Timur Lenkin hyökkäykset Georgiaan

Kohteesta Wikipedia
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Turkkilaismongolialainen valloittaja Timur Lenk hyökkäsi Georgiaan, kristittyyn kuningaskuntaan Kaukasuksella, useita kertoja vuosina 1386–1404 tuhoisin seurauksin. Timurin laaja valtakunta ulottui suurimmillaan Keski-Aasiasta Anatoliaan saakka. Hyökkäykset liittyivät läheisesti Timurin ja Tokhtamyshin väliseen taisteluun. Tokhtamysh oli Kultaisen ordan viimeinen kaani ja Timurin kilpailija.

Georgialaiset kuuluivat ensimmäisiin ei-islaminuskoisiin kansoihin, jotka kärsivät Timurin hyökkäyksistä. Ensimmäisessä ainakin seitsemästä invaasiosta Timur ryösti Georgian pääkaupungin Tbilisin ja vangitsi Georgian kuninkaan Bagrat V:n vuonna 1386. Georgialaiset taistelivat lyhyen aikaa Timurin joukkoja vastaan, mikä sai aikaan uuden turkkilaismongolialaisten armeijoiden hyökkäyksen. Bagratin poika ja seuraaja Giorgi VII aloitti päättäväisen vastarinnan ja taisteli suuren osan valtakaudestaan (1395–1405) Timuria vastaan. Timur johti suurinta osaa hyökkäyksistä itse alistaakseen Georgian itsepäisen kuninkaan valtaansa. Vaikka hän ei saanutkaan Georgiaa tiukasti hallintaansa, maa kärsi iskun, josta se ei koskaan toipunut ennalleen. Siihen mennessä kun Giorgi VII:n oli pakko hyväksyä Timurin rauhanehdot ja suostua maksamaan suojelurahaa, hän ei hallinnut juuri muuta kuin tuhoutuneita kaupunkeja, hävitettyä maaseutua ja särkynyttä kuningaskuntaa.[1]

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Timur (rekonstruoitu muotokuva).

Timur Lenk saapui Kaukasukselle ensimmäisen kerran vastatakseen Tokhtamyshin ryöstöretkeen, joka kulki Kaukasian alueen läpi Pohjois-Iraniin vuonna 1385. Se aloitti hallitsijoiden väliset avoimet vihamielisyydet. Timur vastasi käynnistämällä täysimittaisen invaasion niihin maihin, jotka sijaitsivat hänen nousevan valtakuntansa itärajojen ja Tokhtamyshin kaanikunnan välissä. Vallattuaan Azerbaidžanin ja Karsin Timur marssi Georgiaan. Hänen virallinen kronikkansa Zafarnama kuvaa hänen hyökkäystään Georgiaan jihadiksi. Timur lähti Karsista ja hyökkäsi vuoden 1386 lopulla väkivaltaisesti Samtskheen, Georgian kuningaskunnan eteläisimpään ruhtinaskuntaan. Sieltä hän marssi Tbilisiin, jonne Georgian kuningas Bagrat V oli sulkenut itsensä. Kaupunki kaatui 21. marraskuuta 1386. Bagrat V vangittiin ja käännytettiin islamiin miekalla uhaten. Georgian kronikka ja Tovma Metsobetsi mainitsevat kuninkaan luopuneen uskostaan, mutta esittävät sen viekkaana juonena, jonka avulla kuningas sai Timurin luottamuksen. Bagratille annettiin noin 12 000 miehen armeija, jonka avulla hänen tuli nousta takaisin Georgian hallitsijaksi, sillä hänen ollessaan Timurin hovissa Georgiaa oli hallinnut Bagratin poika ja yhteishallitsija Giorgi VII. Vanha kuningas aloitti kuitenkin salaiset neuvottelut Giorgin kanssa. Giorgi järjesti väijytyksen Bagratin turkkilaisille saattajille ja vapautti kuninkaan.[2]

Keväällä 1387 Timur palasi Georgiaan kostaakseen tuhoutuneen armeijansa kohtalon. Bagrat ja Giorgi onnistuivat evakuoimaan raja-alueiden väestön vuorille ja metsiin ja aloittivat vastarinnan. Kun Tokhtamysh ilmestyi jälleen Iraniin, Timurin oli pakko vetäytyä. Kun hän oli voittanut Kultaisen ordan, hän kuitenkin hyökkäsi jälleen Georgiaan. Vuonna 1394 hän lähetti neljä kenraalia Samtskhen provinssiin aloittaakseen ghazw-lain käytön. Samana vuonna hän rankaisi henkilökohtaisesti Georgian Aragvi-joen laakson vuoristoyhteisöjä, joita Zafarnama kutsuu nimellä Kara-kalklanlik ("mustakilpiset" eli Itä-Georgian vuoristolaiset, pšavit ja khevsurit), ja palasi Tbilisin kautta Şəkiin kuultuaan Tokhtamyshin uudesta hyökkäyksestä.[2]

Vuonna 1395 georgialaiset liittoutuivat Şəkin hallitsijan Sidi Alin kanssa, aiheuttivat murskatappion timurididynastian Miran Shahin joukoille, jotka piirittivät Alindžakia (Nahitševanin lähellä), ja vapauttivat džalajiridien prinssi Tahirin, joka oli vangittu kaupunkiin. Vastaisku tuli vuoden 1399 loppupuolella, kun Timur valtasi Şəkin ja tuhosi viereistä Kakhetin provinssia Georgiassa.[2]

Mongolien alueet vuosina 1300–1405; Timurin valtakunta on varjostettu.

Keväällä vuonna 1400 Timur kääntyi takaisin tuhotakseen Georgian lopullisesti. Hän vaati, että Giorgi VII:n tuli luovuttaa Tahir. Giorgi kieltäytyi ja kohtasi Timurin Sagim-joella Kvemo Kartlissa, mutta kärsi tappion ja vetäytyi syvemmälle Georgiaan Timurin jahtaamana. Timur ryösti Tbilisin, jätti kaupunkiin varuskunnan ja piiritti Goria, jonne Giorgi oli linnoittautunut. Kuningas aloitti uskaliaan paon länteen, muttei kyennyt estämään vihollisen etenemistä Dzamin ja Savanetin linnoituksilla ja pakeni Länsi-Georgian syviin metsiin, jonne Timur ei halunnut häntä seurata. Timur kääntyi raivoissaan takaisin ja hävitti Georgiaa. Verinen kampanja kesti useita kuukausia ja Timurin armeijat liikkuivat edestakaisin provinssista provinssiin. Lähes kaikki merkittävät kaupungit tuhoutuivat, useat kylät paloivat tuhkaksi, lukuisia luostareita ja kirkkoja hävitettiin maan tasalle ja viini- ja hedelmätarhoja poltettiin. Tuhansia surmattiin tai kuoli nälkään ja tauteihin, ja yli 60 000 orjuutettiin ja vietiin pois Timurin joukkojen mukana.[2]

Vuoden 1401 lopulla Timur palasi Kaukasukselle. Giorgi VII:n oli pakko anoa rauhaa, ja hän lähetti Timurin luokse veljensä suojelurahan kanssa. Timur valmistautui suureen yhteenottoon osmanien kanssa ja halusi ilmeisesti jäädyttää Georgian tilanteen siksi aikaa, että taistelu olisi ohi ja hän kykenisi palaamaan alueelle ja hoitamaan asian päättäväisemmin. Niinpä hän teki Georgian kanssa rauhan sillä ehdolla, että Georgian kuningas luovuttaisi hänelle joukkoja ja antaisi muslimeille erityisoikeuksia.[3] Timur teki kuitenkin joitakin ennalta ehkäiseviä toimia hyökäten georgialaiseen Tortumin varuskuntaan, tuhoten sen linnoituksen ja ryöstäen ympäröivän alueen.[2]

Kun osmanit oli voitettu, Timur palasi Erzurumiin vuonna 1402 ja päätti rangaista Georgian kuningasta siitä, että tämä ei ollut saapunut onnittelemaan häntä voittonsa johdosta. Giorgi VII:n veli Konstantine, jonka välit kuninkaaseen olivat huonot, saapui Timurin luokse lahjojen kanssa kuten myös kuninkaan uhmakas vasalli Ivane Džaqeli, Samtskhen prinssi. Šeikki Ibrahim I arvioi Georgian tuomia voittoja ja kuluja. Giorgi lähetti uusia lahjoja, mutta Timur kieltäytyi vastaanottamasta niitä ja kutsui Giorgin luokseen. Samaan aikaan hän piiritti Birtvisin valloittamatonta linnoitusta, jota pieni georgialainen varuskunta puolusti raivokkaasti. Saatuaan linnoituksen haltuunsa elokuussa 1403 Timur lähetti armeijansa ryöstämään Georgian raja-alueita ja ajoi vetäytyvää kuningas Giorgi VII:tä takaa Abhasiaan saakka. Timurin historioitsija kertoo, että 700 kaupunkia ja kylää tuhottiin ja niiden asukkaat murhattiin.[4][2]

Timur pysäytti armeijansa vasta, kun ulamat ja muftit päättivät, että Georgian kuninkaalle voitiin antaa armo (aman). Giorgi VII joutui maksamaan valtavan määrän veroa, johon kuului tuhat Timurin nimissä lyötyä kultaista tankaa, tuhat hevosta, 18 mithkalia painava rubiini ja niin edelleen. Sitten Timur jatkoi matkaansa Tbilisin läpi tuhoten tielleen osuvia luostareita ja kirkkoja ja meni Beyləqaniin vuoden 1404 alussa. Kaikki alueet Trebizondista Beyləqaniin annettiin virallisesti Timurin pojanpojan Khalil Mirzan läänityksiksi.[2] Timur lähti Kaukasukselta Keski-Aasiaan, jossa hän kuoli 19. helmikuuta 1405.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Suny, Ronald Grigor: The Making of the Georgian Nation, s. 45. Indiana University Press, 1994. ISBN 0253209153.
  2. a b c d e f g Minorsky, Vladimir: Tiflis. Teoksessa M. Th. Houtsma, E. van Donzel: E. J. Brill's First Encyclopaedia of Islam, 1913-1936, s. 757. Brill, 1993. ISBN 9004082654.
  3. Sicker, Martin: The Islamic World in Ascendancy: From the Arab Conquests to the Siege of Vienna, s. 155. Praeger, 2000. ISBN 0275968928.
  4. Grousset, René: The Empire of the Steppes: A History of Central Asia, s. 433–4. Rutgers University Press, 1970. ISBN 0813513049.