Terhokoti

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Terhokoti on vaativan erityistason saattohoitokoti Lassilassa[1] Helsingissä.[2]

Terhokotiin hakeutumisen aiheena on pitkälle edennyt sairaus, jonka hoitaminen muissa oloissa osoittautuu liian vaikeaksi tai raskaaksi esimerkiksi vaikeasti hoidettavien oireiden johdosta. Aiheena Terhokotiin hakeutumiselle voi olla myös vaativa perhetilanne, kuten alaikäiset lapset kotona. Terhokotiin voi päästä myös pääkaupunkiseudun ulkopuolelta. Terhokoti toteuttaa lisäksi kotisairaanhoidon palveluita. Niissä hoitoa tarjotaan palliatiiviseen hoitoon ja saattohoitoon erikoistuneiden sairaanhoitajien ja lääkärien noin 50 kilometrin säteellä pääkaupunkiseudulta tekemillä kotikäynneillä. Terhokoti järjestää myös läheisten sururyhmiä ja vertaistapaamisia.[2]

Yleisimmin Terhokodin potilaat ovat olleet syöpätauteja sairastaneita. Lisäksi siellä on hoidettu esimerkiksi ALS-taudista kärsineitä. Keskimäärin hoito Terhokodissa on kestänyt parin viikon ajan, mutta hajonta on ollut suurta, ja hoitojaksot ovat toisinaan voineet kestää muutamia kuukausiakin. Jos hankala oire on saatu hallintaan ja potilaan tilanne on tasaantunut tai jopa kohentunut, on Terhokodista myös palattu kotihoitoon.[3] Kaksi kolmasosaa Terhokodin potilaista on ollut työikäisiä.[4]

Terhokodin henkilökuntaan kuuluu 42 vakituista työntekijää (2023). Lääkäreillä on erityispätevyys palliatiivisessa lääketieteessä, ja sairaan- sekä lähihoitajilla on erilaisia koulutaustoja. Terhokotia ylläpitää vuonna 1985 perustettu Terho-säätiö, jonka taustajärjestöjä ovat Syöpäsäätiö ja Etelä-Suomen Syöpäyhdistys.[2] Terhokodissa 25 vuoden ajan johtajana ja ylilääkärinä toiminut Juha Hänninen on julkaissut kirjoja, joihin on ammennettu vaikutteita kokemuksista saattohoidon parissa.[5][6]

Terhokoti oli syksyllä 2020 talouskriisissä ja aloitti yhteistoimintaneuvottelut. Saattohoitokodin potilasmäärä oli vähentynyt; vuodeosasto oli tuohon aikaan 17-paikkainen, mutta siellä oli vuonna 2019 keskimäärin 13,5 potilasta ja vuonna 2020 enää keskimäärin yksitoista potilasta.[1] Potilaita alettiin kuitenkin ohjata Terhokotiin aiempaa enemmän, eikä Terhokodin tarvinnut irtisanoa tai lomauttaa henkilökuntaansa yhteistoimintaneuvottelujen seurauksena. Saattohoitopaikkojen määrä väheni viiteentoista.[3]

Tunnettuja Terhokodissa kuolleita[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b Vesa Marttinen, Yli 30-vuotias Terhokoti talouskriisissä: potilaiden määrä vähenee ja he tulevat saattohoitoon myöhäisemmässä vaiheessa – käynnistää yt-neuvottelut Yle 11.9.2020, viitattu 17.1.2023
  2. a b c Tietoa meistä Terhokoti, viitattu 17.1.2023
  3. a b Kaisa Paastela, Terhokoti selvisi talouskriisistä ja aikoo palkata lisää henkilökuntaa – näin ylilääkäri kommentoi eutanasiakeskustelua Helsingin Uutiset 26.8.2021, viitattu 17.1.2023
  4. Miikka Hujanen, Viimeiset toiveet Ilta-Sanomat 6.11.2022, viitattu 17.1.2023
  5. Irina Björkman, Kivuton, rauhallinen kuolema on monen viimeinen toive – Terhokodin eläköitynyt johtaja Juha Hänninen: ”Moni kokee suurta neuvottomuutta, kun läheinen on saattohoitovaiheessa” Seura 8.11.2020, viitattu 17.1.2023
  6. Juri Vuortama, ”Silloin minulle tuli selväksi, miten kamalaa kärsimys voi olla” – lääkäri kertoo, miten päätyi kannattamaan eutanasiaa Ilta-Sanomat 15.2.2022, viitattu 17.1.2023
  7. Merkittävä ravivaikuttaja Ilmari Halinen on kuollut Hevosurheilu 19.3.2022, viitattu 17.1.2023
  8. Idström, Annika (1947 - 2011) Kansallisbiografia 9.10.2015, viitattu 17.1.2023
  9. Leena Ylimutka, Seiska: Janita Lukkarinen kuoli Terhokodissa 27-vuotiaana – ”Janita halusi sinne itse” Iltalehti 5.12.2020, viitattu 17.1.2023
  10. Muistot: Antti-Veikko Perheentupa Helsingin Sanomat 13.10.2007, viitattu 17.1.2023
  11. Noora Hapuli, Vexi Salmi on kuollut Ilta-Sanomat 8.9.2020, viitattu 17.1.2023
  12. Leski Janne Virtanen kertoo Hanna-Riikka Siitosen viimeisistä hetkistä saattohoidossa Iltalehti 4.10.2018, viitattu 17.1.2023
  13. Jatkokoulutussihteeri Ilkka Sumu, Helsingin Sanomat Muistot 4.4.2009 (Tilaajille)
  14. Muistot: Pertti Viinanen Helsingin Sanomat 2.11.2012, viitattu 17.1.2023

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]