Timo Kaltio

Kohteesta Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Timo "Timppa" Kaltio (tunnetaan ulkomailla myös nimillä Timo Caltio tai Tim Caltio) on suomalainen kitaristi, kappaleiden tekijä ja kitara-asiantuntija. Hänet tunnetaan Hanoi Rocksin tekniikka-asiantuntijana. Hän oli myös Tumppi Varosen Problems?-yhtyeen kitaristi ja Hanoi Rocksin hajoamisen jälkeen Cherry Bombzin basisti. Samoin hän on myös tehnyt yhteistyötä Guns N' Rosesin kanssa. Hänet tunnetaan myös kitaristina Nasty Suiciden viimeisestä yhtyeestä Cheap and Nasty.

Ura[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuonna 1980 Kaltio aloitti työnsä Hanoi Rocksin roudarina ja avustajana. Roudarista hän siirtyi pian tekniikka- ja kitara-asiantuntijaksi, joka vastasi Andy McCoyn ja Nasty Suiciden kitaroista. Hän ystävystyi yhtyeen jäsenten kanssa, ja hänestä tuli yhtyeen luottohenkilö, joka oli Hanoi Rocksin mukana kaikkialla, myös kiertueilla. Luottohenkilönä hän tarkasti keikkapaikan tekniikan ja kitarajärjestelmät ennen esiintymistä. Vuonna 1983 hän muutti Hanoi Rocksin silloiseen kotikaupunkiin Lontooseen, jotta hän voisi paremmin auttaa yhtyettä asumalla lähellä, ja samalla hän voisi viettää aikaa näiden yhtyeen jäsenten – ystäviensä – kanssa. Samana vuonna Tumppi Varonen kokosi Problems?-kokoonpanon, johon Timo Kaltio tuli kitaristiksi. Kokoonpano levytti singlet (7") Johanna-levy-ytiölle: Mun tie / Pieleen mennyt ilta ja Sattuma / Fiiliksellä mukaan. LP:tä yhtye ei saanut tehtyä, koska levy-yhtiö Johanna ei sitä halunnut. Tumppi Varonen sanoi, että yhtye oli liian taitava, joten se ei voinut kuin hajota.

Kun Hanoi Rocksin viimeinen levyttänyt basisti René Berg erotettiin Hanoi Rocksista toukokuussa 1985, viimeiseksi basistiksi tuli Timo Kaltio. Tämä viimeinen kokoonpano ei ehtinyt levyttää tai esiintyä, kun Michael Monroe ilmoitti eroavansa yhtyeestä kesäkuun puolivälissä 1985.[1] Jäljelle jäänyt Hanoi Rocks-kokoonpano muutti nimensä Cherry Bombziksi ja otti laulajakseen Anita Chellemahin. 9. tammikuuta 1986 Kerrang!-lehti uutisoi, että oikea basisti Dave Tregunna on korvannut Cherry Bombz -yhtyeessä Timo Kaltion. Kaltio kuitenkin ehti esiintyä kaikissa syksyllä 1985 julkaistuissa Cherry Bombz-kuvissa ja- julisteissa. Samoin hän soitti minialbumilla Cherry Bombz, joka sisälsi kappaleet Hot girls In Love / 100 Degrees In The Shade / Feline Feeling / Oil & Gasoline / Pin-Up Boy.

Samoihin aikoihin Kaltio soitti myös Johnny Thundersin kanssa. Vuonna 1986 Kaltio muutti Los Angelesiin ja työskenteli eri muusikoiden, muiden muassa Sam Yaffan ja New York Dollsin Arthur "Killer" Kanen, kanssa. 1990-luvun alussa hän teki yhteistyötä Guns N' Rosesin kanssa muiden Hanoi Rocksin jäsenten tapaan. Tästä yhteistyöstä tulokseksi on jäänyt Use Your Illusion I-levyn ensimmäinen kappale "Right Next Door To Hell", jonka Kaltio teki yhdessä Izzy Stradlinin ja Axl Rosen kanssa. Vuonna 1990 Nasty Suicide otti Kaltion kitaristiksi uuteen yhtyeeseensä Cheap And Nasty, joka julkaisi albumit Beautiful Disaster maaliskuussa 1991 ja Cool Talk Injection loppuvuodesta 1994.[1] Yhtye teki myös kiertueen Euroopassa ja Japanissa. Yhtye hajosi 1994 viimeisen albumin jälkeen Nasty Suiciden erottua yhtyeestä.

Cheap and Nasty oli muuttanut Lontooseen Suiciden työluvan puuttumisesta johtuneen karkotuksen takia vuonna 1991. Tästä syystä Kaltio asuu edelleen Lontoossa ja hänellä on Dave Tregunnan kanssa yhtye Transystem V sekä hiljattain perustettu Tango Pirates. Hänellä on myös perhe ja lapsia.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b Hanoi Rocks biography. Viitattu 10.7.2016.