Tim Scott

Kohteesta Wikipedia
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Tim Scott
Tim Scott vuonna 2013
Tim Scott vuonna 2013
Yhdysvaltain senaattori
Etelä-Carolinasta
2013-01-022. tammikuuta 2013
Yhdessä Lindsey Grahamin kanssa
Edeltäjä Jim DeMint
Yhdysvaltain edustajainhuoneen jäsen Etelä-Carolinan 1. vaalipiiristä
Edeltäjä Henry E. Brown Jr.
Seuraaja Mark Sanford
Henkilötiedot
Syntynyt 19. syyskuuta 1965 (ikä 53)
North Charleston, Etelä-Carolina, Yhdysvallat
Tiedot
Puolue Republikaanit
Uskonto evankelikalismi
Nimikirjoitus
Nimikirjoitus
Aiheesta muualla
www.scott.senate.gov

Tim Scott (s. 19. syyskuuta 1965 North Charleston, Etelä-Carolina) on yhdysvaltalainen republikaanipoliitikko. Hän on toiminut Etelä-Carolinan edustajana Yhdysvaltain senaatissa tammikuusta 2013 lähtien, jolloin hänet nimitettiin eronneen senaattori James DeMintin paikalle. Scottista tuli näin ensimmäinen afroamerikkalainen senaattori vanhasta etelästä yli sataan vuoteen. Etnisestä taustastaan huolimatta Scott ei ole halunnut liittyä afroamerikkalaisten etuja ajavaan Congressional Black Caucus -ryhmään kongressissa.[1] Vuonna 2014 pidetyissä täytevaaleissa Scott valittiin jatkamaan senaattorina DeMintin kauden loppuun 2017 saakka. Tämän jälkeen Scott valittiin hänen ensimmäiselle täydelle senaattorinkaudelleen, joka päättyy tammikuussa 2023.[2]

Aiemmin Scott on toiminut Charlestonin piirikunnan valtuustossa (1995–2008), Etelä-Carolinan osavaltionkongressin alahuoneessa (2009–10) ja Yhdysvaltain edustajainhuoneessa (2011–13).[2]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Who is Tim Scott? The Washington Post. Viitattu 5.1.2018. (englanniksi)
  2. a b SCOTT, Tim, (1965–) Biographical Directory of the United States Congress. Viitattu 5.1.2018. (englanniksi)