Thaimaan kulttuuri
Thaimaan kulttuuri on saanut paljon vaikutteita Intiasta, Kiinasta ja muista Kaakkois-Aasian maista. Keskeistä nyky-Thaimaan identiteetille on theravada-buddhalaisuus, joka kulkeutui Ceylonilta 1200-luvulla.[2] Thaimaassa harjoitettuun buddhalaisuuteen on sekoittunut piirteitä ja tapoja brahmalaisuudesta [3], vanhoista henkiuskonnoista ja esi-isien palvonnasta. Keskeinen yhdistävä tekijä näissä on ajatus jälleensyntymisestä.[4] Islamilla on vankka sija etenkin muslimivaltaisissa etelän maakunnissa, joiden asukkaat ovat sukua malaijeille.
Maan rajojen sisällä asuu valtaväestön thaiden ohella lukuisia vuoristolaiskansoja (chao khao), joita on yhdeksän virallisesti tunnustettua heimoa, tunnetuimpina hmongit, lisut, lasut, mienit, akhat ja karenit.[5] Monet vähemmistökansallisuuksista ovat levittäytyneet ympäröivien Myanmarin, Laosin, Kambodžan tai Malesian alueelle yli valtakunnanrajojen ja ovat säilyttäneet perinteiset tapansa huolimatta thaiyhtenäiskulttuurin suuresta vaikutuksesta. Thaimaan koillisosan, Isanin, thai-laot muodostavat kolmasosan[6] maan väestöstä. Kiinalainen vähemmistö on suuri ja vaikutusvaltainen ryhmä varsinkin Bangkokin alueella.
Buddhalaisuus, kuningas ja munkkilaitos[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Nykyaikaisen mediakulttuurin läpitunkema maa kunnioittaa edelleen vanhoja perinteitä, kuningasta, munkkeja ja valtauskontoa theravada-buddhalaisuutta, joita pidetään yhteiskunnan tukipilareina. Buddhalaisen opin tutkimuskeskukset ja hengelliset laitokset, watit, ovat jokaisen yhteisön ja kylän keskeisimpiä paikkoja, jotka huolehtivat myös sairaista ja köyhistä.
Valtakunnan lippua pidetään suuressa arvossa, ja kansallislaulu soitetaan radiossa ja televisiossa päivittäin klo 8.00 aamulla ja 18.00 illalla.[7] Vielä aivan hiljattain oli yleistä, että hymni kuulutettiin rautatieasemilla, kylien keskustoissa ja pikkukaupungeissa katujen varsilla olevista kaiuttimista, mutta Bangkokissa ja muissa suuremmissa keskuksissa tapa on hävinnyt. Hymnin soidessa kansa seisahtuu kuuntelemaan kansakunnan tunnusta. Elokuvateattereissa ennen jokaista näytäntöä noustaan samoin ylös kunnioittamaan hallitsevaa monarkkia, kun kuninkaallinen tunnuslaulu Phra Barami soitetaan ennen elokuvan alkua.[7]
Urheilu[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Pääartikkeli: Muay thai, Sepak takraw
Thaimaan kansallisurheilulaji on taistelulajeihin kuuluva muay thai eli thainyrkkeily. Muay thai -mestarit ovat palvottuja tähtiä ja palvonnan kohteita siinä kuin suosituimmat tv-julkkikset ja pop-artistitkin. Thaimaassa hyvin yleinen ajanviete on lentopalloa muistuttava takraw, jota pelataan jaloilla, ja ruumiin ulokkeilla, mutta ei käsillä. Olympialaisissa thaimaalaiset urheilijat ovat menestyneet parhaiten nyrkkeilyssä ja painonnostossa.
Thaikeittiö ja ruokailun sosiaalinen status[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Pääartikkeli: Thaikeittiö
Ruokailu on Thaimaassa tärkeä osa sosiaalista kanssakäymistä. Ruokailun merkitystä kuvaa osuvasti thaissa yleinen tervehdys, joka kuuluu kin khao ry jang - 'joko olet syönyt (riisiä)?'. Monimuotoisen thaikeittiön perusta on thairiisi, jota höystetään tulisilla curreilla (kaeng), kasviksilla ja kalalla tai äyriäisillä. Vaikka chili ei kuulunut ennen Kolumbuksen matkoja thaikeittiöön, on se nykyään yhtä erottamaton osa thaikulttuuria kuin buddhalaisuus. Chilin käyttö on ollut kuumassa ilmastossa perinteinen keino säilyttää ruoka syömäkelpoisena. Lisäksi sen nauttiminen laskee ruumiinlämpöä hikoilun tuloksena. Perusmakuja on viisi: makea, hapanimelä, katkera, suolainen ja polttava. Suolasirottimen ja ketsupin sijasta käytetään maustekastikkeita, kuten kalakastiketta ja chilikastiketta. Ruokailuvälineinä käytetään lusikkaa ja haarukkaa, joista ensimmäistä käytetään pääasiallisesti. Etniset thait syövät puikoilla lähinnä vain nuudeleita. Leipä ja maitotuotteet ovat länsimaisina varsin uusia tulokkaita.lähde?
Sosiaaliset perinnäistavat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Thaimaassa kättelyn sijasta liitetään kädet yhteen kuin rukouksessa ja nostetaan käsivarret ylös lähelle kasvoja. Samalla voidaan taivuttaa ylävartaloa tai päätä kumarrusta muistuttavalla tavalla. Tätä kutsutaan termillä wai. Iäkkäille ja korkea-arvoisemmille osoitetaan kunnioitusta syvemmällä wailla, sillä Thaimaa on edelleen luokkayhteiskunta, jossa jokainen tietää asemansa hierarkiassa. Tietyt ruumiinosat ovat toisia arvokkaampia ja puhtaampia. Pää on kaikkein pyhin, ja siihen koskemista tulee välttää. Jalkapohjat on pidettävä istuessa sivulla, ja kengät on riisuttava astuttaessa thaikotiin tai temppeliin. Thait arvostavat hillittyä käytöstä (chai jen) ja puhtautta, sekä hyvää konservatiivista pukeutumista. Olkapäitä tai sääriä paljastavia vaatteita ei tulisi julkisesti käyttää. Nudismi on tiukasti pannassa, eikä vastakkaisten sukupuolten välisiä tunteita ole totuttu näyttämään avoimesti. Käsikädessä kulku miehen ja naisen kesken on edelleen tabu vanhempien ihmisten keskuudessa, vaikka nuoret ovatkin omaksuneet vapaampia länsimaisia tapoja.
Juhlapäivät[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
| Pvm | Suomalainen nimi | Paikallinen nimi | Huomioitavaa |
|---|---|---|---|
| 13.–15.4. | Thaimaalainen uusi vuosi | Songkran | Vuoden kuumimpiin päiviin sijoittuva juhla, jolloin ystävät ja ohikulkijat kastellaan läpimäräksi vedellä |
| marraskuussa | Valon juhla | Loy Krathong | kuukalenterin mukaan ajoittuva juhla |
| 5.12. | Kuninkaan syntymäpäivä | ? | Yleinen vapaapäivä |
Musiikki[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Perinteinen thaimusiikki-instrumentti on metallofoneihin tai gamelansoittimiin lukeutuva ksylofonia etäisesti muistuttava ranat, jonka taitajia ja opettajia pidetään suuressa arvossa. Klassisen musiikin asemaa pitää Thaimaassa pi phat, mutta modernimpi syvien kansankerrosten luk thung kerää suurimmat kuuntelijamäärät niin radiosoittojen kuin myydyn musiikin määrällä mitattuna. Länsimaisesta rockmusiikista on Thaimaassa kehittynyt melodinen kitarasäesteinen string (Sek Loso) ja kantaa ottava phleng phya chiwit, jonka pani alulle Caravan[8]. Protestilauluun rinnastettavan lajityypin tunnetuin popularisoija on Carabao. Länsimainen taidemusiikki ei toistaiseksi ole saanut Thaimaassa merkittävää jalansijaa.lähde?
Kirjallisuus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Ensimmäinen thaiksi kirjoitettu tunnettu dokumentti on peräisin Sukhothain kuninkaan Ramkhamhaengin aikana pystytetystä piirtokirjoituksesta no. 1 vuodelta 1283 tai 1292. Ensimmäisenä runoteoksena pidetään itse kuninkaan kirjoittamaa Suphasit Phra Ruangia ('kuningas Ruangin mietelauseita'). 1300-luvulla kuningas Li Thai kirjoitti proosateoksen Traiphum Phra Ruang (Phraruangin kolme maailmaa'). Ayutthayan kaudella kirjallisuus, etenkin runot, olivat suosittu taiteen laji, mutta kirjallisuus tuhoutui kaupungin mukana 1767. Kuningas Narain aikana nirat-tyyliksi kutsuttu runomitta kehittyi huippuunsa. Lajityypin mestariteoksena pidetään Khlong Kamsuan Siprat -nimistä teosta.[9]
Rattanakosinin (Bangkokin) kaudella Chao Phraya Phra Khlang kirjoitti ensimmäisen proosamuotoisen thairomaanin. Thaimaan kansalliskirjailijaksi nostettu, Shakespeareen verrattu Sunthorn Phu (1786–1855) käytti mestariteoksensa, eeppisen runoelman Phra Aphaimanin kirjoittamiseen yli kaksikymmentä vuotta.[9]
1900-luvulla nimekkäitä kirjailijoita ovat olleet prinssi Akat Damkoeng, jonka Lakhon haeng chiwit ('elämänmeno') julkaistiin 1929, Si Burapha, jonka tärkein teos on Songkhram chiwit ('elämän taistelu') ja Dokmai Sot, jonka teos Phu dii ('jalot ihmiset') käsittelee paikallisen ja länsimaisen kulttuurin yhteentörmäystä.[9]
Toisen maailmansodan jälkeen kirjallisuutta on käytetty usein politiikan ja kritiikin välineenä. Kukrit Pramoj kirjoitti selvästi antikommunistisen romaanin Phai daeng ('punainen bambu'). 1970-luvulla nousevan opiskelijaliikkeen suosikkirunoilijan aseman sai Angkhan Kanlayanaphong.[10] Kriittistä yhteiskunnallista analyysia nähtiin Chit Phumisakin postuumisti julkaistussa teoksessa Fighter of a New Generation (thaiksi นักรบของคนรุ่นใหม่, 1974).
Arkkitehtuuri[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Pääartikkeli: Thaimaan arkkitehtuuri
Perinteinen thaimaalainen rakennustaide käytti materiaalinaan melkein yksinomaan puuta, joka koristeltiin taidokkailla leikkauksilla. Pitkään vain uskonnollisiin rakennuksiin oli sallittua käyttää kestävämpää materiaalia, mistä johtuen muinaisista kaupungeista ovat jääneet jäljelle vain viharat, ubosotit ja chedit, jotka rakennettiin poltetusta tiilestä ja kivestä.[11]
Ayutthayan tuhon jälkeen sen entinen loisto siirrettiin Bangkokiin sellaisenaan, mutta 1800-luvun lopulla selvästi länsimaiset vaikutteet ja arkkitehdit saapuivat hoviin. Tuloksena saatiin nähdä eklektisiä yhdistelmätyylejä, kuten Chulalongkornin aikana englantilaisen arkkitehdin suunnittelema kuninkaallinen palatsi Chakri Mahaprasat, jonka kupolit kuningas muutti thailaisiksi suippotorneiksi.[12]
Perinteinen puusta tai bambusta rakennettu thaitalo rakennettiin tolpille, joiden suojissa pidettiin kotieläimiä, kuten vesipuhvelia. Katto oli jyrkkä ja leveät räystäät suojasivat auringolta ja sateelta. Maasta nostettuna rakenne oli kuumankosteassa ilmastossa viileä, tuulettui hyvin ja suojasi villieläimiltä. Talo saatettiin pystyttää veden äärelle tai jopa sen pinnalle kelluvana, sillä vesireittejä käytettiin kulkureitteinä, koska teitä ei juurikaan ollut. Asuintalot tehtiin irrotettavista seinäelementeistä, jotka voitiin purkaa ja koota toisaalle, kun tarvetta ilmeni. Pilarien määrä ja talon ilmansuunnat oli tarkoin määritelty buddhalaisuuteen sekoittuneen henkiuskonnon sanelemien ehtojen mukaan.
Vanhat tavat ja uskomukset heijastuvat edelleen Thaimaan nykyarkkitehtuurissa, jossa tontin rajalle pystytetään henkien talo, ja buddhalaiset munkit vihkivät ostoskeskukset ja pilvenpiirtäjät käyttöönsä. Puu on väistynyt betonin, tiilen ja lasin tieltä. Suuri väestönkasvu ja valtausoikeuden piirissä olevan maan loppuminen ovat nostaneet maan hintaa myös varsinaisten kasvukeskusten ulkopuolella, minkä vuoksi rivitalotyyppinen ja kerrostalorakentaminen on yleistä pienilläkin paikkakunnilla. Länsimainen antiikin Roomasta ja Kreikasta lainattu muotokieli elää rinta rinnan thailaisen ornamentiikan kanssa. Tuiki tavallinen talotyyppi kaupungeissa on kolmikerroksinen kauppiastalo aakhaan phaanit, jonka katutasossa on liiketiloja peltisten rullaovien rivistön takana.
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ Tieteessä tapahtuu 2002/2: ”Oikeaan osuminen” hermeneuttisen totuuden laatutakeena - René Gothóni, haettu 13.4.2008[vanhentunut linkki] Kirjaimellisesti pinda tarkoittaa ’ruoka’- tai ’eväsnyyttiä’; pata taas viittaa ”pois heittämiseen” tai ”erikseen laittamiseen”, erityisesti buddhalaisten maallikkojen tapaan panna erikseen munkille tarkoitettua ruokaa. Patta merkitsee munkin »kulhoa». [---] paalinkielessä ei milloinkaan puhuta almuista. Tulkinta ’almukulho’ ja ’almukierros’ ovat siis länsimaisten tutkijoitten sananvalintoja.
- ↑ Joshua Eliot (toim.): 1994 Thailand, Indochina & Burma Handbook (sivu 91), Trade & Travel Publications Ltd, 1993, ISBN 0-8442-9981-2
- ↑ Sana (Kansan raamattuseuran äänenkannattaja), Pekka Hiltunen: Henkinaruja, amuletteja ja haltioita 16.11.2006 (Arkistoitu – Internet Archive) Brahma on Thaimaassa monen arvotontin suojelija. Suosittu Brahman patsas buddhalaisesta Thaimaasta löytyy aivan Suomen suurlähetystön vierestä Erawanin risteyksestä. Tälle Brahmalle uhrataan erityisesti norsupatsaita ja tanssiesityksiä kiitokseksi täytetyistä pyynnöistä.
- ↑ Pietiläinen, Jari (toim.): Ajatuksia jälleensyntymisestä, s. 229, 235. Hämeenlinna: Karisto, 1994. ISBN 951-23-3334-1.
- ↑ Joshua Eliot (toim.): 1994 Thailand, Indochina & Burma Handbook (sivu 229), Trade & Travel Publications Ltd, 1993, ISBN 0-8442-9981-2
- ↑ Joshua Eliot (toim.): 1994 Thailand, Indochina & Burma Handbook (sivu 90), Trade & Travel Publications Ltd, 1993, ISBN 0-8442-9981-2
- ↑ a b Joe Cummings: Bangkok (sivu 34), Lonely Planet Publications 1995, ISBN 0-86442-243-1
- ↑ Real rebel music: Thailand's Bob Dylan (Arkistoitu – Internet Archive) haettu 23.9.2009
- ↑ a b c Joshua Eliot (toim.): 1994 Thailand, Indochina & Burma Handbook (sivu 93), Trade & Travel Publications Ltd, 1993, ISBN 0-8442-9981-2
- ↑ Joshua Eliot (toim.): 1994 Thailand, Indochina & Burma Handbook (sivu 94), Trade & Travel Publications Ltd, 1993, ISBN 0-8442-9981-2
- ↑ Luca Invernizzi Tettoni, William Warren: Thai Style (sivu 12), Rizzoli New York 1998, ISBN 0-8478-1043-7
- ↑ Luca Invernizzi Tettoni, William Warren: Thai Style (sivu 144), Rizzoli New York 1998, ISBN 0-8478-1043-7
Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Thaimaan kulttuuri Wikimedia Commonsissa
