The Blanko

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
The Blanko
Tiedot
Toiminnassa 2006
Tyylilaji hard rock, vaihtoehtorock
Kotipaikka Helsinki, Hollola
Laulukieli englanti
Jäsenet

Pauli Hauta-aho
Jykke Tikka
Sami Osala

Levy-yhtiö

Flying Colours

Aiheesta muualla
Kotisivut

The Blanko on vuonna 2006 perustettu helsinkiläis-hollolalainen rock-trio. Yhtyeen kokoonpanoon kuuluvat Pauli Hauta-aho (laulu, kitara), Jykke Tikka (basso, taustalaulu) ja Sami Osala (rummut, taustalaulu).

Ura[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

The Blanko julkaisi nimeään kantavan EP:n vuonna 2007. Yhtye teki levytyssopimuksen Ratas Music Groupin kanssa 2011. Yhtyeen esikoisalbumi Flying Colours julkaistiin 6. huhtikuuta 2011.[1] Levy julkaistiin myös samana vuonna Japanissa 26. lokakuuta (Hydrant Music). Toinen albumi Into The Silence julkaistiin 23. elokuuta 2013 (Sony Music Finland),[2] sekä Japanissa 9. heinäkuuta 2014 (Hydrant Music). Albumit veivät The Blankon keikoille Suomen ja Euroopan lisäksi muun muassa Japaniin. Yhtye julkaisi uuden singlen ja videon Addiction helmikuussa 2018 oman levymerkin Flying Colours kautta. Marraskuussa 2018 yhtye julkaisi kappaleen ja sille kuvatun videon Electric Desire. Kolmas albumi Stimulation Paradise julkaistiin 26. huhtikuuta 2019. Levy keräsi kehuja eri tahoilta mm. Soundi kehui yhtyeen saaneen jälleen kerran aikaan suurenmoisen, energisen levyn.lähde? Keskisuomalainen antoi täydet viisi tähteä ja nosti sen vuoden ensimmäisen puolikkaan parhaaksi kotimaiseksi levyksi.lähde?

Pauli Hauta-aho säveltää ja sanoittaa kappaleet, jotka yhtye yhdessä sovittavat. The Blankon musiikki on laaja yhdistelmä eri genrejä. Yhtyeen musiikkiin vaikuttaneita ovat muun muassa Jimi Hendrix, Jeff Buckley, Rage Against the Machine, Muse ja Nirvana (yhtye).lähde?

Kokoonpano[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Nykyiset jäsenet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Entiset jäsenet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Marko Haataja (basso & taustalaulu) 2006–2013
  • Antti Halmetoja (basso & taustalaulu) 2013–2014
  • Jakke Saarinen (rummut & taustalaulu) 2006–2023

Diskografia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Albumit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

EP[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Blanko EP (2007)

Singlet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • ”You & I” (2011)
  • ”Feel” (2011)
  • ”Face the Fear” (2013)
  • ”Let Me In” (2013)
  • ”Into The Silence” (2013)
  • ”Addiction” (2018)
  • ”Electric Desire” (2018)
  • ”Soul to Soul” (2019)

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. The Blanko: Debyyttilevy Flying Colours ratasmusic.fi. Tampere: Ratas Music Group. Arkistoitu 1.2.2014. Viitattu 11.5.2011.
  2. The Blanko palaa herkempänä uudella levyllään 20.8.2013. Helsingin Uutiset. Arkistoitu 23.8.2013. Viitattu 29.8.2013.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tämä yhtyeeseen liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.