Terbium

Kohteesta Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
GadoliniumTerbiumDysprosium
-

Tb

Bk  
 
 
Tb-TableImage.png
Yleistä
Nimi Terbium
Tunnus Tb
Järjestysluku 65
Luokka lantanoidi
Lohko f-lohko
Ryhmä -
Jakso 6
Tiheys 8,23×103 kg/m3
Väri hopeanvalkoinen
Löytövuosi, löytäjä 1843, Carl Gustav Mosander
Atomiominaisuudet
Atomipaino 158,925352[1] amu
Atomisäde, mitattu (laskennallinen) 175 (225) pm
Orbitaalirakenne [Xe] 4f96s2
Elektroneja elektronikuorilla 2, 8, 18, 27, 8, 2
Hapetusluvut +II, +III, +IV
Kiderakenne heksagonaalinen tiivispakkaus (HCP)
Fysikaaliset ominaisuudet
Olomuoto kiinteä
Sulamispiste 1629 K (1356 °C)
Kiehumispiste 3503 K (3230 °C)
Höyrystymislämpö 293 kJ/mol
Sulamislämpö 10,15 kJ/mol
Äänen nopeus 2620 m/s 293 K:ssa
Muuta
Elektronegatiivisuus 1,2 (Paulingin asteikko)
Ominaislämpökapasiteetti 0,182 kJ/kg K
Sähkönjohtavuus 8.3×105 S/m
CAS-numero 7440-27-9
Tiedot normaalilämpötilassa ja -paineessa

Terbium (lat. terbium) on alkuaine, jonka kemiallinen merkki on Tb ja järjestysluku 65. Terbium on hopeanharmaa ja harvinainen maametalli. Se on pehmeää ja muistuttaa ulkonäöltään alumiinia, mutta on sitä huomattavasti raskaampaa. Terbiumin moolimassa on 158,9 u ja tiheys 8230 kg/m³. Sulamispiste on 1629 K ja kiehumispiste 3503 K. Sen elektronegatiivisuus on 1,2. Luonnossa terbiumilla on yksi vakaa isotooppi, Tb-159. Tämän lisäksi sillä on havaittu 33 radioaktiivista isotooppia. Jaksollisessa järjestelmässä terbiumia ennen on gadolinium ja jälkeen dysprosium.[2]

Terbiumia

Terbiumilla on kaksi allotrooppista muotoa, jotka molemmat riippuvat lämpötilasta. α-Tb esiintyy alle 1298 °C:n lämpötiloissa ja β-Tb sitä korkeammissa. Metallinen terbium kestää hyvin korroosiota.[2]

Terbiumin löysi ruotsalainen kemisti Carl Gustav Mosander vuonna 1843 ja nimesi sen Ytterbyn kylän mukaan.[3]

Terbium on harvinaista ja platinaakin kalliimpaa. Mineraaleja joissa terbiumia esiintyy ovat mm. ceriitti, gadoliniitti, monatsiitti, xenotime sekä euxeniitti ja niissäkin sitä on vain noin 0,03%. Se ei lähes koskaan esiinny vapaana metallina vaan yhdisteinä tai yhdessä muiden harvinaisten maametallien kanssa.[2]

Terbiumyhdisteitä ovat muuan muassa halidit TbCl3, TbI3, TbBr3, TbF3 ja TbF4. Sen yleisin hapetusluku on +III, kuten terbiumoksidissa Tb2O3, mutta myös +II ja +IV yhdisteitä tunnetaan.[2]

Pieninä määrinä sitä käytetään lasereissa ja elohopea­lampuissa. Sitä käytetään myös röntgen­laitteiden valotus­levyissä, jotka se tekee herkemmiksi. Näin terbiumin avulla voidaan lyhentää valotus­aikaa ja siten pienentää potilaan saamaa säteily­annosta.[3]

Terbium on yksi Terfenol-D magnetostriktiivisen metalliseoksen ainesosa. Tätä on käytetty mm. sotalaivojen kaikuluotaimissa.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Michael T. Wieser & Tyler B. Coplen: Atomic Weights of the Elements 2009 (IUPAC technical report). Pure and Applied Chemistry, 2011, 83. vsk, nro 2. IUPAC. Artikkelin verkkoversio Viitattu 16.4.2011. (englanniksi)
  2. a b c d Robert E. Krebs: The History and Use of Our Earth's Chemical Elements: A Reference Guide, s. 292-293. Greenwood Publishing Group, 2006. ISBN 0313334382. Kirja Googlen teoshaussa (viitattu 27.1.2016). (englanniksi)
  3. a b Marko Hamilo: Röntgenkuvia turvallisesti Helsingin sanomat 25.4.2008 (alkuainesarjan artikkeli terbiumista). Viitattu 12.7.2010.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Terbium.
Tämä kemiaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.