Termobaarinen pommi

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Yhdysvaltain laivaston vuonna 1972 tekemä koe termobaarisen pommin vaikutuksista käytöstä poistettuun USS McNulty -hävittäjään.

Termobaarinen pommi tuottaa voimakkaan lämpö- ja paineiskun suljetussa tilassa, minkä takia se on tuhoisa elävää voimaa ja palavia materiaaleja vastaan. Sillä on korvattu aiemmin vastaavaan tarkoitukseen käytetty liekinheitin. Sitä voidaan käyttää myös vahvasti linnoitettuja kohteita vastaan.[1]

Kehittyneet termobaariset kranaatit voidaan varustaa myös rakennusten ja bunkkerien seiniä läpäiseviksi yhdistelmäammuksiksi. Läpäisevään vaikutukseen voidaan pyrkiä liike-energian tai ontelopanoksen turvin. Useimmat asevoimat kuitenkin pääasiallisesti turvautuvat reikien puhkaisemisessa erillisiin aseisiin.

Termobaarinen vaikutus aikaansaadaan useimmiten aerosoliräjähteellä (engl. Fuel Air Bomb), jossa aloitepanos levittää nopeasti palavaa aerosolia (esimerkiksi bensiiniä ja tämän höyryjä) ympärilleen, ja sytytyspanos sytyttää ilma-aerosoliseoksen sekunnin murto-osien kuluttua tästä. Varsinaisessa termobaarisessa pommissa kuitenkin levitys ja sytytys toimivat yhdellä panoksella (yksivaiheisesti).[1] Myös aerosolipommin nestemäinen polttoaine on voitu korvata kiinteällä polttoaineena toimivalla räjähdysaineella, jolla on negatiivinen happitasapaino.[1] Koska räjähdys etenee aaltona ja aiheuttaa runsasta kaasunmuodostusta, on tällaisella tilavuudeltaan suurella palavan aineen ja ilman seoksella suuri painevaikutus. Samasta syystä se leviää nopeasti. Syttyessään seos synnyttää myös lämpöä, mikä vahvistaa painevaikutusta lämpölaajenemisen vuoksi. Kyseessä ei ole varsinainen räjähdys (detonaatio) vaan hitaampi nopean palamisen muoto, humahdus (deflagraatio). Yleensä tällaisella pommilla ei ole sirpalekuorta, koska sellainen rajoittaisi tavoitteena olevaa painevaikutusta huomattavasti eikä deflagraatio myöskään anna sirpaleille kovin suurta liike-energiaa.

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Itävaltalaisen fyysikko Mario Zippermayrin ryhmä yritti kehittää termobaarista pommia Loferissa Tirolissa ja Wienissä toisen maailmansodan aikaan. Zippermayrin kokeissa ilmatorjuntaohjuksissa ”Enzian” ja ”Schmetterling” laukaistiin 60 kg hiilipölyä ja nestemäistä happea sisältänyt räjähde. Projektia vauhditettiin 1944 ja se oli osa SS:n ohjelmaa saada rintamalle uuden teknologian aseita. Alkuvuodesta 1945 saatiin aikaan 600 m tuhosäde ja Starnberger Seella 4,5 km.

Zippermayria kuulusteli sodan jälkeen American Forces Austria Counter-Intelligence Corps ja Chemical Warfare Service. Myös Neuvostoliitto hyötyi Zippermayrin ryhmän tutkimuksesta ja amerikkalaisen raportin mukaan entinen Wienin teknillisen yliopiston professori Heinrich Mache suoritti syksyllä 1945 kokeita hiilipölypommilla neuvostoliittolaisten alaisuudessa.

Yhdysvallat otti ”paineaaltoaseet” käyttöön Vietnamissa ja Neuvostoliitto 1969 Kiinaa vastaan Ussuri-joella. Aseiden tehoa parannettiin huomattavasti 1980-luvulla, kun reaktiolämpötilaa kasvatettiin lisäämällä reaktioon alumiini-, zirkonium- tai titaanipartikkeleita ja uudenlaisia hapettimia.[2]

Yhdysvallat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Yhdysvaltain ensimmäinen aerosolipommi oli CBU-55, jota käytettiin Vietnamin sodassa. Pommi on kasettipommi-tyyppinen ja sisältää kolme BLU-73/B FAE tytärpommia, jotka sisältävät 33 kg etyleenioksidia. Tytärpommissa on 1,2 metrin kärki, joka räjäytti ilmassa olevan aerosolin osuttuaan maahan.[3]

Uudistettu 250 kg CBU-72 otettiin käyttöön 1966. CBU-72 koostuu kolmesta tytärpommista, joka levittävät etyleenioksidi-aerosolipilven. Pommi on ohjelmoitu syttymään 10 metrin korkeudella. Persianlahden sodan aikana Yhdysvaltain merijalkaväki käytti 254 CBU-72-pommia, jotka pudotettiin lähinnä A-6E-koneista, miinakenttien raivaukseen ja juoksuhautoihin linnouttautuneita vihollisia vastaan. Pommi poistettiin käytöstä sodan jälkeen ja CBU-55:t ja CBU-72:t siirrettiin tuhottavaksi 1996.[4]

GBU-43 "MOAB" esiteltiin 2003. Pommi painaa 9800 kg ja on tarkoitettu pudotettavaksi C-130 Hercules -koneesta (MC-130H Combat Talon -muunnokset). Pommia käytettiin ensimmäisen kerran Afganistanissa 2017, jolloin se sai huomattavaa julkisuutta.[5]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c Mikko Kari et al (toim.), PVTT (Puolustusvoimien Teknillinen Tutkimuslaitos: Sotatekninen Arvio ja Ennuste 2025, STAE 2025, Osa 1. (pdf) (s. 204–205) Puolustusvoimien Teknillinen Tutkimuslaitos Julkaisuja 14. 2008. Puolustusvoimat. Arkistoitu 19.1.2016. Viitattu 28.12.2015.
  2. Rainer Karlsch: Sprengwaffe: Großvaters Vakuumbombe FAZ.NET. Viitattu 26.5.2022. (saksaksi)
  3. BAK to BSU/BSG - Equipment Listing www.designation-systems.net. Viitattu 26.5.2022.
  4. CBU-72 / BLU-73/B Fuel/Air Explosive (FAE) - Dumb Bombs www.globalsecurity.org. Viitattu 26.5.2022.
  5. Cooper, Helene & Mashal, Mujib: U.S. Drops ‘Mother of All Bombs’ on ISIS Caves in Afghanistan The New York Times. 13.4.2017. Viitattu 26.5.2022. (englanniksi)

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tämä aseisiin liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.