Timo Steiner

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Timo Steiner (s. 6. toukokuuta 1976 Tallinna) on virolainen säveltäjä.[1]

Steiner valmistui vuonna 1994 Tallinnan musiikkilukiosta, jossa sai sävellysopetusta René Eespereltä, Toomas Trassilta ja Mati Kuulbergilta. Vuonna 1999 hän valmistui Viron musiikki- ja teatteriakatemiasta, jossa oli Jaan Räätsin opiskelija. Vuosina 1999–2001 hän opiskeli akatemian maisteriohjelmassa Raimo Kangron johdolla. Lisäksi hän osallistui Marek Stachowskin pitämille mestarikursseille Rostockissa ja suoritti opintoja Moskovan konservatoriossa Roman Ledenevin johdolla.[1]

Steiner perusti vuonna 1997 Bowed Piano Ensemblen ja toimi sen taiteellisena johtajana. Kokoonpano perustettiin NYYD-festivaalia varten ja oli aktiivinen vuoteen 2000. Se levytti musiikkia Viron radiolle ja sai monilta virolaissäveltäjiltä sille sävellettyjä kappaleita. Vuonna 1999 Steiner oli Ülo Krigulin kanssa perustamassa Viron musiikki- ja teatteriakatemian syysfestivaalia. Vuonna 2000 hän liittyi Viron musiikkipäivien organisointikomiteaan, ja vuonna 2003 hänestä tuli sen taiteellinen johtaja. Vuonna 1996 hän aloitti sävellyksen ja musiikin teorian opettamisen Tallinnan musiikkilukiossa, jonka johtaja hänestä tuli syksyllä 2005.[1]

Steinerin omia sävellyksiä on esitetty Viron nykymusiikkitapahtumien lisäksi Liettuassa, Yhdysvalloissa, Venäjällä, Saksassa ja muissa maissa. Vuonna 1998 Steinerin säveltämä Diary of Minotaur voitti Viron musiikkipäivien kitaranteoskilpailun. Kamariorkesterisävellys Sunrise Academy sai voiton Viron musiikki- ja teatteriakatemian kilpailussa, ja se soitettiin akatemian uuden rakennuksen käyttöönoton yhteydessä vuonna 1999. Steiner sai vuonna 2002 Heino Eller -palkinnon. Kahteen otteeseen hänelle on myönnetty Viron kulttuurirahaston musiikkirahaston vuosipalkinto – ensin Viron musiikkipäivien johtamisesta ja muusta työstä virolaismusiikin edistämiseksi, sitten uudesta oopperasta.[1]

Steiner on ollut Viron säveltäjäliiton jäsen vuodesta 1999.[1]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]