Tervasaari (Hamina)

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Tullimakasiini
Tervasaaren puretun saha-alueen entisiä rakennuksia
S/S Hyöky, entinen majakkalaiva Helsinki, Tervasaaren laiturissa

Tervasaari on Haminan kaupunginosa keskustan lounaispuolella. Alueella on esimerkiksi historiallinen tullimakasiini, skeittipuisto, venesatama ja uimaranta. Tervasaarelle on myös kaavoitettu uusi asuinalue.[1]

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tervasaaressa on ollut satama jo 1700-luvulta lähtien, vaikka kaupungin tärkein satamapaikka oli tuolloin vielä Hietakylässä. Vanha satama alkoi käydä 1800-luvulla höyrylaivaliikenteen myötä ahtaaksi, ja 1880-luvulta lähtien Tervasaari muodostui kaupungin merenkulun keskipisteeksi. Rautatien valmistuminen ja sahan valmistuminen vauhdittivat alueen kehitystä. Kun kaupungin satamatoiminta siirtyi 1930-luvulla Hilloon, Tervasaaren merkitys satamana väheni ja sahan rooli kasvoi. Sahatoiminta jatkui vuoteen 1994 asti.[2]

Vierasvenesatama[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tervasaaressa sijaitsee vierasvenesatama. Sataman väyläsyväys on 2-4 metriä, ja siellä on veneiden tankkauspiste, lasten leikkipaikka, infotaulu sekä mahdollisuus ostaa elin- ja venetarvikkeita.[3]

Uusi asuinalue ja Oolanninpuisto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ensimmäinen Tervasaaren alueelle valmistuva kerrostalo Kubbenkadun varrella

Tervasaaren uusi kaava mahdollistaa asuin-, liike- ja palvelurakentamisen sekä vapaa-ajan palveluita.[4] Kaupungin tavoitteena on huomioida alueen kehittämisessä ekologisia tavoitteita esimerkiksi hyödyntämällä uusiutuvaa energiaa, puurakentamista ja luonnonmukaista huleveden hallintaa.[1]

Asuinalueen yhteyteen kehitetään myös Oolanninpuistoksi nimettyä merellistä viheraluetta. Puistoon sisältyy vuonna 2017 perustettu Itsenäisyydenpuisto, jonne on istutettu yhteensä sata puuta, jotka edustavat kymmentä eri lajia. Puiston rakennustyöt toteutetaan vaiheittain, ja valmistuttuaan sen tarkoituksena on parantaa kaupungin asukkaiden virkistysmahdollisuuksia.[5] Oolanninpuiston suunnittelijana toimii Kotkan kaupunginpuutarhuri Heikki Laaksonen, joka on suunnitellut Kotkassa Sapokan vesipuiston ja Katariinan meripuiston. Näiden tapaan myös Oolanninpuistossa tullaan hyödyntämään elementteinä vettä ja kiveä.[6]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]