Tiede keskiajan islamilaisessa maailmassa

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Islamilaisen sivilisaation "kulta-ajan" tiedemiesten muotokuvia ja patsaita

Tiede keskiajan islamilaisessa maailmassa tarkoittaa islamilaisen sivilisaation maissa suunnilleen vuosien 800–1500 välissä tapahtunutta tieteellistä toimintaa. Islamilainen maailma on kuitenkin käsitteenä yksinkertaistava, sillä kyse oli 700 vuoden ajasta ja monista keskenään erilaisista valtakunnista. Tiedemiehet olivat enimmäkseen persialaisia eivätkä arabeja, he edustivat muitakin uskontoja kuin islamia, ja tiedettä harjoitettiin arabian ohella monilla kielillä, kuten persiaksi, hepreaksi ja turkiksi.

Islamilainen abbasidikalifaatti, pääkaupunkina Bagdad, nousi tieteenharjoituksessa maailman kärkeen 800-luvulla. Kehitys alkoi 700-luvulla antiikin kreikkalaisen kirjallisuuden käännösliikkeenä, jota seurasi uutta luova tieteellinen toiminta. Käännöstoimintaa rahoitti koko arabivaltakunnan yläluokka, ja tieteiden suosiminen jatkui satoja vuosia ulottuen myös muihin islamilaisen maailman maihin, sillä abbasidikalifaatti alkoi sirpaloitua jo 800-luvulla. Tiede löysi kuitenkin suojelijoita myös uusista muslimihallitsijoista esimerkiksi fatimidien Kairossa, umaijadien Córdobassa ja mongolihallitsijoiden Maraghassa ja Samarkandissa.[1] Tieteiden islamilainen kulta-aika alkoi lopulta kääntyä laskuun 1100-luvulla.[2] Tieteenharjoituksen vahvimmilla aloilla eli matematiikassa ja tähtitieteessä Eurooppa meni islamilaisen maailman ohi vasta 1400-luvulla.[3]

Islamilaisen maailman pitkästä johtoasemasta tieteessä on nykyään tullut muslimien ylpeydenaihe. Liikkeellä on paljon myös liioittelua ja väärää tietoa, mutta toisaalta tuhannet keskiaikaiset käsikirjoitukset odottavat edelleen tutkijoitaan.

Alku käännösliikkeessä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Islamilaisen maailman filosofian ja tieteen nousu 700-luvun lopulla ei johtunut islamista tai Koraanista. Syynä oli se, että Persian suunnalta valtaan nousseet arabialaiset abbasidikalifit alkoivat esiintyä Persian entisten sassanidikuninkaiden perillisinä. He asettuivat persialaisten kuninkaitten seuraajiksi, jotta heitä ei enää pidettäisi ulkopuolisina valloittajina. Zarathustralaisuuteen kuului ajatus, että kaikki viisaus oli kerran koottu Zarathustran kirjoittamaan Avestaan. Aleksanteri Suuren valloitettua Persian tieto oli hajonnut maailmalle. Sassanidikuninkaat olivat ottaneet tehtäväkseen koota Avesta uudelleen. Kadonnutta tietoa löytyi muun muassa kreikkalaisesta tieteellisestä kirjallisuudesta. Kuninkaat antoivat sen takia kääntää sitä pahlaviksi. Bagdadin kalifit ryhtyivät jatkamaan tätä todellisuudessa zarathustralaista projektia aluksi poliittista syistä, mutta myöhemmin myös tarkoituksena itsessään. Kalifin hovista käännöstoiminnan rahoittaminen muuttui koko varakkaan yläluokan harrastukseksi. Toimintaa kesti pari sataa vuotta, kunnes käytännössä lähes kaikki käsiin saatu kreikkalainen tieteellinen kirjallisuus oli käännetty. Alkuvaiheessa kirjoja käännettiin kreikasta syyriaksi ja pahlaviksi ja myöhemmin kreikasta ja näistä kielistä arabiaksi. Kirjoja käännettiin myös uudelleen paremman tuloksen saavuttamiseksi. Käännöstyön toteuttajia olivat pääasiassa kalifaatissa eläneet nestoriolaiset kristityt, sillä he osasivat sekä kreikkaa että arabiaa. Samalla he loivat arabian kieleen sen tarvitseman tieteellisen sanaston. [4] Arabiaksi käännettynä antiikin kreikan tieteellinen kirjallisuus antoi vahvan sysäyksen kehittää tieteenaloja edelleen.

Perintö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Islamilainen maailma pysyi puoli vuosituhatta johtavana sivilisaationa tieteenharjoituksen alalla. David C. Lindbergin mukaan asiaa osaksi selitti islamilaisen maailman heterogeenisuus, sillä se oli jakautunut moniin valtiollisiin, kulttuurisiin ja kielellisiin alueisiin. Näin se tarjosi mahdollisuuden tieteenharjoituksen jatkumisen muualla vaikka jossakin sen ylle olisi kasautunut esteitä.[5] Vaikka tieteen nousu islamilaisessa maailmassa oli merkittävä asia, suuria läpimurtoja ei nähty, vaikka tieteellinen johtoasema säilyi satoja vuosia. Islamilaisen maailman tieteellinen kehitys ei johtanut samanlaiseen tieteellis-tekniseen vallankumoukseen kuin Euroopassa, vaan kuihtui lopulta yksittäisten ja erillisten tiedemiesten aktiivisuudeksi. Suuri osa uudesta tiedosta vaipui unohduksiin tullakseen löydetyksi vasta nykyaikana.

Sonja Brentjes toteaa, että islamilaisen maailman tutkijat saivat aikaan tärkeitä tuloksia lähinnä matematiikassa ja eräissä luonnontieteissä. Matematiikan alalla ne ovat silti jättäneet jälkensä vain koulumatematiikan perusteisiin, eikä sielläkään nykyinen esitystapa muistuta arabialaisten, persialaisten tai turkkilaisten käsikirjoitusten ideoita tai merkintätapoja.[6] Erääksi kehityksen jarruksi matematiikassa jäi ongelmien esittäminen puhtaasti sanallisesti.[7] Toisaalta peruslähtökohdat osoittautuivat usein vääriksi, kuten astrologiassa tai alkemiassa. Myös ptolemaiolainen astronominen maailmankuva osoittautui lopulta virheelliseksi, samoin kreikkalaisilta peritty lääketieteen humoraalioppi.

Tieteellisen vallankumouksen avainasiaksi on nähty matematiikan yhdistäminen kokeelliseen, luonnontieteelliseen tutkimukseen. Nämä asiat liitetään Galileo Galilein työhön 1600-luvulla[8], mutta näiden asioiden varhaisia edeltäjiä olivat jo Ptolemaioksen Almagest ensimmäisellä sataluvulla sekä Alhazenin Kitab al-manazir tuhatluvulla.[9] Benjamin Nelsonin ja Toby E. Huffin mukaan olennaisinta tieteen edistymisessä eivät kuitenkaan lopulta ole yksittäisen tutkijan keksinnöt vaan kulttuuriset ja institutionaaliset olosuhteet, jotka luovat pohjan tieteenharjoitukselle ja ajatusten vapaalle liikkumiselle.[10] Käännösliikkeen menestyksen taustalla oli yläluokan pitkäaikainen suosiollinen politiikka. Itse tutkimustyötä tuettiin paljon satunnaisemmin. Hallitsijat saattoivat palkata palvelukseensa yksittäisiä tutkijoita, kuten astrologeja tai matemaatikkoja, mutta pysyviä tutkimusorganisaatioita ei syntynyt. Niin sanotut islamilaiset yliopistot, kuten Timbuktun yliopisto tai al-Karaouinen yliopisto, olivat todellisuudessa koraanikouluja tai uskonnolliseen opetukseen painottuneita madrasoja eivätkä tieteellisiä opinahjoja Eurooppaan syntyneiden yliopistojen tapaan.[11] Lähimpänä institutionalisoitumista olivat mongolihallitsijoiden Persiassa ja Keski-Aasiassa rahoittamat tähtitieteelliset observatoriot, mutta ne jäivät lyhytikäisiksi.[12]

Merkittävä syy tieteen kuihtumiseen oli uskonnollisen dogmatismin kasvu. Kausaliteettiperiaatteen hylkääminen islamissa alkoi uudella vuosituhannella tehdä luonnontieteellisestä tutkimuksesta teologisessa mielessä kyseenalaista. Jos tuli ei polttanut, vaan Jumalan tahto, luonnonlakien tutkiminen alkoi vaikuttaa epäortodoksiselta.[13] Ennen 1200 -lukua tutkimusta ja opiskelua koskevissa teksteissä kirjoittajat saattoivat vielä korostaa ylpeyttä saavutuksistaan. 1200-luvulta lähtien yleistyi retoriikka, jossa tekijä korosti olevansa vain Jumalan palvelija tai orja, joka seurasi edeltäjiensä tietä. Muutos kuvasti uudistushenkisen tutkimuksen ja opetuksen riutumista.[14]

Yleisen uskomuksen mukaan antiikin kreikan tieteellinen perintö siirtyi vasta arabiankielisten käännösten kautta Eurooppaan, missä se vaikutti sivistyksen elpymiseen.[15][16] Todellisuudessa antiikin tieteen klassikkoteokset käännettiin pääosin suoraan kreikan kielestä. Suurin osa näistä teoksista ostettiin tai ryöstettiin Bysantista eikä muslimimaista. Myös arabian kautta latinaan käännetyt teokset levisivät laajalle, mutta harvoin ne olivat ainoita saatavilla olevia käännöksiä.[17]

Keskiajan islamilaisen maailman keksintöjä on nykyisin alettu liioitella, jopa vääristellä. Esimerkiksi maailmaa kiertävän "1001 Inventions" - näyttelyn henkenä on korostaa, että "muslimit tekivät sen ensin". [18][19] Uusi ilmiö on niin sanottu ijaz -kirjallisuus, jonka mukaan modernin luonnontieteen saavutukset löytyvät jo Koraanista.[20] Tämä väite, joka liittyy oppiin Koraanin jäljittelemättömyydestä on Suomessa levinnyt islamin oppikirjoihin.[21]

Matematiikka[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Matemaattisissa tieteissä tapahtui erityisen paljon kehitystä keskiajan islamilaisessa maailmassa. Sen perustana oli antiikin kreikkalainen sekä toisaalta intialainen tietämys. Menestyksen perustan loi jokseenkin kaikkien kreikkalaisten matematiikka koskevien tekstien kääntäminen arabiaksi 800-luvulta alkaen, esimerkkeinä Eukleides, Arkhimedes tai Apollonios. Eurooppalaisiin verrattuna kalifaatin tiedemiehet saivat käyttöönsä tehokkaamman merkkijärjestelmän, kun Intiasta omaksuttiin kantalukuun 10 perustuva paikkajärjestelmä, jossa oli oma merkkinsä nollalle.[22] Tämä uudistus yleistyi Euroopassa vasta 1400-luvulla. [23] Matematiikan tutkimus myös jatkui muita aloja pitempään, sillä abstraktin luonteensa takia se oli luonnonfilosofiaa paremmin suojassa uskonnolliselta dogmatismilta, joka islamilaisessa maailmassa alkoi nousta jo 900-luvulla.[24] Tällaisia suojatumpia matemaattisia tieteitä olivat myös tähtitiede ja geometrinen optiikka.[25] Matematiikan osalta uskonnosta oli jopa apua, sillä se vastasi moniin islaminuskon käytännön tarpeisiin. Niitä olivat Mekan suunnan määrittäminen sekä rukousaikojen ja paaston alkamisen määrittely. Sekin kohtasi silti paikoin ongelmia, sillä 900-luvulla matemaatikko al-Sijzi kirjoitti, että heillä päin oli lupa tappaa geometrikkoja. Suuri islaminoppinut al-Ghazali kysyi 1000-luvulla, kuinka montaa matemaatikkoa oikeastaan tarvittiin (teologian tarpeisiin).[26]

Algebra[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kaksi varhaisinta arabialaista matemaattista tekstiä olivat persialaisen al-Khwarizmin (noin 780850) kirjoittamat teokset. "Hindunumeroitten avulla laskeminen" oli perusteellinen esitys intialaisesta numerojärjestelmästä ja sisälsi desimaalien esittelyn.[27] Al-Khwarizmin teos on säilynyt vain 1100-luvulla latinaksi käännettynä ("Algoritmi de numero Indorum") ja se toi myöhemmin myös Eurooppaan intialaisarabialaisen lukujärjestelmän.[28] Sana algoritmi tulee al-Khwarizmin nimestä, joka kirjan kannessa sain muodon "Algoritmi".[29][28]

Toinen al-Kharizmin kirja Al-kitāb al-mukhtaṣar fī ḥisāb al-ğabr wa’l-muqābala (Lyhyt algebran laskuoppi) käännettiin latinaksi vuonna 1145 nimellä Liber Algebræ et Almucabola. Se toimi algebran perusoppikirjana Euroopassa aina 1500-luvulle asti.[30] Lyhennetty latinalainen versio levisi uusina käännöksinä laajalle Euroopassa ja vaikutti oikean, symboleja käyttävän algebran syntyyn.[31]

Laaja versio teoksesta on säilynyt vain arabiaksi. Kirja käsitteli kokonaislukujen laskusääntöjä sekä ensimmäisen ja varsinkin toisen asteen yhtälöitä. Kirja sisältää kaikki sellaiset lineaariset ja toisen asteen yhtälöt, joilla on positiivinen juuri.[32] Al-Khwarizmi kehitti siinä muun muassa neliöjuuria koskevaa matematiikkaa, pinta-alojen laskemista ja matematisoi islamilaisen lain mukaisen perinnönjaon kysymyksiä. Teos nojautuu hellenistisiin, juutalaisiin ja hindulähteisiin ja niiden kautta babylonialaiseen matematiikkaan asti. [30] . Al-Khwarizmi myös esitti, miten kolmion korkeus lasketaan sen sivujen avulla, ja miten ympyröiden ja sektoreiden pinta-aloja lasketaan.[33]

Al-Khwarizmin "Lyhyt algebran laskuoppi" oli osittain paljon alkeellisemmalla tasolla kuin 200-luvulla eläneen Diofantoksen esittämät ongelmat. Kirjan esitystapa on puhtaasti sanallista niin, että jopa luvut kirjoitetaan sanoin eikä numeroin. Kirja ei siten sisällä algebrallisia symboleita eikä yhtälöitä. Algebrallisten ongelmien ratkaisutapa perustui Eukleideen geometriaan eikä algebrallisiin menetelmiin.[34][35] Yhtäläisyysmerkki kehitettiinkin vasta 1500-luvulla Euroopassa.[36] Vaikka kirja oli suoraviivainen ja alkeellinen, se oli kuitenkin niin kattava, että Al-Khwarizmia pidetään algebran perustajana.[32][37] Sana algebra (arab. al-jabr) tulee kirjassa esiintyvästä arabian sanasta al-jabr, joka tarkoitti palauttamista, etenkin negatiivisten lukujen muuttamista positiivisiksi siten, että ne siirrettiin yhtälön toiselle puolelle.

Egyptiläinen Abu Kamil (850–930) esitti kirjassaan "Algebra" monet al-Khwarizmin saamat tulokset yleistetyssä ja yksinkertaisemmassa muodossa. Muita tunnettuja algebran kehittäjiä olivat Omar Khaijam ja Nasir al-Din al-Tusi. Arabian kielellä raportoiduista keksinnöistä vain osa siirtyi latinankielisinä käännöksinä Eurooppaan. Silti ainakin al-Khwarizmin, Abu Kamilin ja al-Karajin työt ovat myös vaikuttaneet Euroopan matematiikan kehitykseen.[38]

Geometria ja trigonometria[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Islamilaisen maailman geometriaa hallitsi Eukleideen teos Alkeet, joka käännettiin kreikasta arabiaksi jo kalifi al-Mansurin (764–775) aikana.[39] Teos levisi lukuisina käännöksinä ja kommentaareina islamilaiseen maailmaan ja vaikutti voimakkaasti useisiin tieteisiin.[31] Trigonometriassa lähdettiin liikkeelle Ptolemaioksen teoksesta Almagest, joka käännettiin abbasidien valtakunnassa arabiaksi neljään kertaan. Varhaisin käännös tehtiin kalifi al-Mamunin aikana 830-luvulla. [40] Ennen pitkää Almagestin kömpelöt astronomiset jännefunktiot korvattiin intialaisilla sinifunktioilla. Tämä johti myös viiden muun trigonometrisen funktion keksimiseen.[41][31] 1200-luvulla persialainen Nasir al-Din al-Tusi (k. 1274) tutki geometriaa ja trigonometriaa ja tuotti ensimmäisen järjestelmällisen pallogeometrian esityksen. Persialainen al-Kashi laski 1400-luvulla piin likiarvon 16. desimaaliin asti. Koska maapallon säde oli laskettu, ja maailmankaikkeus arvioitiin 600 000 kertaa maata suuremmaksi, al-Kashi kehaisi laskeneensa maailman läpimitan "hevosen karvan tarkkuudella".[42]

Astronomia ja astrologia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suurimmat askeleet tieteiden piirissä otettiin astronomiassa, jossa tapahtunut edistys perustui matemaattisten tieteiden kehitykseen. Astronomiaa auttoi myös suuri kiinnostus tähdistä ennustamiseen eli astrologiaan[31], joka nykyään luetaan näennäistieteisiin.[43] Islamilaisen maailman matemaattinen astronomia oli klassisen kreikkalaisen tieteen jatkoa ja kaukana oppimattoman muslimimaailman alkeellisesta maailmankuvasta. Ptolemaioksen Almagest tarjosi lähtökohdan, josta ponnistaen saavutettiin hienostuneita tuloksia. [44]

Ptolemaioksen planeettojen liikkeitä koskevien taulukoiden tarkentaminen alkoi kalifi al-Mamunin (786 – 833) aikana. Sen tärkein sovellutusalue oli ennustaminen ja kuun ja auringon liikkeiden osalta myös uskonnolliset tarpeet. Tätä varten sekä Bagdadissa että Damaskoksessa oli observatorio (joka teknisesti saattoi kuitenkin olla vain kiinteä havaintopaikka). Työn tuloksena olivat ensimmäiset kreikkalaisista riippumattomat astronomiset taulukot 800-luvulla. Merkittävästä askeleesta vastasi syyrialainen al-Battani (k. 929), joka tunnetaan Euroopassa nimellä Albategni. Hän paransi taulukoiden tarkkuutta ja keksi auringon ja maan välisen etäisyyden vaihtelut. Häntä lainattiin Euroopassa vielä 1500- ja 1600-luvuilla. [44] Islamilaisessa Andalusiassa kalenterityötä jatkoivat niin sanotut Toledon taulukot, jotka Ibn al-Zarqallu kirjoitti 1100-luvulla almohadien valtakunnassa. Taulukoita käytettiin ennustamaan auringon, kuun ja planeettojen liikkeitä suhteessa kiintotähtiin. Ne edustivat alansa huippunsa 1300-luvun alkuun asti.[45]

Astrologian tieteellinen keskus oli aluksi Lähi-idässä, mutta siirtyi sitten Persiaan ja Keski-Aasiaan. Nasir al-Din Tusi (12011274) sai suojelijakseen Tšingis-kaanin pojanpojan, jonka avulla Maraghan kaupunkiin perustettiin observatorio. Tusi tunnetaan planeettojen liikettä selittävästä (tosin virheellisestä) "Tusin pari" -teoriasta, jota myös Kopernikus lainasi 1500-luvulla ellei ollut keksinyt samaa ajatusta itse.[44] 1300-luvulla Ibn al-Shatir (1305–1375) esitti lopulta islamilaisen astronomian kehittyneimmän planetaarisen mallin Maraghan koulukunnan hengessä. Mallissa oli piirteitä, joita Kopernikus toisti kaksisataa vuotta myöhemmin. [44]

Islamilaisessa maailmassa nähtiin ensimmäiset observatoriot, jotka eivät olleet pelkästään kiinteitä havaintopaikkoja, vaan sisälsivät myös havaintolaitteistoja, henkilökuntaa ja kirjaston. Niitä perustettiin ainakin Maraghaan (1200-luvulla) ja turkkilais-mongolilaisen timuridien dynastian aikana Samarkandiin (1420). Jälkimmäisessä oli 40 metriä pitkä maahan kaivettu sekstantti, jonka avulla tehtiin tarkkoja havaintoja tähdistä. [44]

Alkemia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Alkemistien tavoitteena oli tehdä jalometallia muista, vähemmän arvokkaista aineista erilaisten kemiallisten vaiheiden avulla. Yleisesti katsotaan, että suuntaus oli kreikkalaista alkuperää ja tuli mahdollisesti hellenistisestä Egyptistä. Abbasidikalifeista ainakin al-Mansur (754–775) kiinnostui vähäksi aikaa hankkeesta, ja alkemistien tekstejä käännettiin arabiaksi jo abbasidivallan alkuvuosina.[46] Useimmat alkemistien tekemistä kirjoista ovat tuntemattomien tekijöiden kirjoittamia. Monet niistä luetaan pseudonyymille Jabir ib Hayyan, joka Euroopassa tunnetaan nimellä Geber.[47] Euroopassa tällä salanimellä kirjoitti myös fransiskaanimunkki Paulus Tarantolainen.[48] Islamin saavutuksia esittelevä näyttely "1001 Inventions" kertoo, että Jabir ibn Hayyan keksi tislaamisen vuoden 800 tienoilla, muutti alkemian kemiaksi ja löysi monia kemiallisia perusasioita, jotka ovat edelleen käytössä.[49][50] Todellisuudessa tislaaminen ilmeisesti tunnettiin jo Babyloniassa 1 200 vuotta ennen ajanlaskun alkua.[51] Joidenkin kirjoittajien mukaan tislaaminen liittyy etenkin alkoholiin, jonka nimi tulee arabian sanoista al-kohol. Arabialainen sana tarkoittaa kuitenkin hienojakoisia aineita yleensä. A.J. Liebmann uskoo, että alkoholin tislaamista eivät keksineet arabit, vaan löytö tehtiin Etelä-Italiassa 1000–1100-luvuilla.[52]

Toinen merkittävä alkemisti oli Muhammad ibn Zakariyya al-Razi (865–925), jonka Salaisuuksien kirja tunnetaan oppineesta mineraalien sekä alkemistien laitteiden ja työprosessien esittelystä. Kirja käännettiin myös latinaksi. Persialainen filosofi Avicenna (980/990–1037) kritisoi alkemiaa, mutta hänen nimissään kirjoitettiin useita alkemistisia teoksia. [53]

Optiikka[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Optiikka ja mekaniikka nousivat islamilaisessa tieteessä esille matemaattisten löytöjen soveltamisalueina. Näiden alojen kukoistusaika sijoittui vuosiin 800–1200, ulottui maantieteellisesti koko islamilaiseen maailmaan ja tuotti aluksi arabiankielistä, mutta myöhemmin myös persiankielistä kirjallisuutta. [54]

Optiikan alalla merkittävin hahmo oli Abu al-Hasan ibn al-Haitham (965–1040), jonka massiivinen teos optiikasta Kitab al-Manazir eli "Kirja näkemisestä" tai "Kirja optiikasta" käsitti seitsemän nidettä. Se oli kattava esitys valoa koskevista teorioista (osa I), näkemisestä (osa II), optisista illuusioista (osa III) sekä näkemisestä ja valon heijastumisesta ja taittumisesta (osat IV–VII). [54] Teos käännettiin latinaksi 1200-luvun alussa nimellä De aspectibus, ja sillä oli syvällinen vaikutus eurooppalaiseen tutkimukseen seuraavat 300 vuotta.[55] Alhazen loi näkemisen intramissiota koskevan synteettisen teorian, joka perustui siihen, että näkemisessä aistimukset tulevat valona silmään. Muita merkittäviä optiikasta kirjoittaneita tutkijoita olivat Yaqub al-Kindi (k. 870), Nasir al-Din Tusi (k. 1270) ja Kama al-Diral al-Farisi (k. 1318).[56] Jälkimmäinen esitti pitkälti oikean teorian sateenkaaren syntymisestä valon heijastumisena.[44]

Mekaniikka[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Mekaniikan alalla edistysaskeleita olivat yksinkertaiset koneet. Sellaisia olivat nostolaitteet kuten vivut ja tuulimylly, joita kolme Musa-veljestä tutki 800-luvulla. Persiasta tuulimylly levisi koko islamilaiseen maailmaan. Pystysuorassa olevaa tuulimyllyä pidetään kuitenkin puhtaasti eurooppalaisena keksintönä ja sen esikuvana antiikin vesimyllyjä.[57] Nykyisen Turkin alueella elänyt Al-Jazari (1136–1206) kehitti useita mekaanisia laitteita, joiden joukossa oli primitiivinen kampiakseli.[58] Muita laitteita olivat vaa'at ja mitat, joista Thabit ibn Qurra kirjoitti 800-luvulla kirjassa Kitab al-Qarastun. Mitoista kirjoitti myös al-Biruni 1000-luvulla.[59] Matemaattisten instrumenttien kehittämisessä tärkein askel oli astrolabin jatkokehittely.[60] Kreikkalaisten keksimään astrolabiin tehtiin lisäsovellutuksia, joiden avulla voitiin löytää esimerkiksi Mekan suunta.[61]

Lääketiede[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Mansur ibn Ilyas: Ihmisen verenkierto- ja hermojärjestelmä, (kopio n. 1488). Mansurin kirja oli ensimmäinen islamilainen lääketieteellinen teos, jossa oli kuvia. Kuvien esikuvat on löydetty latinankielisestä 1100-luvun teoksesta.[62]

Islamilaisen maailman tärkeimmät tieteelliset saavutukset liittyivät matematiikkaan ja matemaattisiin tieteisiin kuten astronomiaan ja optiikkaan. Kuitenkin myös lääketiede sai runsaasti huomiota sen suuren käytännöllisen merkityksen takia.[63] Kun arabikalifaatti syntyi 600-luvun puoliväliin mennessä, sen alaisuuteen jäi Itä-Rooman perintönä useita lääketieteen keskuksia, kuten Aleksandria, Antiokia, Edessa ja Amida. Persiassa Gundeshapur oli hellenisoitunut kaupunki, jossa oli vahva lääketieteen perinne. Sieltä tulivat muun muassa kalifeja vuosikymmeniä hoitaneet nestoriolaiset hovilääkärit, kuten Bukhtishun suku. [64]

Kristilliset nestoriolaiset lääkärit, kuten Hunain Ibn Ishaq (k. 873 tai 877) vaikuttivat siihen, että islamilainen lääketiede sai kreikkalaisen suunnan intialaisen tai persialaisen asemesta. Hunain kirjoitti kääntäneensä kreikasta 95 Galenoksen tekstiä syyriaksi ja 34 tekstiä arabiaksi.[65] Keskiajan islamilainen lääketiede nojautui sen jälkeen samoihin kreikkalaisiin lähteisiin kuin keskiajan eurooppalainen lääketiede. Kyse oli kuitenkin korkeakulttuurista, ja sen kreikkalaisia oppeja sovellettiin lähinnä yläluokan piirissä jos sielläkään. Tavallinen kansanlääkitys nojautui edelleen esi-islamilaiseen kansanparannukseen. [63] Koululääketieteen hyöty potilaille oli yleensä kyseenalainen. Esimerkiksi kreikkalainen humoraalioppi suoneniskentöineen tuotti sairaille lähinnä haittaa. Esimerkiksi Euroopassa päästiin vasta 1800-luvun jälkipuoliskolla tasolle, missä koululääketieteestä alkoi olla merkittävää hyötyä sairauksien hoidossa.[66]

Islamilaisen lääketieteen tärkeimpiä saavutuksia oli kreikkalaisen perinteen organisointi, hiominen ja levitys. Sellaisena arabiankieliset tekstit herättivät suurta kiinnostusta myös Euroopassa. Merkittävimpiä käytännön keksintöjä olivat uudet hoitotavat etenkin silmäsairauksissa, kuten kaihissa.[63]

Anatomia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Anatomisen tietämyksen kehitystä jarrutti haluttomuus ruumiiden leikkelyyn, joka toisinaan saattoi olla kiellettyä myös uskonnollisista syistä. Ajatollah Khomeini lausui vielä 1900-luvulla: "Musulmaanin ruumiin leikkely on ehdottomasti kielletty, mutta ei-musulmaanisen ruumiin leikkeleminen on sallittua".[67] Siitä huolimatta edistysaskeleita otettiin myös anatomiassa. Niihin kuuluivat Abu al-Hasan ibn al-Haithamin silmän anatomiaa koskevat tutkimukset[68] ja egyptiläisen Abd al-Latif al-Baghdadin (k. 1231) tutkimus alaleuan luista ja ristiluusta.[69]

Kaikkein hämmästyttävimpänä keksintönä on pidetty keuhkoverenkierron löytämistä vuonna 1242.[70] Kunnian siitä on saanut syyrialainen Ibn al-Nafis. Nykyisin on kuitenkin todettu, että al-Nafisin esitys oli todellisuudessa kaukana keuhkoverenkierron kuvauksesta ja vastasi Galenoksen teoriaa, jonka mukaan pieni osa verestä, muutama tippa, kulkee ravitsemaan keuhkoja.[71]

Hospitaalit ja farmakologia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sairaiden hoidon institutionalisoituminen eli sairaaloiden perustaminen oli muuan islamilaisen maailman edistysaskelista. On arveltu, että ristiretkeilijät näkivät Lähi-idässä suuria sairaaloita ja toivat sieltä ajatuksen mukanaan myös Eurooppaan.[72] Itse keksintö oli kuitenkin alun perin roomalainen. Bysantissa kirkko ja luostarit olivat perustaneet sairaaloita jo Konstantinus II:n hallituskaudella 350-luvulta alkaen, joten vaikutteet olivat kulkeneet lännestä itään.[73][74] Esimerkiksi Jerusalemissa oli jo 600-luvun alussa kristillinen hospitaali pyhiinvaeltajia varten.[75] Islamilainen maailma joka tapauksessa otti instituution käyttöönsä ja lukuisia sairaaloita perustettiin, varhaisin luultavasti Bagdadiin vuoden 800 tienoilla.[63] Sairaalat olivat hyväntekeväisyyslaitoksia, rahoittajina muun muassa waaf-säätiöt, joiden avulla yläluokka pyrki kiertämään keskusvallan harjoittamaa verotusta.[76]

Merkittävin arabialainen farmakologinen teos oli Ibn al-Baytarin (k. 1248) Granadan emiraatissa kirjoittama opas, joka luetteli 1 400 lääkeainetta. Jo 800-luvulla arabit käyttivät useita lääkeaineita, joita ei Euroopassa tunnettu, kuten Intian kautta tullut kamferi, Keski-Aasiasta saatu myski ja kreikkalaisilta peritty salmiakki eli "Ammonin suola". [77] Uutuuksiin kuului myös albarello eli apteekkien keraaminen lääkepurkki.[72]

Islamin "maatalousvallankumous"[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Islamilainen sivilisaation parhaina puolina on pidetty maataloutta, ja sen on katsottu edistäneen kastelun käyttöä.[78] Islamin kerrotaan myös levittäneen uusia peltoviljelylajikkeita ja puutarhakasveja.[79] Huomiota ovat saaneet Andrew Watsonin julkaisut, joissa hän on kirjoittanut islamin aikaansaamasta "vihreästä vallankumouksesta", joka olisi alkanut heti 600-luvun valloitusten jälkeen. Se olisi muodostunut maanviljelysteknologian kehityksestä ja uudesta kasteluteknologiasta, jotka olisivat nostaneet satoisuutta. Watson katsoi, että muslimit levittivät 17 uutta viljelykasvia sekä puuvillaa, joista kaikista tuli maatalouden tärkeä osa taloutta laajoilla alueilla 600–1000-luvuilla. Watsonin mainitsemia uusia tärkeitä viljelykasveja olivat riisi, sokeriruoko, banaani, sitruuna, limetti, durumvehnä ja durra. Vähemmän tärkeitä uutuuksia olivat vesimeloni, munakoiso, pinaatti, artisokka, taaro, greippi, pomelo, mango ja kookospalmu. Watsonin mukaan maatalousteknisiin uudistuksiin kuuluivat vuoroviljely, uudet kastelutekniikat, maanalaiset kastelukanavat (qanats) ja mekaaniset pumput. [80]

Maatalousvallankumouksen kritiikkiä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Watsonin näkemyksiä on laajasti arvosteltu.[80] Peter Christensen katsoi, että arabivalloitus johti sassanidien Persian kastelujärjestelmän romahdukseen, mistä se ei koskaan toipunut. Arabivalloittajat olivat paimentolaisia, jotka tarvitsivat mieluummin laidunmaita kuin peltoja. Mesopotamiassa ongelmiksi muodostuivat ajan myötä kastelun aiheuttama suolaantuminen sekä kulkutaudit. Kasteluun perustuvan viljelyn huippu olisi siten saavutettu sassanidien kaudella.[80][81] Espanjassa arabivalloitus ei Glickin mukaan muuttanut maisemaa, sillä arabit rakensivat kastelujärjestelmiään aikaisemman roomalaisaikaisen kanavaverkoston pohjalle.[80]

Viljelylajikkeista Decker tutki Watsonin väitteitä durumvehnän, riisin, artisokan ja puuvillan osalta. Deckerin mukaan durumvehnä, riisi ja puuvilla tunnettiin sekä roomalaisessa että persialaisessa maailmassa ja artisokka roomalaisessa. Durumvehnä oli levinnyt koko Rooman vallan alueelle Välimeren piirissä ja kuului tärkeimpiin ruoka-aineisiin. Deckerin mukaan muslimeilla ei ollut mitään roolia durumvehnän levittämisessä.[80] Riisiä Mesopotamiassa oli viljelty jo kauan ennen islamia, ja myöhäisantiikin aikana sen viljely oli levinnyt länttä kohti. Arabivallan aikana riisinviljely Mesopotamiassa ei kasvanut vaan jäi vehnän ja ohran jälkeen kuten ennenkin. Riisin viljelyä Espanjassa pidetään muslimien suursaavutuksena, mutta nähtävästi sen taloudellinen merkitys jäi vähäiseksi, ja vehnä ohra pysyivät sielläkin tärkeimpinä ravintokasveina.[80] Puuvillan viljely tunnettiin sekä roomalaisessa maailmassa että Persiassa ennen islamia. Persiassa puuvilla oli tärkeä raaka-aine kankaiden valmistuksessa, kun taas roomalaisessa maailmassa sillä oli merkitystä etenkin Egyptissä. Artisokka tunnettiin samoin Rooman valtakunnassa jo ennen islamia.[80]

Decker arvioi, että vihreän vallankumouksen sijaan maatalousympäristö ei juurikaan muuttunut aikaisemmasta islamin nousun myötä.[80]

Uskonnon merkityksen korostaminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Muslimit ovat alkaneet korostaa islamilaisen maailman tieteellisiä saavutuksia keskiajalla. Ne halutaan mielellään lukea juuri uskonnon ansioiksi.[82] Islamilaisen kulta-ajan keksintöjä on viime vuosina esitellyt Ahmed Salimin 2006 perustama järjestö "1001 inventions". [83] Se on tuottanut maailmanlaajuisia kasvatusohjelmia, näyttelyitä, filmejä ja kirjoja islamilaisen tieteen saavutuksista keskiajalla.[84][85] Hanke on saanut paljon julkisuutta ja arvovaltaisia kumppaneita.[86] Tieteenhistorioitsija Sonja Brentjes on kuitenkin arvostellut sen levittämiä tietoja epäluotettavuudesta ja vääristelystä.[18][87][88]

Oppiin Koraanista ihmeenä on kuulunut uskomus, että se sisältää kaiken tarpeellisen tiedon. Tähän on nykyaikana liittynyt modernien tieteellisten keksintöjen etsiminen Koraanista eli niin sanottu ijaz -kirjallisuus.[89][90][91][92][93] Yle:n mukaan vastaavalla tavalla hindulaisuutta on propagoitu hakemalla hindulaisuuden vanhoista teksteistä modernin tieteen saavutuksia.[94]

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Berggren, J. L.: Islamic Mathematics. Teoksessa: David C.Lindberg & Michael H. Shank (toim.): The Cambridge History of Science. Volume 2. Medieval Science. Cambridge University Press, 2013.
  • Sonja Brentjes, Taner Edis, Lutz Richter-Bernburg (toim.): 1001 Distortions. How to (Not) Narrate History of Science, Medicine, and Technology in Non-Western Cultures. Ergon, 2016.
  • Brentjes, Sonja: Science, Religion and Education. Teoksessa: Sonja Brentjes, Taner Edis, Lutz Richter-Bernburg (toim.): 1001 Distortions. How to (Not) Narrate History of Science, Medicine, and Technology in Non-Western Cultures. Ergon Verlag, 2016. ISBN 978-3-95650-169-2.
  • Brömer, Rainer: Only what goes around comes around: a case study on revisionist priority disputes - circulation of the blood. Teoksessa: Sonja Brentjes ym. (toim.) 1001 Distortions. How (Not) Narrate History of Science, Medicine, and Technology in Non-Western Cultures, s. 201–212. Ergon, 2016.
  • Dols, Michael W.: The Origins of the islamic Hospita: Myth and Reality. Bulletin of the History of Medicine, 1987, 61. vsk, nro 3, s. 367–390. Artikkelin verkkoversio.
  • Gutas, Dimitri:  Greek Thought, Arabic Culture. The Graeco-Arabic Translation Movement in Baghdad and Early Abbasid Society (2nd–4th/8th–10th centuries). Routledge, 1998. ISBN 0-415-06133-4-2. Teoksen verkkoversio. (englanniksi)
  • Harris, Michael H.: History of Libraries in Western World. 4th Edition. The Scarecrow Press, 1999. Teoksen verkkoversio.
  • Huff, Toby E.: The Rise of Early Modern Science. Islam, China, and the West. 3rd edition. Cambridge University Press, 2017. ISBN 978-1-107-57107-5. (englanniksi)
  • Kheirandish, Elaheh: Optics and Mechanics in the Islamic Middle Ages, Teoksessa: The Cambridge History of Science. Volume 2. Medieval Science (Toim. David C. Lindberg & Michael H. Shank), s. 109–138. Cambridge University Press, 2013. ISBN 978-1-107-52164-3.
  • Lindberg, David C.: The Beginnings of Western Science. The European Scientific Tradition in Philosophical, Religious, and Institutional Context, Prehistory to A.D. 1450. 2nd ed.. The University of Chicago Press, 2007. ISBN 978-0-226-48205-7. Teoksen verkkoversio.
  • Lindberg, David C & Tachau, Katherine H.: The Science of Light and Color, Seeing and Knowing Teoksessa:  The Cambridge History of Science. Volume 2.Medieval Science (Toim. David C. Lindberg & Michael H. Shank), s. 485–511. Cambridge University Press,, 2013. ISBN 978-1-107-52164-3. (englanniksi)
  • McDaniel, Spencer: If You Like Ancient Greek Texts, Thank the Byzantines for Preserving Them Tales of Times Forgotten. 21.1.2020. Viitattu 19.4.2021.
  • Morrison, R.G.: Islamic Astronomy. Teoksessa:  The Cambridge History of Science.Volume 2.Medieval Science (Toim. David C. Lindberg & Michael H. Shank), s. 109–138. Cambridge University Press,, 2013. ISBN 978-1-107-52164-3. (englanniksi)
  • Newman, William R.: Medieval Alchemy. Teoksessa:  The Cambridge History of Science. Volume 2.Medieval Science (Toim. David C. Lindberg & Michael H. Shank), s. 385–403. Cambridge University Press,, 2013. ISBN 978-1-107-52164-3. (englanniksi)
  • North, John: Astronomy and Astrology Teoksessa: The Cambridge History of Science. Vol 2. Medieval Science, s. 456–484. Cambridge University Press, 2013. ISBN 978-1-107-52164-3.
  • Rageb, Jamil F.: Islamic culture and the natural sciences. Teoksessa: The Cambridge History of Science. Vol 2. Medieval Science , 2013., s. 27–61. Cambridge University Press, 2013. ISBN 978-1-107-52164-3.
  • Savage-Smith, Emilie: Medicine in Medieval islam. Teoksessa: The Cambridge History of Science. Vol 2. Medieval Science (toim. David C. Lindberg & Michael H. Shank), s. 139–167. Cambridge University Press, 2013. ISBN 978-0-521-59448-6.
  • Sergejeff, Andrei: Egyptin historia Kleopatran ajasta arabikevääseen. Gaudeamus, 2019. ISBN 978-952-345-019-6.
  • Schmidl, Petra G.: "Mirror of the Stars": The Astrolabe and What It Tells About Pre-Modern Astronomy in Islamic Societies. Teoksessa: Sonja Brentjes ym. (toim.) 1001 Distortions. How (Not) Narrate History of Science, Medicine, and Technology in Non-Western Cultures, s. 173–187. Ergon Verlag, 2016.
  • Struik, Dirk: A Concise History of Mathematics (3rd. ed.). Bell & Sons, 1954. Teoksen verkkoversio.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Lindberg, 2007, s. 189
  2. Huff, 2017, s. 60
  3. Toby E. Huff: The Rise of Early Modern Science. Islam, China, and the West, s. 57. Cambridge University Press, 1998.
  4. Gutas, Dimitri: Greek Thought, Arabic Culture, s. 48–49. Routledge, 1998.
  5. Lindberg, 2007, s. 191
  6. Brenjes, Sonja: 1001 Inventions:The Enduring Legacy of Muslim Civilization. Edited by Salim T. S. al-Hassan. Aestimatio, 2013, 10. vsk, s. 119–153. Artikkelin verkkoversio.
  7. Oaks, 201, s.155
  8. Rossi, Paolo: Modernin tieteen synty Euroopassa, s. 20. Vastapaino, 2010.
  9. Huff, 2017, s. 37
  10. Huff, 2017, s. ix
  11. Huff, 2017, s. 140–145
  12. Lindberg, 2007, s. 181, 189–191
  13. Huff, Toby E: The Rise of Early Modern Science. Islam, China, and the West. 3rd edition, s. 89–90. Cambridge University Press, 2017. ISBN 978-1-107-57107-5. (englanniksi)
  14. Brentjes, 2016, s. 139
  15. Hämeen-Anttila, Jaakko: Mare nostrum. Länsimaisen kulttuurin juurilla, s. 17–18, 148. Otava, 2006/2012.
  16. Hallamaa, Laura: Palvomme länsimaista kulttuuria, vaikka sitä ei ole olemassa. Idässä luodaan oivaltavia teoksia, mutta me näemme vain eksotiikan tai lapsellisuuden. Helsingin Sanomat, Kulttuuri, C 6. HS-Analyysi, 13.1.2018 ”Kristinuskon korruptoima Eurooppa vähät välitti esimerkiksi Aristoteleen tai Pythagoraan teksteistä… Kiitos arabiankielisten kansojen, tekstit säilyivät arabiaksi”. Artikkelin verkkoversio.
  17. Harris, 1999, s. 75–78; McDaniel, 2020
  18. a b Taner Edis & Sonja Brentjes: A Golden Age of Harmony? Misrepresenting Science and History in the 1001 Inventions Exhibit. Sceptical Inquirer, 2012. Artikkelin verkkoversio.
  19. Edis, Taner & Bix, Amy Sue: Flihts of Fancy: The 1001 Inventions Exhibition and Popular Misrepresentations of Medieval Muslim Science and Technology. Teoksessa: Sonja Brentjes ym. (toim.) 1001 Distortions, s. 189, 2016.
  20. Tampereen Islamin Yhdyskunta: Tiesitkö että Koraanissa on yli 114 tieteellistä totuutta? islamtampere.com. Viitattu 11.9.2020.
  21. Lehtinen, I., Abdellahi, E. J., & Telaranta, M.: Islam yhteinen uskomme, s. 87. Opetushallitus, 2011.
  22. J. L. Berggren: Islamic Mathematics. Teoksessa: David C.Lindberg & Michael H. Shank (toim.): The Cambridge History of Science. Volume 2. Medieval Science, s. 63–64. Cambridge University Press, 2013.
  23. Struik, 1987, s. 104–105
  24. Huff, 1998, s. 54
  25. F. Jamil Rageb: Islamic culture and the natural sciences. Teoksessa: The Cambridge History of Science. Vol 2. Medieval Science, s. 29. Cambridge University Press, 2013.
  26. Berggren, 2013, s. 64–69
  27. Lindberg, David C.: The Beginnings of Western Science. 2nd ed., s. 177. The University of Chicago Press, 2007.
  28. a b Struik, 1954, s. 89–91
  29. Al-Khwārizmī Encyclopædia Britannica. Viitattu 16.7.2017.
  30. a b Editors of Encyclopaedia Britannica: Al-Khwārizmī Encyclopædia Britannica. Viitattu 20.5.2020.
  31. a b c d Lindberg, 2007, s. 177
  32. a b Boyer, s. 327–330
  33. Berggren, 2013, s. 77–79
  34. Paasonen, Johannes: Mistä matematiikan termit?. Dimensio, 1993, 57. vsk, nro 1, s. 26–27. Helsinki: Matemaattisten Aineiden Opettajien Liitto MAOL ry.
  35. Lindberg, David C.: The Beginnings of Western Science. 2nd ed., s. 177. The University of Chicago Press, 2007.
  36. Luoma-aho, Matematiikan peruskäsitteiden historia. Algebra ja aritmetiikka,s.17
  37. Erkki Luoma-aho: Matematiikan peruskäsitteiden historia, s. 17 1996–2012. Matematiikkalehti Solmu.
  38. Luoma-aho, Algebra ja aritmetiikka, s. 26
  39. Gutas, 1998. s. 30–32
  40. Morrison, 2013, s. 118
  41. Rageb, F. Jamil, 2013, s. 55–56
  42. Berggren, 2013, s. 79
  43. Pingree, David E.: Astrology Encyclopaedia Britannica. Viitattu 18.6.2021.
  44. a b c d e f Lindberg, 2007, s. 178–181
  45. North, 2013, s. 459
  46. Gutas, 1998, s. 115
  47. Lindberg, 2007, s. 291–295
  48. Geber Encyclopaedia Britannica.
  49. Paul Vallely: How Islamic inventors changed the world Independent. 11.3.2006.
  50. Distillation in Muslim Civilisation 1001 Inventions. 11.3.2021.
  51. Levey, Martin: Chemistry and Chemical Technology in Ancient Mesopotamia, s. 36. "As already mentioned, the textual evidence for Sumero-Babylonian distillation is disclosed in a group of Akkadian tablets describing perfumery operations, dated ca. 1200 B.C.". Elsevier, 1959.
  52. Liebmann, A. J.: History of Distillation, 33, 4, 166–173. Journal of Chemical Education, 1956. Artikkelin verkkoversio.
  53. Newman, 2013, s. 385–388
  54. a b Kheirandish, 2013, s. 88
  55. Lindberg & Tachay, 2013, s. 492; Kheirandish, 2013, s. 88
  56. Lindberg, Savid C. & Tachay, Katherine H.: The Science of Light and Color, Seeing and Knowing. Teoksessa: Lindberg & Shank (toim)., s. 492. , 2013.
  57. Ahmad Y. Al-Hassan & Donald R. Hill: Islamic Technology: An Illustrated History, s. 54–55. Cambridge University Press, 1986. Teoksen verkkoversio.
  58. White Jr., Lynn: Medieval Technology and Social Change, s. 170. "However, that al-Jazari did not entirely grasp the meaning of the crank for joining reciprocating with rotary motion is shown by his extraordinarily complex pump powered through a cog-wheel mounted eccentrically on its axle.". Oxford, 1962. Teoksen verkkoversio.
  59. Kheirandish, 2013, s. 104
  60. Berggren, 1996, s. 82–83
  61. Schmidl, 2016
  62. Islamic Culture and the Medical Arts US National Library of Medicine. 2011.
  63. a b c d Lindberg, 2007, s. 184–189
  64. Savage-Smith, Emilie: Medicine in Medieval islam. Teoksessa: The Cambridge History of Science. Vol 2. Medieval Science, s. 139–167. Cambridge University Press, 2013.
  65. Savage-Smith, 2013, s. 139–167
  66. William H. McNeill: Kansat ja kulkutaudit, s. 229. Vastapaino, 2004.
  67. Ajatollah Khomeini: Ajatollahin ajatuksia, s. 138. Karisto, 1980.
  68. Lindberg, 2007, s. 183
  69. Savage-Smith, 2013, s. 156
  70. Lindberg, 2007, s. 188
  71. Brömer, Rainer, 2016, s. 204–205
  72. a b Savage-Smith, Emilie: Medicine in Medieval islam. Teoksessa: The Cambridge History of Science. Vol 2. Medieval Science, s. 139–167. Cambridge University Press, 2013.
  73. Henderson, John, Horden, P. & Pastore, A. (toim.): The impact of hospitals in Europe: 300–2000, s. 64. Peter Lang Publisher, 2007. ISBN 9783039110018.
  74. Dols, 1987
  75. Boas, Adrian J.: Jerusalem in the Time of the Crusades: Society, Landscape and Art in the Holy City under Frankish Rule, s. 156. Routledge, 2001.
  76. Sergejeff, 2019, s. 112
  77. Savage-Smith, 2013, s. 139–167
  78. Bertrand Russell: Länsimaisen filosofian historia, s. 498. WSOY, 1967.
  79. Jaakko Hämeen-Anttila: Mare nostrum. Länsimaisen kulttuurin juurilla, s. 158–159. Otava, 2006.
  80. a b c d e f g h Michael Decker: Plants and Progress: Rethinking the Islamic Agricultural Revolution. Journal of World History, Volume 20, Number 2, June 2009, pp. 187–206, 2009. Artikkelin verkkoversio.
  81. Alastair Northedge: The Near and Middle East Peter Christensen: The decline of Iranshahr: irrigation and environments in the history of the Middle East, 500 B.C. to A.D. 1500. Copenhagen. Bulletin of The School of Oriental and African Studies-university of London, s. 1122–1123, 1999. Artikkelin verkkoversio.
  82. NMF Nuorten muslimien foorumi.
  83. Al-Hassani, Salim T.S. (Chief Editor): 1001 Inventions. The Enduring Legacy of Muslim Civilization. Third Edition. National Geographic, 2012. ISBN 978-1-4262-0934-5.
  84. 1001 inventions 1001inventions.com.
  85. National Geographic: 1001 inventions and awesome facts from muslim cilivization. Teachers' guide 2012. National Geographic Society.
  86. 1001 interventions. Credits 1001inventions.com.
  87. Ziauddin Sardar: Weird science New Statesman. 25.8.2008.
  88. Brentjes, Sonja: 1001 inventions. Review. Aestimatio, vol. 10, s. 119–153, 2013.
  89. Maurice Bucaille: Koraani ja nykytiede Islamopas.com.
  90. Fatan, Afnan H: Language and the Quran. Teoksessa: The Quran. An Encyclopaedia (Toim. Oliver Leaman), s. 356–357. Routledge, 2006. Teoksen verkkoversio.
  91. Lehtinen, I., Abdellahi, E. J., & Telaranta, M.: Islam yhteinen uskomme, s. 87. Opetushallitus, 2011.
  92. Tampereen Islamin Yhdyskunta: Tiesitkö että Koraanissa on yli 114 tieteellistä totuutta? islamtampere.com. Viitattu 11.9.2020.
  93. Bucaille Maurice: The Bible, the Quran and the Science. The Holy Scriptures Examined in the Light of Modern Knowledge, s. 205. Amazon, 1976 (First French Edition). Teoksen verkkoversio. (englanniksi)
  94. Päivi Koskinen: Hindujumalat lensivät raketilla ja käyttivät kirurgiaa – äärihindut sekoittavat uskontoa ja tiedettä YLE Uutiset Ulkomaat. 4.4.2015.