Tero

Kohteesta Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Tero
Nimipäivä  
– suomenkielinen 10. huhtikuuta
– ruotsinkielinen
– ortodoksinen 28. lokakuuta
Muunnelmia
Ulkomaisia vastineita Terentios, Terentius, Terence
Nimen alkuperä roomalainen nimi Terentius tai lyhentymä nimestä Antero[1]

Tero on suomalainen miehen etunimi. Tero ilmestyi Suomen nimistöön 1900-luvun alussa, mutta ennen vuotta 1920 se oli annettu vain muutamalle pojalle. Huhtikuuhun 2018 mennessä nimi on Suomessa annettu hieman yli 16 200 henkilölle, joista yli puolet on syntynyt 1960- ja 1970-luvuilla.[2] Almanakassa Tero on ollut vuodesta 1929 lähtien.[3]

Alkuperä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tero-nimi pohjautuu roomalaiseen nimeen Terentius. Kristityissä maissa nimen on tehnyt suosituksi varhaiskristillinen marttyyri Terentius (Terentios)[4], joka toimi Iconiumin piispana ensimmäisellä vuosisadalla. Ortodoksisissa ja katolisissa kirkoissa hänen muistopäiväänsä vietetään 21. kesäkuuta[5][6].

Tunnettuja Teroja[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kuvitteellisia Teroja[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tero-nimi muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Kustaa Vilkuna: Etunimet, painos vuodelta 2007, toim. Pirjo Mikkonen, sivu 228
  2. Nimipalvelu Väestörekisterikeskus. Viitattu 10.4.2018.
  3. Teron nimipäivä Nimipäivä.fi. Viitattu 21.3.2014.
  4. Ja nimi on..?. Postipankki, 1981.
  5. Katherine I. Rabenstein: St. Patrick Catholic Church. Saint of the Day www.saintpatrickdc.org. 1998. Washington DC: St. Patrick's Catholic Church.
  6. Christopher Klitou: When is my Nameday? T The Orthodox Pages. Viitattu 12.6.2009. (englanniksi)