The Ogre

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
The Ogre
The Ogre I and II and the Ogres thumb (225912483).jpg
Sijainti
Vuoristo
Korkeus merenpinnasta
7 285 m
Prominenssi
1 891 mView and modify data on Wikidata
Ensimmäinen nousu huipulle
Helpoin reitti
Koordinaatit

The Ogre tai Baintha Brakk on jyrkkä ja rosoinen vuori, jonka huippu yltää 7 285 metrin korkeuteen merenpinnan tasosta. Se sijaitsee Panmah Muztaghin osassa Karakorum-vuoristoa, Pakistanin Pohjoisilla alueilla.[1] Se tunnetaan yhtenä maailman vaikeimmin kiivettävissä olevista huipuista. Vuoden 1977 ensimmäisestä huipulle noususta oli kulunut kaikkiaan 24 vuotta, ennen kuin sinne onnistuttiin pääsemään toisen kerran vuonna 2001.

Sijainti[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

The Ogren huippu kohoaa Biafon jäävirran, joka on yksi Keski-Karakorumin pääjäätiköistä, pohjoispuolella. Se sijaitsee noin 75 kilometriä pohjoiseen päin alueen pääkylästä Skardusta ja noin 30 kilometriä Askolen tienpäästä pohjoiseen.[3]

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b Tämä alue on kiistanalainen, jota Intia on vaatinut oleelliseksi osaksi sen Jammu ja Kashmir -osavaltiota.
  2. Karakoram ultra-prominent peaks peaklist.org:ssa
  3. Orographical Sketch Map of the Karakoram, Jerzy Wala (1990). Kustantanut Swiss Foundation for Alpine Research.