Tiede keskiajan islamilaisessa maailmassa

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Tiede keskiajan islamilaisessa maailmassa tarkoittaa islamilaisen sivilisaation maissa suunnilleen vuosien 800–1500 välillä tapahtunutta tieteellistä toimintaa. "Islamilainen maailma" on käsitteenä väljä, sillä 700 vuoden aikana esiintyi keskenään hyvin erilaisia islamilaisia valtakuntia. Tiedemiehet olivat enimmäkseen persialaisia eivätkä arabeja, he edustivat muitakin uskontoja kuin islamia, ja tiedettä harjoitettiin arabian ohella monilla kielillä, kuten persiaksi, hepreaksi tai turkiksi.

Islamilainen abbasidikalifaatti, pääkaupunkina Bagdad, nousi tieteenharjoituksessa maailman kärkeen 800-luvulla. Kehitys alkoi 700-luvulla antiikin kreikkalaisen kirjallisuuden käännösliikkeenä, mitä seurasi uutta luova toiminta. Kirjojen kääntämistä rahoitti koko arabivaltakunnan yläluokka. Sitä seurannut tieteiden suosiminen jatkui satoja vuosia ja levisi koko islamilaiseen maailmaan. Abbasidikalifaatti alkoi sirpaloitua jo 800-luvulla. Tiede löysi kuitenkin uusia suojelijoita esimerkiksi fatimidien Kairossa, umaijadien Córdobassa ja mongolihallitsijoiden Maraghassa ja Samarkandissa.[1] Kulta-aika alkoi kääntyä laskuun 1100-luvulla,[2] mutta sen vahvimmilla aloilla eli matematiikassa ja tähtitieteessä Eurooppa meni islamilaisen maailman ohi vasta 1400-luvulla.[3]

Islamilaisen maailman pitkästä johtoasemasta tieteessä on tullut muslimien ylpeydenaihe. Liikkeellä on siksi paljon liioittelua ja myös väärää tietoa. Keskiajalla tieteiden kehitys oli hidasta eikä johtoasemakaan vaatinut kovin suuria saavutuksia. Toisaalta tuhannet keskiaikaiset käsikirjoitukset odottavat edelleen tutkijoitaan.

Alku käännösliikkeessä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pääartikkeli: Käännösliike kreikasta arabiaan

Filosofian ja tieteen nousu abbasidikalifaatissa 700-luvun lopulla ei johtunut islamista tai Koraanista vaan siitä, että Persian Mervistä valtaan nousseet arabialaiset abbasidit alkoivat esiintyä Persian sassanidikuninkaiden perillisinä, jotta heitä ei pidettäisi ulkopuolisina valloittajina. Persian valtauskontoon eli zarathustralaisuuteen kuului ajatus, että kaikki viisaus oli kerran koottu Zarathustran kirjoittamaan Avestaan. Aleksanteri Suuren valloitettua Persian tämä tieto oli hajonnut maailmalle. Sassanidikuninkaat olivat ottaneet tehtäväkseen koota Avesta uudelleen ja alkoivat siksi etsiä kadonnutta tietoa muun muassa kreikkalaisesta tieteellisestä kirjallisuudesta, jota kuninkaat antoivat kääntää pahlaviksi.[4]

Bagdadin kalifit ryhtyivät jatkamaan tätä alun perin zarathustralaista käännösprojektia ensin poliittista syistä, mutta pian myös tarkoituksena itsessään. Kalifin hovista käännöstoiminnan rahoittaminen siirtyi koko varakkaan yläluokan harrastukseksi. Toimintaa kesti pari sataa vuotta, kunnes käytännössä lähes kaikki käsiin saatu kreikkalainen tieteellinen kirjallisuus oli käännetty.[5] Alkuvaiheessa kirjoja käännettiin kreikasta syyriaksi ja pahlaviksi ja myöhemmin kreikasta ja näistä kielistä arabiaksi. Kirjoja käännettiin myös uudelleen paremman tuloksen saavuttamiseksi. Kääntäjät olivat pääasiassa kalifaatissa eläneitä nestoriolaisia kristittyjä, jotka osasivat sekä kreikkaa että arabiaa. Samalla he loivat arabian kieleen sen tarvitseman tieteellisen sanaston.[6] Arabiaksi käännettynä antiikin kreikan tieteellinen kirjallisuus antoi sysäyksen kehittää tieteenaloja edelleen.

Yleisen uskomuksen mukaan antiikin kreikkalainen kirjallisuus siirtyi arabien käännösliikkeen ansiosta myös Eurooppaan ja säilyi ainoastaan näin häviöltä.[7][8] Todellisuudessa eurooppalaiset käänsivät antiikin klassikot jo keskiajalla suoraan kreikasta, vaikka käytössä oli myös arabian kautta saatuja käännöksiä. Suurin osa kreikkalaisesta kirjallisuudesta hankittiin eri keinoin Bysantista eikä arabeilta.[9]

Perintö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Islamilainen maailma säilytti puoli vuosituhatta johtoasemansa tieteenharjoituksen alalla. David C. Lindbergin mukaan sitä osittain selitti islamilaisen maailman heterogeenisuus, sillä se oli jakautunut moniin valtiollisiin, kulttuurisiin ja kielellisiin alueisiin. Näin tieteenharjoitus pääsi jatkumaan vaikka jossakin sen ylle olisi kasautunut esteitä.[10] Vaikka tieteen nousu islamilaisessa maailmassa oli historiallisesti merkittävää, sen arvoa suhteellistaa se, että kehitys ei johtanut suuriin läpimurtoihin. Tieteenharjoituksen tulokset eivät kasautuneet ja johtaneet samanlaiseen tieteellis-tekniseen vallankumoukseen kuin Euroopassa, vaan toiminta kuihtui lopulta yksittäisten tiedemiesten esiintymiseen. Suuri osa uudesta tiedosta vaipui unohduksiin tullakseen löydetyksi vasta nykyaikana.

Sonja Brentjes toteaa, että islamilaisen maailman tutkijat tekivät uusia keksintöjä varsinkin matematiikassa. Nekin ovat jättäneet jälkensä vain koulumatematiikan perusteisiin, missä tosin nykyinen kirjoitustapa poikkeaa arabialaisten, persialaisten tai turkkilaisten käsikirjoitusten käyttämistä keinoista.[11] Erääksi kehityksen jarruksi islamilaisen maailman matematiikassa jäi ongelmien esittäminen ainoastaan sanallisesti.[12] Lisäksi peruslähtökohdat osoittautuivat usein vääriksi, kuten astrologiassa ja alkemiassa. Myös ptolemaiolainen maailmankuva osoittautui lopulta vääräksi, samoin kreikkalaisilta peritty lääketieteen humoraalioppi.

Tieteellisen vallankumouksen avainasiana oli matematiikan yhdistäminen kokeelliseen, luonnontieteelliseen tutkimukseen. Nämä seikat liitetään Galileo Galilein työhön 1600-luvulla[13], mutta tässä hänen varhaisia edeltäjiään olivat jo Ptolemaioksen Almagest ensimmäisellä sataluvulla sekä Alhazenin Kitab al-manazir tuhatluvulla.[14] Benjamin Nelsonin ja Toby E. Huffin mukaan olennaisinta tieteen edistymisessä eivät kuitenkaan ole yksittäisen tutkijan keksinnöt vaan kulttuuriset ja institutionaaliset olosuhteet, jotka luovat pohjan laaja-alaiselle tieteenharjoitukselle ja ajatusten vapaalle liikkumiselle.[15]

Käännösliikkeen taustalla oli yläluokan suosiollinen politiikka, mutta itse tutkimustyötä rahoitettiin jo satunnaisemmin. Hallitsijat saattoivat palkata palvelukseensa yksittäisiä tutkijoita, kuten astrologeja tai matemaatikkoja, mutta pysyviä tutkimusorganisaatioita ei syntynyt. Bagdadissa sijainnut "Viisauden talo" oli mainettaan vaatimattomampi instituutio,[16] ja niin sanotut islamilaiset yliopistot, kuten Timbuktun yliopisto tai al-Karaouinen yliopisto, olivat todellisuudessa koraanikouluja tai uskonnolliseen opetukseen painottuneita madrasoja eivätkä tieteellisiä opinahjoja Eurooppalaisten yliopistojen tapaan.[17] Lähimpänä institutionalisoitumista olivat mongolihallitsijoiden Persiassa ja Keski-Aasiassa rahoittamat tähtitieteelliset observatoriot, mutta ne jäivät lyhytikäisiksi.[18]

Merkittävä syy tieteen kuihtumiseen oli uskonnollisen dogmatismin kasvu. 1000-luvulta alkaen islamissa alkoi vaikuttaa oppi, jonka mukaan luonnossa ei ole syy- ja vaikutussuhteita. Kausaliteetin hylkääminen tarkoitti sitä, että tuli ei polttanut, vaan Jumalan tahto. Al-Misrin mukaan islamista luopumista oli usko Jumalan tahdosta riippumattomiin kausaalisuhteisiin.[19] Niinpä luonnonlakien tutkiminen alkoi muuttua harhaoppiseksi.[20] Ennen 1200 -lukua tutkimusta ja opiskelua koskevissa teksteissä kirjoittajat vielä saattoivat korostaa ylpeyttä saavutuksistaan. 1200-luvulta lähtien yleistyi puhetapa, jossa tekijä korosti olevansa vain Jumalan palvelija tai orja, joka nöyrästi seurasi edeltäjiensä tietä. Muutos kuvasti uudistushenkisen tutkimuksen ja opetuksen riutumista.[21]

Yleisen uskomuksen mukaan antiikin kreikan tieteellinen perintö siirtyi arabiankielisten käännösten kautta Eurooppaan, missä se vaikutti sivistyksen elpymiseen ja renessanssin syntyyn.[22][23] Todellisuudessa antiikin klassikkoteokset käännettiin pääosin suoraan kreikan kielestä. [24] Suurin osa näistä teoksista ostettiin tai ryöstettiin Bysantista eikä muslimimaista.[24] Myös arabian kautta latinaan käännetyt teokset levisivät laajalle, mutta harvoin ne olivat ainoita saatavilla olevia käännöksiä.[24]

Keskiajan islamilaisen maailman keksintöjä on nykyisin alettu propagandasyistä liioitella, jopa vääristellä. Esimerkiksi maailmaa kiertävän "1001 Inventions" - näyttelyn henkenä on korostaa, että "muslimit tekivät sen ensin".[25] Uusi ilmiö on niin sanottu ijaz -kirjallisuus, jonka mukaan monet modernin luonnontieteen saavutuksista löytyvät jo Koraanista.[26] Tämä väite, joka liittyy oppiin Koraanin jäljittelemättömyydestä on Suomessa levinnyt islamin oppikirjoihin.[27]

Matematiikka[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pääartikkeli: Arabiankielinen matematiikka keskiajalla

Matemaattisissa tieteissä tapahtui erityisen paljon kehitystä keskiajan islamilaisessa maailmassa. Sen perustana oli antiikin kreikkalainen sekä toisaalta intialainen tietämys. Menestyksen perustan loi jokseenkin kaikkien kreikkalaisten matematiikka koskevien tekstien kääntäminen arabiaksi 800-luvulta alkaen, esimerkkeinä Eukleides, Arkhimedes tai Apollonios. Eurooppalaisiin verrattuna kalifaatin tiedemiehet saivat käyttöönsä tehokkaamman merkkijärjestelmän, kun Intiasta omaksuttiin kantalukuun 10 perustuva paikkajärjestelmä, jossa oli oma merkkinsä nollalle.[28] Tämä uudistus yleistyi Euroopassa vasta 1400-luvulla. [29] Matematiikan tutkimus myös jatkui muita aloja pitempään, sillä abstraktin luonteensa takia se oli luonnonfilosofiaa paremmin suojassa uskonnolliselta dogmatismilta, joka islamilaisessa maailmassa alkoi nousta 900-luvulla.[30] Tällaisia suojattuja matemaattisia tieteitä olivat myös tähtitiede ja geometrinen optiikka.[31] Matematiikka jopa hyötyi siitä, että se vastasi moniin islaminuskon tarpeisiin. Niitä olivat Mekan suunnan määrittäminen sekä rukousaikojen ja paastoajan määrittely. Tämäkin ala kohtasi silti paikoin ongelmia, sillä 900-luvulla matemaatikko al-Sijzi kirjoitti, että heillä päin oli lupa tappaa geometrikkoja. Suuri islaminoppinut al-Ghazali kysyi 1000-luvulla, kuinka montaa matemaatikkoa oikeastaan tarvittiin (teologian tarpeisiin).[32]

Algebra[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kaksi varhaisinta arabialaista matemaattista tekstiä olivat persialaisen al-Khwarizmin (noin 780–850) kirjoittamat teokset. "Hindunumeroitten avulla laskeminen" oli perusteellinen esitys intialaisesta numerojärjestelmästä ja sisälsi desimaalien esittelyn.[33] Al-Khwarizmin teos on säilynyt vain 1100-luvulla latinaksi käännettynä ("Algoritmi de numero Indorum") ja se toi myös Eurooppaan intialaisarabialaisen lukujärjestelmän.[34] Sana algoritmi tulee al-Khwarizmin nimestä, joka kirjan kannessa sain muodon "Algoritmi".[35][34]

Toinen al-Kharizmin kirja Al-kitāb al-mukhtaṣar fī ḥisāb al-ğabr wa’l-muqābala (Lyhyt algebran laskuoppi) käännettiin latinaksi vuonna 1145 nimellä Liber Algebræ et Almucabola. Se toimi algebran perusoppikirjana Euroopassa aina 1500-luvulle asti.[36] Lyhennetty latinalainen versio levisi uusina käännöksinä laajalle Euroopassa ja vaikutti oikean, symboleja käyttävän algebran syntyyn.[37]

Laaja versio Lyhyestä algebran laskuopista on säilynyt vain arabiaksi. Kirja käsitteli kokonaislukujen laskusääntöjä sekä ensimmäisen ja varsinkin toisen asteen yhtälöitä. Kirja sisältää kaikki sellaiset lineaariset ja toisen asteen yhtälöt, joilla on positiivinen juuri.[38] Al-Khwarizmi kehitti siinä muun muassa neliöjuuria koskevaa matematiikkaa, pinta-alojen laskemista ja matematisoi islamilaisen lain mukaisen perinnönjaon kysymyksiä. Teos nojautuu hellenistisiin, juutalaisiin ja hindulähteisiin ja niiden kautta aina babylonialaiseen matematiikkaan. [36] Al-Khwarizmi myös esitti, miten kolmion korkeus lasketaan sen sivujen avulla, ja miten ympyröiden ja sektoreiden pinta-aloja lasketaan.[39]

Al-Khwarizmin "Lyhyt algebran laskuoppi" oli lähempänä alkeita kuin 200-luvulla eläneen Diofantoksen esittämät ongelmat. Kirjan esitystapa oli puhtaasti sanallista jopa niin, että luvut kirjoitettiin sanoin eikä numeroin. Kirja ei vielä sisältänyt algebrallisia symboleita tai yhtälöitä. Algebrallisten ongelmien ratkaisutapa perustuikin Eukleideen geometriaan eikä algebrallisiin menetelmiin.[40][33] Algebrassa käytetty yhtäläisyysmerkki kehitettiin vasta 1500-luvulla Euroopassa.[41] Vaikka kirja rajoittui alkeisiin, se oli kuitenkin niin kattava, että Al-Khwarizmia pidetään algebran perustajana.[38] Sana algebra (arab. al-jabr) tulee kirjassa esiintyvästä arabian sanasta al-jabr, joka tarkoitti palauttamista, etenkin negatiivisten lukujen muuttamista positiivisiksi siirtämällä ne yhtälön toiselle puolelle.

Egyptiläinen Abu Kamil (850–930) esitti kirjassaan "Algebra" monet al-Khwarizmin saamat tulokset yleistetyssä ja yksinkertaisemmassa muodossa. Muita tunnettuja algebran kehittäjiä olivat Omar Khaijam ja Nasir al-Din al-Tusi. Arabian kielellä raportoiduista keksinnöistä vain osa siirtyi latinankielisinä käännöksinä Eurooppaan. Silti ainakin al-Khwarizmin, Abu Kamilin ja al-Karajin työt ovat vaikuttaneet Euroopan matematiikan kehitykseen.[42]

Geometria ja trigonometria[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Islamilaisen maailman geometriaa hallitsi Eukleideen teos Alkeet, joka käännettiin kreikasta arabiaksi jo kalifi al-Mansurin (764–775) aikana.[43] Teos levisi lukuisina käännöksinä ja kommentaareina islamilaiseen maailmaan ja vaikutti useisiin tieteisiin.[37] Trigonometriassa lähtökohtana oli Ptolemaioksen teos Almagest, joka käännettiin abbasidien valtakunnassa arabiaksi neljään kertaan. Varhaisin käännös tehtiin kalifi al-Mamunin aikana 830-luvulla. [44] Ennen pitkää Almagestin kömpelöt astronomiset jännefunktiot korvattiin intialaisilla sinifunktioilla. Tämä johti myös viiden muun trigonometrisen funktion keksimiseen.[45] 1200-luvulla persialainen Nasir al-Din al-Tusi (k. 1274) tutki geometriaa ja trigonometriaa ja tuotti ensimmäisen järjestelmällisen pallogeometrian esityksen. Persialainen al-Kashi laski 1400-luvulla piin likiarvon 16. desimaaliin asti. Koska maapallon säde oli laskettu, ja maailmankaikkeus arvioitiin 600 000 kertaa maata suuremmaksi, al-Kashi kerskui laskeneensa maailman läpimitan "hevosen karvan tarkkuudella".[46]

Astronomia ja astrologia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suurimmat askeleet luonnontieteiden piirissä otettiin astronomiassa, jossa käytettiin hyväksi matemaattisten tieteiden uusia tuloksia. Astronomiaa auttoi myös hallitsijoiden tuntema kiinnostus tähdistä ennustamiseen eli astrologiaan[37], joka tosin nykyään luetaan näennäistieteisiin.[47] Islamilaisen maailman matemaattinen astronomia oli klassisen kreikkalaisen tieteen jatkoa ja kaukana oppimattoman muslimimaailman alkeellisesta maailmankuvasta. Ptolemaioksen Almagest tarjosi lähtökohdan uusille kehitelmille. [48]

Ptolemaioksen planeettojen liikkeitä koskevien taulukoiden tarkentaminen alkoi kalifi al-Mamunin (786 – 833) aikana. Sen tärkein sovellutusalue oli ennustaminen. Kuun ja auringon liikkeiden entistä tarkempi mittaaminen palveli myös uskonnollisia tarkoituksia. Tätä varten sekä Bagdadissa että Damaskoksessa oli observatorio, jolla ehkä tarkoitettiin vain kiinteää havaintopaikkaa. Työn tuloksena olivat ensimmäiset kreikkalaisista riippumattomat astronomiset taulukot 800-luvulla. Merkittävästä askeleesta vastasi syyrialainen al-Battani (k. 929), joka tunnetaan Euroopassa nimellä Albategni. Hän paransi taulukoiden tarkkuutta ja keksi auringon ja maan välisen etäisyyden vaihtelut. Häntä lainattiin Euroopassa vielä 1500- ja 1600-luvuilla. [48] Islamilaisessa Andalusiassa kalenterityötä tarkensivat niin sanotut Toledon taulukot, jotka Ibn al-Zarqallu kirjoitti 1100-luvulla almohadien valtakunnassa. Taulukoita käytettiin ennustamaan auringon, kuun ja planeettojen liikkeitä suhteessa kiintotähtiin. Ne edustivat alansa huippunsa 1300-luvun alkuun asti.[49]

Astrologian tieteellinen keskus oli aluksi Lähi-idässä, mutta siirtyi sitten Persiaan ja Keski-Aasiaan. Nasir al-Din Tusi (1201 – 1274) sai suojelijakseen Tšingis-kaanin pojanpojan, jonka avulla Maraghan kaupunkiin perustettiin observatorio. Tusi tunnetaan planeettojen liikettä selittävästä (tosin virheellisestä) "Tusin pari" -teoriasta, jota Kopernikus lainasi 1500-luvulla ellei hän sitten keksinyt samaa ajatusta itse.[48] 1300-luvulla Ibn al-Shatir (1305–1375) kehitti islamilaisen astronomian kehittyneimmän planetaarisen mallin Maraghan koulukunnan hengessä. Mallissa oli piirteitä, joita esiintyi myös Kopernikuksella kaksisataa vuotta myöhemmin. [48]

Islamilaisessa maailmassa nähtiin ensimmäiset observatoriot, jotka eivät olleet pelkästään kiinteitä havaintopaikkoja, vaan sisälsivät myös havaintolaitteistoja, henkilökuntaa ja kirjaston. Niitä perustettiin ainakin Maraghaan (1200-luvulla) ja turkkilais-mongolilaisen timuridien dynastian aikana Samarkandiin (1420). Jälkimmäisessä oli 40 metriä pitkä maahan kaivettu sekstantti, jonka avulla tehtiin tarkkoja havaintoja tähdistä. [48]

Alkemia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Alkemiaa pidetään nykyisin näennäistieteenä, mutta uudelle ajalle saakka se nautti tiedemaailman arvostusta. Alkemistien tavoitteena oli tehdä jalometallia muista, vähemmän arvokkaista aineista erilaisten kemiallisten toimenpiteiden avulla. Yleisesti katsotaan, että alkemia oli kreikkalaista alkuperää ja tuli mahdollisesti hellenistisestä Egyptistä.[50] Abbasidikalifeista ainakin al-Mansur (754–775) kiinnostui vähäksi aikaa hankkeesta, ja alkemistien tekstejä käännettiin arabiaksi jo abbasidivallan alkuvuosina.[50]

Useimmat alkemistien tekemistä kirjoista ovat tuntemattomien tekijöiden kirjoittamia. Monet niistä luetaan persialaiselle alkemistille Jabir ibn Hayyan (n. 721–n. 815), joka Euroopassa tunnetaan nimellä Geber.[51] Hänen nimissään on julkaistu noin 3000 kirjaa, mutta niistä vain yhden katsotaan olevan peräisin Jabirin elinajalta. [52] Monien teosten kirjoittajana pidetään 1200-luvulla elänyttä fransiskaanimunkki Paulus Tarantolaista.[53] Islamin saavutuksia esittelevä näyttely "1001 Inventions" kertoo, että Jabir ibn Hayyan keksi tislaamisen, muutti alkemian kemiaksi ja löysi monia kemian perusasioita, jotka ovat edelleen käytössä.[54][55] Todellisuudessa tislaaminen ilmeisesti tunnettiin Babyloniassa 1 200 vuotta ennen ajanlaskun alkua.[56] Joidenkin kirjoittajien mukaan tislaaminen liittyy etenkin alkoholiin, jonka nimi tulee arabian sanoista al-kohol. Arabialainen sana tarkoittaa kuitenkin hienojakoisia aineita yleensä. A.J. Liebmann katsoo, että alkoholin tislaamista eivät keksineet arabit, vaan tekniikka keksittiin Etelä-Italiassa 1000–1100-luvuilla.[57]

Toinen merkittävä alkemisti oli persialainen Abu Bakr al-Razi (865–925), jonka Salaisuuksien kirja tunnetaan oppineesta mineraalien sekä alkemistien laitteiden ja työprosessien esittelystä. Kirja käännettiin myös latinaksi. Persialainen filosofi Avicenna (980/990–1037) kritisoi alkemiaa, mutta hänen nimissään kirjoitettiin silti useita alkemistisia teoksia. [52]

Optiikka[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Optiikka ja mekaniikka olivat keskeisiä alueita, joilla matematiikan tuloksia sovellettiin. Näiden alojen kukoistusaika sijoittui vuosiin 800–1200, ulottui maantieteellisesti koko islamilaiseen maailmaan ja tuotti aluksi arabiankielistä, mutta myöhemmin myös persiankielistä kirjallisuutta. [58]

Optiikan alalla tärkein hahmo oli Abu al-Hasan ibn al-Haitham (965–1040), jonka massiivinen teos optiikasta Kitab al-Manazir eli "Kirja näkemisestä" tai "Kirja optiikasta" käsitti seitsemän nidettä. Se oli kattava esitys valoa koskevista teorioista (osa I), näkemisestä (osa II), optisista illuusioista (osa III) sekä näkemisestä ja valon heijastumisesta ja taittumisesta (osat IV–VII). [58] Teos käännettiin latinaksi 1200-luvun alussa nimellä De aspectibus, ja sillä oli syvällinen vaikutus eurooppalaiseen tutkimukseen seuraavat 300 vuotta.[59] Alhazen loi näkemisen intramissiota koskevan synteettisen teorian, joka perustui siihen, että näkemisessä aistimukset tulevat valona silmään. Muita merkittäviä optiikasta kirjoittaneita tutkijoita olivat Yaqub al-Kindi (k. 870), Nasir al-Din Tusi (k. 1270) ja Kama al-Diral al-Farisi (k. 1318).[60] Jälkimmäinen esitti pitkälti oikean teorian sateenkaaren syntymisestä valon heijastumisena.[48]

Mekaniikka[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Mekaniikan alalla edistysaskeleita olivat yksinkertaiset koneet. Sellaisia olivat nostolaitteet kuten vivut ja tuulimylly, joita kolme Musa-veljestä uudisti 800-luvulla. Persiasta tuulimylly levisi koko islamilaiseen maailmaan. Pystysuorassa olevaa tuulimyllyä pidetään kuitenkin puhtaasti eurooppalaisena keksintönä ja sen esikuvana antiikin vesimyllyjä.[61] Nykyisen Turkin alueella elänyt Al-Jazari (1136–1206) kehitti useita mekaanisia laitteita, joiden joukossa oli primitiivinen kampiakseli.[62] Muita laitteita olivat vaa'at ja mitat, joista Thabit ibn Qurra kirjoitti 800-luvulla kirjassa Kitab al-Qarastun. Mitoista kirjoitti myös al-Biruni 1000-luvulla.[63] Matemaattisten instrumenttien kehittämisessä tärkein askel oli astrolabin jatkokehittely.[64] Kreikkalaisten keksimään astrolabiin tehtiin lisäsovellutuksia, joiden avulla voitiin löytää esimerkiksi Mekan suunta.[65]

Lääketiede[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Mansur ibn Ilyas: Ihmisen verenkierto- ja hermojärjestelmä, (kopio n. 1488). Mansurin kirja oli ensimmäinen islamilainen lääketieteellinen teos, jossa oli kuvia. Yhtä lukuun ottamatta ne ovat kopioita latinankielisestä 1100-luvun teoksesta.[66]
Pääartikkeli: Islamilainen lääketiede keskiajalla

Myös lääketiede sai runsaasti huomiota sen suuren käytännöllisen merkityksen takia, vaikka islamilaisen maailman tärkeimmät tieteelliset saavutukset liittyivätkin matematiikkaan ja matemaattisiin tieteisiin kuten astronomiaan ja optiikkaan.[67] Kun arabikalifaatti syntyi 600-luvun puoliväliin mennessä, sen alaisuuteen jäi Itä-Rooman perintönä useita lääketieteen keskuksia, kuten Aleksandria, Antiokia, Edessa ja Amida. Persiassa Gundeshapur oli hellenisoitunut kaupunki, jossa oli vahva lääketieteen perinne. Sieltä tulivat muun muassa kalifeja vuosikymmeniä hoitaneet nestoriolaiset hovilääkärit, kuten Bukhtishun suku. [68]

Kristilliset nestoriolaiset lääkärit, kuten Hunain Ibn Ishaq (k. 873 tai 877) vaikuttivat siihen, että islamilainen lääketiede sai kreikkalaisen suunnan intialaisen tai persialaisen asemesta. Hunain kirjoitti kääntäneensä kreikasta 95 Galenoksen tekstiä syyriaksi ja 34 tekstiä arabiaksi.[68] Islamilainen lääketiede nojautui sen jälkeen samoihin kreikkalaisiin lähteisiin kuin keskiajan eurooppalainen lääketiede. Se oli kuitenkin korkeampaa sivistystä, jonka kreikkalaisia oppeja sovellettiin lähinnä yläluokan piirissä jos sielläkään. Tavallinen kansanlääkitys nojautui edelleen kansanparannukseen. [67] Koululääketieteen hyödyllisyys potilaille oli usein kyseenalaista. Esimerkiksi kreikkalainen humoraalioppi suoneniskentöineen tuotti sairaille lähinnä haittaa. Euroopassa päästiin vasta 1800-luvun jälkipuoliskolla sille tasolle, missä koululääketieteestä alkoi olla merkittävää hyötyä sairauksien hoidossa.[69]

Islamilaisen lääketieteen tärkeimpiä saavutuksia olivat kreikkalaisen perinteen organisointi, hiominen ja levitys. Arabiankieliset kommentaarit herättivät suurta kiinnostusta myös Euroopassa. Merkittävimpiä käytännön keksintöjä olivat uudet hoitotavat etenkin silmäsairauksissa, kuten kaihissa.[67]

Anatomia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Anatomian kehitystä jarrutti haluttomuus leikellä ruumiita, mikä toisinaan saattoi olla kiellettyä myös uskonnollisista syistä. Muutamia edistysaskeleita otettiin silti myös anatomiassa. Niihin kuuluivat Abu al-Hasan ibn al-Haithamin silmän anatomiaa koskevat tutkimukset[70] ja egyptiläisen Abd al-Latif al-Baghdadin (k. 1231) tutkimus alaleuan luista ja ristiluusta.[71]

Kaikkein hämmästyttävimpänä keksintönä on pidetty keuhkoverenkierron löytämistä vuonna 1242.[72] Kunnian siitä on saanut syyrialainen Ibn al-Nafis. Nykyisin on kuitenkin katsottu, että al-Nafisin esitys oli kaukana keuhkoverenkierron kuvauksesta. Se vastasi Galenoksen (130-201) teoriaa, jonka mukaan pieni osa verestä, muutama tippa, kulkee ravitsemaan keuhkoja.[73]

Hospitaalit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sairaiden hoidon institutionalisoituminen eli sairaaloiden perustaminen on nähty islamilaisen maailman keksintönä. On arveltu, että ristiretkeilijät näkivät Lähi-idässä suuria sairaaloita ja toivat sieltä ajatuksen mukanaan myös Eurooppaan.[74] Itse keksintö oli kuitenkin alun perin roomalainen. Bysantissa kirkko ja luostarit olivat perustaneet sairaaloita jo Konstantinus II:n hallituskaudella 350-luvulta alkaen.[75][76] Jerusalemissa oli jo 600-luvun alussa kristillinen hospitaali pyhiinvaeltajia varten.[77] Islamilainen maailma joka tapauksessa otti roomalaisen instituution käyttöönsä ja lukuisia sairaaloita perustettiin, varhaisin luultavasti Bagdadiin vuoden 800 tienoilla.[67] Sairaalat olivat hyväntekeväisyyslaitoksia, rahoittajina muun muassa waaf-säätiöt, joiden avulla yläluokka onnistui kiertämään keskusvallan harjoittamaa verotusta.[78]

Farmakologia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Merkittävin arabialainen farmakologinen teos oli Ibn al-Baytarin (k. 1248) Granadan emiraatissa kirjoittama opas, joka luetteli 1 400 lääkeainetta. Jo 800-luvulla arabit käyttivät useita lääkeaineita, joita ei Euroopassa tunnettu, kuten Intian kautta tullut kamferi, Keski-Aasiasta saatu myski ja kreikkalaisilta peritty salmiakki eli "Ammonin suola". [79] Uutuuksiin kuului myös albarello eli apteekkien keraaminen lääkepurkki.[79]

Filosofia (falsafa)[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pääartikkeli: Islamilainen filosofia

Antiikin tieteistä ammentava luonnonfilosofinen traditio oli keskiajan islamilaisessa maailmassa uusplatonistista aristotelismia, josta käytettiin nimeä falsafa (filosofia). Sen piirissä paljon huomiota sai kysymys siitä, noudattiko luonto muuttumattomia luonnonlakeja vai ei.[80]

Käännösliikkeen myötä arabian kielelle saatiin varhain etenkin Aristoteleen tärkeimpiä teoksia. Abbasidikalifi al-Mahdi (744/745–785) antoi kääntää Aristoteleen logiikkaa ja dialektiikkaa käsittelevän teoksen Topiikka syyrian kielestä arabiaksi. Sata vuotta myöhemmin se käännettiin suoraan kreikasta ja myöhemmin vielä uudelleen.[81] Kirja sisälsi Aristoteleen opetuksia argumentaatiosta sellaisissa tilanteissa, joissa vastakkain oli kaksi erilaista näkemystä.[82] Huff katsoo kuitenkin, että islamilainen maailma ei omaksunut antiikin kreikkalais-roomalaista sivistystä kokonaisuudessaan vaan poimi siitä itselleen sopivat osat. Esimerkiksi antiikin rationaalinen henki ei sopinut islamiin, minkä takia järkiperäistä luonnon tutkimista korostaneen Platonin dialogeista ei ainuttakaan käännetty kokonaan arabiaksi.[83]

Islamin "maatalousvallankumous"[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Islamilainen sivilisaation parhaina puolina on pidetty maataloutta, ja sen on katsottu edistäneen kastelun käyttöä.[84] Islamin kerrotaan myös levittäneen uusia peltoviljelylajikkeita ja puutarhakasveja.[85] Huomiota ovat saaneet Andrew Watsonin julkaisut, joissa hän on kirjoittanut islamin "vihreästä vallankumouksesta", joka olisi alkanut heti 600-luvun valloitusten jälkeen. Se olisi muodostunut maanviljelysteknologian kehityksestä ja uudesta kasteluteknologiasta, jotka olisivat nostaneet satoisuutta. Watson katsoi, että muslimit levittivät seitsemäätoista uutta viljelykasvia sekä puuvillaa, joista kaikista tuli tärkeä osa maataloutta laajoilla alueilla 600–1000-luvuilla. Watsonin mainitsemia uusia tärkeitä viljelykasveja olivat riisi, sokeriruoko, banaani, sitruuna, limetti, durumvehnä ja durra. Vähemmän tärkeitä uutuuksia olivat vesimeloni, munakoiso, pinaatti, artisokka, taaro, greippi, pomelo, mango ja kookospalmu. Watsonin mukaan maatalousteknisiin uudistuksiin kuuluivat vuoroviljely, uudet kastelutekniikat, maanalaiset kastelukanavat (qanats) ja mekaaniset pumput. [86]

Maatalousvallankumouksen kritiikkiä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Watsonin näkemyksiä on laajasti arvosteltu.[86] Peter Christensen katsoi, että arabivalloitus johti sassanidien Persian kastelujärjestelmän romahdukseen, mistä se ei koskaan toipunut. Arabivalloittajat olivat paimentolaisia, jotka tarvitsivat mieluummin laidunmaita kuin peltoja. Mesopotamiassa ongelmiksi muodostuivat ajan myötä kastelun aiheuttama suolaantuminen sekä kulkutaudit. Kasteluun perustuvan viljelyn huippu olisi siten saavutettu sassanidien kaudella.[86][87] Espanjassa arabivalloitus ei Glickin mukaan muuttanut maisemaa, sillä arabit rakensivat kastelujärjestelmiään aikaisemman roomalaisaikaisen kanavaverkoston pohjalle.[86]

Viljelylajikkeista Decker tutki Watsonin väitteitä durumvehnän, riisin, puuvillan ja artisokan osalta. Deckerin mukaan kolme ensimmäistä tunnettiin jo sekä roomalaisessa että persialaisessa maailmassa ja artisokka roomalaisessa. Durumvehnä oli levinnyt koko Rooman vallan alueelle Välimerellä ja kuului tärkeimpiin ruoka-aineisiin. Deckerin mukaan muslimeilla ei ollut mitään roolia durumvehnän levittämisessä.[86] Riisiä Mesopotamiassa oli viljelty jo kauan ennen islamia, ja myöhäisantiikin aikana sen viljely oli levinnyt länttä kohti. Arabivallan aikana riisinviljely Mesopotamiassa ei lisääntynyt vaan jäi vehnän ja ohran varjoon kuten ennenkin. Riisin viljelyä Espanjassa pidetään muslimien suursaavutuksena, mutta nähtävästi sen taloudellinen merkitys jäi vähäiseksi, ja vehnä ohra pysyivät sielläkin tärkeimpinä ravintokasveina.[86] Puuvillan viljely tunnettiin sekä roomalaisessa maailmassa että Persiassa ennen islamia. Persiassa puuvilla oli tärkeä raaka-aine kankaiden valmistuksessa, kun taas roomalaisessa maailmassa sillä oli merkitystä etenkin Egyptissä. Artisokka tunnettiin samoin Rooman valtakunnassa jo ennen islamia.[86] Decker arvioi, että maatalousympäristö ei juurikaan muuttunut aikaisemmasta islamin nousun myötä.[86]

Kuvitellut keksinnöt[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Jotkut muslimit korostavat islamilaisen maailman tieteellisiä saavutuksia keskiajalla ja haluavat lukea ne nimenomaan islaminuskon ansioiksi.[88][89] Islamilaisen kulta-ajan keksintöjä on esitellyt varsinkin Ahmed Salimin vuonna 2006 perustama järjestö "1001 inventions", [90] joka on tuottanut maailmanlaajuisia kasvatusohjelmia, näyttelyitä, filmejä ja kirjoja islamilaisen tieteen saavutuksista keskiajalla.[91][92] Hanke on saanut julkisuutta ja arvovaltaisia kumppaneita.[93] Useat tieteenhistorioitsijat ovat arvostelleet sen levittämiä tietoja epäluotettavuudesta ja vääristelystä.[94]

Ayda Albayrak on Helsingin Sanomissa luetellut esimerkkeinä Islamilaisissa kulttuureissa kehitettyinä ja ideoituna kymmenen keksintöä. Niitä olisivat rokottaminen, yliopisto, numerot, näköaistin ymmärtäminen, ajan mittaaminen, säveltavut, kahvi, kosmetiikka, parfyymit ja leikkausvälineet.[95] Albayrak katsoo myös, että "ensimmäinen miehitetty lentoyritys" tehtiin islamilaisessa Espanjassa tuhat vuotta ennen Wrightin veljeksiä ja ennen Leonardo Da Vincin suunnittelemia siipiä. Tällä hän viittaa kansantarinaan siitä, että Abbas ibn Firnas -niminen henkilö olisi hypännyt Córdoban moskeijan minareetista tukikepeillä varustettuun viittaan pukeutuneena.[96][97] Tieteenhistorioitsijoiden kirjoittamassa teoksessa "1001 Distortions" osoitetaan, että väitteet ovat virheellisiä jokaisen luetellun keksinnön osalta. [98]

Myös oppiin Koraanista ihmeenä on kuulunut uskomus, että se sisältää kaiken tarpeellisen tiedon. Tähän on nykyaikana liittynyt modernien tieteellisten keksintöjen etsiminen Koraanista eli niin sanottu ijaz -kirjallisuus.[99][100][101][102][103] Yle:n mukaan vastaavasti hindulaisuutta on propagoitu etsimällä hindulaisuuden vanhoista teksteistä modernin tieteen saavutuksia.[104]

Pseudo-al-Waqidin historiateoksen englanniksi kääntänyt Suleiman al-Kindi kirjoittaa, että muslimit ovat tietämättömiä menneestä historiastaan ja ovat sen takia kehittäneet alemmuudentunteen suhteessa länteen. Kyseessä on myös ollut lännen harkittu strategia. [105] Eräät tieteenhistorioitsijat ovat arvelleet, että muslimien innokkuus kehittää kuvitteellista loistavaa menneisyyttä johtuu tästä alemmuudentunteesta.[106][107]

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Al-Hassani, Salim T.S. (Chief Editor): 1001 Inventions. The Enduring Legacy of Muslim Civilization. Third Edition. National Geographic, 2012. ISBN 978-1-4262-0934-5. Teoksen verkkoversio.
  • Ahmad ibn Naqib al-Misri: Reliance of the Traveller (Umdat al-Salik). Beltsville, Maryland: amana publications, 2017. Teoksen verkkoversio. (englanniksi)
  • Berggren, J. L.: Islamic Mathematics. Teoksessa: David C.Lindberg & Michael H. Shank (toim.): The Cambridge History of Science. Volume 2. Medieval Science. Cambridge University Press, 2013.
  • Boyer, Carl B. & Merzbach, Uta C.: Tieteiden kuningatar – Matematiikan historia, osat I–II. Suomentanut Kimmo Pietiläinen. Helsinki: Art House, 1994. ISBN 951-884-150-0, ISBN 951-884-158-6.
  • Brenjes, Sonja: 1001 Inventions:The Enduring Legacy of Muslim Civilization. Edited by Salim T. S. al-Hassan. Aestimatio, 10. vsk, s. 119–153, 2013. Artikkelin verkkoversio.
  • Brentjes, Sonja, Taner Edis & Lutz Richter-Bernburg (toim.): 1001 Distortions. How to (Not) Narrate History of Science, Medicine, and Technology in Non-Western Cultures. Ergon, 2016. ISBN 978-3-95650-169-2.
  • Brentjes, Sonja: Science, Religion and Education. Teoksessa: Sonja Brentjes, Taner Edis, Lutz Richter-Bernburg (toim.): 1001 Distortions. How to (Not) Narrate History of Science, Medicine, and Technology in Non-Western Cultures. Ergon Verlag, 2016. ISBN 978-3-95650-169-2.
  • Brömer, Rainer: Only what goes around comes around: a case study on revisionist priority disputes - circulation of the blood. Teoksessa: Sonja Brentjes ym. (toim.) 1001 Distortions. How (Not) Narrate History of Science, Medicine, and Technology in Non-Western Cultures, s. 201–212. Ergon, 2016.
  • Decker, Michael: Plants and Progress: Rethinking the Islamic Agricultural Revolution. Journal of World History, Vol. 20 (2), s. 187–206, 2009. Artikkelin verkkoversio.
  • Dols, Michael W.: The Origins of the islamic Hospita: Myth and Reality. Bulletin of the History of Medicine, 1987, 61. vsk, nro 3, s. 367–390. Artikkelin verkkoversio. Edis, Taner & Bix, Amy Sue: Flights of Fancy: The 1001 Inventions Exhibition and Popular Misrepresentations of Medieval Muslim Science and Technology. Teoksessa: Sonja Brentjes ym. (toim.) 1001 Distortions. How to (Not) Narrate History of Science, Medicine, and Technology in Non-Western Cultures, s. 189–200. Ergon Verlag, 2016.
  • Edis, Taner & Brentjes, Sonja: A Golden Age of Harmony? Misrepresenting Science and History in the 1001 Inventions Exhibit, s. 49–53. Sceptical Inquirer, 2012. Teoksen verkkoversio.
  • Gutas, Dimitri:  Greek Thought, Arabic Culture. The Graeco-Arabic Translation Movement in Baghdad and Early Abbasid Society (2nd–4th/8th–10th centuries). Routledge, 1998. ISBN 0-415-06133-4-2. Teoksen verkkoversio. (englanniksi)
  • Harris, Michael H.: History of Libraries in Western World. 4th Edition. The Scarecrow Press, 1999. Teoksen verkkoversio.
  • Huff, Toby E.: The Rise of Early Modern Science. Islam, China, and the West. 3rd edition. Cambridge University Press, 2017. ISBN 978-1-107-57107-5. (englanniksi)
  • Hämeen-Anttila, Jaakko: Mare nostrum. Länsimaisen kulttuurin juurilla. Otava, 2006. ISBN 978-951-1-26368-5.
  • Joráti, Hadi: Misuse and abuse of language, and the perils of amateur historiography (of science) Teoksessa: Sonja Brentjes, Taner Edis, Lutz Richter-Bernburg (toim.) 1001 Distortions. How to (Not) Narrate History of Science, Medicine, and Technology in Non-Western Cultures, s. 110–119. Ergon Verlag, 2016.
  • Kheirandish, Elaheh: Optics and Mechanics in the Islamic Middle Ages, Teoksessa: The Cambridge History of Science. Volume 2. Medieval Science (Toim. David C. Lindberg & Michael H. Shank), s. 109–138. Cambridge University Press, 2013. ISBN 978-1-107-52164-3.
  • Lehtinen, I., Abdellahi, E. J., & Telaranta, M.: Islam yhteinen uskomme. Opetushallitus, 2011. ISBN 978-952-13-1813-9.
  • Liebmann, A. J.: History of Distillation. Journal of Chemical Education, 1956, 33. vsk, nro 4, s. 166–173. Artikkelin verkkoversio.
  • Lindberg, David C.: The Beginnings of Western Science. The European Scientific Tradition in Philosophical, Religious, and Institutional Context, Prehistory to A.D. 1450. 2nd ed.. The University of Chicago Press, 2007. ISBN 978-0-226-48205-7. Teoksen verkkoversio.
  • Lindberg, David C & Tachau, Katherine H.: The Science of Light and Color, Seeing and Knowing Teoksessa:  The Cambridge History of Science. Volume 2.Medieval Science (Toim. David C. Lindberg & Michael H. Shank), s. 485–511. Cambridge University Press,, 2013. ISBN 978-1-107-52164-3. (englanniksi)
  • Luoma-aho, Erkki.: Matematiikan peruskäsitteiden historia. Matematiikkalehti Solmu, 1996–2012. Teoksen verkkoversio.
  • McDaniel, Spencer: If You Like Ancient Greek Texts, Thank the Byzantines for Preserving Them Tales of Times Forgotten. 21.1.2020. Viitattu 19.4.2021.
  • Morrison, R.G.: Islamic Astronomy. Teoksessa:  The Cambridge History of Science.Volume 2.Medieval Science (Toim. David C. Lindberg & Michael H. Shank), s. 109–138. Cambridge University Press,, 2013. ISBN 978-1-107-52164-3. (englanniksi)
  • Newman, William R.: Medieval Alchemy. Teoksessa:  The Cambridge History of Science. Volume 2.Medieval Science (Toim. David C. Lindberg & Michael H. Shank), s. 385–403. Cambridge University Press,, 2013. ISBN 978-1-107-52164-3. (englanniksi)
  • North, John: Astronomy and Astrology Teoksessa: The Cambridge History of Science. Vol 2. Medieval Science, s. 456–484. Cambridge University Press, 2013. ISBN 978-1-107-52164-3.
  • Oaks, Jeffrey A.: Arithmetical proofs in Arabic algebra. Teoksessa: Ezzaim Laabid (toim.) Actes du 12è Colloque Maghrébin sur l'Histoire des Mathématiques Arabes, s. 215–238. École Normale Supérieure, 2016. Teoksen verkkoversio.
  • Rossi, Paolo: Modernin tieteen synty Euroopassa. Vastapaino, 2010. ISBN 978-951-768-153-7.
  • Rageb, Jamil F.: Islamic culture and the natural sciences. Teoksessa: The Cambridge History of Science. Vol 2. Medieval Science , 2013., s. 27–61. Cambridge University Press, 2013. ISBN 978-1-107-52164-3.
  • Richter-Bernburg, Lutz: Potemkin in Baghdad – the Abbasid ‘House of Wisdom’ as constructed by 1001 Inventions. Teoksessa: Sonja Brentjes, Taner Edis, Lutz Richter-Bernburg (toim.) 1001 Distortions. How to (Not) Narrate History of Science, Medicine, and Technology in Non-Western Cultures, s. 121–129. Ergon Verlag, 2016. Teoksen verkkoversio.
  • Sardar, Ziauddin: Weird science New Statesman. UK Edition. 25.8.2008.
  • Savage-Smith, Emilie: Medicine in Medieval islam. Teoksessa: The Cambridge History of Science. Vol 2. Medieval Science (toim. David C. Lindberg & Michael H. Shank), s. 139–167. Cambridge University Press, 2013. ISBN 978-0-521-59448-6.
  • Sergejeff, Andrei: Egyptin historia Kleopatran ajasta arabikevääseen. Gaudeamus, 2019. ISBN 978-952-345-019-6.
  • Schmidl, Petra G.: "Mirror of the Stars": The Astrolabe and What It Tells About Pre-Modern Astronomy in Islamic Societies. Teoksessa: Sonja Brentjes ym. (toim.) 1001 Distortions. How (Not) Narrate History of Science, Medicine, and Technology in Non-Western Cultures, s. 173–187. Ergon Verlag, 2016.
  • Struik, Dirk: A Concise History of Mathematics (3rd. ed.). Bell & Sons, 1954. Teoksen verkkoversio.
  • Al-Waqidi: The Islamic Conquest of Syria. A Translation of Futususham.. Ta-Ha Publishers Ltd, 1423 A.H.. Teoksen verkkoversio. (englanniksi)

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. ↑ Lindberg, 2007, s. 189
  2. ↑ Huff, 2017, s. 60
  3. ↑ Huff, 2017, s. 57
  4. ↑ Gutas, 1998, s. 28, 34–44, 90
  5. ↑ Gutas, 1998, s. 2
  6. ↑ Gutas, 1998, s. 48–49
  7. ↑ Komulainen, Matti: Arabit jalostivat Kreikan tiedon uuteen käyttöön Turun Sanomat. 26.3.2012. Arkistoitu 23.10.2020.
  8. ↑ Hämeen-Anttila 2006, s. 17–18, 148
  9. ↑ Harris, 1999, s. 75–78; McDaniel, 2020
  10. ↑ Lindberg, 2007, s. 191
  11. ↑ Brentjes 2013, s. 123
  12. ↑ Oaks, 2016
  13. ↑ Rossi, 2010, s. 20
  14. ↑ Huff, 2017, s. 37
  15. ↑ Huff, 2017, s. ix
  16. ↑ Richter-Bernburg, 2016, s. 121–129
  17. ↑ Huff, 2017, s. 140–145
  18. ↑ Lindberg, 2007, s. 181, 189–191
  19. ↑ Al-Misri, 2017, s. 598 (o.8.7.17)
  20. ↑ Huff, 2017, s. 89–90
  21. ↑ Brentjes, 2016, s. 139
  22. ↑ Hämeen-Anttila, 2006, s. 17–18, 148
  23. ↑ Hallamaa, Laura: Palvomme länsimaista kulttuuria, vaikka sitä ei ole olemassa. Idässä luodaan oivaltavia teoksia, mutta me näemme vain eksotiikan tai lapsellisuuden. Helsingin Sanomat, Kulttuuri, C 6. HS-Analyysi, 13.1.2018 ”Kristinuskon korruptoima Eurooppa vähät välitti esimerkiksi Aristoteleen tai Pythagoraan teksteistä… Kiitos arabiankielisten kansojen, tekstit säilyivät arabiaksi”. Artikkelin verkkoversio.
  24. ↑ a b c Harris, 1999, s. 75–78; McDaniel, 2020
  25. ↑ Edis & Brentjes, 2012; Edis & Bix, 2016, s. 189
  26. ↑ Tiesitkö että Koraanissa on yli 114 tieteellistä totuutta? 12.8.2016. Tampereen Islamin Yhdyskunta. Viitattu 11.9.2020.
  27. ↑ Lehtinen, Abdellahi & Telaranta, 2011, s. 87
  28. ↑ Berggren, 2013, s. 63–64
  29. ↑ Struik, 1987, s. 104–105
  30. ↑ Huff, 2017, s. 54
  31. ↑ Rageb, 2013, s. 29
  32. ↑ Berggren, 2013, s. 64–69
  33. ↑ a b Lindberg, 2007, s. 177
  34. ↑ a b Struik, 1954, s. 89–91
  35. ↑ Al-Khwārizmī Encyclopædia Britannica. Viitattu 16.7.2017.
  36. ↑ a b Editors of Encyclopaedia Britannica: Al-Khwārizmī Encyclopædia Britannica. Viitattu 20.5.2020.
  37. ↑ a b c Lindberg, 2007, s. 177
  38. ↑ a b Boyer, 1994, s. 327–330; Luoma-aho, 1996–2012, s. 17 (Algebra ja aritmetiikka)
  39. ↑ Berggren, 2013, s. 77–79
  40. ↑ Paasonen, Johannes: Mistä matematiikan termit?. Dimensio, 1993, 57. vsk, nro 1, s. 26–27. Helsinki: Matemaattisten Aineiden Opettajien Liitto MAOL ry.
  41. ↑ Luoma-aho, 1996–2012, s. 17 (Algebra ja aritmetiikka)
  42. ↑ Luoma-aho, 1996–2012, s. 26 (Algebra ja aritmetiikka)
  43. ↑ Gutas, 1998. s. 30–32
  44. ↑ Morrison, 2013, s. 118
  45. ↑ Lindberg, 2007, s. 177; Rageb, 2013, s. 55–56
  46. ↑ Berggren, 2013, s. 79
  47. ↑ Pingree, David E.: Astrology Encyclopaedia Britannica. Viitattu 18.6.2021.
  48. ↑ a b c d e f Lindberg, 2007, s. 178–181
  49. ↑ North, 2013, s. 459
  50. ↑ a b Gutas, 1998, s. 115
  51. ↑ Lindberg, 2007, s. 291–295
  52. ↑ a b Newman, 2013, s. 385–388
  53. ↑ Geber Encyclopaedia Britannica.
  54. ↑ Paul Vallely: How Islamic inventors changed the world Independent. 11.3.2006.
  55. ↑ Distillation in Muslim Civilisation 1001 Inventions. 11.3.2021.
  56. ↑ Levey, Martin: Chemistry and Chemical Technology in Ancient Mesopotamia, s. 36. "As already mentioned, the textual evidence for Sumero-Babylonian distillation is disclosed in a group of Akkadian tablets describing perfumery operations, dated ca. 1200 B.C.". Elsevier, 1959.
  57. ↑ Liebmann, 1956
  58. ↑ a b Kheirandish, 2013, s. 88
  59. ↑ Lindberg & Tachay, 2013, s. 492; Kheirandish, 2013, s. 88
  60. ↑ Lindberg & Tachay, 2013, s. 492
  61. ↑ Ahmad Y. Al-Hassan & Donald R. Hill: Islamic Technology: An Illustrated History, s. 54–55. Cambridge University Press, 1986. Teoksen verkkoversio.
  62. ↑ White Jr., Lynn: Medieval Technology and Social Change, s. 170. "However, that al-Jazari did not entirely grasp the meaning of the crank for joining reciprocating with rotary motion is shown by his extraordinarily complex pump powered through a cog-wheel mounted eccentrically on its axle.". Oxford, 1962. Teoksen verkkoversio.
  63. ↑ Kheirandish, 2013, s. 104
  64. ↑ Berggren, 1996, s. 82–83
  65. ↑ Schmidl, 2016
  66. ↑ Islamic Culture and the Medical Arts US National Library of Medicine. 2011.
  67. ↑ a b c d Lindberg, 2007, s. 184–189
  68. ↑ a b Savage-Smith, 2013, s. 139–167
  69. ↑ William H. McNeill: Kansat ja kulkutaudit, s. 229. Vastapaino, 2004.
  70. ↑ Lindberg, 2007, s. 183
  71. ↑ Savage-Smith, 2013, s. 156
  72. ↑ Lindberg, 2007, s. 188
  73. ↑ Brömer, Rainer, 2016, s. 204–205
  74. ↑ Savage-Smith, 2013, s. 139–167
  75. ↑ Henderson, John, Horden, P. & Pastore, A. (toim.): The impact of hospitals in Europe: 300–2000, s. 64. Peter Lang Publisher, 2007. ISBN 9783039110018.
  76. ↑ Dols, 1987
  77. ↑ Boas, Adrian J.: Jerusalem in the Time of the Crusades: Society, Landscape and Art in the Holy City under Frankish Rule, s. 156. Routledge, 2001.
  78. ↑ Sergejeff, 2019, s. 112
  79. ↑ a b Savage-Smith, 2013, s. 139–167
  80. ↑ Rageb, 2013, s. 40–41
  81. ↑ Gutas, 1998, s. 61–69
  82. ↑ Gutas, 1998, s. 61–69
  83. ↑ Huff, 2017, s. 103
  84. ↑ Bertrand Russell: Länsimaisen filosofian historia, s. 498. WSOY, 1967.
  85. ↑ Jaakko Hämeen-Anttila: Mare nostrum. Länsimaisen kulttuurin juurilla, s. 158–159. Otava, 2006.
  86. ↑ a b c d e f g h Michael Decker: Plants and Progress: Rethinking the Islamic Agricultural Revolution. Journal of World History, Volume 20, Number 2, June 2009, pp. 187–206, 2009. Artikkelin verkkoversio.
  87. ↑ Alastair Northedge: The Near and Middle East Peter Christensen: The decline of Iranshahr: irrigation and environments in the history of the Middle East, 500 B.C. to A.D. 1500. Copenhagen. Bulletin of The School of Oriental and African Studies-university of London, s. 1122–1123, 1999. Artikkelin verkkoversio.
  88. ↑ NMF Nuorten muslimien foorumi.
  89. ↑ Albayrak, Ayla: Islamilaisten 1001 keksintöä hämmästyttävät maailmaa Helsingin Sanomat. Kulttuuri. 13.9.2010. Viitattu 15.11.2021.
  90. ↑ Al-Hassani, Salim T.S. (Chief Editor): 1001 Inventions. The Enduring Legacy of Muslim Civilization. Third Edition. National Geographic, 2012. ISBN 978-1-4262-0934-5.
  91. ↑ 1001 inventions 1001inventions.com.
  92. ↑ National Geographic: 1001 inventions and awesome facts from muslim cilivization. Teachers' guide 2012. National Geographic Society.
  93. ↑ 1001 interventions. Credits 1001inventions.com.
  94. ↑ Brentjes 2013, s. 119–153; Edis & Brentjes 2012; Sardar 2008; Jorati 2016; Richter-Bernburg 2016
  95. ↑ Albayrak, Ayla: Islamilaisten kulttuurien jälkiä arjessa Helsingin Sanomat. Kulttuuri. Tausta. 13.9.2010. Viitattu 15.11.2021.
  96. ↑ Al-Hassani, Salim T.S. (Chief Editor): 1001 Inventions. The Enduring Legacy of Muslim Civilization. Third Edition, s. 296–297. National Geographic, 2012. ISBN 978-1-4262-0934-5.
  97. ↑ Ahmed ibn Mohammed al-Makkari: The History of the Mohammedan Dynasties in Spain, s. 148. Oriental Translation Fund, 1840. Teoksen verkkoversio.
  98. ↑ Brentjes, Edis & Richter-Bernburg (toim.) 2016
  99. ↑ Maurice Bucaille: Koraani ja nykytiede Islamopas.com.
  100. ↑ Fatan, Afnan H: Language and the Quran. Teoksessa: The Quran. An Encyclopaedia (Toim. Oliver Leaman), s. 356–357. Routledge, 2006. Teoksen verkkoversio.
  101. ↑ Lehtinen, I., Abdellahi, E. J., & Telaranta, M.: Islam yhteinen uskomme, s. 87. Opetushallitus, 2011.
  102. ↑ Tampereen Islamin Yhdyskunta: Tiesitkö että Koraanissa on yli 114 tieteellistä totuutta? islamtampere.com. Viitattu 11.9.2020.
  103. ↑ Bucaille Maurice: The Bible, the Quran and the Science. The Holy Scriptures Examined in the Light of Modern Knowledge, s. 205. Amazon, 1976 (First French Edition). Teoksen verkkoversio. (englanniksi)
  104. ↑ Päivi Koskinen: Hindujumalat lensivät raketilla ja käyttivät kirurgiaa – äärihindut sekoittavat uskontoa ja tiedettä YLE Uutiset Ulkomaat. 4.4.2015.
  105. ↑ Al-Kindi 1423 AH, Translators foreword, s. v
  106. ↑ Taner Edis & Sonja Brentjes: A Golden Age of Harmony? Misrepresenting Science and History in the 1001 Inventions Exhibit. Sceptical Inquirer, 2012. Artikkelin verkkoversio.
  107. ↑ Jorati 2016, s. 117-118
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Tiede_keskiajan_islamilaisessa_maailmassa&oldid=22254964”