The Gun Club
The Gun Club | |
---|---|
![]() The Gun Clubin ainoa vakituinen jäsen, yhtyeen johtohahmo Jeffrey Lee Pierce |
|
Tiedot | |
Toiminnassa | 1979–1996 |
Tyylilaji | post-punk, punk rock, psychobilly, punk blues, cowpunk |
Kotipaikka | Los Angeles, Yhdysvallat |
Laulukieli | englanti |
Entiset jäsenet |
Jeffrey Lee Pierce |
Levy-yhtiö |
|
Aiheesta muualla | |
Kotisivut |
The Gun Club (1979–1996) oli yhdysvaltalainen post-punk-yhtye Los Angelesista, jota johti sen laulaja-lauluntekijä ja kitaristi Jeffrey Lee Pierce. Hän johti yhtyettä sen koko historian ajan ja oli sen ainoa pysyvä jäsen. Gun Club oli ensimmäinen punk-alakulttuurin bändeistä, joka yhdisti punk rockiin vaikutteita bluesista, rockabillystä ja kantrimusiikista.[1]
Yhtye ei koskaan saavuttanut suurta kaupallista suosiota, mutta Jeffrey Lee Pierce on kuolemansa jälkeen saavuttanut merkittävää arvostusta lauluntekijänä. Useat artistit ovat ryhtyneet tulkitsemaan hänen laulujaan. The Gun Clubin uraa varjosti Jeffrey Lee Piercen rankka päihteiden käyttö ja arvaamaton luonne.[2][1]
The Gun Clubin historia
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Piercen varhaiset vuodet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Jeffrey Lee Pierce syntyi 27. kesäkuuta 1958, Margie ja Robert Piercelle Kaliforniassa Yhdysvalloissa. Amerikkalaisen isän ja meksikolaisen äidin lapsena hän kasvoi työväenluokkaisessa El Montessa Los Angelesin itäpuolella, ennen kuin perhe muutti Granada Hillsiin, ”siihen Los Angelesiin, jota kukaan ei vaivaudu huomioimaan”, kuten hän myöhemmin kutsui sitä.[2]
Jeffrey innostui jo hyvin nuorena musiikista, ja hän opiskeli nuorena näyttelijäntyötä Lee Strasberg Theatre and Film Institute -instituutissa Hollywoodissa.[3] Vuonna 1976 julkaistiin Blondie-yhtyeen debyyttialbumi, ja levy teki Pierceen suuren vaikutuksen. Hänestä tuli elinikäinen Blondie-fani. Samohin aikoihin Los Angelesin nouseva punk-skene inspiroi Pierceä, ja hän alkoi kirjoittaa punk rockiin erikoistuneen Slash-lehden keikka- ja levyarvosteluja.[2]
Useat Piercen Slash-artikkelit heijastavat myös hänen erityistä kiinnostustaan reggae-musiikkiin. Hän tapasi Los Angelesin rock-skenen vaikuttajan, muusikko ja musiikkitoimittaja Phast Phreddie Pattersonin, joka tutustutti hänet myös bluesiin ja rockabillyyn.[2] 1970-luvun lopulla Pierce perusti ensimmäisen oman yhtyeensä, Blondien inspiroiman power pop -ryhmän nimeltä The Red Lights. Yhtye äänitti studiossa demon mutta hajosi vain muutaman keikan jälkeen.[1][2]
The Gun Clubin perustaminen (1979–1980)
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Vuonna 1978 Pierce tapasi Brian Tristanin Pere Ubu -yhtyeen keikalla, ja heistä tuli nopeasti ystäviä. Kun Pierce päätti perustaa uuden yhtyeen, hän rohkaisi Tristania opettelemaan kitaransoittoa ja liittymään kokoonpanoon. Tristan otti käyttöönsä taiteilijanimen Kid Congo Powers.[1]
Yhtyeen ensimmäiseen kokoonpanoon kuuluivat Jeffrey Lee Pierce (laulu), Kid Congo Powers (kitara), Don Snowden (basso) ja Brad Dunning (rummut). He esiintyivät aluksi nimellä Creeping Ritual. Kesään 1980 mennessä Snowden ja Dunning oli korvattu basisti Rob Ritterillä ja rumpali Terry Grahamilla, jotka olivat aiemmin soittaneet Bags-yhtyeessä. Yhtyeen nimi muutettiin Gun Clubiksi, Piercen ystävän, The Circle Jerks -yhtyeen laulajan Keith Morrisin ehdotuksesta.[1][2]
Yhtye keikkaili ahkerasti Los Angelesissa ja alkoi herättää huomiota paikallisessa punk-skenessä. Samaan aikaan kun Germsin ja Black Flagin kaltaiset yhtyeet muovasivat punkin hardcoreksi, The Gun Club katsoi menneisyyteen ja yhdisteli musiikkiinsa lama-ajan bluesia, rockabillyä ja kantria.[2] Yhtyeen erikoinen soundi kiinnitti myös psykobillyä ja garage rockia yhdistäneen The Crampsin huomion. Marraskuussa 1980 Kid Congo Powers jätti The Gun Clubin liittyäkseen The Crampsiin, ja hänen tilalleen tuli kitaristi Ward Dotson.[1]
Fire Of Love ja Miami (1981–1982)
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]The Gun Club julkaisi debyyttialbuminsa Fire of Love (1981). Levyn tuotti The Flesheaters -yhtyeen laulaja Chris D, ja se julkaistiin Ruby Recordsilla.[2] Yhtye lähti levyn ilmestymisen jälkeen Yhdysvaltojen kiertueelle.[1] Levy sai hyvän vastaanoton kriitikoilta ja sitä pidetään yleisesti punk-klassikkona. Albumilla on useita tunnetuimpia The Gun Club kappaleita, kuten ”She’s like Heroin to me” ja ”Sex Beat” sekä The Crampsin kitaristille Poison Ivylle omistettu rakkauslaulu ”For The Love of Ivy”. Levy herätti myös Blondie-yhtyeen kiinnostuksen. Blondien kitaristi Chris Stein, joka oli perustanut Animal Records -levymerkin, tarjosi nyt The Gun Clubille mahdollisuuden äänittää seuraavan albumin hänen tuotannossaan.[3] Blondie-fanina Pierce ei voinut kieltäytyä Blondien kitaristin tarjouksesta.
Miami julkaistiin syyskuussa 1982, ja se sisältää useita The Gun Club -klassikkoja, kuten kappaleet ”Mother of Earth”, ”Bad Indian” ja ”Carry Home”. Blondien laulaja Debbie Harry lauloi albumilla taustalauluja salanimellä D.H. Laurence, Jr.[1] Levyn äänityksiä varjostivat kuitenkin Piercen jatkuvat riidat taustabändinsä kanssa. Basisti Rob Ritter erosi yhtyeestä heti levyn valmistuttua. Hänen tilalleen tuli The Bags -yhtyeen Patricia Morrison. Kun The Gun Club palasi kiertueelta Euroopasta, myös kitaristi Ward Dotson ja rumpali Terry Graham olivat saaneet tarpeeksi Piercen huonosta käytöksestä ja lähtivät yhtyeestä.[1]
The Las Vegas Story (1983–1986)
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Yhtyeen kokoonpanoon kuului nyt Jeffrey Lee Pierce (laulu), Patricia Morrison (basso) sekä uudet jäsenet, Jim Duckworth (kitara) ja Bush Tetras -yhtyeen rumpali Dee Pop. The Gun Club julkaisi tällä uudella kokoonpanolla EP:n Death Party (1983), ja levyn kappaleesta ”House On a Highland Avenue” tehtiin myös musiikkivideo. Videolla esiintyi Jeffrey Lee Piercen rinnalla Tex And The Horseheads -yhtyeen laulaja Texacala Jones, joka oli Piercen silloinen tyttöystävä. Death Party -EP:n ilmestyttyä The Gun Club teki kiertueen U2-yhtyeen lämmittelybändinä, mutta kiertueen jälkeen tämäkin kokoonpano hajosi Duckworthin ja Dee Popin erottua yhtyeestä riitaisesti.[1]
Alkuperäinen kitaristi Kid Congo Powers ja rumpali Terry Graham palasivat takaisin yhtyeeseen, ja pian julkaistiin yhtyeen kolmas studioalbumi, The Las Vegas Story (1984). Albumin tunnetuimpia kappaleita olivat ”Stranger In Our Town” sekä ”Moonlight Motel”. Yhtye kiersi Yhdysvaltoja Siouxsie and the Bansheesin lämmittelijänä ja suuntasi sen jälkeen Eurooppaan. Siellä yhtyeessä pitkään kytenyt jännite purkautui. Rumpali Terry Graham erosi kesken kiertueen, heti Pariisin-keikan jälkeen, ja hänen tilalla loppukiertueella soitti rumpuja yhtyeen roudari Desi Desperate.
Kiertueen jälkeen The Gun Club meni tauolle ja Pierce tapasi tulevan tyttöystävänsä, japanilaisen Romi Morin.[1] Vuoden 1985 lopulla Pierce julkaisi Wildweed-sooloalbumin. Hän kokosi soololevyn markkinointia varten kiertuebändin, jossa bassoa soitti hänen tyttöystävänsä Romi Mori ja rumpuja Nick Sanderson (entinen Clock DVA -jäsen). Lokakuussa 1986 Kid Congo Powers (joka oli soittanut Nick Cave & the Bad Seedsissä) liittyi yhtyeeseen takaisin, ja kokoonpano nimettiin uudelleen The Gun Clubiksi.[1]
Viimeiset vuodet (1987–1993)
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Cocteau Twins -yhtyeen Robin Guthrie tuotti yhtyeen paluualbumin, vuoden 1987 Mother Junon. Albumilla vieraili myös Einstürzende Neubauten- ja Nick Cave and the Bad Seeds -yhtyeiden kitaristi Blixa Bargeld. Albumi äänitettiin Berliinissä Saksassa Hansa-studiolla.[4] Levy sai kriitikoiden suosion ja herätti uudelleen kiinnostusta The Gun Clubia kohtaan Euroopassa ja Isossa-Britanniassa. Levyn tunnetuimpia kappaleita olivat ”The Breakin Hands” ja ”Thunderhead”. Sama kokoonpano julkaisi myös vuoden 1990 albumin Pastoral Hide & Seek, jonka kappaleesta ”Saint Johns Divine” tehtiin myös musiikkivideo. Sitä seurasi elokuussa 1991 julkaistu Divinity-EP, mutta Jeffreyn terveys alkoi lopullisesti pettää. Hän oli vaikeasti alkoholisoitunut ja riippuvainen kovista huumeista. Vuonna 1991 yhtye joutui tauolle, kun Pierce joutui sairaalaan alkoholin ja huumeiden käytön pahentamien sairauksien vuoksi. Terveysongelmista huolimatta Pierce työsti sooloalbumia Ramblin’ Jeffrey Lee & Cypress Grove (1992) ja The Gun Club äänitti vielä viimeisen albuminsa Lucky Jim (1993). Albumi nauhoitettiin Hollannissa kolmen hengen kokoonpanolla: Pierce, Mori ja Sanderson.[1]
Jeffrey Lee Piercen kuolema
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Jeffrey Lee Piercen terveys oli heikko, ja vuonna 1995 hän oli kuntoutuksen jälkeen jonottamassa maksansiirtoa, kun hän ja Kid Congo Powers järjestivät kaksi The Gun Clubin reunion-keikkaa. Nämä jäivät Piercen viimeiseksi esiintymiseksi. Jeffrey Lee Pierce oli isänsä kotona Salt Lake Cityssä Utahissa, kun hän menetti tajuntansa ja sai vakavan aivoverenvuodon. Lyhyen sairaalajakson jälkeen Pierce kuoli 31. maaliskuuta 1996. Hän oli kuollessaan 37-vuotias.[1]
Muiden artistien kunnianosoitukset
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]The Jeffrey Lee Pierce Sessions Project on tribuuttialbumien sarja, joilla eri artistit esittävät Jeffrey Lee Piercen kappaleita. The Jeffrey Lee Pierce Sessions Project -albumeja on julkaistu Glitterhouse Recordsin kautta siitä lähtien, kun sarjan ensimmäinen osa ilmestyi vuonna 2010. Albumeja on neljä: We Are Only Riders (2010), The Journey is Long (2012), Axels & Sockets (2014), The Task Has Overwhelmed Us (2023). Albumeilla Jeffrey Lee Piercen kirjoittamia lauluja tulkitsevat esimerkiksi Iggy Pop, Nick Cave, Debbie Harry, Mark Lanegan, Lydia Lunch, Thurston Moore ja Dave Gahan.[5]
Blondie-yhtyeen No Exit -albumilla oleva kappale ”Under the Gun” kertoo Jeffrey Lee Piercestä. Kappale on omistettu hänen muistolleen.
Ruotsalaisen punk-yhtyeen Ebba Grönin laulaja-lauluntekijä Joakim Thåström on tunnettu Jeffrey Lee Piercen ihailija. Hän on viitannut The Gun Clubiin ja Jeffrey Lee Pierceen useissa kappaleissaan, kuten kappaleessa ”Ingen sjunger blues som Jeffrey Lee Pierce”.
Diskografia
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]The Gun Clubin studioalbumit
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Fire of Love (1981)
- Miami (1982)
- The Las Vegas Story (1984)
- Mother Juno (1987)
- Pastoral Hide and Seek (1990),
- Lucky Jim (1993)
Jeffrey Lee Piercen sooloalbumit
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Wildweed (1985)
- Ramblin' Jeffrey Lee & Cypress Grove (1992)
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ a b c d e f g h i j k l m n Deming, Mark: The Gun Club biography All Music. Viitattu 20.11.2024.
- ↑ a b c d e f g h Berman, Stuart: Fire of Love, The Gun Club 15.8. 2021. Pitchfork. Viitattu 20.11.2024.
- ↑ a b Leach, Ryan: A Jeffrey Lee Pierce and Gun Club Chronology jeffreyleepierce.com. Viitattu 20.11.2024.
- ↑ NEW YORK NIGHT TRAIN: THE GUN CLUB: "MOTHER JUNO" www.newyorknighttrain.com. Viitattu 16.3.2025.
- ↑ The Jeffrey Lee Pierce Sessions Project Glitterhouse Records. Viitattu 20.11.2024.