Tiger-luokka (risteilijä)

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Tämä artikkeli kertoo toisen maailmansodan aikana tilatuista Tiger-luokan (helikopteri)risteilijöistä. Samanniminen taisteluristeilijäluokka katso Tiger-luokka.
Tiger-luokan risteilijä HMS Tiger.

Tiger-luokka oli Britannian Kuninkaallisen laivaston viimeinen risteilijäluokka. Luokan alukset tilattiin toisen maailmansodan aikana osana edeltävää Minotaur-luokkaa, mutta niihin tehdyt runsaat muutokset tekevät aluksista oman luokan. Alukset valmistuivat vasta sodan päättymisen jälkeen.

Taustaa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sotakabinetti hyväksyi keväällä 1941 kolmen uuden kuuden tuuman tykein aseistetun risteilijän tilauksen. Nämä alukset määriteltiin parannelluiksi Fiji-luokan aluksiksi, joista lopulta valmistui ainoastaan kaksi: HMS Minotaur ja HMS Swiftsure.[1]

Sotakabinetti hyväksyi 24. marraskuuta 1941 kolmen risteilijän lisätilauksen. Nämä alukset määriteltiin muokatuiksi Fiji-luokan aluksiksi. Näille aluksille varattiin nimiksi: HMS Defence, HMS Superb ja HMS Tiger. Amiraliteetti pyysi viisi kuukautta myöhemmin huhtikuussa 1942 kuuden aluksen lisätilausta, mutta ainoastaan kahdelle alukselle annettiin lupa. HMS Blake tilattiin Fairfield Shipbuilding and Engineering Companyltä Govanista ja työ numero 596 Alexander Stephens and Sonsin telakalta, joka peruutettiin myöhemmin.[1]

Kauko-Idän sotatoimien vaatima lentotukialusten valmistaminen pakotti töiden siirron yhdeksään kevyeen lentotukialukseen ja risteilijöiden valmistusta viivytettiin. Keskusteltuaan telakoiden kanssa Amiraliteetti tilasi kolme lentotukialusta ja ainoastaan yhden risteilijän HMS Hawke. Kuitenkin kaikkiaan neljän risteilijän kölit oli laskettu eli telakat oli varattu.[1]

Minotaur-luokan kolme alusta laskettiin sodan lopulla vesille, mutta yksikään niistä ei osallistunut varsinaisiin sotatoimiin toisessa maailmansodassa. Tiger-luokkaan kuuluvat kolme alusta jäivät makaamaan telakoille. Alusten suunnitelmat otettiin 1951 uudelleen käsittelyyn Laivaston suunnittelutoimistossa, jossa ne muutettiin täysin. Suunnitelmat hyväksyttiin 14.lokakuuta 1954 Amiraalineuvostossa, minkä jälkeen tehtiin päätös töiden jatkamisesta.[2]

Alukset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Uudistettujen suunnitelmien mukaan alusten pääaseeksi tuli kaksi kuuden tuuman kaksiputkista Mk 26 tornia, mikä samalla pienensi alusten tulivoimaa alkuperäisestä kolmesta kolmiputkisesta kuusituumaisesta. Tykkien kasvanut tulinopeus (5 tonnia ammuksia 13 mailin päähän minuutissa) kuitenkin kompensoi tätä. Apuaseiksi muutettiin kolme kolmituumaista kaksiputkista tykkiä.[2]

Alusten elektronisiksijärjestelmiksi asennettiin MRS3 MkI tulenjohtojärjestelmä, joka oli samanlainen kuin Yhdysvaltain laivaston Mk56. Tulenjohtojärjestelmään liitettiin tyypin 903 lautasantennein varustettu tutkajärjestelmä. Järjestelmän osista kaksi asennettiin sillan katolle, kaksi keskilaivaan kummallekin puolelle jälkimmäistä savuhormia ja yksi perään. Alukselle asennettiin ilmavalvontatutka 960, jonka mittausetäisyys oli 170 mailia sekä merivalvontatutka 992, jonka valvontaetäisyys oli 30 mailia. Kumpikin tutka asennettiin mastoon.[3]

Aluksille valmistettiin majoitustilat 73 upseerille, 215 aliupseerille ja 593 miehistönjäsenelle. Tilaa oli kuitenkin ainoastaan 16 neliöjalkaa kullakin miehistönjäsenellä ja 18 neliöjalkaa aliupseerilla. Virkistystoimintaa varten aluksille valmistettiin elokuvateatteri.[3]

Muutostyöt[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

HMS Tiger ja HMS Blake muutettiin 1965-1969 helikopteriristeilijöiksi. Alukset palvelivat tässä tehtävässä aina vuosiin 1979 ja 1978, jolloin ne siirrettiin reserviin.[4]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Commons
Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Tiger-luokka (risteilijä).
  • McCart, Neil: Tiger, Lion & Blake 1942-1986 - The Royal Navy's Last Cruisers. Lontoo: Fan Publications, 1999. ISBN 1-901225-03-8. (englanniksi)
  • Whitley M J: Cruisers of World War Two - an international encyclopedia. Lontoo: Arms and Armour, 1996. ISBN 1-86019-874-0. (englanniksi)

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c McCart, Neil s. 9
  2. a b McCart, Neil s. 10
  3. a b McCart, Neil s. 11
  4. Whitley, M. J. s. 128