Terry Jacks

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Terry Jacks

Terry Jacks (s. 29. maaliskuuta 1944 Winnipeg, Manitoba) on kanadalainen laulaja-lauluntekijä, äänilevytuottaja ja luontoaktivisti. Hänet tunnetaan parhaiten vuoden 1974 kansainvälisestä hitistään ”Seasons in the Sun” (alun perin Jacques Brelin ”Le Moribonde”, jonka suomensi ja levytti Arto Sotavalta nimellä ”Päivät kuin unta”[1]).

Jacks liittyi nuoruudessaan vancouverilaiseen The Chessmen -yhtyeeseen, joka ehti levyttää muutamia paikallisia hittejä ennen hajoamistaan. Jacks aloitti hajoamisen jälkeen musiikillisen yhteistyön Susan Pesklevitsin (s. 1948) kanssa. Tästä syntyi 1960-luvun lopussa ja 1970-luvun alussa suuressa suosiossa ollut The Poppy Family -yhtye. Sen tunnetuimpiin kappaleisiin lukeutuu "Which Way You Goin' Billy?", joka ilmestyi samannimisellä levyllä vuonna 1969 ja nousi kanadalaisten listojen ykköseksi ja myös Yhdysvaltain Billboardin kakkoseksi. Single voitti Juno-palkinnon.

Terry ja Susan Jacks menivät naimisiin, mutta avioliitto purkautui yhtyeen hajottua 1970-luvulla. He kuitenkin jatkoivat yhteistyötään: Terry tuotti Susanin ensimmäisen sooloalbumin vuonna 1973. Myös Terry Jacks lähti soolouralle ja sai maailmanlaajuista arvostusta hitillään "Seasons in the Sun". Hänellä on sittemmin ollut toinen avioliitto (päättyi uuteen eroon), josta syntyi tytär Holly.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Hakutulos säveltäjälle Brel Jacques Romain G Äänitearkisto. Arkistoitu 14.10.2017. Viitattu 14.10.2017.
Tämä muusikkoon liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.