The Adventures of Captain Kentucky

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

The Adventures of Captain Kentucky on Don Rosan vuosina 1979–1982 piirtämä supersankarisarjakuvan parodia.

Rosa alkoi piirtää sarjaa, kun Louisville Times -sanomalehden Scene-osion päätoimittaja Greg Johnson halusi kokeilla jonkun paikallisen sarjakuvataiteilijan strippimuotoisen sarjakuvan julkaisemista, ja otti yhteyttä Rosaan. Rosa halusi tehdä aikaisemman The Pertwillaby Papers -sarjakuvansa päähahmo Lancelot Pertwillabystä supersankarin, ja esitellä nopeasti etenevässä ja hauskassa sarjakuvassa paikallisia paikkoja ja henkilöitä.

Sarjakuvan ensimmäinen episodi ilmestyi lauantaina 6. elokuuta 1979 kaksirivisenä ja sunnuntaisarjan kokoisena. Sittemmin se ilmestyi kolme vuotta samalla paikalla. Sarjakuva muodostuu usean episodin pituisista seikkailuista, joissa päähenkilö Captain Kentucky taistelee kaikkea pahaa vastaan. Usein seikkailu kuitenkin päätyy epäonnistumiseen. Supervoimansa sankari oli saanut juomalla radioaktiivista jäteainetta. Episodista 120 lähtien hänellä on apunaan bassettikoira Captain Cleo. Captain Kentucky on viittaus Rosaan itseensä, ja Captain Cleo puolestaan viittaa Rosan silloiseen Cleo-nimiseen koiraan.

Sarjakuva ei ollut erityisen suosittu, ja Rosa tekikin sitä vain huvikseen. Huono palkka sai hänet kuitenkin kyllästymään sen tekemiseen, ja Rosa piirsikin 15. elokuuta 1982 sarjan viimeisen episodin. Sarjakuvaa julkaistiin myöhemmin myös The Comic Reader -fanzinessa ja Rosan kolmiosaisessa omakustannejulkaisuissa The Captain Kentucky Collection.

Vuonna 2001 norjalainen pienkustantamo Gazette Bok julkaisi kaikki The Adventures of Captain Kentucky -episodit yhdessä kaikkien The Pertwillaby Papers -episodien kanssa nimellä The Don Rosa Archives. Molemmat kirjat ovat saatavilla sekä norjaksi että englanniksi. Kirjoista julkaistiin myös erikoispainos, johon kuuluivat molemmat kirjat Rosan nimikirjoituksella ja julisteella, jossa Pertwillaby ja Captain Kentucky tapaavat toisensa ensimmäistä kertaa. Myös juliste on Rosan signeeraama ja siitä otettiin vain 150 painosta. Molempia kirjoja tilattiin myös Suomeen.

Varoitus:  Seuraava kirjoitus paljastaa yksityiskohtia juonesta.

Sarjakuvan viimeisessä episodissa Captain Kentucky kuolee. Rosa piirsi sen jälkeen vielä yhden Pertwillaby Papers -episodin, jossa päähenkilö Lance herää unesta ja tajuaa nähneensä vain unta.

Juonipaljastukset päättyvät tähän.