Terence Davies
Terence Davies (10. marraskuuta 1945 Liverpool, Lancashire – 7. lokakuuta 2023) oli brittiläinen elokuvaohjaaja ja -käsikirjoittaja, joka teki 1970-luvun puolessavälissä alkaneella urallaan vain muutaman pitkän näytelmäelokuvan, kolme lyhytelokuvaa (ns. Terence Davies -trilogia) ja yhden dokumentin. Häntä pidetään kuitenkin yhtenä Britannian arvostetuimmista elokuvaohjaajista. Hänen elokuviaan ovat Rakkaat muistot (1988), Päivä painuu mailleen (1992), Sydän vieraassa talossa (2000) ja Syvänsininen meri (The Deep Blue Sea, 2011).[1][2] Daviesin teosten teemoja ovat nostalgia sekä homoseksuaalisuus ja sen suhde työväenluokkaan ja katoliseen kristinuskoon.[3]
Vuonna 2010 Davies vieraili Sodankylän elokuvajuhlilla[4] ja vuonna 2016 Rakkautta & Anarkiaa -festivaaleilla Helsingissä[1].
Henkilökohtainen elämä ja kuolema[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Davies vietti elämänsä suurimman osan yksin asuen Mistleyssä, Essexissä.[5] Vuonna 2022 tehdyssä haastattelussa hän kertoi, että hän ei ollut kiinnostunut pitkistä suhteista, vaikka hänellä oli heteroseksuaalinen suhde 1970-luvun lopulla. Tuolloin yleinen ajatus oli, että oikean kumppanin löytäminen tekee onnelliseksi, mutta myöhemmin hän ei enää ollut kiinnostunut perinteisistä suhteista ja hän kokeili homoseksuaalista suhdetta muutaman kuukauden ajan, mutta päätti, ettei se ollut hänelle sopivaa.[6]
Hän kuoli kotonaan lyhyen sairauden jälkeen 7. lokakuuta 2023.[7]
Filmografia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- The Terence Davies Trilogy
- Children (1976)
- Madonna and Child (1980)
- Death and Transfiguration (1983)
- Rakkaat muistot (Distant Voices, Still Lives, 1988)
- Päivä painuu mailleen (The Long Day Closes, 1992)
- The Neon Bible (1995, perustuu John Kennedy Toolen romaaniin Neonraamattu)
- Sydän vieraassa talossa (The House of Mirth, 2000 perustuu Edith Whartonin romaaniin Säätynsä uhri)
- Of Time and the City (2008, pitkä dokumentti)
- Syvänsininen meri (The Deep Blue Sea, 2011, perustuu Terence Rattiganin näytelmään)
- Sunset Song (2015, perustuu Lewis Grassic Gibbonin romaaniin)
- Hiljainen intohimo (A Quiet Passion, 2016, runoilija Emily Dickinsonin elämäntarina)[8]
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ a b Terence Davies Rakkautta & Anarkiaa -elokuvafestivaali. 2016. Arkistoitu 20.8.2017. Viitattu 2.12.2017.
- ↑ Terence Davies Elonetissä.
- ↑ ”Davies, Terence”, Encyclopedia of Contemporary British Culture, s. 340. Routledge, 1999. Teos Questia-palvelussa (vaatii tilauksen). (Arkistoitu – Internet Archive)
- ↑ Brittiohjaaja Terence Davies vieraaksi Sodankylään Keskisuomalainen. 26.5.2010. Viitattu 2.12.2017.
- ↑ Terence Davies obituary: farewell to a British master of poetic cinema BFI. Viitattu 8.10.2023. (englanniksi)
- ↑ Ryan Gilbey: ‘I wish I was very good-looking and very stupid’: Terence Davies on sex, death and Benediction The Guardian. 20.5.2022. Viitattu 8.10.2023. (englanniksi)
- ↑ Ryan Lattanzio: Terence Davies, Master English Filmmaker, Dead at 77 IndieWire. 7.10.2023. Viitattu 8.10.2023. (englanniksi)
- ↑ Hiljainen intohimo Yle Areena. 22.3.2019. Viitattu 22.3.2019.
Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Daviesin haastattelu (Arkistoitu – Internet Archive), Hannu Björkbacka, Keskipohjanmaa 2016
- Bagh, Peter von: ”Englannin elokuvan ulkopuolinen”, Terence Daviesin haastattelu, Filmihullu 4/2010.
- Raitio, Risto: ”Säätynsä uhri: Ternce Davies vierailulla Edith Whartonin ilosessa talossa”, Filmihullu 4/2010.
- Waarala, Hannu: ”Terence Davies ja pysähtyneen ajan kuva”, Filmihullu 4/2010.
| ||||||||||||||||||||||||||
