Alan Moore

Wikipediasta
(Ohjattu sivulta Tiederoisto)
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Alan Moore

Alan Moore (s. 18. marraskuuta 1953 Northampton, Englanti) on brittiläinen sarjakuvakäsikirjoittaja, jonka tunnetuimpiin teoksiin kuuluvat Vartijat, V niin kuin verikosto, Helvetistä ja Kerrassaan merkillisten herrasmiesten liiga. Hän on myös kirjoittanut monien tunnettujen sarjakuvahahmojen seikkailuja, kuten Teräsmiehen ja Rämeen olennon, ja keksi Hellblazer-sarjakuvan päähenkilön, John Constantinen. Moore on monissa sarjakuvaharrastajien äänestyksissä nostettu parhaaksi elossa olevaksi sarjakuvakäsikirjoittajaksi[1].

Mooren ura[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Moore oli ensimmäisiä, jotka toivat valtavirran sarjakuvaan kaunokirjallista ja kypsää sisältöä. Hänen varhaisia sarjakuvatöitään ovat Marvel-yhtiön hahmoon perustuva Kapteeni Britannia, ja Miracleman (Nykyään nimellä Marvelman). Molemmissa tapauksissa Moore uudisti rankasti vanhoja ja unohdettuja supersankareita menestyksekkäästi.

Len Wein palkkasi Mooren kirjoittamaan 1980-luvun alussa Rämeen olento -sarjakuvaa luettuaan tämän töitä britannialaisista lehdistä. Ennen tätä Moore oli jo lähettänyt muutamia ehdotuksia kustantamolle ja yrittänyt päästä tekemään sarjakuvia DC:lle. Rämeen olennosta tuli hänen läpimurtonsa, jonka jälkeen hän jatkoi kirjoittamalla DC:lle useita yksittäisiä muiden supersankarien seikkailuja, kuten Teräsmies -tarinat Miehelle, jolla on kaikkea ja Mitä tapahtui huomispäivän miehelle, joista jälkimmäinen oli tarkoitettu viimeiseksi Teräsmies-tarinaksi ennen sarjan uudelleenaloittamista.

Vartijat-sarjakuvaromaanissa Moore alun perin suunnitteli käyttävänsä Charlton-yhtiön sarjakuvahahmoja, joiden oikeudet DC Comics oli ostanut. Hän ei kuitenkaan saanut lupaa vaan joutui keksimään omat hahmonsa vanhojen pohjalle. Vartijoista tuli suurmenestys, jonka jälkeen hän käsikirjoitti DC:lle vielä yksittäisen Batman-tarinan Batman: Tappava pila, ennen kuin päätti jättää DC Comicsin ja lopetti kokonaan työskentelyn suurille kustantamoille.[2]

Mooren maailmankuva[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Moore on kasvissyöjä[3] ja poliittiselta suuntaukseltaan anarkisti.[4]

Elokuvasovitukset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Monista Mooren teoksista on myös tehty elokuvaversiot, mutta hän on yleensä vetänyt nimensä pois niistä ja kieltäytynyt ottamasta vastaan rahaa tulevistakin elokuvaversioista.

Suomennettu tuotanto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Valikoituja suomentamattomia teoksia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Promethea
  • Tom Strong. Kertoo tiedesankarista, joka seikkailee Millennium Cityssä ja rinnakkaisissa ulottuvuuksissa. Vastassaan hänellä on usein tiederoistoja.
  • Tom Strong's Terrific Tales
  • Terra Obscura. Kertoo tapahtumista Tom Strongin löytämässä maapallon rinnakkaismaailmassa ja sen omien tiedesankareiden seikkailuista.
  • Top 10. Kertoo poliisipiirin toiminnasta tiedesankareiden ja tiederoistojen täyttämässä Neopoliksessa vähän Hill Street Bluesin tyyliin.
  • Top 10: The Forty-Niners. Top 10 -sarjan esiosa, joka kertoo Neopoliksen poliisivoimista kaupungin perustamisvuonna 1949.
  • Smax. Top 10:n hahmot Toybox ja Smax seikkailevat jälkimmäisen fantasiasävytteisessä kotiulottuvuudessa.
  • Tomorrow Stories
  • Lost Girls
  • Neonomicon
  • Voice of the Fire
  • Nemo: The Roses of Berlin
  • The League of Extraordinary Gentlemen: Black Dossier

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tämä henkilöön liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.