Telekuuntelu

Kohteesta Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Telekuuntelu tarkoittaa pakkokeinoa, jossa suomalainen viranomainen kuuntelee tai tallentaa viestintää ja/tai sen tunnistetietoja salassa sen kohteelta.

Telekuuntelun tarkka lainopillinen käsite määritetään pakkokeinolain 10 luvun 3§:ssä[1]. Siinä telekuunteluksi määritetään viestintämarkkinalaissa[2] tarkoitetun yleisen viestintäverkon tai siihen liitetyn viestintäverkon kautta teleosoitteeseen tai telepäätelaitteeseen vastaanotettavan taikka siitä lähetetyn viestin kuuntelua, tallentamista ja muuta käsittelyä viestin sisällön ja siihen liittyvien tunnistamistietojen selvittamiseksi.[3]

Telekuuntelulupa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pidättämiseen oikeutetun virkamiehen on aina ennen telekuuntelun käyttöä pakkokeinona saatava lupa tuomioistuimelta. Lupa telekuunteluun voidaan antaa enintään kuukaudeksi kerrallaan. Edes tapauksessa, jossa toimenpide ei sietäisi viivytystä, ei telekuuntelua saa aloittaa ennen tuomioistuimen lupaa.[4]

Luvan antamisen edellytyksenä on lisäksi, että rikoksella on tavoiteltu erityisen suurta hyötyä ja rikos on tehty erityisen suunnitelmallisesti.[5]

Tuomioistuimelle on päätöksen tekemiseksi kyettävä esittämään seuraavat tiedot:[4]

  • epäilty rikos ja sen tekoaika;
  • rikoksesta epäilty;
  • tosiseikat, joihin epäiltyyn kohdistuva rikosepäily ja telekuuntelun tai telekuuntelun sijasta toimitettavan tietojen hankkimisen edellytykset perustuvat;
  • telekuuntelua tai 4 §:n 2 momentissa tarkoitettua tietojen hankkimista koskevan luvan voimassaoloaika kellonajan tarkkuudella;
  • toimenpiteen kohteena oleva teleosoite tai telepäätelaite;
  • telekuuntelun tai telekuuntelun sijasta toimitettavan tietojen hankkimisen suorittamista johtava ja valvova pidättämiseen oikeutettu virkamies;
  • mahdolliset telekuuntelun tai telekuuntelun sijasta toimitettavan tietojen hankkimisen rajoitukset ja ehdot.

Telekuuntelulla saatavat tiedot[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Telekuuntelulla voidaan saada poliisin tietoon esimerkiksi sähköpostiosoite, ip-osoite, käyttäjätunnus ja salasana, profiili tai muu televerkkoon sisältyvä tieto. Myös välitettäviä "viestejä" voidaan saada tietoon. Viesteillä tarkoitetaan valikoituville vastaanottajille välitettäviä puhelu, sähköposti-, teksti- tai puheviestiä ja muuta vastaavaa sanomaa.[3]

Teleoperattoreiden avustamisvelvoite[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Teleyrityksen on ilman aiheetonta viivytystä tehtävä televerkkoon telekuuntelun edellyttämät kytkennät sekä annettava esitutkintaviranomaisen käyttöön telekuuntelun toimeenpanoa varten tarpeelliset tiedot, välineet ja henkilöstö. Sama koskee niitä tilanteita, joissa telekuuntelua tai televalvontaa toteuttavat esitutkintaviranomaiset teknisellä laitteella. Teleyrityksen on lisäksi annettava tutkinnanjohtajan käyttöön hallussaan olevat teknisen seurannan toimeenpanoa varten tarpeelliset tiedot.[6]

Tarkkailun kohteen oikeudet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Epäiltyyn kohdistetusta telekuuntelusta on viipymättä ilmoitettava hänelle kirjallisesti sen jälkeen, kun asia on saatettu syyttäjän harkittavaksi, taikka esitutkinta on muuten päätetty tai se on keskeytetty. Pakkokeinosta on kuitenkin ilmoitettava epäillylle viimeistään vuoden kuluttua sen käytön lopettamisesta.[7]

Telekuuntelulla selvitettävät rikokset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Asiasta säädetään Pakkokeinolain 10 luvun 3§:ssä.[5]

Esitutkintaviranomaiselle voidaan antaa lupa kohdistaa telekuuntelua rikoksesta epäillyn hallussa olevan tai hänen oletettavasti muuten käyttämäänsä teleosoitteeseen tai telepäätelaitteeseen, jos epäiltyä on syytä epäillä:[5]

rikoksen esitutkintaa toimittavalle viranomaiselle voidaan antaa lupa kuunnella ja tallentaa televiestejä, joita epäilty lähettää hallussaan olevasta tai oletettavasti muuten käyttämästään teleliittymästä, teleosoitteesta tai telepäätelaitteesta, taikka tällaiseen teleliittymään, teleosoitteeseen tai telepäätelaitteeseen tulevia hänelle tarkoitettuja viestejä, jos saatavilla tiedoilla voidaan olettaa olevan erittäin tärkeä merkitys rikoksen selvittämiselle. Huumausainerikos on yleisin peruste telekuuntelun käynnistämiseen.[8]

Liiketoimintarikokset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lupa telekuunteluun voidaan antaa myös, kun jotakuta on syytä epäillä liike- tai ammattitoimintaan liittyvästä:[5]

Edellä 3 momentissa tarkoitetun luvan antamisen edellytyksenä on lisäksi, että rikoksella on tavoiteltu erityisen suurta hyötyä ja rikos on tehty erityisen suunnitelmallisesti.

Lupa telekuunteluun voidaan antaa myös, kun on syytä epäillä jotakuta törkeästä parituksesta, jossa on tavoiteltu erityisen suurta hyötyä ja rikos on tehty erityisen suunnitelmallisesti tai jota tarkoitetaan rikoslain 20 luvun 9 a §:n 1 momentin 3 kohdassa

Myös törkeästä parituksesta epäiltyä taikka edellä mainittujen rikosten rangaistavasta yrityksestä epäiltyä voidaan telekuunnella tietyin edellytyksin.

Kritiikki[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Helsingin Sanomien vuonna 2014 tekemän selvityksen mukaan Suomen poliisi pääsee käsiksi epäiltyjen puhelinkeskusteluihin ja teletietoihin hyvin ylimalkaisilla hakemuksilla. Selvitys koski eräitä Helsingin käräjäoikeudessa julkisiksi tulleita telepakkokeinopäätöksiä vuosilta 2010–2013.[9]

Selvityksen perusteella kymmenissä hakemuksissa ja päätöksissä jää täysin epäselväksi, miksi poliisi epäilee jonkin tietyn puhelimen käyttäjää. Myös Helsingin käräjäoikeuden päätökset olivat usein niin huonosti perusteltuja, että salaisten pakkokeinojen käyttöä on jälkikäteen mahdotonta valvoa. Keskusrikospoliisilla puolestaan hakemukset sisälsivät paljon yksityiskohtia ja perusteluja sille miksi juuri kyseinen puhelinnumero tai IMEI haluttiin poliisin seurantaan. Helsingin poliisi ja Helsingin huumepoliisi tekivät erityisen heikkoja ja ylimalkaisia hakemuksia, joista yksityiskohdat ja perustelut puuttuivat. Tullin hakemukset olivat selvityksessä pääosin yksityiskohtaisia, mutta poikkeuksiakin oli. Epäselvistä hakemuksista huolimatta luvat myönnettiin aina. Ylimalkaisia hakemuksia täydennetään joskus tuomareiden kysymyksillä käräjäoikeudessa tapahtuvissa lupaa hakeneiden poliisien kuulemisissa, joista ei kuitenkaan aina laadita kunnollisia pöytäkirjoja. Tämän vuoksi menettelyn laillisuutta on mahdotonta jälkikäteen tarkistaa. Hakemusten puutteista ei ole kuitenkaan koskaan huomautettu Helsingin poliisia yleisesti, eikä Helsingin apulaispoliisipäällikkö ollut koskaan kuullut yhdestäkään hylätystä kuuntelulupahakemuksesta.[9]

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Pakkokeinolaki
  2. Viestintämarkkinalaki 393 / 2003
  3. a b Tolvanen, Matti & Kukkonen, Reima: Esitutkinta- ja pakkokeino-oikeuden perusteet. Kirja huomioi v. 2014 pakkokeinolain uudistukset. Talentum, 2011. ISBN 978-952-14-1630-9.
  4. a b Pakkokeinolaki 2011/806 22.7.2011. Finlex.
  5. a b c d Telekuuntelu ja sen edellytykset
  6. Teleyrityksen avustamisvelvollisuus ja pääsy eräisiin tiloihin
  7. Pakkokeinolaki 10. luku 60§
  8. Poliisi valvoi tai salakuunteli tuhansia liittymiä – yleisin syy on huumerikos Aamulehti 27.2.2015.
  9. a b Reinboth & Passi: Luvan puhelinkuunteluun voi saada kevyin perustein 31.8.2014. Helsingin Sanomat. Viitattu 2.9.2014.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]