Tiibetingaselli
| Tiibetingaselli | |
|---|---|
.jpg) |
|
| Uhanalaisuusluokitus | |
|
|
|
| Tieteellinen luokittelu | |
| Domeeni: | Aitotumaiset Eucarya |
| Kunta: | Eläinkunta Animalia |
| Pääjakso: | Selkäjänteiset Chordata |
| Alajakso: | Selkärankaiset Vertebrata |
| Luokka: | Nisäkkäät Mammalia |
| Lahko: | Sorkkaeläimet Artiodactyla |
| Heimo: | Onttosarviset Bovidae |
| Alaheimo: | Gasellit Antilopinae |
| Suku: | Aasiangasellit Procapra |
| Laji: | picticaudata |
| Kaksiosainen nimi | |
|
Procapra picticaudata |
|
 Tiibetingasellin levinneisyysalue |
|
| Katso myös | |
Tiibetingaselli (Procapra picticaudata) on Tiibetin ylängöllä osissa Kiinaa ja Intiaa tavattava aasiangaselli. Kansainvälinen luonnonsuojeluliitto eli IUCN on määritellyt sen silmälläpidettäväksi lajiksi.
Koko ja ulkonäkö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Tiibetingasellien paino on 13–16 kg. Ruumiin pituus on 91–105 cm ja säkäkorkeus 54–65 cm. Turkki on väriltään pääosin harmaanruskea. Kesäturkki on talviturkkia harmaampi. Talviturkki on myös paksumpi. Vatsa on valkoinen ja takamuksessa on valkoinen sydämenmuotoinen kuvio. Jalat ovat pitkät. Päässä silmät ja korvat ovat isot. Erityistä kuviointia naamassa ei ole. Urosten otsasta kasvavat sarvet. Sarvet kasvavat juuresta toistensa vierestä, mutta kaartuvat lähempänä päätä kauemmas toisistaan.[2]
Tiibetingaselli on hieman samannäköistä przewalskingasellia pienempi ja pitempisarvinen. Mongoliangaselli on suurempi ja pienisarvisempi. Kuhertajagaselli on suurempi ja värikkäämpi.[2]
Levinneisyys ja elinympäristö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Tiibetingasellin levinneisyysalue käsittää Kiinassa osia Qinghain maakunnasta, sekä Tiibetin ja Xinjiangin autonomisista alueista. Intiassa lajia tavataan Ladakhin ja Sikkimin alueilla. Lähes 99 % levinneisyysalueesta on kuitenkin Kiinan puolella.[1]
Tiibetingasellin elinympäristö käsittää tasankoja, kukkuloita ja kosteikkojen reunamia Tiibetin ylängöllä 5 750 metrin korkeuteen merenpinnasta saakka. Ne suosivat avoimia vuoristoniittyjä ja aavikkotasankoa.[1]
Elintavat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Tiibetingasellit liikkuvat yleensä 3–20 yksilöä käsittävissä pienissä laumoissa. Niiden vaeltaessa talvi- ja kesäalueiden välillä ryhmät voivat olla suurempiakin. Tiibetingasellit eivät tosin vaella kovin pitkiä matkoja ja urokset pysyttelvät usein koko ajan alemmilla seuduilla. Naaraat ja urokset liikkuvatkin lisääntymisaikaa lukuun ottamatta enimmälkseen erikseen. Aktiivisimmillaan ne ovat hämärässä varhain aamulla ja myöhään iltaisin.Keskipäivän ne viettävät yleensä lepäillen.[2]
Tiibetingasellit käyttävät ravinnokseen enimmäkseen pakokasveja ja ruohovartisia kasveja. Sen sijaan ne syövät varsinaisia ruohoja ja sarakasveja kovinkaan usein. Susi on lajin merkittävin petoeläin.[2]
Lisääntymisaika ajoittuu joulukuulle. Naaraat laskeutuvat korkeammalla sijaitsevilta laidunalueiltaan jo syyskuussa ja urokset valtaavat oman pienen soidinalueensa, jonka ne merkitsevät hajumerkein. Ne ottavat myös sarvillaan yhteen kilpailevien urosten kanssa. Naaraan tiineys kestää 180 päivää ja ennen synnytystä se hakeutuu pois laumansa luota. Poikasia syntyy kerrallaan yksi ja se piilottelee emonsa kanssa pois lauman luota kaksi viikkoa syntymänsä jälkeen. Sukukypsäksi se kasva 18-kuukauden ikäisenä ja ne voivat elää 5-vuotiaiksi saakka.[2]
Uhat ja suojelu[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kansainvälinen luonnonsuojeluliitto eli IUCN on määritellyt tiibetingasellin silmälläpidettäväksi lajiksi. Koko kannan koko on Kiinassa ehkä noin 100 000 ja Intian Ladakhissa ehkä vain 50 yksilöä. Sikkimissä niitä esiintyy vain ajoittain. Kantojen uskotaan olevan laskussa. Lajin elinympäristö on pienentynyt etenkin lampaiden laidunnuksen yleistyessä. Lajia metsästetään sen lihan ja nahkojen takia.[1]
Laji on suojeltu Kiinassa ja Intiassa. Kiinassa sitä tavataan useammalla suojellulla alueella.[1]
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ a b c d e IUCN SSC Antelope Specialist Group: Procapra picticaudata IUCN Red List of Threatened Species. Version 2019.3. 2016. International Union for Conservation of Nature, IUCN, Iucnredlist.org. Viitattu 2.4.2020. (englanniksi)
- ↑ a b c d e José R. Castelló: Bovids of the World : Antelopes, Gazelles, Cattle, Goats, Sheep, and Relatives, s. 164-165. Princeton University Press, 2016. ISBN 978-0-691-16717-6. (englanniksi)