Teloitusauto

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Teloitusauto on Kiinassa käytössä oleva teloitusmenetelmä, jossa ambulanssia muistuttavassa pakettiautossa teloitettaville annetaan myrkkyruiske.[1] Usein autoissa on myös valvontakamerat, joilla varmistetaan, että teloitukset sujuvat suunnitellusti.[2] Virallisesti teloitusautot olivat käytössä vuodesta 2003 aina 2010-luvun loppuun saakka, mutta esimerkiksi Amnesty Internationalin mukaan tätä on syytä epäillä, koska autot mahdollistavat matalan profiilin teloitukset.[3]

Chongqingissa toimiva ambulansseja, poliisiautoja ja panssaroituja limusiineja valmistava Jinguan Auto valmistaa teloitusautoja 17-paikkaisista minibusseista. Vuonna 2009 yhtiö kertoi olevansa valmis myymään näitä autoja myös Kiinan ulkopuolelle, mikäli ostajia vain ilmaantuu.[2]

Autojen lisääntynyt käyttö on herättänyt kysymyksiä niiden osallisuudesta Kiinassa tehtävissä elinryöstöissä. Teloitetuilta vangeilta ei vaadita lupaa elinluovutuksille.[4]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. 9 grim things you never knew about the death penalty BBC Three. 16.2.2016. Viitattu 24.8.2021. (englanniksi)
  2. a b Killing Vans Make Process Easier For China's Authorities The Irish Times. Viitattu 24.8.2021. (englanniksi)
  3. Micklethwaite, Jamie: Beijing’s mobile execution vans exposed 19.2.2021. news.com.au. Viitattu 24.8.2021. (englanniksi)
  4. Inside China’s brutal executions with death vans and medieval public trials The Sun. 18.2.2021. Viitattu 24.8.2021. (englanniksi)