Vastineita eri kielissä
Nimen alkuperä Tiina sekä Anja, Sonja ym.

Tinja on suomalainen naisen etunimi.

Nimi on tullut käyttöön vasta 1960-luvulla.[1] Se on todennäköisimmin muunnos nimestä Tiina, mutta sen muotoutumiseen ovat mahdollisesti vaikuttaneet myös muut -nja -loppuiset nimet kuten Anja, Sonja ja Tanja.[2][3] Suomen ortodoksisessa kalenterissa se on kuitenkin varsin kyseenalaisin perustein tulkittu Foteina- tai Fotine -nimen suomenkieliseksi vastineeksi[2]. Pyhä Fotine Samarialainen, jonka nimi tarkoittaa valoisaa oli perimätiedon mukaan varhaiskristillinen marttyyri, joka on myös samastettu sen naisen kanssa, jonka Jeesus Johanneksen evankeliumin mukaan kohtasi Samariassa Sykarin kaupungin kaivolla.[4][5][6]

Vuoden 2019 loppuun mennessä nimi Tinja oli annettu Suomessa 1075 naiselle, joista yli puolet on vuoden 2000 jälkeen syntyneitä[7]

Tinjan nimipäivä on 24. heinäkuuta, joka vanhastaan on ollut Kristiinan ja Tiinan nimipäimä. Nimi Tinja lisättiin kalenteriin vuonna 2010.[3] Ortodoksisessa kalenterissa Tinjan nimipäivä on 20. maaliskuuta, Pyhän Fotinen muistopäivänä.[4]

Tunnettuja Tinjoja[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Nimipalvelu Digi- ja väestötietovirasto. Viitattu 24.7.2020.
  2. a b Pentti Lempiäinen: ”Tinja”, Suuri etunimikirja, s. 215. 2. tarkistettu painos. WSOY, 2001. 951-0-23323-4.
  3. a b ”Nimipäiväkalenterin tarkistus vuodeksi 2010”, Yliopiston nimipäiväalmanakka 2009, s. 66. Helsingin yliopisto, 2008. ISSN 1238-6073. Teoksen verkkoversio.
  4. a b Pentti Lempiäinen: ”Foteina”, Suuri etunimikirja, s. 85. 2. tarkistettu painos. WSOY, 2001. 951-0-23323-4.
  5. Fotine Samarialainen Ortodoksi.net. Viitattu 24.7.2020.
  6. Joh. 4:1–26
  7. Nimipalvelu Digi- ja väestötietovirasto. Viitattu 24.7.2020.

 

Tämä etunimiin liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.