Timoniemi

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Timoniemi on kylä keskellä Kuhmoa, noin 20 km keskustasta pohjoiseen Kekkostietä (tie 9070). Kylä elää maa- ja metsätaloudesta, mutta suurin osa kylän ihmisistä käy töissä keskustassa. Timoniemellä toimii kyläyhdistys, jonka puheenjohtajana toimii Teija Haverinen. Lisäksi kylällä on eri palveluita tarjoavia yrityksiä.

Kylälehti Timoniemen Netti[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Timoniemen kylälehti Timoniemen Netti on ilmestynyt 10. joulukuuta 2000 alkaen neljä kertaa vuodessa. Lehden jutut on luettavissa kylän Internet-sivuilla numerosta 10 alkaen. Alkuun lehden päätoimittajana toimi sen perustaja, Maija Tähkävuori. Tällä hetkellä lehden päätoimittajana toimii Teija Haverinen.

Tekniikan tulo Timoniemelle[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Timoniemen ensimmäinen puhelin oli Onnelan talossa 1930-luvulla. Timoniemenvaaran ensimmäinen puhelin oli Tulisalmessa, lossissa 1960-luvulla. Ensimmäiset sähköt tulivat Timoniemelle koulun läheisyyteen ja Timoniemenvaaralle 1949. Tällä hetkellä kylällä on Kaisanet Oy:n WiMax laajakaista ja alkuvuodesta 2011 Soneran avaama 3G-verkko.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tämä kylään liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.