The Internship

Kohteesta Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
The Internship
The-internship.jpg
Ohjaaja Shawn Levy
Käsikirjoittaja Vince Vaughn
Jared Stern
Tuottaja Vince Vaughn
Shawn Levy
Säveltäjä Christophe Beck
Kuvaaja Jonathan Brown
Leikkaaja Dean Zimmerman
Pääosat Vince Vaughn
Owen Wilson
Rose Byrne
Max Minghella
Joanna Garcia
John Goodman
Dylan O’Brien
Jessica Szohr
Valmistustiedot
Valmistusmaa Yhdysvallat
Tuotantoyhtiö 20th Century Fox
Ensi-ilta Yhdysvaltain lippu 7. kesäkuuta 2013
Suomen lippu 12. heinäkuuta 2013
Kesto 119 min
Alkuperäiskieli englanti
Budjetti 58 000 000 dollaria
Tuotto 93 492 844 dollaria[1]
Aiheesta muualla
Virallinen sivusto
IMDb
Elonet

The Internship on vuonna 2013 ensi-iltansa saanut yhdysvaltalainen komediaelokuva. Elokuvan on ohjannut Shawn Levy sekä käsikirjoittanut Vince Vaughn ja Jared Stern. Elokuva kuvattiin Georgia Tech -yliopistossa Atlantassa, Georgiassa.

Juoni[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Elokuva kertoo kahdesta keski-ikäsestä miehestä, jotka jäävät työttömäksi. He hakevat Googlelle töihin, mutta heillä ei ole oikeastaan ollenkaan taitoja nykyteknologiasta. He pääsevät työharjoittelijoiksi yhtiöön, mutta saadaakseen vakituiset työpaikat heidän on voitettava kilpailu muita työharjoittelijoita vastaan.

Näyttelijät[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

 Vince Vaughn  … Billy McMahon  
 Owen Wilson  … Nick Campbell  
 Rose Byrne  … Dana  
 Max Minghella  … Graham Hawtrey  
 Joanna Garcia  … Megan  
 John Goodman  … Sammy Boscoe  
 Jessica Szohr  … Marielena  
 Dylan O’Brien  … Stuart Twombly  
 Josh Brener  … Lyle Spaulding  
 Tobit Raphael  … Yo-Yo Santos  
 Bruno Amato  … Sal  
 B.J. Novak  … Male Interviewer  
 Aasif Mandvi  … Mr. Chetty  
 Tiya Sircar  … Neha Patel  
 Josh Gad  … Andrew  
 Rob Riggle  … Randy  
 Will Ferrell  … Kevin  
 Sergei Brin  … cameorooli  

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]