The Re-Invention Tour

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
The Re-Invention Tour
Madonna
Madonna esittämässä Frozen -kappaletta.
Albumi American Life
Alkoi 24. toukokuuta 2004
Päättyi 14. syyskuuta 2004
Esitykset 39 Pohjois-Amerikassa
17 Euroopassa
Yhteensä 56
Tuotto 125 milj. USD
Keikkatallenne I'm Going to Tell You a Secret
Madonnan muut kiertueet
Drowned World Tour
2001
The Re-Invention Tour
2004
Confessions Tour
2006

The Re-Invention Tour oli yhdysvaltalaisen poplaulaja Madonnan vuoden 2004 toukokuussa alkanut seitsemän maata käsittänyt konserttikiertue, joka sisälsi musiikkia hänen uransa alkupäästä aivan viimeisimpiin, vuoden 2003 American Life -albumin tuotoksiin. Konsertit pidettiin 20 eri kaupungissa, esityksiä oli yhteensä 56 kappaletta ja ne keräsivät yhteensä arviolta 880 000 katsojaa. Kiertuetta pidetään vuoden 2004 menestyksekkäimpänä noin 124,5 miljoonan dollarin tuotollaan.

Kiertueesta kuvattiin paloja niin musiikkiesityksistä kuin backstage -tunnelmistakin I'm Going to Tell You a Secret -dokumenttiin.

Esityslista[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Show jaettiin viiteen eri esitysnumeroon erilaisilla teemoilla: Renessanssi, militaarinen, jazz/sirkus, akustinen/uskonnollinen, sekä tribaali.
  • "Nothing Really Matters" oli alun perin tarkoitus olla osa avajaiskohtausta, "Nobody Knows Men" jälkeen.
  • Huhujen mukaan Madonna kieltäytyi esittämästä yhtäkään kappaletta, jonka lyriikka sisälsi sanan "goodbye" (hyvästi), koska ajatteli sen antavan pontta huhuille joiden mukaan The Re-Invention Tour olisi hänen jäähyväiskiertueensa. Niinpä suositut kappaleet kuten "Take a Bow", "The Power of Good-Bye" ja "I'll Remember" jätettiin pois show’sta.
  • Madonnan kappaleet "Dress You Up", "Love Profusion" ja "I'm So Stupid" oli alun perin esityslistalla, mutta Madonnalla oli vaikeuksia oppia soittamaan "Dress you Up" kitaralla, joten se korvattiin "Material Girl"illa. Monessa euroopan konserteissa "Mother And Father"in paikalla piti olla "Love Profusion", mutta niin ei käynyt.

Kiertueaikataulu[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kiertueen aikatauluun kuului aluksi myös konsertit Tel Avivsa, Moskovassa ja Helsingissä, mutta ne peruttiin.

Triviaa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Madonna ei suostunut kertaakaan esiintymään perjantaina, koska hänen harjoittamansa Kabbala-uskonlahko kieltää sen.
  • Vähintään yksi kappale jokaiselta Madonnan albumilta oli mukana esityslistassa
  • Muutamassa Yhdysvaltain konsertissaan Madonna käytti t-paitaa, jossa luki "Vote or Die" (äänestä tai kuole), viitaten silloin tuleviin Yhdysvaltain presidentinvaaleihin.
  • Musikaalinen suunnittelija oli kiertueella brittiläinen Stuart Price, jonka kanssa Madonna tuotti vuonna 2005 Confessions on a Dancefloor -albuminsa.
  • Kappaleen "American Life" esityksen lopussa heijastettiin lavalle kuva George W. Bushista ja Saddam Husseinista sopuisasti yhdessä.
Madonna
Madonna  · Diskografia  · Videografia  · Konserttikiertueet
Studioalbumit  

  Madonna  · Like a Virgin  · True Blue  · Like a Prayer  · Erotica  · Bedtime Stories  · Ray of Light  · Music  · American Life
 · Confessions on a Dance Floor  · Hard Candy  · MDNA

Livealbumit  

  I'm Going to Tell You a Secret  · The Confessions Tour  · Sticky & Sweet Tour

Soundtrackit  

  Who's That Girl  · I'm Breathless  · Evita  · The Next Best Thing

Kokoelmat  

  You Can Dance  · The Immaculate Collection  · Something to Remember  · GHV2  · Remixed & Revisited  · Celebration

EP:t  

  Remixed Prayers  · The Holiday Collection

Videojulkaisut  

  Madonna  · The Immaculate Collection  · The Video Collection 93:99  · Celebration: The Video Collection

  Konserttitaltioinnit
ja -dokumentit  

  The Virgin Tour Live  · Live! – Blond Ambition World Tour 90  · Madonna: Truth or Dare  · The Girlie Show – Live Down Under
 · Drowned World Tour 2001  · I'm Going to Tell You a Secret  · The Confessions Tour  · Sticky & Sweet Tour

Konserttikiertueet  

  The Virgin Tour  · Who's That Girl Tour  · Blond Ambition Tour  · The Girlie Show Tour  · Drowned World Tour
 · The Re-Invention Tour  · Confessions Tour  · Sticky & Sweet Tour  · Madonna World Tour 2012

Dokumentit  

  Madonna: Truth or Dare  · I'm Going to Tell You a Secret  · I Am Because We Are

Kirjat  

  Sex  · Englantilaiset ruusut

Symbol book class2.svg Kirja  · Folder Hexagonal Icon.svg Luokka